Yrittäkää ihmiset kulkea aina kävelytien oikeaa reunaa ja pysyä siellä kun liikutte, myös koirat tulisi pitää reunassa ja lyhyessä narussa eikä keskellä tietä.(Hatanpään alueella eritoten on nuoria ihmisiä jotka vie niitä vitun koiria koko tien leveydeltä ja ovat itsekin keskellä tietä, eivätkä osaa väistää)Pään saa myös kääntymään kun sitä liikuttaa pikkuisen kun esim. vaihtaa paikkaa tiellä tai ylittää tien, siellä on muitakin liikkujia. Ettei takana tulijan tarvitsisi aina huutaa että väistä tai pois tieltä.
Niin sitten vielä semmoinen asia että jos kaksi ihmistä kulkee toisiaan kohti niin molemmat väistää oikealle puolen, ettei tule sitä saatanan säätöä kun kumpikin arpoo että mihin toinen väistää.
ÄLKÄÄKÄ HEITELKÖ NIITÄ ROSKIA SINNE TIEN REUNOILLE, EI VOI OLLA KOVIN VAIKEAA KANTAA MUKANAAN NIITÄ TUPAKKA-ASKEJA, KARKIPAPEREITA, KALJAN KUORIA YM. JA LAITTAA NE ROSKIIN KUN SELLAISEN NÄKEE.
Ei tässä sit kai muuta kuin piinallista kevättä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
tamperelaiset oppii nuo tavat, EI opi, junttia ovat,
kävelevät toisiaan päin, vaikkei olisi ees pipa silmillä, pitkän narun päässä louskuleuat koirat,
EI opi tamperelaiset.
Joku aika sitten talutin pyörää jalkakäytävän oikeassa reunassa, fileksi vasemmalla puolella niin eikö vastaan tule eräskin taukki suoraan kohti. No, pysähdyin just ennen kohtaamista niin tää urpo käveli päin pyörää. Ei h****vetti...teki varmaan piikkipyörä gutaa polvessa..
tuolla ylhäällä alko mollottamaan, se saa kaikensortin hörhöt ulos
ei mikään ihme vaikka päin kävelevät, osa juokseekin,
on se vaan melko mahtavaa katella vaikka tos hämeenpuistos metson kohdalla, siinä menee keppikerjäläiset, en tarkoittanut k.stasia, en, ja kaikenmaailman muut köpöttäjät,
penkkiä päin kävelevät vaikka olis klasit nokalla
naurattaa, on ne vaan niin hauskan näkösiä
tamperelaiset pompat niskassa,
jee, jee, jeesus, lauloi yksikin ja käveli penkkiä päin ja haistatti mulle,
on ne vekkulia, joo, tamperelaiset,
puhumattakaan niistä maalaisista, jotka ovat saapuneet kaupunkia kattelemaan, siinä onkin jo
toisen tarinan paikka.
tamperelaiset osaa kyllä kulkea kadulla, eivätkä he sotke ympäritöään.
Toisin on ne maakunnista tulleet tollot, jotka aina jaksaa meuhkata, kun luuleevat että ei täällä kukaan tunne kuitenkaan vaikka kuinka ittensä mokais!
asiaa.kaupungissa pitää osata elää. anna tilaa, älä sotke.