Minulla on ollut jo n. 1 vuoden ajan ongelmana ihoni jatkuva punoisuus etenkin nenän- ja poskieni alueella, sekä jostain syystä myös käsieni rystysissä. Ihon rasvaamista olen tehnyt jo useamman kuukauden, ei muuta kuin lievää helpotusta. Nauraessa/kiihtyessä/saunoessa tms. tilanteessa ihoni muuttuu oitis helakanpunaiseksi, ja ystävät tuppaavat mainitsemaan "Ootpa punainen!." Ei uskalla enään edes nauraa ääneen. Akneakin on hieman, mutta lievästi. Olisiko mahdollista että minulla olisi couperosa-iho? Jos on, mitä voidetta suosittelisitte? Onko ravinnolla merkitystä tällaisiin seikkoihin? Olen pessyt kasvojani ja käsiäni myös aika liian ahkerasti, n. 2-3 kertaa päivässä. Olisiko tälläkään mitään vaikutusta asiaan? Olen teini-ikäinen, jos tästä tiedosta apua on.
Punainen iho kasvoilla?
4
4086
Vastaukset
- pesemistä
Koska olet teini-ikäinen niin couperosan jättäisin ehkä vielä taka-alalle. Luulisin että muut konstit auttaisivat. Eli ensinnäkin sinun ei tarvitse pestä kasvojasi ihan noin usein. Korkeintaan aamulla herättyäsi ja illalla ennen nukkumaanmenoa. Paljon riippuu myös siitä että millä aineilla kasvosi. Vaikuttaa siltä, että aineet voivat olla liian kovat/pesevät.
Mielestäni sinun kannattaisi kokeilla pesua esim. kosteusvoiteella. Ihan mikä tahansa kosteusvoide käy. Laitat kosteusvoidetta kasvoille tai esim. kostutetulle vanutupolle ja peset kasvosi näin. Sitten tarvittaessa kevyt kosteusvoide päälle.
Kokeile vaikka kuurina. Ja aina pesun jälkeen voitele kätesi myös kosteusvoiteella.
Olisiko sinulla varaa käydä kosmetologilla? Voisit käydä joko ihonpuhdistuksessa (jos on finnejä) tai sitten varata ajan kosteushoitoon. Antavat siellä sitten hoitojen lomassa vinkkejä ja suosittelevat sopivat aineet.
Tässä olisi oiva vinkki vanhemmilesi esim. synttärilahjaksi.
Eli ohjeeni on että vähennä pesemistä. Älä jynssää, hankaa tms. Muista kosteusvoide. Ehkä ihosi on vain herkkä, ei couperosa.- Kaid
Tieto siitä että couperosa olisi epätodennäköinen kyllä huojensi reilusti. Käytän Eucure Cleansing Gelia, voimakkuudesta en tiedä. Yritän tiivistää kaikki pesukerrat yhteen päivässä. ( vähintään yksi on pakollinen, koska käytän hiuslakkaa ja se voi jättää jäämiä hiuksiin. ) Jospa tämä nyt helpottaisi.
- Kaid
Kaid kirjoitti:
Tieto siitä että couperosa olisi epätodennäköinen kyllä huojensi reilusti. Käytän Eucure Cleansing Gelia, voimakkuudesta en tiedä. Yritän tiivistää kaikki pesukerrat yhteen päivässä. ( vähintään yksi on pakollinen, koska käytän hiuslakkaa ja se voi jättää jäämiä hiuksiin. ) Jospa tämä nyt helpottaisi.
Lisäksi vielä= Tuo perusvoide lisää finnejä välillä aika ikävästi. Pesen yleensä Eucaron-puhdistavalla kasvosaippualla kasvot, jonka jälkeen laitan kosteuttavaa finnivoidetta yksittäisten finnien päälle sekä koko muualla kasvoille perusvoiteen. Ei auta, kummaa.
- riiiiiis
Kaid kirjoitti:
Lisäksi vielä= Tuo perusvoide lisää finnejä välillä aika ikävästi. Pesen yleensä Eucaron-puhdistavalla kasvosaippualla kasvot, jonka jälkeen laitan kosteuttavaa finnivoidetta yksittäisten finnien päälle sekä koko muualla kasvoille perusvoiteen. Ei auta, kummaa.
juu mäkin oot siin ihanassa teini iässä ja mullakin on tota punastelu ongelmaa..
aina kun nauran tai suutun jostain.
Siitä kuulee aika usein..Paras olisi valita sopiva meikkivoide ja naaman peseminen kosteusvoiteilla. Jos finnit puhdistaa vain paikallisesti ne ilmestyvät sitten muihin kohtiin joita et ole finni-aineella puhdistanut..
Mutta kannattaa kuitenkin pestä naama aamulla ja illalla. Se on ihan välttämätön mutta ei sen enempää tarvitse ja muista käyttää kasvovettä :)
Tosin jos jollain muulla on lisää neuvoja olen aina valmis kuulemaan :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262143
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161454- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89934Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883