Eli spekuloidaanpas vähäsen miten nämä nyt syytetyssä olevat moven johtoportaan edustajat kommentoivat mahdollisia tuomioitaan verkostolleen. Oletetaan, että kaverit tuomitaan syyllisiksi kaikkiin kolmeen syytteeseen (mutta vapauttavakin päätös voi toki tulla). Tähän mennessähän eräs syytetyistä on kuitannut rekisterimerkintärikoksen kirjanpitäjän virhemerkinnällä, joka ei tosin selitä mihin tarkoitukseen 8000 euron osakepääoma oli nostettu ja oliko siihen vastaavia tositteita.
Verkostoiden johtohenkilöt ovat todistetusti hyviä puhelahjoillaan, joten varmasti (mahdollisista) tuomioita perustelemaan keksitään jos jonkinlaisia meriselityksiä.
Verkostoiden johtohenkilöt ovat todistetusti hyviä puhelahjoillaan, joten varmasti (mahdollisista) tuomioita perustelemaan keksitään jos jonkinlaisia meriselityksiä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tuomiot tulee, todennäköisesti pojat selviää ehdollisella ja sakoilla, mut se 800 th.€ menee kyllä valtiolle.
Sille saippuakauppiaalle voisi sanoa, et voi jättää saippuat lähettämättä pojille.
Tää juttu menee ensin hoviin, kestää siellä noin 2 vuotta, sieltä korkeimpaan kestää 5 vuotta..
Firmaa voi pyörittää sen ajan, tosin se 800 th takavarikoidaan nyt jo käräjäoikeuden päätöksellä. Mistäs rahat uusien ostosten tekemiseen kaupasta.
Ehdottaisin pojille, että perustaisivat fillarilähettifiman, kun on kuulemma kunnon fillarit hakittu, tosin kuulemma satulat on asennettu päin persettä..eikös ne kuulukkin.. ja
naisten fillarissa satula asennetaan päin vit..ua. Niin jos naisia tulee töihin.
... hyvinkin käydä kuvaamallasi tavalla. Lisäksi saattaa tulla liiketoimintakielto.
Mitä toi liketoimintakielto sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että Moven taru on loppu. Vai onko?
Perustajat pistävät uuden virityksen pystyyn ja hankkivat vaikkapa jonkun siskon kummin kaiman tai jonkun persaukisen puliveivarin yms. firman johtoon vastuuhenkilöksi. He itse ovat palkansaajina ja nostavat hiton suurta palkkaa ja kulukorvauksia. Provikat juoksee ja hyvin taas menee. Ainoa haittapuoli on se, että ulosottomies kolkuttelee oville ja pienellä pitää tulla loppupelissä toimeen. No tosin sekin vältetään, kun nostetaan vaan kulukorvauksia, eikä palkaa ollenkaan, paitsi vaan se minimi toimeentulo, mihin se voudin käsi ei pääse käsiksi.
Toi noin 850.000 euron potti valtiolle varmaan kirpasee ja lisää saattaa tulla.
Ja mitaan ette voi...
Oli tuomio hovissa mikä hyvänsä, niin valituslupaa ei taida korkeimmasta oikeudesta tulla. Rahankeräyslaki on jo muuttunut, eli vanhan lain tulkintaa koskevalla tapauksella tuskin on ennakkotapausmerkitystä.
Varmaan joskus 2008-2010 paikkeilla olisi tämä Moven alkuaikojen ensimmäinen vaihe saatu käytyä läpi, jos ei mitään yllättävää hidastetta satu.
Se hovioikeden käsittelyn alkaminen riippuu tuomiosta.Jos saavat yli 2 vuotta ehdotonta niin heidät vangitaan suoraan ja hovin käsittely on noin 6-8 kuukauden päästä.Harvoin kestää 2 vuotta et on hovin käsittelyssä.
Jos tulee ehdotonta... HEH. Jos syyttäjä vaatii ehdollista, niin aika outoa olisi. Oudointa kuitenkin olisi, jos tuomittaisiin lainkaan, kun kerran mitään syytä tuomioon ei ole. Ensin pitäisi olla edes rikos olemassa. Mutta minä en spekuloi, odotetaan pari päivää vielä.
Mutta bisnes on hyvä,,, ja paremmaksi vain tulee.
Veikkaus että Kakolanmäki saa 3 uutta morsianta noin vuodeksi.
1. Rekisterimerkintärikos. Jos todistettavasti tapahtunut, niin pienet sakot.
2. Markkinointirikos. Ei sakkoja, enintään kehotus huolellisuuteen ja organisaation ohjeistukseen. Korkeintaan uhkasakko.
