Lukekaa, ja sanokaa mitä mun pitäis tehdä?? Tämä tuli niin yllätyksenä mulle..
Ollaan oltu yhdessä lähes 8 vuotta, olemme nuoria, minä 22 ja mies vuoden vanhempi. Mies aloitti uudessa koulussa tammikuussa monen sadan kilometrin päässä kotoa. Meille on syntyy kesällä esikoinen, toivottu tapaus.
Miehen koulu on rankkaa, fyysisesti ja henkiseltäkin puolelta (kouluun kova seula, paljon hakijoita, vähän pääsee jne..). Muut opiskelijat ovat "himourheilijoita", mies enemminkin tavallinen. Stressaa kamalasti, kuinka pääsee kokeista ja kuntotesteistä läpi..
Mies on saanut kotoaan "kasvatuksen", että masennus on heikkojen sairaus, häpeällistä, ei kukaan meidän sakista jne.. Tai tälläinen käsitys miehellä itsellä ainakin on.. Ei isänsä kyllä ymmärtäis, äiti vois ehkä..
Mies on alkanut käyttämään alkoholia enemmän lähiaikoina ja oon huomannu, et kaikki ei oo aivan kunnossa.. Kun ite en voi lähteä baariin, mies käy kavereiden kanssa. Ottaa pe tai la oikeestaan joka vkloppu, yhteinen aika käy vähiin sen takia..muutenki ku nähään vaan vkloppusin.
On se mulle sanonu joskus, että on masentunu. Mut en mä oo silleen todesta ottanu, kun se on niin "perinteinen suomalainen mies" (sosiaalinen, vahva yms..), mä en olis IKINÄ uskonut et se vois olla niin pahassa jamassa..
Lauantaina meni bileet vähän yli, oli juonu viiniä niin paljon, ettei muistanu mitään ja naamansa oli lyöny katukivetykseen (tätä ei oo ennen tapahtunu..). Tänään aamulla se kerto mulle sellasia asioita, mitä mä en todellakaan tienny; sillä on tosi paha olla koulussa, pitäis olla hyvässä kunnossa ja tuntee syyllisyyttä joka bissestä ja tupakasta, jonka vetää. Sit lopuks aattelee, et aivan sama, ettei millään oo väliä. Se joskus ajelee autolla (opiskelupaikkakunnalla) ja itkee, eksyy, ajattelee, et jos ajais vaan rekan alle.. Tietää, et pitäis käy lenkillä ja ei vaan pysty tekemää mitää, saattaa nukkua koko päivän. Menee, päiviä, et vaan on kämpässä, eikä puhu kellekkää pahemmin (ei TODELLAKAAN miehen tapasta..). Sano, et paljon asioita on tullu niin äkkiä: opiskelu, lapsi..vaikka molemmat asiat on toivottuja.. Sit on koti-ikävä.. Menee aina se pe ja la-päivät, et pääsee taas kotielämän rytmiin, sit pitääki su lähtee pois. Sit se juo, ja katuu seuraavana päivänä et joi..
Mua itketti, kun se kerto, miltä siitä on tuntunu. Mä en todellakaan oo tajunnu!! Mut onneks se kerto. Se kyl sano, et se on miettiny, et tarvis apua, mut kynnys hakea sitä on suuri..mä en usko et mä sitä saisin mihinkää..niin perinteinen suomalainen jästipää-mies. Vanhemmilleen ei todellakaan vois näistä asioista puhua.. Yritin olla kyselemättä liikoja, kuunnella..Kun tuntu, et tilanne oli niin "herkkä", et mies olis hetkenä minä hyvänsä voinu sulkeutua ja olla niinku ei mitään olis sanonutkaa.
Uskon kyllä, et tilannetta helpottais, jos muuttaisin opiskelupaikkakunnalle, mutta se ei taida olla rahallisestikaan mahdollista (mies asuu asuntolassa..), kun meillä on oma asunto täällä. Mä en tiedä mitä tekisin, tuntuu älyttömän pahalta, kun toisella on noin paha olo.. Ja vaikka epätodennäköstä, et mies jotain itelleen tekis, niin pelottaa silti..sellanen hetken mielijohde-ajan rekan alle.. Kuinka mä voin auttaa rakastani?? Onneks pian on kesä ja mies on lomalla (tai töissä) kotona koko kesän. Vielä kun on raskaana niin tämä asia tuntuu ehkä vieläkin pahemmalta.. Sen aamuisen jälkeen ei olla asiasta puhuttu ja jos ottaisin sen puheeksi, mies luultavasti vähättelis jne.. perinteinen suomalainen mies, ei puhu ongelmistaan.. Voiko tällänen tilanne raueta itekseen?? Millä ihmeellä mä saisin autettua sitä?? Toivottavasti joku osaa auttaa??
