Eräänä päivänä synkässä Sysimetsässä, niinä aikoina kun Israelin kansa erämaassa vaelti, alkoi tapahtua kummia. Suuri Pensas joukkoineen oli valittu johtamaan Sysimetsän asukkeja. Ketut, kanit, oravat, kaikki elivät rauhaisaa elämää metsän antimia popsien. Suuri Pensas ei kuitenkaan ollut tyytyväinen: Sysimetsän joet ja purot eivät enää täyttäneet janoa niin hyvin kuin ennen. Myyrien piireissä liikkuikin huhuja, joiden mukaan Suuri Pensas olisi kyllästynyt Sysimetsän antimiin.
Eikä aikaakaan, kun totuus valkeni: Ollessaan ulkometsillä matkustelemassa ihastui Suuri Pensas aivan vallan vesilähteeseen - kauneimpaan vesilähteeseen, jonka hän kuunaan oli nähnyt. "Katso, eikö tuo olekin kirkkain lähde koko maailmassa?" tokaisi Pensas palvelijalleen. Palvelija pysyi vaiti, vaikka vesi näyttikin hänestä samalta kuin se aina näyttää.
Auringonvalo kimalteli veden pinnasta ja tuuli ujelsi hiljaa Pensaan ottaessa varovaisia askelia tuon niin kauniin lähteen luo. Ja juuri kun hän kumartui maistaakseen tuota niin raikasta vettä, heijastui veteen tumman hahmon kuva Pensaan taakse. "Pyhä Sylvi!" huudahti Pensas ja kääntyi katsoakseen taakseen.
Ruma Käärme sihisi hänen takanaan. "Tuo vesi kuuluu minulle!" huudahti Pensas hieman peloissaan, ääni säristen. "Se on minun kansani vettä", käärme sähisi. Pensas ei kuunnellut vaan kurotti oksillaan vettä kohti. Silloin käärme vasta älähtikin: "Jos tuosta nyt juot niin kemiallisilla myrkyilläni minä sinua pistän!" Ja niin meni Suurelle Pensaalle pupu pöksyihin. Täyttä vauhtia kipin kapin vipelsi Pensas takaisin turvalliseen Sysimetsään.
Kotiin saavuttuaan hän itkeä ruikutti koko tarinan pojalleen Pikku Pensaalle, joka antoi vihan täyttää sydämensä. "Älä huoli isukki, kyllä minä meille vielä sen lähteen hommaan", lohdutti tämä. Ja niin vuodet vierivät, kunnes koitti aika jona Pikku Pensas oli astuva valtaan. Lupaustaan hän ei ollut unohtanut.
Hiljalleen hän käännytti Sysimetsän asukkeja Käärmettä vastaan. "Hän on uhka kaikille metsille! Hän on ruma, selkärangaton nilkki, jolla on kärkäs kieli ja kemiallisia myrkkyjä", kaikuivat sanat läpi metsän. Ja niin sai Pikku Pensas lopulta Sysimetsän asukit kääntymään Käärmettä vastaan.
Valmistelujen jälkeen marssi koko Sysimetsä kohti Käärmemetsää. Leijonat hampaineen, oravat tammenterhoja heitellen, ja haisunäädät salaisine aseineen. Operaatio kulki nimellä "Käärmemetsän vapautus".
Ja niin olivat pian metsien joukkiot vastakkain Suurella Niityllä. Mutta juuri kun Pikku Pensas oli antamassa hyökkäyskäskyä, katsahti hän taakseen. Pensas jäi tuijottamaan siinä seisovaa hahmoa oksat ammollaan. Hän ei voinut olla tunnistamatta sitä. Se oli Mooses.
