Itselläni kohtaus on pikemminkin ahdistuneisuuskohtaus, jonka laukaisee kun käy miettimään asioita tyyliin "miksi olen olemassa" tai "olenkohan ainut ihminen olemassa ja kaikki ympärillä on vain unta". Tiedän että kuulostaa todella typerältä, kuulostaa itsestänikin typerältä mutta kun tuollaisia tarpeeksi funtsii alkaa tavallaan uskomaan siihen.
Muistelen jo kakarana miettineeni tuollaisia ja myös silloin sain näitä kohtauksia, en siis kärsi hyperventilaatiosta tai sydämmentykytyksestä, vaan lähinnä juuri kovasta ahdistuskohtauksista.
Ennenkin on ollut kausia jolloin sain näitä kohtauksia, muistelisin että kolmeen otteeseen ennen tätä tämänkertaista. Nyt on ollut epätodellinen olo noin kolme viikkoa, en kyllä muista että olo olisi koskaan näin kauan kestänyt. Tällä kertaa alkoi ahdistuskohtauksesta, vaikka en kyllä miettinytkään mitään sen "syvällisempiä" asioita.
Nyt olen ensimmäistä kertaa ruvennut hakemaan tietoa liittyen tähän, ja aika paljon tälläkin palstalla näyttävät ihmiset kuvailevan tätä oloa samalla tavalla. Ilmeisesti liittyy kuitenkin läheisesti paniikkihäiriöön, mietin vain kun tätä oloa on kestänyt jo näinkin pitkään, että pitäisikö mennä käymään lääkärin puheilla. Töissä olen kuitenkin jaksanut käydä normaalisti, ja muutenkin olen yrittänyt pitää elämän normaalina.
Täytyy kyllä sanoa että jonkun verran vituttaa kun edellisestä kerrasta kun sain näitä kohtauksia on kulunut jo vuosia ja olin jo unohtanut koko asian olemassa olon.
En tiedä mitä muut ovat mieltä mutta itse luulen ettei tästä olosta pääse täydellisesti eroon ennen kuin onnistuu jollain ihme konstilla unohtamaan koko asian olemassaolon, saa nähdä miten onnistuu...
Muistelen jo kakarana miettineeni tuollaisia ja myös silloin sain näitä kohtauksia, en siis kärsi hyperventilaatiosta tai sydämmentykytyksestä, vaan lähinnä juuri kovasta ahdistuskohtauksista.
Ennenkin on ollut kausia jolloin sain näitä kohtauksia, muistelisin että kolmeen otteeseen ennen tätä tämänkertaista. Nyt on ollut epätodellinen olo noin kolme viikkoa, en kyllä muista että olo olisi koskaan näin kauan kestänyt. Tällä kertaa alkoi ahdistuskohtauksesta, vaikka en kyllä miettinytkään mitään sen "syvällisempiä" asioita.
Nyt olen ensimmäistä kertaa ruvennut hakemaan tietoa liittyen tähän, ja aika paljon tälläkin palstalla näyttävät ihmiset kuvailevan tätä oloa samalla tavalla. Ilmeisesti liittyy kuitenkin läheisesti paniikkihäiriöön, mietin vain kun tätä oloa on kestänyt jo näinkin pitkään, että pitäisikö mennä käymään lääkärin puheilla. Töissä olen kuitenkin jaksanut käydä normaalisti, ja muutenkin olen yrittänyt pitää elämän normaalina.
Täytyy kyllä sanoa että jonkun verran vituttaa kun edellisestä kerrasta kun sain näitä kohtauksia on kulunut jo vuosia ja olin jo unohtanut koko asian olemassa olon.
En tiedä mitä muut ovat mieltä mutta itse luulen ettei tästä olosta pääse täydellisesti eroon ennen kuin onnistuu jollain ihme konstilla unohtamaan koko asian olemassaolon, saa nähdä miten onnistuu...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tiedän tarkalleen, mitä tarkoitat. Itsellänikin on samanlaista ahdistusta, johon ei välttämättä liity fyysisiä oireita. Mietin joskus myös, että entä jos asiat ympärilläni eivät olekaan todellisia ja jos kaikki onkin vain unta tai olen seonnut ja kuvittelen kaiken.
Yhdistän tämän kaiken paniikkihäiriöön, jonka kanssa olen elänyt lähes kymmenen vuotta. Kun paniikkihäiriöni alkoi, luulin todellakin sekoavani, enkä tiennyt yhtään, mistä on kysymys. Sain siihen Cipramil-lääkekuurin ja muutamassa kuukaudessa oloni parani ja jätin lääkkeet. Tämän jälkeen eli kymmenen vuotta, en voi sanoa lähes oireettomana, mutta niin että olen voinut elää täysin normaalia elämää, opiskella ja käydä työssä jne.
Paniikkihäiriö on saattanut harvoin tänä aikana ilmoittaa itsestään pienenä ahdistuksena tai jonain fyysisenä lievänä tuntemuksena. Tuollaiset mainitsemasi ahdistavat ajatukset ovat myös olleet pitkään poissa, useita vuosia. Nyt työstressin aiheuttamana monen vuoden takaiset tuntemukset (joiden luulin jo kanssa kadonneen) ovat palanneet.
Itse menin samantien lääkärin puheille, ajattelin että en halua jäädä ahdistuksen vangiksi. Sain Cipralex-lääkityksen ja käyn terapiassa.
Ahdistus kuuluu jossain määrin elämään, mutta liiallinen ahdistus kannattaa hoitaa.
Aurinoa kevääseen!
Erittäin tuttu juttu tuo paniikin lietsominen ajatuksissa. Muistan ensi kerran jo lapsena ajatelleeni, että mitä on sen jälkeen jäjellä, kun aurinko imaisee maapallon. Sillä ajatuksella ja maailmankaikkeuden tyhjyyttä ajattelemalla saan paniikin nousemaan aina.
En tiedä onko juuri kyseinen tauti edennyt, mutta nykyään panikoin tai lähinnä pelkään sekoavani kaupassa, ruokajonossa yms. Krapulassa sekoamisen pelkoa ja paniikkia ilmenee ihan kotioloissakin. Lääkärillä en ole käynyt, koska ainakin vielä ajattelen, että pystyn voittamaan taudin itsekseni. Kai sitten kun elämänlaatu on todella surkea, niin viimein raahautuu lääkärin pakeille.