Sisäministerin kootut löpinät

The police service with its more than 22,000 employees working at the national or the local level is one of the biggest government services in Sweden. (lähde Ruotsin poliisin webbisivut) väestö 9 107 649

Suomessa poliisissa työskentelee noin 11 000 henkilöä. Henkilöstöstä valtaosa on poliisimiehiä. Vuonna 2004 koko poliisin henkilöstöstä poliisimiehiä oli 7718. 2004 poliisin koko henkilöstöstä poliisiksi opiskelevia oli 527. (lähde poliisi.fi)
väestö 5 500 000

Opiskelijat ovat poliisimiehiä, joten he kuuluvat lukuun 7718.

Rajamäen mukaan tavoitetaso on tänä vuonna 7580 poliisimiestä. Vuodesta 2004 siis on tosiasiallisesti vähennetty 138 virkaa. Tämäkö ei vaaranna suomalaisten turvallisuutta sisäministerin (onneksi ex) mielestä?

Lisäksi 6.8% on opiskelijoita, joita ei voi käyttää tehokkaassa tutkinnassa tai toimimaan itsenäisesti, koska poliisilain lisäys poisti heiltä toimivaltaoikeuden ilman ohjaajan läsnäoloa.

On uskottavampaa, että kentällä tiedetään totuus paremmin kuin ministeriössä (mielipide HS 18.3.2007) .

Miten sisäministeri perustelee virkojen täyttökiellon kihlakunnissa? Miten perustellaan määräaikaisten virkojen suhteellisen/suhteettoman suuri osuus miestyövuosissa?

Kansainvälisesti vertaillen Suomessa on vähän poliiseja suhteessa asukaslukuun (poliisi.fi)

Ei ole ansioksi luettavaa puolustautua 100 työttömän poliisin työllistymisellä puoleksi vuodeksi.

Se on pikemminkin suuri häpeä, kun samaan aikaan oikealla otetaan kaksin verroin pois se, mitä vasemmalla kädellä jaetaan.

Rikosten tosiasiallinen määrä ei juurikaan laske. Tilastoilla käppyrät saadaan näyttämään paremmilta.

Julkisuudessa ei juurikaan keskustella poliisin ylisuurista tulostavoitteista henkilöstömääriin nähden. Miksi näin ei tapahdu?

Ei poliisin työ ole ns. tuottavaa työtä. Poliisin työn tulos ei ole mitatavissa teollisuuden mittareilla, kuten ei terveydenhuollonkaan.

Silti budjetit lasketaan lääneissä tuottavuuden perusteella. Ja ne lasketaan alakanttiin. Kenen etu tälläinen on?

Poliisin tehokas palvelu revitään tällä hetkellä huonosti palkattujen ja ylityöllistettyjen virkamiesten selkänahoista. Alkupalkka ilman lisiä on 1700-1800 euron haarukassa (lähde SPJL)

Onneksi sisäministeri vaihtuu uuteen hallitukseen. Olisiko komisario Hakola oikea mies hoitamaan sisäistä turvallisuuttamme?
7544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hakola on kuitenkin komisario, jolloin hänellä ei enää välttämättä ole sellaista "tuntumaa" peruspoliisitoimintaan kuin Petri Salolla. Salo kun on työskennellyt vanhempana konstaapelina ennen eduskuntaan menoa. Olen sitä mieltä, että paremmin vk. ymmärtää peruspoliisitoimintaa kuin komisario, joka on tehnyt pelkästään paperihommia toimistossaan.

Joten Petri Salo sisäministeriksi, niin johan poliisin budjettiinkin saadaan tarvittava lisäys, jolloin auki olevat poliisivirat voidaan täyttää.

Äänestä
  • puolensa. Hakolahan on virkanimikkeeltään jo ylikomisario mutta ei ole kovinkaan kauan siitä kun on ollut kenttätoiminnassa mukana, ainakin huumepuolella.
    Toisaalta taas Salo on tosiaankin vk mutta ollut eduskunnassa jo kaksi kautta joten käytännön työstä ei aivan varmasti ole enää minkäänlaista hajua!

    Äänestä

  • Kansanedustaja Salo tuomittiin juuri muutama viikko sitten käräjillä rikoksesta sakkoihin.

    Ei tule onnistumaan tuollaisen rikollis-poliisin pääsy ministeriksi.

    Äänestä

  • Saloko rehellinen? kirjoitti:

    Kansanedustaja Salo tuomittiin juuri muutama viikko sitten käräjillä rikoksesta sakkoihin.

    Ei tule onnistumaan tuollaisen rikollis-poliisin pääsy ministeriksi.

    Salosta tuleekin loistava ministeri.

    Äänestä

Ota huomioon, että Ruotsissa on melkein puolet enemmän asukkaita kuin Suomessa. Suomessa asukkaita 5,2miljoonaa Ruotsissa asukkaita 9 miljoonaa.

