Asemaseudun suojelu

Kaupunkilainen

Lauantain Kalevassa (24.3) kerrottiin että asemaseudun kaava palautetaan takaisin muotovirheen takia. Toivottavasti siihen tulee muutos ja muutkin asemarakenukset suojellaan.

Miksei uusi matkakeskus voida rakentaa rautatien toiselle puolelle nykyisen linja-autoaseman kohdalla? Linja-autoasema ei ole kulttuurihistoriallisesti eikä rahallisesti arvokas ja voidaan purkaa. Tontti on todella iso ja riittävän iso matkakeskukselle jossa on toimisi sekä linja-autoasemana että rautatieasemana. Tästä hyötyisivät mm. kahvila-ravintolatoiminta, sillä asiakkaita olisi enemän. Odotustilat voisivat olla paremmat ja isommat sekä muu oheistoiminta, kuten kioskin ylläpitäminen olisi kannattavamapaa. Lippupalveluissa voisi olla synergia etuja. Siirtyminen linja-autojen ja junien välillä olisi kätevää ja helppoa ja parkkitilaa olisi reilusti. Raiteet kulkevat ihan vieressä, tarvitsee vain muuttaa pääraiteet kulkemaan linja-autoaseman puolella, mutta kustannukset olisivat minimaalisia koko hankeeseen nähden. Ainoa hyvin lievä haittapuoli jota tässä esityksessä näen on että matkakeskus siirtyy hieman poispäin kaupungista, mutta voiko 100m olla niin ratkaiseva? Onneksi perusparennettu asematunneli ikäänkuin kanavoittaa ihmisiä rappusia pitkin kohti nykyistä linja-autoasemaa. Miksi tällainen malli ei voida toteuttaa, mikä tässä mallissa on huonoa? Miksi asia ei ole julkisuudessa esitetty, kuka vastustaa ja miksi?

5

502

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tää jankkaaminen

      Suoraan sanoen hävettää Oululaisena nykyinen rautatieasema, ahtaat tilat jotka ei vastaa nykyajan tarpeita. Rautatiematkustamisen kehityksen kannalta uusi asema välttämätön. Ihmetyttää tämä jankkaus suojelusta, jos rakennukset ovat tehty sata vuotta sitten niihin tarpeisiin, nehän ovat käyttötavaraa joiden pitää uusiutua. En ole veronmaksajana mitenkään halukas sijoittamaan rahaa museointiin koska kyseessä on palveluita tuottava yritys jonka pitää kehittyä. Ne jotka hinkuvat suojelua, sijoittakaa omaa rahaa ja siirtäkää rakennukset muualle ja museoikaa.

      • jäpikkä_

        Oulussa ei ole mitään tarvetta isommalle asemalle, koska Oulu ei ole risteysasema. Olen kyllä junalla matkustanut Oulusta käsin, mutta Oulun aseman sisällä en ole varmaan koskaan odottanut junaa. Toisin on vaikkapa Tampereella, sillä Turkuun ja Poriin mennessä siellä joutuu vaihtamaan.

        Toki imagon takia se uusi asema varmaan tarvitaan...


      • fgöff
        jäpikkä_ kirjoitti:

        Oulussa ei ole mitään tarvetta isommalle asemalle, koska Oulu ei ole risteysasema. Olen kyllä junalla matkustanut Oulusta käsin, mutta Oulun aseman sisällä en ole varmaan koskaan odottanut junaa. Toisin on vaikkapa Tampereella, sillä Turkuun ja Poriin mennessä siellä joutuu vaihtamaan.

        Toki imagon takia se uusi asema varmaan tarvitaan...

        Onko muuten Turun päärautatieasema mielestäsi risteysasema, vai miksi siellä on palveluja ja sinne mahtuu sisälle?


      • matkustaja
        jäpikkä_ kirjoitti:

        Oulussa ei ole mitään tarvetta isommalle asemalle, koska Oulu ei ole risteysasema. Olen kyllä junalla matkustanut Oulusta käsin, mutta Oulun aseman sisällä en ole varmaan koskaan odottanut junaa. Toisin on vaikkapa Tampereella, sillä Turkuun ja Poriin mennessä siellä joutuu vaihtamaan.

        Toki imagon takia se uusi asema varmaan tarvitaan...

        Kyllä Oulusta minun tietääkseni edelleen menee yhteys Kajaaniin, jos en ihan väärässä ole. Myös monet junalinjat loppuvat Ouluun, jolloin jatkosta pohjoisemmaksi täytyy suunnitella uusi juna.


    • Ehdotus ei ole uusi. Toimisi varmasti aivan hyvin. Mammuttitautia sairastavalle Oululle se ei millään sovi.

      Oulun päättäjät tukevat VR:ää, joka haluaa kaavoittaa toimistotorneja. Niiden tontetista saa kovan hinnan. Matkakeskus on vain työnimenä liikerakentamiselle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      264
      9455
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      305
      6638
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      68
      1594
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1391
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      92
      1225
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1151
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      1023
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      40
      852
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      746
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      311
      738
    Aihe