Tuntuuko teistä kenestäkään että syömishäiriönne olisi todella lievä, jos sitä edes syömishäiriöksi voi kutsua? Minusta jatkuvasti, pudonneet 7 kg on aivan liian vähän (tässä vaiheessa anoreksiani ilmeni, enkä enää voinut laihtua). En melkein edes ollut alipainoinen. Voiko syömishäiriöitä luokitella edes lieväksi ja vakavaksi?
Lievimmistä lievin anoreksia
nimetönn
193762
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
..jakaa ns. lieviin ja vakaviin, mutta ei ne pudotetut kilot kaikkea kerro.
Missä ajassa sulla sitten lähti nuo 7 kg? Niin ja mitkä sun mitat nyt on?
Jossakin kuukaudessa myös. Mä en tiedä mun tarkkaa painoa, oon lihonut kamalasti sairaalassa. Alipainoa jokatapauksessa ne sanoi. Nii ja "pahimmillaan" se painoindeksi oli 16. Enkä näyttänyt edes siltä.
Kun lääkäri sano, että mulla on anoreksiaa/bulimiaa, ni en ollu uskoa. Mullako muka anoreksia. Hyvä, että oon ees normaalipainon alarajoilla. Multa tippu pahimpaan aikaan paino 8 kiloa/reilu kuukaus ja myöhemmin n. 3 lisää.. Pahimmillaan meni vielä vähän alemmas, bmi tais olla sillon jotain reilu 17.
Mutta itse sanoisin mieluummin sairastavani lievää syömishäiriötä kuin anoreksiaa. Buliminen käyttäytyminen onneksi takana. Se on ainoaa aikaa, kun tuntuu edes vähän sairaalta.
Mustakin tuntuu ihan samalta. Mutta kun anoreksiassa esimerkiksi saataa kuulla niitä ääniä jne, niin sen perusteella mun mielestä ei voi mitenkään luokitella vakavaksi ja lieväksi, vaan sen pudonneen painon. Tai no, en mä tiedä.
Ite parannuin anoreksia helvetistä muutama kk sitten. sairastin syömishäiriöitä 10 vuotta yhteensä, ja vasta kuukausien sisällä olen parantunut, ja nyt näen mitä siinä menetin ja mitä se teki mulle. Tiedän ja ymmärrän kyl miltä susta tuntuu, mä jopa 10 vuotta en myöntäny itelleni olevani sairas tai että olis ollu syömishäiriötä. Mutta, nyt tiedän ja teen kaikkeni voidakseni auttaa esim sua, ettet joudu samaa kokemaan. Voinko olla avuks?
Mulla syömishäiriö ei ole ollut vuottakaan. Mutta mä olisin valmis luovuttamaan vaikka heti, jos vaan saisin jonkun käteeni millä tehdä itsari. Tää on niin kamalaa. Vihaan itteeni, vihaan elämääni. Voisit sä olla avuksi, kumpa vain tietäisin miten.
mailaa [email protected], alotetaan sun paraneminen.
Oon elävä todiste siitä, että piste jossa oot nytte, on täysin mahdollinen parantumiselle. Ite tuun sieltä.
ihana kuulla että on muitakin ei niin ääritapauksia, itseäni nimittäin vaivaa usein se ajatus etten ole ollut tarpeeksi laiha anorektikoksi :( etenkin kun jouduin vielä sairaalaan muutamaan otteeseen, en käsitä miten ne mut sinne otti kun olin niin iso... toisinaan olen jopa vihainen vanhemmilleni kun eivät antaneet mun laihduttaa "tarpeeksi". olin myös tosi nuori kun sairastuin ja lyhyt, joten en näyttänyt niin pahalta, toiset sen ikäiset olisivat voineet olla sellaisia normaalistikin.
tää ajatus estää mua jopa parantumasta, tai se on yksi syy lisää. kun tuntuu etten pärjännyt sairaudessakaan (yritin päteä sillä ja kontrolloida edes painoani kun muu elämä menee päin peetä)... on kulunut jo 5 vuotta ekasta sairaalakeikasta ja oon edelleen sairas :(
jouduitko sä sairaalaan?
Sehän on niin, että vaikka olisi 160cm/70kg, ja lyhyessä ajassa ois lähtenyt vaikka kymmenen kiloa, niin sekin on jo vaaraksi terveydelle, ja saattaa vaatia sairaalahoitoa. Tai ainakin näin olen ajatellut kutistuneilla aivoillani.
Mulla on ihan sama, toi on tosi iso syy mikä estää mua paranemasta. Toivon aina, että mun oltais annettu laihtua siihen pisteeseen että voisin jopa kutsua itseäni normaaliksi, ehkä jopa hoikaksi.