"Mitä sinä täällä teet?" kysyi Pensas ihmeissään. "Eikö sinun pitänyt olla toisessa sadussa?" Ja siinä samassa syttyi Pikku Pensas ilmiliekkeihin, ja Herra puhui Moosekselle palavan Pensaan kautta. Niin Mooses ymmärsi, ettei saa ottaa sitä, mikä on toisen. Ja Herra näki, että se oli hyvä. Ja Herra sanoi: "Tulkoon rauha." Ja metsien asukit elivät elämänsä onnellisina loppuun asti. Ja Herra näki, että se oli hyvä.
Eikä aikaakaan, kun totuus valkeni: Ollessaan ulkometsillä matkustelemassa ihastui Suuri Pensas aivan vallan vesilähteeseen - kauneimpaan vesilähteeseen, jonka hän kuunaan oli nähnyt. "Katso, eikö tuo olekin kirkkain lähde koko maailmassa?" tokaisi Pensas palvelijalleen. Palvelija pysyi vaiti, vaikka vesi näyttikin hänestä samalta kuin se aina näyttää.
Auringonvalo kimalteli veden pinnasta ja tuuli ujelsi hiljaa Pensaan ottaessa varovaisia askelia tuon niin kauniin lähteen luo. Ja juuri kun hän kumartui maistaakseen tuota niin raikasta vettä, heijastui veteen tumman hahmon kuva Pensaan taakse. "Pyhä Sylvi!" huudahti Pensas ja kääntyi katsoakseen taakseen.
Ruma Käärme sihisi hänen takanaan. "Tuo vesi kuuluu minulle!" huudahti Pensas hieman peloissaan, ääni säristen. "Se on minun kansani vettä", käärme sähisi. Pensas ei kuunnellut vaan kurotti oksillaan vettä kohti. Silloin käärme vasta älähtikin: "Jos tuosta nyt juot niin kemiallisilla myrkyilläni minä sinua pistän!" Ja niin meni Suurelle Pensaalle pupu pöksyihin. Täyttä vauhtia kipin kapin vipelsi Pensas takaisin turvalliseen Sysimetsään.
Kotiin saavuttuaan hän itkeä ruikutti koko tarinan pojalleen Pikku Pensaalle, joka antoi vihan täyttää sydämensä. "Älä huoli isukki, kyllä minä meille vielä sen lähteen hommaan", lohdutti tämä. Ja niin vuodet vierivät, kunnes koitti aika jona Pikku Pensas oli astuva valtaan. Lupaustaan hän ei ollut unohtanut.
Hiljalleen hän käännytti Sysimetsän asukkeja Käärmettä vastaan. "Hän on uhka kaikille metsille! Hän on ruma, selkärangaton nilkki, jolla on kärkäs kieli ja kemiallisia myrkkyjä", kaikuivat sanat läpi metsän. Ja niin sai Pikku Pensas lopulta Sysimetsän asukit kääntymään Käärmettä vastaan.
Valmistelujen jälkeen marssi koko Sysimetsä kohti Käärmemetsää. Leijonat hampaineen, oravat tammenterhoja heitellen, ja haisunäädät salaisine aseineen. Operaatio kulki nimellä "Käärmemetsän vapautus".
Ja niin olivat pian metsien joukkiot vastakkain Suurella Niityllä. Mutta juuri kun Pikku Pensas oli antamassa hyökkäyskäskyä, katsahti hän taakseen. Pensas jäi tuijottamaan siinä seisovaa hahmoa oksat ammollaan. Hän ei voinut olla tunnistamatta sitä. Se oli Mooses.
"Mitä sinä täällä teet?" kysyi Pensas ihmeissään. "Eikö sinun pitänyt olla toisessa sadussa?" Ja siinä samassa syttyi Pikku Pensas ilmiliekkeihin, ja Herra puhui Moosekselle palavan Pensaan kautta. Niin Mooses ymmärsi, ettei saa ottaa sitä, mikä on toisen. Ja Herra näki, että se oli hyvä. Ja Herra sanoi: "Tulkoon rauha." Ja metsien asukit elivät elämänsä onnellisina loppuun asti. Ja Herra näki, että se oli hyvä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sepäs oli mukava... Tosi ihana satu!