Mieheni siis on vaaka, itse olen leijona..
En ymmärrä tyyppiä ollenkaan, en niin vähääkään..
enkä edes tiedä että mistä alottaisin tämän "avautumisen"..
Jos ensin jotain taustatietoa meistä. yhdessä ollaan oltu n. vuosi, ei ehkä niin kauaa tai ehkä kauemmin.. aikaa on vaikea sanoa, koska ollaan oltu erossa muutama kuukausi, jonka jälkeen alettiin taas olemaan yhdessä, ja sinä aikana hän oli puolisen vuotta ulkomaillakin. eli aloitettiin uusiksi vähän ennenkuin hän lähti ulkomaille..
Ja tästä sitten lähtee..
Ongelma nro. 1: Me nähdään tosi harvoin.
Hän on töissä eri paikkakunnalla, ja yleensä poissa 4-5 päivää viikossa.. Aina kun hän on täällä, samalla paikkakunnalla, me nähdään siltikkin tosi vähän, yhtenä tai ehkä kahtena päivänä, jos hyvin käy, mutta vain pari tuntia. Öitä ei olla vielä kertaakaan vietetty yhdessä.. olen kyllä monta kertaa pyytänyt, mutta ei ole kuulemma aikaa..
Ongelma nro. 2: Kriisit
Ensinnäkään en saa suuttua miehelleni mistään, vaikka aihetta olisikin.. Tai jos suutun, hän suuttuu siitä minulle, ja huoh, siinä sitä taas ollaan.. Ensinnäkään minun luonteeseen ei kuulu pyydellä anteeksi, varsinkaan jos tiedän että olen oikeassa ja hän väärässä. Mutta jos haluan vaakani pitää, minun on pakko pyytää anteeksi.
Ja minun pitäisi olla selvänäkijä. Pitäisi tietää, millä tuulella mies on, mitä kestää sanoa ja mitä ei. Yhtenä päivänä pystyy sanomaan ihan mitä vain, toisena päivänä jos sanoo jotakin väärin, ollaan kriisissä, "sinun v*ttuilua ei jaksa kuunnella".
Sitten, jos riita on yhtään vakavempi, tulee eroaminen kuvioihin.. Pari kertaa on mies suuttunut minulle niin, että on todennut meidän jutun olevan ohitse. Eihän näin koskaan ole ollut, ensimmäisellä kerralla kyllä säikähdin ja tein virheen, en vain antanut asian olla ja lähtenyt pois, vaan jäin ruikuttamaan, etten halua erota. Seuraavalla kerralla tiesin jo kuvion, ja lähdin pois, totesin vain, että selvä homma. Ei mennyt kauaakaan kun puhelin soi ja hän halusi puhua, ja lopputulos oli se, ettei halua erota :P
Mutta tämä ero-juttu tuntuu olevan hänelle jotenkin pakkomielle tms. Aina kun minulla on jotain mainittavaa meidän suhteesta, hän on sitä mieltä, että jos en kestä, niin aina voin jättää.. No ei, en voi, ei se ole ratkaisu, ainakaan näihin helppoihin, jokapäiväisiin parisuhteen juttuihin!! Monesti hän myös kysyy, että joko olen kyllästynyt häneen, joko haluan hänestä eroon jne. Nämä tilanteet ja kysymykset luovat epävarmuutta, onko hän sitten kyllästynyt minuun, pitäisikö minun siis jättää hänet, jottei hänen tarvitsisi tehdä likaista työtä?
tuleepas pitkä kirjoitus... :D
Ongelma nro. 3: Mustasukkaisuus.
Tai siis hän ei ole mustasukkainen, enkä minäkään ole, koska ensinnäkään en saa olla mustasukkainen, tämän hän on tehnyt jo alusta asti selväksi, että jos alan skitsoaan hänen "naisjutuistaan", siis naispuolisista kavereistaan, joita muuten löytyy ja paljon, niin meidän suhde on oikeasti ohi. Ja sitäpaitsi en näe kuitenkaan tarpeelliseksi olla mustasukkainen, vaikka hän on kova flirttailemaan ja katselee naisia, ja arvostelee muita naisia myös minun seurassa. Monesti kuulee, että ohhoh, ompas siinä hyvännäköinen nainen, ompa hyvä perse, kauniit silmät ym ym ym. Siinä katselkoon ja olkoon sitä mieltä, minun kanssahan hän on kuitenkin.. Mutta senkin olen huomannut, että monesti hän yrittää tahallaan saada minut mustasukkaiseksi, juuri näillä kommenteillaan, mitä yläpuolella kerroin. Tai jos hän flirttailee kaupassa kauniin kassaneidin kanssa, niin siitäkin pitää minua informoida hyvin yksityiskohtaisesti.. Mutta miksi? Olen tehnyt selväksi, etten ole mustasukkainen, koska tiedän ettei hän minua pettäisi. Eihän? Enhän ole liian sinisilmäinen ja hyväuskoinen?