Ollaan oltu yhdessä lähes 8 vuotta, olemme nuoria, minä 22 ja mies vuoden vanhempi. Mies aloitti uudessa koulussa tammikuussa monen sadan kilometrin päässä kotoa. Meille on syntyy kesällä esikoinen, toivottu tapaus.
Miehen koulu on rankkaa, fyysisesti ja henkiseltäkin puolelta (kouluun kova seula, paljon hakijoita, vähän pääsee jne..). Muut opiskelijat ovat "himourheilijoita", mies enemminkin tavallinen. Stressaa kamalasti, kuinka pääsee kokeista ja kuntotesteistä läpi..
Mies on saanut kotoaan "kasvatuksen", että masennus on heikkojen sairaus, häpeällistä, ei kukaan meidän sakista jne.. Tai tälläinen käsitys miehellä itsellä ainakin on.. Ei isänsä kyllä ymmärtäis, äiti vois ehkä..
Mies on alkanut käyttämään alkoholia enemmän lähiaikoina ja oon huomannu, et kaikki ei oo aivan kunnossa.. Kun ite en voi lähteä baariin, mies käy kavereiden kanssa. Ottaa pe tai la oikeestaan joka vkloppu, yhteinen aika käy vähiin sen takia..muutenki ku nähään vaan vkloppusin.
On se mulle sanonu joskus, että on masentunu. Mut en mä oo silleen todesta ottanu, kun se on niin "perinteinen suomalainen mies" (sosiaalinen, vahva yms..), mä en olis IKINÄ uskonut et se vois olla niin pahassa jamassa..
Lauantaina meni bileet vähän yli, oli juonu viiniä niin paljon, ettei muistanu mitään ja naamansa oli lyöny katukivetykseen (tätä ei oo ennen tapahtunu..). Tänään aamulla se kerto mulle sellasia asioita, mitä mä en todellakaan tienny; sillä on tosi paha olla koulussa, pitäis olla hyvässä kunnossa ja tuntee syyllisyyttä joka bissestä ja tupakasta, jonka vetää. Sit lopuks aattelee, et aivan sama, ettei millään oo väliä. Se joskus ajelee autolla (opiskelupaikkakunnalla) ja itkee, eksyy, ajattelee, et jos ajais vaan rekan alle.. Tietää, et pitäis käy lenkillä ja ei vaan pysty tekemää mitää, saattaa nukkua koko päivän. Menee, päiviä, et vaan on kämpässä, eikä puhu kellekkää pahemmin (ei TODELLAKAAN miehen tapasta..). Sano, et paljon asioita on tullu niin äkkiä: opiskelu, lapsi..vaikka molemmat asiat on toivottuja.. Sit on koti-ikävä.. Menee aina se pe ja la-päivät, et pääsee taas kotielämän rytmiin, sit pitääki su lähtee pois. Sit se juo, ja katuu seuraavana päivänä et joi..
Mua itketti, kun se kerto, miltä siitä on tuntunu. Mä en todellakaan oo tajunnu!! Mut onneks se kerto. Se kyl sano, et se on miettiny, et tarvis apua, mut kynnys hakea sitä on suuri..mä en usko et mä sitä saisin mihinkää..niin perinteinen suomalainen jästipää-mies. Vanhemmilleen ei todellakaan vois näistä asioista puhua.. Yritin olla kyselemättä liikoja, kuunnella..Kun tuntu, et tilanne oli niin "herkkä", et mies olis hetkenä minä hyvänsä voinu sulkeutua ja olla niinku ei mitään olis sanonutkaa.