Kamala kuulla, että sun sairaus on kestänyt noin pitkään. Käythän sä jossakin ammattiauttajalla, vaikka juttelemas psykologille?
Olen kyllä sairaalahoidossa, mutta aivan eri syystä kuin syömishäiriö, se ilmeni vasta sitten myöhemmin.
Ja mulle tehtiin lista minkä mukaan mun täytyy syödä.
joo oon edelleen hoidossa, terapiassa käyn.
niin siis mä laihduin 15kg noin kolmen kuukauden sisällä ennen kuin jouduin sairaalaan. olin ennestäänkin normaalipainoinen joten pudotus oli suuri, mutta en kuitenkaan tullut miksikään "alle kolmekymmentä kiloiseksi anorektikoksi" :( osa syy kai sairaalaan ottamiselle oli se että mun pulssi oli 35/min, jouduin käyttämään sellaista sydänmonitoria öisin.
ottaa päähän kun en pääse tästä ajatuksesta ulos, etten ollut tarpeeksi sairas... tuntuu että on "pakko" vielä kerran laihtua kunnolla ja enemmän jotta voin parantua. en vaan millään jaksais tätä paskaa enää..
oli sairaalaan jouttuessasi?
hieman alle 14. jollain pidemmällä se voikin näyttää ja näyttää pahalta, mutta olin kovin lyhyt ja nuori (13) tuolloin.
Mun mielestä syömishäiriön lievyyttä / vakavuutta ei voi määritellä pudonneiden kilojen perustella. Sairaushan on korvien välissä. Tuntuuko susta lihavalta? tuntuuko, ettet voi hyväksyä itteäs jos lihot? kysyn suoraan, mutta haluan auttaa. Ite parannuin anoreksia helvetistä muutama kk sitten. sairastin syömishäiriöitä 10 vuotta yhteensä, ja vasta kuukausien sisällä olen parantunut, ja nyt kun näen mitä siinä menetin ja mitä se teki mulle, teen kaikkeni voidakseni auttaa esim sua, ettet joudu samaa kokemaan. Voinko olla avuks?
No mutta jos noihin muutamaan kysymykseen jo pelkästään pyydetään vastausta naisilta, niin varmasti suurin osa voidaan luetella siinä vaiheessa syömishäiriöiseks. Toinen asia sit on miten tuo toteuttaa.
Painon lievä putoaminen kuukautta kohti ei mielestäni ole läheskään samalla viivalla tuon esim 7kg/kk vauhdin kanssa. Aina voi olla tyytymätön vartaloonsa eikä se silti tee ihmisestä syömishäiriöistä.
Olisipa se noin. En tykkää ollenkaan ajatuksesta että mulla olisi joku erittäin lievä syömishäiriö tyyliin (jos edes sitä), koska sehän voi musta tuntua kuitenkin yhtä pahalta kuin siltä joka on hommannu painoindeksikseen 12.
Musta tuntuu 24/7 lihavalta, ei hetkeekään että näkisin itteni edes normaalina. Ja tuntuu etten voi hyväksyä jos lihon, en pysty nytkään hyväksymään.
Ihana kuulla että olet parantunut. Vaikka uusiutimisenhan vaara kuitenkin aina on, vai?
Voisit toki olla avuksi, kysymys kuuluu vain miten.
"Painon lievä putoaminen kuukautta kohti ei mielestäni ole läheskään samalla viivalla tuon esim 7kg/kk vauhdin kanssa. "
Tarkoititko tuolla että 7kg kuukaudessa ei ole paljon, vai mitä? Selitit hyvin, mä en vain ymmärrä.
Tyhmä mikä tyhmä.
Lähetä mulle mailia [email protected], mailaillaan niin pystyn paremmin auttamaan.
Jos tuntuu lihavalta 24/7, se ei ole kivaa. Sen ei tarvi olla niin.
Ei, mä parannuin täysin, menin pisteeseen jossa oli kaksi vaihtoehtoa: parantuminen tai valitseminen, että tulen esim pro-anaksi. Huh ahdistava ajatus kun nyt miettii. En kuitekaa halunnu heittää elämää roskii niin valitsin täydellisen paranemisen.
Mulle ei oo todettu anoreksiaa ja oon alipainoinen ainoastaan 5 - 7 kiloa.. ajatukset ei oo mitään maailman terveempiä ja tää on taas se ajanjakso, jolloin tää riistäytyy käsistä..
en ees osaa sanoa, voiko tätä kutsua muuksi, ku mun omaksi päähänpinttymäksi..