En ymmärrä vaakaani
11
1987
Vastaukset
- leijonainen*
unohtui mainita yksi oleellinen asia..
"Pari kertaa on mies suuttunut minulle niin, että on todennut meidän jutun olevan ohitse."
Hän siis suutahtelee minulle ilman mitään syytä, ja näissäkään parissa tapauksessa en sanonut tai tehnyt mitään väärää/ suuttumisen arvoista. - suklaa
EPÄILYTTÄVÄÄ!Jos miehesi ei edes kerkiä näkemään sinua paria tuntia kauempaa.Tai jos ette edes nuku koskaan öitä yhdessä.Voiko tuollaista edes sanoa seurusteluksi.Taidatpa tyttöparka olla hiukan jumissa tuohon vaakamieheen,joka näyttää vain pitävän sinua pelkkänä varana.
Sinuna kyllä keräisin rohkeutta,ja lähtisin kyllä kälppimään.Sinua odottaa kyllä parempikin mies,joka uskaltaa sinuun sitoutua.
Ja vaakat ovat myös huonoja tekemään itse ratkaisua suuntaan,ja toiseen.Joten voihan miehesi käytös kyllä johtua siitä,että hän haluaisi sinusta jo eroon,mutta ei itse osaa ottaa ratkasevaa askelta.JOTEN TEE HÄNELLE KARHUNPALVELUS! - neitsyt-naiselta :)
Olen "kohtalotoverisi" - mieheni on vaaka, ja seurustelua on takana vajaa vuosi.
Se mitä kuvaat, on minulle tuttua; ja se, mitä kuvaat, on varmasti myös aika tyypillistä vaakamiehille. Näin uskaltaisin sanoa, jotakin tästä merkistä jo etukäteen tienneenä, ja nyt tämän kokemukseni myötä.
Ihan helppoa ei ole minullakaan ollut. Vaakamieheni on ailahtelevainen ihminen; tunteet heittelehtivät. Hän on itse tästä tietoinen, ja ymmärrän häntä myös. Hän saattaa vetäytyä "kuoreensa" huonona päivänä, ja toivoo saavansa olla rauhassa. Ja kyllähän neitsyt rauhan antaa - mutta entäpä leijona :)
Meilläkin oli alussa kriisi. Kyse oli pienestä erimielisyydestä; jo jonkin verran elämää kokeneena en säikähdä vähästä, mutta vaaka-mieheni oli valmis heittämään kirveen kaivoon - hänkään ei hyväksynyt sitä, että hänelle suututtiin (ja voin sanoa, että ihan aiheesta suutuin - olimme lyöneet asioita lukkoon, ja hänen päättämättömyytensä esti näiden asioiden toteuttamisen). Se kyllä pisti miettimään, mitä tästä tulee.
Vaakamieheni on haaveilija, ja myös "haihattelija". Haaveiden toteutuspuoli onkin sitten aivan toinen juttu. Neitsyenä en koskaan haaveile, vaan suunnittelen ja toteutan, ja otan aina huomioon, ovatko suunnitelmani realistisella pohjalla.
Olen oppinut siis tuntemaan tämän miehen. Haluan sanoa sinulle, että vaaka todella tarvitsee omaa tilaa ja aikaa, ja teidät leijonat tuntien, tiedän, että sinun on vaikea tätä ymmärtää. Me neitsyet olemme tässä enemmän vaa'an kaltaisia, joten tästä ei ole muodostunut meille ongelmaa; ymmärrämme toistemme tarpeet.
Vaakamies ei ole helppo mies, mutta monessa suhteessa mielenkiintoinen ihminen; keskustelutaito, analyyttisyys ja herkkyys ovat hänelle luontaisia. Kauniita naisia hän ihailee luontaisesti, joten yritä ymmärtää tätäkin puolta :) Vaaka on Venuksen poika, joten esteettisyys on hänelle kaikki kaikessa.
Toivottavasti sanoistani oli sinulle edes pientä lohtua. Kaikkea hyvää sinulle ja vaakamiehellesi! - kommentoi
Sattumalta palstalla käymässä ja sanon kuvauksesi perusteella, että hommanne ei tunnu toimivan. Kyseessä taitaa olla nuori ja "raakile" vaaka? Sinuna ottaisin etäisyyttä ja kunnolla. Tai voisitko alkaa "vain" yhdeksi niistä naisystävistä, väitänpä että vaakasi käytös muuttuisi välittömästi.
Itselläni kävi niin, että tuonkaltaisessa suhteessa roikuin vuosia ja irti päästessäni oli kuin olisi päässyt tunkkaisesta tilasta raittiiseen auringonpaisteeseen. Mutta tässä kävi niin kuin monessa muussakin - kun itse todella päätin lähteä, vaaka sai päähänsä että juuri minut haluaa. Nyt toivoakseni viesti on kuitenkin mennyt perille. Usko pois, aikalisä ei ole koskaan pahitteeksi. Siinä voi tulla huomaamaan, ettei siinä vaakamiehessä sittenkään ollut mitään ihmeellistä tai tavoiteltavaa.:-)
ps. Jouskari käy leijonalle aivan erinomaisesti!;-) - olen huomannut
Tällaista käytöstä olen havainnut sekä vaakamiehissä että -naisissa.
Suhde kuin suhde voi kaatua pikkuriitaan - ja vaaka ei itse pyydä anteeksi, odottaa, että toinen tulee vastaan joka asiassa. Tämä ehdottomuus kaikessa, ja se, että vaa'alle ei saa suuttua - nämä tekevät suhteet vaakoihin usein hankaliksi. Liikaa epävarmuutta. - LeijonaNA
No pitääpä raottaa ovea myös toiseen suuntaan.
Olen surustellut Vaaka-miehen kanssa kohta vuoden ja mitään pahaa sanottavaa ei kyllä löydy.. siis mitään suurempaa. Ainut huono puoli on hänen mustasukkaisuutensa. Muutoin on erittäin rakastava, huomioi paljon, antaa paljon haleja ja suukkoja. Eikä myöskään ole sanellut mitään ehtoja miten pitäisi olla. Enkä sellaista kyllä katselisikaan.
Joten ei kaikki suinkaan ole "keskenkasvuisia" =) - vaaka__
kyllä se on nyt vaan niin,että Hän ei kertakaikkiaan kunnioita sinua tarpeeksi ja kun ja jos vaaka ei kunnioita,on käytös juuri tuollaista..ja olipa merkki sitten mikä tahansa!
- sen verran,
että ko vaa´an tajuntaan tuskin sellainen sana kuin kunnioittaminen edes kuuluu.
Tai kenties vaakojen on helppo tulla itsensä kanssa toimeen käyttäytyipä kuinka torvelomaisesti tahansa. - vaaka__
sen verran, kirjoitti:
että ko vaa´an tajuntaan tuskin sellainen sana kuin kunnioittaminen edes kuuluu.
Tai kenties vaakojen on helppo tulla itsensä kanssa toimeen käyttäytyipä kuinka torvelomaisesti tahansa.se vasta,kommentti!Kyllä kuuluu,mutta ei valitettavasti kaikkia ihmisiä kohtaan ja koska vaaka on vielä niin suora sanainen eikä kaunistele vaikka kauniistä asioista muuten pitää voi ja yleensä loukkaa ja hämmentää kovasti muita kanssa ihmisiä :( HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ kaikille
- neinen30
vaaka__ kirjoitti:
se vasta,kommentti!Kyllä kuuluu,mutta ei valitettavasti kaikkia ihmisiä kohtaan ja koska vaaka on vielä niin suora sanainen eikä kaunistele vaikka kauniistä asioista muuten pitää voi ja yleensä loukkaa ja hämmentää kovasti muita kanssa ihmisiä :( HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ kaikille
Kun taosin vaakamieheni oli hänellä 4 naista jotka kuvittelivat seurustelevan hänen kanssaan, yksi oli ollut 2-vuotta, toinen 5-vuotta. Tapaamisia heillä oli 1-4 kertaa kuukaudessa. Ajatelkaan kaikki olivat kolmekymppisiä naisia jotka toivoivat perhettä miehen kanssa.