Uskon kyllä, et tilannetta helpottais, jos muuttaisin opiskelupaikkakunnalle, mutta se ei taida olla rahallisestikaan mahdollista (mies asuu asuntolassa..), kun meillä on oma asunto täällä. Mä en tiedä mitä tekisin, tuntuu älyttömän pahalta, kun toisella on noin paha olo.. Ja vaikka epätodennäköstä, et mies jotain itelleen tekis, niin pelottaa silti..sellanen hetken mielijohde-ajan rekan alle.. Kuinka mä voin auttaa rakastani?? Onneks pian on kesä ja mies on lomalla (tai töissä) kotona koko kesän. Vielä kun on raskaana niin tämä asia tuntuu ehkä vieläkin pahemmalta.. Sen aamuisen jälkeen ei olla asiasta puhuttu ja jos ottaisin sen puheeksi, mies luultavasti vähättelis jne.. perinteinen suomalainen mies, ei puhu ongelmistaan.. Voiko tällänen tilanne raueta itekseen?? Millä ihmeellä mä saisin autettua sitä?? Toivottavasti joku osaa auttaa??
Vastaukset 5
Vanhimmat
Paras varmaan olisi, jos hän tajuaisi mennä hoitoon. oma tilanne se, että tajusin vasta tänään, et oma mies on masentunut. Häpeää kanssa asiasta puhumista. Olen tuntenut vasta puoli vuotta. Mutta nyt aika lähiaikoina vasta huomannut oireita. Olen tiennyt, että hän on käynyt asiasta lääkärissä. Mutta selitti, että johtuu vaan edellisestä erosta (3v) ja äitinsä kuolemasta (4v), joka on jo hoitunut, ettei muka enää käy. Mietin itsekkin miten parhaiten tukee, mut kai se on, ettei jätä toista, vaik miten masentunut toinen on. Ehkä voisit ottaa asiasta varovasti puhetta äitiysneuvolassa. Nykyään (3 lapsen yh) sielä hoidetaan koko perhettä, kun kertoo vain avoimesti. Jos ei mies tule mukaan, puhu itse sielä ja he kyllä neuvovat. Ja tietenkin heillä on vaitiolovelvollisuus. Mun rakkaani luulee, että jätän hänet, kun saan tietää masennuksesta. Kun on pari päivää sanonut kertovansa salaisuuden, jonka kuultuani muka heti jätän hänet. Ja tiedän, että se ei ole pettämistä. Hänet varmaan on myös kasvatettu, että sellaisista asioista ei puhuta, hävetään jne. Voimia sullekkin!
Joo, voimia tarvitaan.. Mä en tajua, kuinka en oo muka huomannu mitään!! Vaikka jälkeenpäin aatteleekin, että niitä "vihjeitä" on tullu oikein roppakaupalla..
Sanoin miehelle sitä, että niillä on vaitiolovelvollisuus kyllä, ettei sitä tarvi pelätä..Mies on ammatissa, jossa tuollasia asioita ei katota hyvällä.. Sanoin, et jos se haluaa, voin tulla mukaankin (vaikka ekalla kerralla..)jos tuntuis paremmalta mennä. Se jäi vähän kesken sit, mut mä en usko, että siitä olis hakemaan apua oikein tosissaan. Mä luulen et pelkää sitäki, ettei sit osaakkaa kertoa ongelmistaan..tai et se olis jotenki vaivaantunutta sit.. Pitää vaan toivoa ja rukoilla että kaikki kääntyis parempaan päin. Uskomatonta vaan on, että kuinka vähän sitä oikeestaan tietääkään, mitä toisen päässä liikkuu..
Neuvolassa tietysti vois kysyä kans, et mihin vois jatkaa ongelman kans. Sit on se, et viikonloput olis parasta aikaa setviä näitä solmuja, mutta sillon on varmaan kaikki sellaset paikat kiinni, josta apua vois saada.. No, ehkä tämä helpottaa kun avautu mulle..toivottavasti! Jonkulainen alku sekin.
Tsemppiä myös sinnepäin! Nämä näyttää olevan aika arkoja asioita, varsinkin miehille.. Kun pitäis olla vahva, perheenpää jne..