3. Rahankeräysrikos:
Jos pitää paikkaansa, että Moven liikevaihdosta noina alkukuukausina tuli todellakin noin 95 % aloituspaketeista, ja koska se oli todellisuudessa edellytys monitasoiseen palkkiointiin osallistumiseen, ja siitä maksettiin rahaa edustajille, on tuomio siitä varma.
Jos vankeutta määrätään, se on kyllä enintään ehdollista. En usko että kuitenkaan vankeusrangaistusta tulee.
Sakot on todennäköisempi tuomio.
Lisäksi, koska kerätty summa on aika merkittävä, syytteen mukaan 850.000 euroa, voisi kuvitella että nämä rahat velvoitetaan maksamaan takaisin ja ne jaetaan maksajille takaisin. Näinhän tehtiin esimerkiksi Skybiz-pyramidissa.
Nuo pyramidipelit on mielestäni niin selkeitä havaita että ihan harmittaa miten ihmiset laittavat niihin rahaa. Ehkä se ei sitten ole niin selkeää kaikille. Mielestäni lakia pitää täsmentää. Pyramidipeliys kerrotaan nykyisessä laissa niin ympäripyöreästi, että siihen on pelin käynnistäjien helppo keksiä selitys. Aiemmassa laissa oli sama ongelma. Moven edustajatkin esimerkiksi tokaisivat että "yksi sana riittää: tuotemyynti". He siis väittivät että tuotemyynti tekee yrityksestä laillisen. Niin, sehän on totta. Mutta kätevästi jäi sanomatta että laittomassa pyramidipelissä tuotteita myydäänkin vain monitasoiseen palkkiointiin osallistuville edustajille.
Yhdysvalloissa FTC määrittelee tuotemyynnin osalta pyramidipelin ja laillisen verkostomarkkinoinnin eron siten, että laillisessa verkostomarkkinoinnissa yrityksen verkoston kautta tehty myynti muodostuu siitä, missä mielessä tuotteen ostaja on tehnyt ostoksensa. Liikevaihdon tulee muodostua pääosin siitä, että tuote on ostettu ilman että sillä on tarkoitus ainoastaan osallistua monitasoiseen palkkiointiin.
... jäsenille olis todellakin hyvä ja hatunnoston arvoinen paikka.
""""""Lisäksi, koska kerätty summa on aika merkittävä, syytteen mukaan 850.000 euroa, voisi kuvitella että nämä rahat velvoitetaan maksamaan takaisin ja ne jaetaan maksajille takaisin. Näinhän tehtiin esimerkiksi Skybiz-pyramidissa."""""
Mä kirjoitin tosta syksyllä 2006 viranomaisille ja vetosin niitten jäsenten puolesta, ketkä eivät olleet värvänneet ketään ja olivat ennen syytteen nostamista pyytäneet Movelta rahojensa palauttamista. Saas nyt sitten nähdä, miten käy.
Ja mitaan ette voi...
Eiku pyramidi nurinpäin ja ravistellaan vähän niitä rahoja alas...
Suuri osa on uhreja, jotka on saatu yliampuvilla lupauksilla mukaan. Toiminnasta eronneet voisi myös huomioida. Huomattuaan epäilyttävän toiminnan he eivät ole jatkaneet "ketjukirjettä".
Turhahan näistä on tässä vaiheessa enää spekuloida, mutta tässä muutamia huomioita.
1. Mikäli rekisterimerkintärikos ei ole tapahtunut huolimattomuudesta vaan tahallisesti ja hyötymistarkoituksessa on annettu sellainen merkityksellinen väärä tieto, jollaisen syyttäjä on esittänyt annetun, seurauksena voi hyvinkin olla vankeustuomio (ehdollisena).
2. Markkinointirikoksen kohdalla on kyse rikosasiasta, jossa ei mitään uhkasakkoja anneta. Syyttäjän näyttö on tässä varsin moninainen eikä keskity ainoastaan esimerkiksi ansaintamahdollisuudesta annettuihin tietoihin. Jos markkinoinnissa on annettu valheellisia tai harhaanjohtavia tietoja ja oikeus katsoo tunnusmerkistön täyttyneen, tuomiot tältä osin riippuvat nähdäkseni osittain kuitenkin siitä, tuleeko rahankeräysrikoksesta tuomio.
3. Jos väitteet aloituspakettien 95 % osuudesta liikevaihdosta pitävät paikkaansa, kaiken järjen mukaan se tosiaan tukee epäilyä rahankeräysrikoksesta.
Skybiz-pyramidi tuomittiin Yhdysvalloissa. Suomessa ei ole samanlaista rahojen palauttamisjärjestelmää. Tässä jutussa lisäksi ei ole asianomistajia, jotka olisivat vaatimassa omiaan takaisin. Jos tästä syytekohdasta tulee tuomio, periaatteellinen mahdollisuus rikoksella saadun hyödyn palauttamiseksi on olemassa, mutta varsin epätodennäköistä tällainen olisi.
FTC:n tulkinta siitä, mikä on pyramidi ja mikä ei, on JewelWay-jutun perusteella selvästi laajempi, kuin mitä anti-pyramid esittää. Sen yksi pääsääntö on kuitenkin ajatus siitä, että yli puolet tuotteista pitäisi myydä ihmisille, jotka eivät osallistu toimintaan. Anti-pyramid on täällä soveltanut tätä sääntöä omalla tavallaan ja esittänyt, että mikäli ostosta ei tehdä niin, että se samalla oikeuttaa (ainakaan ostoksen suuruisiin) provisioihin, kyseessä ei ole pyramidipelin osallistumismaksu (vaikka ostaja osallistuisikin toimintaan).
Samalla anti-pyramid on kuitenkin esittänyt, että Movessa on kyseessä pyramidipeli. Tämä on omituista, sillä Moven kaltainen järjestelmä voisi toimia aivan hyvin anti-pyramidin säännön varjolla.
Esimerkiksi kuvitellaan järjestelmä, johon pääsee osallistumaan maksamalla 1000 euroa (tietysti "ostoksesta"). Jokaisesta alapuolelle tulevasta saisi 30 euroa. Sanotaan nyt esimerkiksi, että verkosto on vielä binäärinen: jokaisen on tarkoitus värvätä kaksi. Kun nyt joku maksaa 1000 euroa ("aloitusostoksestaan"), onko hän oikeutettu saamaan vastikkeeksi jotakin provisiota? Ei. Anti-pyramidin logiikalla hän siis ei ole tehnyt ostostaan saadakseen provisiota.
Esimerkkipyramidiin osallistujan on saatava peräti 33 hengen alalinja ennen kuin hän on oikeutettu provisioihin, jotka vastaavat hänen aloitusostoksensa hintaa. Lisäksi vaikka pyramidi kasvaisi tasaisesti, binäärisessä järjestelmässä aina väistämättä yli 50 % on täysin ilman alalinjaa. Näin yli 50 % aloitusostoksista olisi aivan varmasti joka tapauksessa tehty niin, että senttiäkään provisiota ei alalinjasta tule. Aina ja iankaikkisesti. Tällainen ostaja ei anti-pyramidin (erityisesti aiempien viestien) mukaan osallistu "monitasoiseen palkkiojärjestelmään".
Tällainen rajanveto pyramidin ja ei-pyramidin välillä on kaiken järjen valossa täysin kestämätön. Pyramidipelinä pitäisi vähintäänkin pitää järjestelmää, jossa ostoksen tekemällä saa oikeuden saamaan taloudellista etua toisten tehdessä vastaavan tai vastaavankaltaisen ostoksen. Saman tulee koskea "myyntiä" siitä syystä, että mitenkään ei ole selvitettävissä sitä, onko pyramidin osanottajan pyramidin pyörittäjiltä ostama tuote tosiasiassa myyty eteenpäin vai ostettu vain ansioiden toivossa.
Tulipahan tuosta Mursiksen jutusta mieleen, että eikös edustajat voisi hakea mahdollisilta tuomituilta siviilikanteen kautta aloituspakettirahoja takaisin?
Eli jos AP-rahat katsotaan vastikkeettomiksi ja tuomitaan maksamaan koko 850T€ valtiolle, niin eikös samaiseen päätökseen perusteella myös yksityishenkilöt voida vaatia ainakin osaa rahoista takaisin (koron kanssa tietenkin)?
On mahdollista nostaa vahingonkorvauslakiin perustuva juttu, kyllä vain. Tällöin mikäli rikosjuttu nyt menee läpi, tuosta valtiolle menetetystä rikoshyödystä voisi saada omiaan takaisin. Riippuen käsittelyn lopputuloksesta tästä täytyy keskustella jatkossa. Kyseessä ei ole aivan yksinkertainen tapaus.
En ymmärrä miksi maksajien pitäisi saada rahansa takaisin. Hehän ovat itsekin syyllistyneet rikolliseen toimintaan, vaikkakin hyvässä uskossa toimintansa laillisuuteen.