Kun astuin kuvioihin niin en tietenkään tiennyt noista kuvioista. Tapailin miestä komisen kuukautta, kun aloin ihmettelemään miksi mies pitää puhelinta äänettömällä jne... Tein miehelle sitten asiat selväksi, haluan sitoutua ja perheen enkä odottele ikuisuuksia, muita naisia ei saa olla!
Muutimme yhteen 4 kuukauden jälkeen( tosin minä sanoin, että nyt muutetaan) ja kihloihin ja namisiin menimme vuoden sisällä. Lapsi on syntynyt, että sillei.
Mies on sanonut ettei ollut ajatellut koskaan sitoutua, mutta kun minut tapasi muutti mielensä, tosin on myös sanonut, että jos en olisi laittanut rajoja tai patistanut yhteenmuutolla ei suhde oisi varmaan edistynyt...
Miehelläni oli myös tuo tapa, että suuttui jostain ihan mitättömästä asiasta, mutta luulisin että tuo on pelaamista( jätetään toinen huonon omantunnon kanssa odottelemaan kun mennään toista naista tapaamaan).
Joten minun neuvosi on se, että pistä mies seinään vasten,joko sitoudutaan tai sitten erotaan enenkuin mies tapaa sellaisen naisen joka tekee niin ja sitten sinä unohdut! - naarasleijona30v
neinen30 kirjoitti:
Kun taosin vaakamieheni oli hänellä 4 naista jotka kuvittelivat seurustelevan hänen kanssaan, yksi oli ollut 2-vuotta, toinen 5-vuotta. Tapaamisia heillä oli 1-4 kertaa kuukaudessa. Ajatelkaan kaikki olivat kolmekymppisiä naisia jotka toivoivat perhettä miehen kanssa.
Kun astuin kuvioihin niin en tietenkään tiennyt noista kuvioista. Tapailin miestä komisen kuukautta, kun aloin ihmettelemään miksi mies pitää puhelinta äänettömällä jne... Tein miehelle sitten asiat selväksi, haluan sitoutua ja perheen enkä odottele ikuisuuksia, muita naisia ei saa olla!
Muutimme yhteen 4 kuukauden jälkeen( tosin minä sanoin, että nyt muutetaan) ja kihloihin ja namisiin menimme vuoden sisällä. Lapsi on syntynyt, että sillei.
Mies on sanonut ettei ollut ajatellut koskaan sitoutua, mutta kun minut tapasi muutti mielensä, tosin on myös sanonut, että jos en olisi laittanut rajoja tai patistanut yhteenmuutolla ei suhde oisi varmaan edistynyt...
Miehelläni oli myös tuo tapa, että suuttui jostain ihan mitättömästä asiasta, mutta luulisin että tuo on pelaamista( jätetään toinen huonon omantunnon kanssa odottelemaan kun mennään toista naista tapaamaan).
Joten minun neuvosi on se, että pistä mies seinään vasten,joko sitoudutaan tai sitten erotaan enenkuin mies tapaa sellaisen naisen joka tekee niin ja sitten sinä unohdut!Juu! Mulla oli ihan sama kuvio silloin, kun tapasimme vaakamieheni kanssa pari vuotta sitten. Heti alussa meillä synkkasi niin hyvin, että tunsin olevani onneni kukkuloilla. Minua ei haitannut, että mieheni soitteli sunnuntaisin eksälleen. He olivat väleissä ja tottakai hyväksyin sen. Siinä vaiheessa kun huomasin exän tenttaavan, että olenko vieressä, paloi multa hihat..Kyselin ja sain selville, ettei exä ollut edes tiennyt olleensa koko kevään exänä! (Asui vieraalla paikkakunnalla ja näki miestäni harvoin.) Olin tyly ja sanoin että joko valitsee mut tai sen edellisen. Valinta-aikaa : yksi ilta.
Hän valitsi ja annoin hänelle anteeksi. Punnitsin vaaka-kultaani tarkasti ennenkuin päästin hänet elämääni. Hän on lunastanut luottamukseni ja osoittanut minulle sen että tein oikein päästäessäni hänet elämääni. Vaakamies vaatii näköjään tietynlaisen rotin joko-tai mentaliteetilla :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992