Kyllä noi asiat on tosi yleisiä. Puhu vaikka hänelle, et ne on tosi yleisiä ja koskettaa mlkein jokaista elämän jossain vaiheessa. Jos tajuais, ettei tarvii hävetä. Kannattaa hoitaa asiaa ennen vauvan syntymää. Se on ihana asia, mutta myös stressaavaa, kun asiaan kuuluu valvominen.
Ne osaa neuvolassa neuvoa, mihin miehesi voi ottaa yhteyttä. On myös olemassa kriisikeskus osviitta, mihin jokainen voi ottaa yhteyttä. Monella paikkakunnalla niitä on. Sinne voi myös soitaa ja puhua ja he neuvovat. Löydät varmaan jostain teitä lähimmän numeron. Sielä käyminenkään ei maksa mitään. Joku sanoi, että masentuvaisuuteen taipuvat ihmiset masentuvat juuri keväisin. Mutta kai niitä masennuslääkkeitä on sellasia, mist ei sivuoireita! Itsekkin, kun tänään tajusin asian, tyhmänä en oo huomannu, et syöhän se kulta jotain lääkettäkin...ajattelin vaan, et on jotain särkylääkettä, kun on jossain vaihees olkapäänsä venäyttänyt. No toivottavasti huomenna selviää mullekkin lisää asioita. Me ei asuta vielä yhdessä, joten sekin edesauttaa asioita, etten oo huomannut.
Kuulostaa äkkiseltään siltä,että asiat ovat tainneet edetä liiankin nopeasti (vrt. lapsi), jos mies nyt vasta aloittaa koulun jne. Olette kyllä tosi nuoria, mutta ei se vielä toisaalta kerro mitään. Miehesi yrittää tukahduttaa ajatuksiaan ja stressiään alkoholiin? Jotain on vialla, niin kuin tiedät itsekin. Jos millään ei ole mitään väliä (?) niin kuin miehesi puheista olet joskus päätellyt - millä mielin sinä olet asiasta jos kuitenkin olette saamassa lapsen? Eikö siinä jo olisi syytä olla väliksi. Pelkääkö miehesi liian aikaista vastuuta? Nyt hänen tulisi ottaa vastuu omasta opiskelustaan sekä lisäksi perheestään. Se on aika paljon nuorelle miehelle.
Kyllä kannattaa puhua ja mielellään myös ammattilaisen kanssa. Kyllä perinteinen suomalainenkin mies voi psykologin kanssa jutella. Tuleehan teille se perheenlisäyskin, edes hänen takiaan.
Miehesi on jo ottanut tärkeimmän askeleen eli kertonut asiasta sinulle. Vaatii varmasti paljon rohkeutta kertoa masennuksesta, koska masennukseen vielä liittyy kova syyllisyyden ja riittämättömyyden tunne.
Paras olisi mennä lääkärille siitä ja hakeutua hoitoon. Ongelmana voi tietysti olla, jos mies on sellaisella alalla, että terveydentilalla on merkitystä ammattin harjoittamiseen. Jos ei ole, niin lääkäriläl on hedoton vaitiolovelvollisuus. Hänenhän ei ole pakko käydä koulunsa lääkäriläl. Pieni tauko opinnoista voi myös olla paikallaan, jos vain mahdollista.
Ja sinun kannattaa keskustella hänen kanssaan heti tuosta alkoholin käytöstä. Miehillä masennus purkautuu usein juuri lakoholin käyttönä ja itsetuhoisena/aggressiivisena käytöksenä. Hänen tulisi selkeästi ymmärtää, että alkoholi vain pahentaa tilannetta, eikä auta ollenkaan, vaikka turruttaakin ehkä ahdistusta väliaikaisesti. Älä käske hänen lopettaa, äläkä saarnaa, pidä vain huoli siitä, että hän ymmärtää alkoholinkäytön runsastumisen johtuvan masennuksesta. Näin hän voi sitten itse tehdä päätöksen, haluaako lopettaa. Muutenkin kannattaa opetella laskemaan kymmeneen, eikä provosoitua toisen ärtyneisyydestä. Masentuneilla on lyhyt pinna, mutta sitä ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Ja se, että kumppani suuttuu, ahdistaa masentunutta vielä enemmän, sillä hän ymmärtää käsittääkseni toisen suutumuksen johtuvan omasta huonosta käytöksestään, jolle ei kuitenkaan voi mitään.
Onnea ja voimia!