Te ketkä olette Queenin keikoilla käyneet tai miksipä ei vaikka niitä nähneet videolta tai jostain, mistä olette pitäneet? Milloin Freddie on ollut ihan parhaimmillaan? Kiva ois kuulla mielipiteitänne:)
Mielipiteitä
12
2339
Vastaukset
- Sammy who was low
En oo ollut yhdessäkään konsertissa. Mutta olen nähnyt videolta joitain. Parhaimmillaan Freddie oli 70-luvulla. Ja vielä oikeastaan Hot Space-kiertueellakin. Tää on mun mielipide.
- 1985
Jostain syystä minuun suurimman vaikutuksen on tehnyt Queenin Live aid-esiintyminen v. 1985. En siis itse ollut paikalla (olin tuolloin peräti 2 vee...), mutta youtubeltahan tämäkin esiintyminen löytyy. Kaiken kaikkiaan hyvin vaikuttava tapahtuma koko Live aid-konsertti ja Queenin esiintyminen siinä oli kuin piste iin päälle.
Ja eipä voi muuta kuin toivoa, että joku viisas ihminen keksisi aikakoneen, jolla voisi matkustaa katsomaan alkuperäisen Queenin ja varsinkin Freddien esiintymistä jollekin keikalle ;)- Sammy who was low
"Ja eipä voi muuta kuin toivoa, että joku viisas ihminen keksisi aikakoneen, jolla voisi matkustaa katsomaan alkuperäisen Queenin ja varsinkin Freddien esiintymistä jollekin keikalle ;)"
Vaikkapa 25.11.1974 eräälle kulttuuritalolle :) - jupiter68
Minustakin Live Aid oli tyrmistyttävä esitys.
Välillä tuntuu, että voiko kukaan tai ketkään olla niin hyviä...
Freddien äitikin sanoi sen nähtyään, että kyllä poika teki miehen työn - onnistui niin huikeasti. Tunsi tervettä ylpeyttä, että on tuottanut sellaisen ihmisen kuin Freddien maailmaan.
Ja jossakin äänestyksessä on Queenin Live Aid valittu parhaaksi show esiintymiseksi kaiksita bändeistä.
Myös Live at Wembley laadukas keikka..
- My Fairy King
on tehnyt vaikutuksen Live Magic/ Magic Tour 86' Etenkin Wembleyn esiintymienn, joka on mielestäni kaikkein paras Queen-konsertti. Itse en kyllä ole ollut paikan päällä mutta DVD:nä löytyy.
- Memento89
Ehdottomasti Live Aids vuonna 1985. Todistaa, että Frddie pystyi luomaan kontaktin kaikenlaiseen yleisöön, ei pelkästään Queen faneihin. Itse pidän myös alkuvuosien Live At The Rainbow keikasta, josta löytyy pätkiä You Tubista ja myös markkinoilla DVD:nä.
- Ace Frehley
Livenä en ole nähnyt Queenia, jos ei Live Aid-esiitymistä telkkarissa lasketa. :P
Seuraavat keikat on tullut nähtyä tavalla tai toisella:
Earls Court '77
Montreal '81
Milton Keynes Bowl '82
Rio '85
Live Aid '85
Wembley '86
Budabest '86
Live Aid oli tietysti aivan loistava ja suorituksena paras, mutta Freddie-show ei päässyt oikeuksiinsa ko. lavalla. Wembley '86 on siksi omaa luokkaansa kokonaisuutena. Kokemuksen ja iän tuoma karisma oli Freddiellä tuolloin vailla vertaa ja koko Queen elämänsä stadionkunnossa stadionrockin huippuaikaan. Voiko enempää enää livekeikalta vaatia? Jotenkin tuntuu, ettei siitä olisi ollut kuin tie alaspäin joka tapauksessa.- vanha fani
Mielnkiintoista on että kun Webleyn keikka tuli aikoinaan suomen tv:stä (joskus -87 50 min koosteena) se vaikutti aika heikolta, eikä sitä videoltakaan juuri viitsinyt katsoa.
Sitten tuli 1:15 VHS myyntivideo joskus -90, sekin oli jotenki vaisu eikä innostanut. Molemmat versiot oli surkeita Budabestiin verrattuna.
Sitten viimein tuli tämä DVD, jota en ensin meinannut edes ostaa. Viimein Milton keynesin jälkeen tuli ostettua ja Wembley keikka onkin itse asiassa tosi upea. DVD:tä tämä keikka vaikuttaa paremmalta kuin Budabestin VHS taltiointi.
Sama ilmiö oli jossain määrin Milton Keynesin keikan suhteen, siitäkin oli videolla Super Channelilta tullut 55 min kooste, joka ei niin kauheasti sytyttänyt paitsi Flash/The hero ja Fat bottomed girls.
Siksi Milton keynesin DVD:ltäkään ei hirveitä odottanut kun se tuli kauppoihin, mutta päätin ostaa kun se oli täysmittainen ja mukana oli havemmin kuultuja Hot space biisejäkin. Tämä kokpitkä taltiointi paljastuikin tosi upeaksi, se sai päättämään että ehkä Wemleykin on syytä ostaa DVD:llä.
Nyt täytyy miettiä voisiko Live in Rio DVD:n kanssa käydä samoin? Myös se oli VHS versiona paha pettymys, mutta täyspitkänä, uudelleen miksattuna ja leikattuna sekin voisi olla hieno? - Eversti Kurz
vanha fani kirjoitti:
Mielnkiintoista on että kun Webleyn keikka tuli aikoinaan suomen tv:stä (joskus -87 50 min koosteena) se vaikutti aika heikolta, eikä sitä videoltakaan juuri viitsinyt katsoa.
Sitten tuli 1:15 VHS myyntivideo joskus -90, sekin oli jotenki vaisu eikä innostanut. Molemmat versiot oli surkeita Budabestiin verrattuna.
Sitten viimein tuli tämä DVD, jota en ensin meinannut edes ostaa. Viimein Milton keynesin jälkeen tuli ostettua ja Wembley keikka onkin itse asiassa tosi upea. DVD:tä tämä keikka vaikuttaa paremmalta kuin Budabestin VHS taltiointi.
Sama ilmiö oli jossain määrin Milton Keynesin keikan suhteen, siitäkin oli videolla Super Channelilta tullut 55 min kooste, joka ei niin kauheasti sytyttänyt paitsi Flash/The hero ja Fat bottomed girls.
Siksi Milton keynesin DVD:ltäkään ei hirveitä odottanut kun se tuli kauppoihin, mutta päätin ostaa kun se oli täysmittainen ja mukana oli havemmin kuultuja Hot space biisejäkin. Tämä kokpitkä taltiointi paljastuikin tosi upeaksi, se sai päättämään että ehkä Wemleykin on syytä ostaa DVD:llä.
Nyt täytyy miettiä voisiko Live in Rio DVD:n kanssa käydä samoin? Myös se oli VHS versiona paha pettymys, mutta täyspitkänä, uudelleen miksattuna ja leikattuna sekin voisi olla hieno?Kyllä Magic Tour 86' Wembleyn keikka on aivan ylivoimainen! DVD kuluu kohta puhki ;)
- Vanha fani
Eversti Kurz kirjoitti:
Kyllä Magic Tour 86' Wembleyn keikka on aivan ylivoimainen! DVD kuluu kohta puhki ;)
Tuli katsottua Hyde parkin keikka -76 tänä iltana, varmaan viiden vuoden tauon jälkeen, harmi että kuvanlaatu on aika surkea. Vaikka lavashow ei silloin ollut vielä valtava, niin musiikki on tosi upeaa, varsinkin White Queen on näillä vanhoilla nauhoituksilla on aina upea.
Myöhemmin Queen alkoi elää enempi showlla ja hiteillä. 70-luvulla musiikki oli enempi pääosassa ja silloin huomaa kuinka uskomattoman taitavia muusikoita he olivat.
Pari viikkoa katsoin Budokanin keikan -79, myös se oli upea.
Pitäis vuosien tauon jälkeen katella nämä muutkin Rainbow -74, Houston -77. Riotakaan ei ole tullut vuosiin katottua. Hammersmith -75 tuli katsottua joskus pari vuotta sitten viimeksi.
Harmi ettei näitä 70-luvun keikkoja ole julkaistu hyvätasoisina DVD versiona. - Ace Frehley
Vanha fani kirjoitti:
Tuli katsottua Hyde parkin keikka -76 tänä iltana, varmaan viiden vuoden tauon jälkeen, harmi että kuvanlaatu on aika surkea. Vaikka lavashow ei silloin ollut vielä valtava, niin musiikki on tosi upeaa, varsinkin White Queen on näillä vanhoilla nauhoituksilla on aina upea.
Myöhemmin Queen alkoi elää enempi showlla ja hiteillä. 70-luvulla musiikki oli enempi pääosassa ja silloin huomaa kuinka uskomattoman taitavia muusikoita he olivat.
Pari viikkoa katsoin Budokanin keikan -79, myös se oli upea.
Pitäis vuosien tauon jälkeen katella nämä muutkin Rainbow -74, Houston -77. Riotakaan ei ole tullut vuosiin katottua. Hammersmith -75 tuli katsottua joskus pari vuotta sitten viimeksi.
Harmi ettei näitä 70-luvun keikkoja ole julkaistu hyvätasoisina DVD versiona.Ihmeellistä pihistelyä on tosiaan keikkojen julkaisun suhteen. Luulisi Queeniltakin olevan pro shot-kamaa vaikka kuinka paljon.
- StayingPower85
Fredi oli parhaimmillaan Sydneyssä '85 - Radio Ga Ga biisillään !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1194590Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu273324- 203185
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt442949Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1192789Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka492787Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172569Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132305MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142125- 71961