Toisekseen Ruotsi on aina ollut rikkaampi valtio kuin Suomi. Sen takia Ruotsalaisilla on enemmän varaa hankkia kaikkea enemmän kuin Suomalaisilla. Siihen ei mikään muu auta kun, että pitää tehdä enemmän hommia ja perustaa enemmän hyviä firmoja. Ruotsalaiset on aina olleet paljon luovempia kuin Suomalaiset.

Lisäksi Suomi on ollut joskus Ruotsin siirtomaa ja Suomalaiset Ruotsalaisten sivistymättömiä alkuasukasorjia. Jos Suomessa olisi enemmän Ruotsalaista sivistystä pärjättäisiin paljon paremmin... Huonomminkin voisi mennä onneksi on edes se 6% suomen ruotsalaisia tuomassa sivistystä tähän "juntti" kansaan.

Äänestä

On se kumma, jos Suomessa on asukaslukuun verrattuna vähemmän poliiseja kuin esim muissa pohjoismaissa. Siellä ajellessani en juuri ole poliisia tiellä nähnyt, paitsi tarvittaessa. Täällä niitä riittää kyyläämässä. Oliskohan priorisointi mitään. Noilla palkoilla ei toisaalta viittiskään vaativia hommia tehdä.

Äänestä
  • Sä hampaankolo et varmaan viittis tehdä hommia muutenkaan jutut on sitä tasoa, niin kauan kuin sossusta rahat juoksee tilelle. Työkokemusta ja koulutusta on nolla ja heti pitäs päästä johonkin johtajan pallille juupa juu...

    Jutut on sitä tasoa kun tolla mun entisellä naapurilla, joka päivästä toiseen selitteli jumalasta ja maailmanlopusta sossun avustuksia hakien, kannabista pössytellen ja olisi pitänyt päästä jokin huippu duuniin että viitsisi edes hakea työtä. Varmaan joku työnantaja oikeasti ottaa sellasen riesakseen. HAH!!! Paitsi ehkä jossakin mielikuvitus leikissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


neeke kirjoitti:

The police service with its more than 22,000 employees working at the national or the local level is one of the biggest government services in Sweden. (lähde Ruotsin poliisin webbisivut) väestö 9 107 649

Suomessa poliisissa työskentelee noin 11 000 henkilöä. Henkilöstöstä valtaosa on poliisimiehiä. Vuonna 2004 koko poliisin henkilöstöstä poliisimiehiä oli 7718. 2004 poliisin koko henkilöstöstä poliisiksi opiskelevia oli 527. (lähde poliisi.fi)
väestö 5 500 000

Opiskelijat ovat poliisimiehiä, joten he kuuluvat lukuun 7718.

Rajamäen mukaan tavoitetaso on tänä vuonna 7580 poliisimiestä. Vuodesta 2004 siis on tosiasiallisesti vähennetty 138 virkaa. Tämäkö ei vaaranna suomalaisten turvallisuutta sisäministerin (onneksi ex) mielestä?

Lisäksi 6.8% on opiskelijoita, joita ei voi käyttää tehokkaassa tutkinnassa tai toimimaan itsenäisesti, koska poliisilain lisäys poisti heiltä toimivaltaoikeuden ilman ohjaajan läsnäoloa.

On uskottavampaa, että kentällä tiedetään totuus paremmin kuin ministeriössä (mielipide HS 18.3.2007) .

Miten sisäministeri perustelee virkojen täyttökiellon kihlakunnissa? Miten perustellaan määräaikaisten virkojen suhteellisen/suhteettoman suuri osuus miestyövuosissa?

Kansainvälisesti vertaillen Suomessa on vähän poliiseja suhteessa asukaslukuun (poliisi.fi)

Ei ole ansioksi luettavaa puolustautua 100 työttömän poliisin työllistymisellä puoleksi vuodeksi.

Se on pikemminkin suuri häpeä, kun samaan aikaan oikealla otetaan kaksin verroin pois se, mitä vasemmalla kädellä jaetaan.

Rikosten tosiasiallinen määrä ei juurikaan laske. Tilastoilla käppyrät saadaan näyttämään paremmilta.

Julkisuudessa ei juurikaan keskustella poliisin ylisuurista tulostavoitteista henkilöstömääriin nähden. Miksi näin ei tapahdu?

Ei poliisin työ ole ns. tuottavaa työtä. Poliisin työn tulos ei ole mitatavissa teollisuuden mittareilla, kuten ei terveydenhuollonkaan.

Silti budjetit lasketaan lääneissä tuottavuuden perusteella. Ja ne lasketaan alakanttiin. Kenen etu tälläinen on?

Poliisin tehokas palvelu revitään tällä hetkellä huonosti palkattujen ja ylityöllistettyjen virkamiesten selkänahoista. Alkupalkka ilman lisiä on 1700-1800 euron haarukassa (lähde SPJL)

Onneksi sisäministeri vaihtuu uuteen hallitukseen. Olisiko komisario Hakola oikea mies hoitamaan sisäistä turvallisuuttamme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu