En tiedä muista, mutta minut se saa nöyräksi, pelokkaaksikin. Minulla on ollut useita suhteita miehiin, mutta kehenkään näistä miehistä en ole ollut rakastunut, tiedän sen nyt kun tapasin hänet. Ne tunteet olivat niin syvät ja tyrin homman täysin. Hätäännyin, ettei hän tunne samalla tavalla. Muutuin epävarmaksi, aloin olla hankala, yritin tehdä hänet mustasukkaiseksi. Käyttäydyin kuin idiootti, mutta yritin vain suojella itseäni. Pilasin kaiken ja hävettää.
Onko teitä muita, rakkautta paenneita vai olenko ainoa joka on käyttäytynyt typerästi?
Onko teitä muita, rakkautta paenneita vai olenko ainoa joka on käyttäytynyt typerästi?
Vastaukset 30
Vanhimmat
pelottaa myös minua. Tulin mokanneeksi orastavan, loistavan ihmissuhteen paljolti omien pelkojeni vuoksi. Ajattelin, ettei toinen voisi välittää minusta oikeasti, leikkii vain tunteillani. Pelkäsin joutuvani naurunalaiseksi hänen ja muiden silmissä, tästä seurauksena oli idioottimainen, lapsellinen käyttäytyminen...arvatenkin pilasin kaiken. Hävettää niin paljon...
niin kenen muiden?
sinusta, mutta tiedän että samalla kun itse työskentelin oman epävarmuuteni kanssa tulin loukanneeksi toista. Juuri se, että ajattelin ettei hän voi olla musta kiinnostunut ja sitten hän olikin.
tilanteessa jossa itse olin, ainoa keino pois siitä tilanteesta oli juuri toisen osapuolen loukkaaminen, johtuen omasta epävarmuuden tunteesta. Sitä sitten jälkeenpäin voi vain ihmetellä, miten voikaan olla niin tyhmä, että käyttäytyy niin aivottomasti ja pilaa kaiken.
Kun sitten aikaa kuluu, on äärettömän vaikea päästä enää toisen osapuolen kanssa jutuille, asia olisi pitänyt päästä oikaisemaan melkeinpä välittömästi :(
toista halusit aikaa vai mitä? En oikein ymmärtänyt..
ihmettele, ettet oikein ymmärtänyt, koska en käyttäytymistäni itsekkään ymmärrä. Jotain tuollasta, halusin aikaa itselleni käsitellä sen hetkisen tunnemyllerryksen, joka kävi sisälläni. Tuo tilanne tuli eteeni niin yllättäen, eli jotta en olisi siinä hetkessä paljastanut tunteitani koko maailmalle, sain päähäni tehdä jotain totaalisen tyhmää :(
Ei oo tietty pakko kertoa jos on liian "tunnistettavaa" tms. Kumma kun ihminen tuppaa välillä toimimaan itseään vastaan.
se nyt niin tyhmää ollut...oikeastaan teit aika järkevästi...katsotaan nyt ihan rauhassa..
ajattelin onko sinun vielä mahdollista tehdä jotain tuon asian eteen?
että peli on pelattu. Toisaalta koko hommaa hävettää niin paljon (siis omat touhuilut), että tuntuu vaikealta ottaa mieheen enää yhteyttä. olin vain niin idiootti..
vielä!Kaikki tekee virheitä ja kaikki olemme idioottejakin välillä,niin se vaan menee.Aina kannattaa yrittää,usko pois!Ethän siinä mitään varmaan menetäkkään:).Aurinkoa elämääsi...kyllä se siitä!!!
Niin kai se on, kun vain sais ton sisäistettyä :)
Kuulostaa kovin tutulta. Mä menen ainakin ihan sekaisin rakastuessani. Todella rasittavaa. Miksei voi käyttäytyä fiksusti ja NORMAALISTI? Miten jotkut ikäänkuin kykenisivät rakastumaankin rauhallisesti ja hillitysti? Olemaan aina fiksuja ja järkeviä? Miksen minä?
Mulle kävi ihan samalla tavoin: ihastui/rakastui ja mokasin.
Nyt sitten ei ole ketään enkä jaksa edes kuvitella, että yhtäkkiä voisin tuntea yhtä voimakkaasti ketään kohtaan. ehkä koskaan.
Nyt hävettää, nolottaa ja kaiken lisäksi aidosti mokasin niin, että vastaosapuoli, joka selkeästi hänkin tunsi minua kohtaan voimakkaasti, yksinkertaisesti pelästyi (kai) minua ja ei kai enää tunne mitään. Ainakin suhde loppui kuin seinään. Eipä ole miestä näkynyt. Noh. Ehkä pitää yrittää tyytyä johonkin ei-niin-täydelliseen, niin osaa itsekin sitten käyttäytyä kuin unelmatyttöystävät (kai) käyttäytyvät: hillitysti jne. ei tunteet sekoita päätä. tai hormonit. Rasittavaa.
Molemmat tunsivat samoin, mutta eivät uskoneet että toinenkin voisi tuntea niin itseään kohtaan. Kumpikin mokasi, kummatkin tekivät virheitä, jotka vain kasvattivat kuilua heidän välilleen.
Jälkeenpäin se kaikki näyttää kristallinkirkkaalta.
Miksei se voinut jo silloinkin olla niin?
Toinen heistä tuntee sitä rakkautta varmaan läpi elämänsä sydämessään toista vaalien.
se näyttää jälkeenpäin. Itse torjuin hänet vain sen takia etten uskonut että hän oli kiinnostunut minusta yhtälailla kuin minä hänestä. Ei hän muuten olisi niinkään paljoa olisi juttua vääntänyt...Suojelin itseäni.
haist home!!!
vain toinen tuntee sitä rakkautta loppuelämän? Miksei molemmat jos molemmat tunsi samoin?
Vai ajattelevatko molemmat nyt / nytkin että vain toinen tuntee edelleen rakkautta vaikka molemmat oikeasti tuntevat? Niinkö?
koska kumpikaan ei rohkene tehdä asialle yhtään mitään. Molemmat saattavat tuntea rakkautta eivät vaan tiedä että se toinenkin tuntee. Näin tiet erkanevat lopullisesti.
En ole vielä kuullut että yksikään ihmissuhde olisi alkanut ilman yhteydenottoa, tunteiden tunnustusta yms.. Kyllä siinä TEKOJA tarvitaan.
odottaa jotain ihmettä. Sitä kai, että se toinenkin ois vielä kiinnostunut ja ottais ensin yhteyttä- kertois tunteistaan
odottaa että se toinen ottas ekana yhteyttä. Siihen että ihmiset on ajautunu erilleen on aina joku syy. Joko väärinymmärryksiä, loukkauksia tai muuta epävarmuutta. Mutta mielestäni se joka tietää jollain tapaa loukanneensa, voi pelkällä yhteydenotolla osoittaa että välittää toisesta eikä tarkoittanut asioita niin kuin ne menivät. Olipa kyseessä mies tai nainen. Ei mikään ratkea selvittämättä. Ihmeitä voi tapahtua, mutta luulen että jokaisella on sormensa tulessa siinä vaiheessa. Sitten onkin toinen asia rohkeus, mistä sitä löytyy siinä vaiheessa kun sydämessä painaa ja pitäs ottaa yhteyttä?
...
..kiinnostunut:)
ei pelota, ei pelkää. Ei ole mustasukkainen, ei omistushaluinen. Se ei vaadi mitään. Se ei ole ahdasmielinen. Se ei erota. Se ei yhdistä. Se ei tule ja se ei mene. Se ei satu, eikä satuta. Ei alista, ei alistu. Se on ruma ja kaunis. Kaunis ja ruma. Se ei muuta, ei muutu. Se on kaikki ja ei mitään. Ei mitään ja kaikki. Se vaan on.
Se mitä sinä tunnet ei ole todellinen rakkaus. Se on erittäin syvä ihastuminen. Se on jotain mitä erehdytään luulemaan todelliseksi rakkaudeksi. Todellista rakkautta ei voi määritellä millään sanoilla. Ei ole mahdollista kuvailla sitä. Sen voi vaan tuntea. Sanoin voi ainoastaan kertoa mitä se ei ole.
kävellessäni sitä kuinka hänen katseensa on vaellellut tuhansilla ja taas tuhansilla vartaloilla- ja myös minun. Ja tunsin sen silloin, juuri siinä,
onnellisena siitä että myös minun vartaloani se katse on pyyhkiellyt-
kuin hyväily-
Olet tunnistanut sen. Mitä ei voi omistaa, mikä ei omista. Ei nöyryytä, ei nöyrry. Ei voi sitä pakottaa tulemaan, ei menemään. Ei pysymään, ei poistumaan. Kaunis omassa ruumudessa, ruma omassa kauneudessa. Ei petä, ei tule petetyksi. Se on kaikkialla ja ei missään. Ei missään ja kaikialla. Se on aina mukanasi vaikka ei sitä nähdä voi. Ei maistaa, kuulla, haistaa ja silti myös siten tuntea voi sen. Kiitos sulle. En taidakkaan olla ainoa.
Ollaankos nyt kavereita? Jos ollaan niin miksi multa menee vieläkin sanat sekasin ja rinnassa tuntuu sellanen mukava puristus. Joka tapauksessa on kiva nähdä sua taas, kuulla susta, ajatella sun nimeäs. Toivon kaikkee hyvää sulle ja ajattelen vieläkin sua - se saa mut aina hymyilemään
Et taida olla hän. Mutta olisi hienoa jos hän kirjoittaisi tai ajattelisi hieman samoin - ainaskin sanoi niin aikanaan.
Piti minunkin vähän purkaa:)
Ihastuminen/rakastuminen saa ihmiset toimimaan eri tavoilla. Oma järkeni toimii
silloin kaikkein liukkaimmin, kun joku toinen sekoilee sanoissaan.. tiettyyn rajaan
saakka.
Ehkä eräs luulee etten tunne mitään erityistä häntä kohtaan :( Se olisi harmillista
ja ehkä jopa vahingollista "meitä" ajatellen :/ Kavereita ollaan, mutta jotain tässä
silti on..... :)
ap:n kaltaiselle, jonka oletin olevan nainen:)
kuin paeta. Vaikka nyt mietin että kerran hän odotti minua siellä paikassa jossa olin itse odotellut häntä usein. Juuri silloin kauhu valtasi mieleni, kun kuvittelin että niin paljon menisi rikki, kun hän on varattu. Minä suorastaan pakenin paikalta. Rakkaudelle pitää olla vapaat kädet ja hyvä omatunto.
Hei!
Olen n. 2 kk seurustellut miehen kanssa, jota kohtaan tunnen jotakin sellaista, mitä en koskaan ennen ketään muuta kohtaan. Alusta asti tuntunut siltä, että tuo mies voisi olla minulle juuri sopiva omana itsenään. Olemme molemmat selvästi ihastuneita, mutta keskustelua ei "vakavasti" vielä käydä jatkosta. Tosin hän välillä väläyttelee puheissaan asioita, jotka voisivat tapahtua esim. syksyllä...
Molemmilla meillä lapsia entisistä liitoistamme, joten senkin asian takia hiljalleen eteneminen on "pakollista". VAIKKA tuon tajuankin, on oloni kärsimätön. Haluaisin niin kovasti vihdoinkin tuntea,että olemme todella tosissamme. Että haluamme onnistua ja luoda yhteistä tulevaisuutta. Tunteita kuitenkin on paljon, sen tiedän! Eikä vain minun puoleltani.
Nytkin haluaisin jälleen laittaa hänelle tekstarin työkiireiden keskelle. Mutta jokin pelottaa ja laittaa jarruttelemaan. Olen rakastunut, mutta samalla pelkään liialla yhteydenpidolla yms. pelottavani miehen. ...Vaikeaa tämä rakastuminenkin! Mutta koskaan ei tiedä, miten toinen odottaa suhteen etenevän - onko hän tyyppiä, joka pitää jatkuvasta tekstailusta ja muistamisesta vai ei.
Tunnen itseni pikkutytöksi välillä tässä tunteiden sekamelskassa. Mutta onnellinen olen, sitä on turha yrittää kieltää!! Mistä MALTTIA, kertokaa se!!