Vakaumuksella on lainsuoja

Lakimies pakinoi

Suomen laissa on vakaumuksella lainsuoja.

Voitte siis vapaasti kertoa sananvapauden teitä suojatessa mikäli vakaumuksenne
mukaisesti ette hyväksy esimerkiksi. vieraan rodun levittäytymistä suomeen.

On kuitenkin syytä huomata, että syrjintä ja rasismi eli ihonvärin perusteella tapahtuva syrjintä on myöskin laissa kiellettyä.
Saatte esittää asian omana mielipiteenänne kenenkään voimatta sitä estää, mutta ylittäessänne vastaavasti syrjintälain kynnyksen
olette vastuullinen mielipiteestänne.

Samoiten yllyttäminen jotain kansanryhmää esimerkiksi savolaisia vastaan on laissa kiellettyä.

Mielipiteensä voi siis tuoda julki tällaisella avoimella palstalla vakaumuksensa pohjalta.
Esimerkiksi muodossa. "Mielestäni suurimääräinen Somaliasta tuleva maahanmuutto vaarantaa suomalaisen yhteiskuntarauhan..koska"

Kaikki eivät hyväksy tekstin sisältöä ja voivatkin kirjoittaa vastineensa, mutta se ei ole
lainvastainen.

Asiallinen kritisointi, mielipiteensä ja vakaumuksensa esiintuonti ei siis ole eikä saa olla Suomessa lainkaan mukaan kiellettyä, eikä näinollen sensuroinnin alaista..

Vaikka sillä ei saavutettaisikaan kulloinkin valtaapitävien hyväksyntää (vrt.30-luvun natsimyönteisyys sekä suomettuneisuuden aika)merkitys saattaakin valottua vasta historiallisessa perspektiivissä asiaa tarkasteltaessa.

Omana mielipiteenäni esitänkin.

Palstanpitäjän ei ehkä kannattaisi niin kärkkäästi
puuttua jokaiseen hieman rajoilla keikkuvaan kirjoitukseen tai mielipiteen esille tuontiin, koska ajattelun holhoaminen ei istu Suomalaiseen päähän ja onkin kenties juuri yllyttävänä tekijänä
monenmoisiin vastareaktioihin.

Suomeen mielestäni termi "rasismi" on rantautunut
vasta euroopan unionista tulleen holhouksen seurauksena. Aiemmin täällä ei asiasta ongelmaa ollutkaan. Mikäli jokaisesta pikkupoikien nimittelyistä asia vedettäisiin syrjintään vedoten oikeudenkäynteihin,, tarvittaisiin maahanmuuttajissakin panostaa juristikoulutuksen osaajiin.

6

639

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lakimies pakinoi

      Mikäli tähän "rasismi" asiaan oikeasti paneuduttaisiin aikuisen miehen viisaudella ilman maahanmuuttajien ympäriltä leipäänsä saavien laulantaa voisi tuloksellisuus olla aivan uutta luokkaa.

      Muukalais- ja rotuvihamielisyys liittyy paljolti kehittymisbiologiaan ja seksuaalisuuteen eli Suomeksi nuoren miehen aikuiseksi kasvamiseen. Sitä voi olla vaikea lailla säädellä tulokset ovat samaa luokkaa kuin aikoinaan olleella itsetyydytyksen kiellolla.

      Kieltäminen pitkittää ja saattaa pysäyttää kehityksen kokonaan.

      Tämä asia on vaikea siksipä siitä vaietaankin.
      Nuorelle seksuaalisesti kehittyvälle miehelle vieras laji on biologinen uhka ja vastareaktio lähtee suoraan geeneistä,joiden korkein biologinen koodi on oman lisääntymisen varmistaminen.Vanhemmista ja ymmärtävästä ympäristöstä sitten riippuu, kuinka nuori mies oppii reaktioitaan käsittelemään.

      Samasta vastenvuoroisesta syystä nuoret naiset eivät tunne useinkaan muukalaisvihamielisyyttä.
      Heille se taas merkitsee lisääntymismahdollisuuksien laajentumista.

      Mutta mitenkäs on kun mennään 45-vuotta ylittäneisiin naisiin. Heidän keskuudessaan ennakkoluulot jälleen voimistuvat, kun oma aktiivinen lisääntymisvaihe on takanapäin ja sijalle astuu oman perimän alitajuinen turvaamisen halu. Aivan kuten nuorilla miehillä tuossa aiemmin.

      Samoiten taas vanhemmat miehet muuttuvat yllättäen
      "suvaitsevaisemaisemmiksi".. ei tarvinne kertoa mistä tämä taas johtuu.

      Tiettyjä asioita vastaan ei siis voi taistella ankaruudella vaan ymmärryksellä, koska ankaruus synnyttää vähintään samanlaisen vastavoiman.. Se vain on nyt näin ja siihen meidän on tyytyminen ja sitä suvaitseminen!!

      • mistä tässä

        vastustuksessa on kyse, on se että miehet haluaa suojella ympäristöään, loppumattomalta luolamiesten vyöryltä sivistyneeseen yhteiskuntaan.


    • tältäkin

      Olen samaa mieltä syrjintää ja mielipiteen oikeutta koskevasta alustuksestasi.

      Suomen valtaapitävät eivät 1930-luvulla olleet natsimyönteisiä. Kyse oli pienestä vähemmistöstä. Valtaapitävät olivat vahvasti kommunismin vastaisïa ja suhtautuivat hyvin nihkeästi natseihin. He olivat demokratian puolustamisen kannalla totalitarismia vastaan. Mm. ärioikeistolainen IKL pyrittiin 1930-luvun lopulla kieltämään samojen demokratiaa puolustavien lakien avulla kuin kommunistiset järjestöt oli jo aiemmin kielletty.

      Termi "rasismi" oli tunnettu Suomessa jo kauan ennen Euroopan unionia. Rasismin vastaisuus on tasaisesti lisääntynyt koko läntisessä maailmassa toisen maailmansodan jälkeen, ja varmasti myös osin sen seurauksena. Suomi on ollut tässä yleisessä läntisessä kehityksessä mukana.

      Yhdysvalloissa rasismin vastaisuus lisääntyi varsinkin 1960-luvun alusta lähtien. Tällöin Suomessa rasismin vastustus ei ollut kovin näkyvää. Syy on varsin yksinkertainen. Rasismi ei ollut siinä vaiheessa mitenkään merkityksellistä, koska maassa ei ollut merkittävästi ihmisiä, joita kohtaan olisi voinut olla rasistinen. Tällöin ei rasismin vastaisuuskaan ollut kovin olennaista.

      • Freedom-68

        Sosialisteja vainottiin 1930-luvulla... Lue vähän historiaa.


      • sinä et
        Freedom-68 kirjoitti:

        Sosialisteja vainottiin 1930-luvulla... Lue vähän historiaa.

        Sosiaalidemokraatit olivat 1930-luvulla hallituksessa.

        Mitä järkeä kinastella idioottien kanssa?


      • Freedom-68 kirjoitti:

        Sosialisteja vainottiin 1930-luvulla... Lue vähän historiaa.

        Et siitä kuitenkaan mitään ymmärtäisi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1502
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      59
      910
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      583
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      574
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      552
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      541
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      491
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    18. 42
      428
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe