En enää jaksa opiskella täällä lukiossa mitään turhaa matematiikkaa ja ruotsia yms. turhaa, koska tuleva teologi sellaisia tuskin tarvitsee. En nyt jaksa käydä avautumaan siitä, kuinka suomalainen koulutusjärjestelmä kusee, mutta teologiseen tiedekuntaan pääsee, jos on korkeakoulukelpoisuustodistus. Eli kuka sellaisen voisi myöntää? Voinko tehdä jonkin kokeen, jotta saisin kyseisen paperin jostakin virastosta?
Mistä korkeakoulukelpoisuustodistus?
Pörriäinen
2341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Korkeakoulutodistuksen saadaksesi joudut tekemään muutaman kokeen ja sen myöntävät sinulle muutaman mutkan kautta kunnan ja valtion virkamiehet, aivan kuten arvelitkin. Korkeakoulukelpoisuuden saavutat siis hankkimalla ylioppilastodistuksen ja lukion päättötodistuksen tai vaihtoehtoisesti todistuksen ammatillisesta koulutuksesta.
Oletko oikeasti noin tyhmä?
Kuulepas, arvon idiootti. Jos luet aloituspostini uudelleen aivoja hyödyntäen, varmasti huomaat minun tiedustelevan oikotietä onneen.
Ugh!