Kohdat 1 ja 2 sivuutan, kirjoitinkin jo niistä, että niistä tulee jokin rangaistus tai ei (1: en tiedä mitä on tapahtunut ja 2: esim. Golden -jutussa tuli uhkasakko, ei vankeutta). Joka tapauksessa, rekisterimerkintärikos ei liity verkostomarkkinointiin, vaan yhtiön perustamiseen yleensä, ja markkinointirikos vain ohuelti. Markkinointirikokseen liittyen olenkin monesti kirjoittanut tälle palstalle, miten pääyhtiö voi minimoida tällaiset edustajien mahdolliset virheet.
Kohta 3 onkin mielenkiintoisin.
A) Skybiz tuomittiin Yhdysvalloissa koska yhtiö oli yhdysvaltalainen. Se todettiin pyramidipeliksi monissa muissakin maissa. Kun tutustuin siihen kun se tuli Suomeen, hämmästyin miten laillisissa verkostoissa aiemmin olleet vaikuttajat promovoivat sitä, sillä se oli niin selkeä pyramidipeli: kukaan ei voinut edes ostaa tuotetta ryhtymättä edustajaksi!
Missähän mursis sanotaan, ettei Suomessa saa rikoksen uhriksi joutuva rahojaan takaisin? Suomessa on aivan normaali järjestelmä, ei se poikkea muualta. Esimerkiksi lainanantamishuijaus 90-luvulta, jossa eräs huijari tarjosi lainaa ilman vakuuksia, maksuhäiriöt ei este yms, ja edellytti parin sadan markan maksamista lainanhakupaperien lähettämistä vastaan, joutui korvausvastuuseen nimenomaisesti huijatuille, ei pelkästään valtiolle.
B) Jewelway on vain yksi tapauksista (vuonna 1997-1999), eikä se ole mikään ennakkotapaus.
C) Kirjoitat harhaanjohtavasti, kun väität että FTC:n mielestä 50 % myynnistä täytyy tapahtua niille jotka "eivät osallistu toimintaan". Väitteestäsi saa käsityksen, että esimerkiksi edustajaksi rekisteröity automaattisesti olisi FTC:n mielestä "toimintaan osallistuja".
FTC vastasi DSA:lle 2004 (http://www.mlmwatchdog.com/files/FTC_Letter.pdf), että sisäisen käytön määrä verkostoinnissa ei sinänsä ratkaise tulkitseeko FTC toiminnan pyramidipeliksi vai lailliseksi verkostoinniksi.
FTC:n mukaan laillisessa verkostoinnissa liikevaihto, josta palkkiot muodostuvat, ei ole syntynyt vain kytkeytyen oikeuteen osallistua rahan ansaintaan monitasoisesti palkkioivassa järjestelmässä. Monitasoisesti palkkioiva järjestelmä, johon tulot tulevat pääosin tällaisista ei-kytkeytyvistä ostoista, ei ole riippuvainen jatkuvasta uusien osallistujien saamisesta, ja siten pääosa osallistujista ei ole tuomittu häviämään. Vastaavasti, jos tulot syntyvät pääosin osallistujien maksamista suorituksista oikeuteen osallistua kyseisenlaiseen ansaintaan, on toiminta laiton pyramidipeli.
Käy katsomassa yllä mainitsemani linkki. Ajattele. Huomaat että koko ajan puhutaan nimenomaisesti siitä, että missä mielessä pääosa (tulkittavissa yli 50 %:ksi) ostoksista on tehty, eli onko se tehty osallistumismaksuna osallistumiseen monitasoiseen palkkiointiin vai ei.
Ja se onkin oleellisin asia. Jos edustaja tai asiakas ostaa jotain tuotetta vm-yhtiöltä koska haluaa sitä ostaa itse tuotteen takia, ei ole kyse yksinomaan monitasoiseen palkkiointiin osallistumisen takia tehdystä ostosta.
Asiakkaan kohdalta ymmärrät varmastikin asian. Samoin kuin sellaisen edustajan kohdalta, joka ei ostonsa johdosta ole oikeutettu mihinkään etuisuuksiin monitasoisesta palkkioinnista. Eikö niin? Vai oletko sitä mieltä että jos edustajan myyntikriteeri on vaikka 100 euroa kuussa, ja hän myy sen verran monitasoisen palkkioinnin ulkopuolisille ihmisille, ja lisäksi ostaa kahdella sadalla eurolla oman perheensä käyttöön tuotteita, eikä saa yhtään isompia palkkioita nyt eikä tulevaisuudessa ostonsa takia, olisi se 200 euron osto tehty pyramidipeliin osallistumisen vuoksi? No, et varmaan ole, koska hänen ei ole sitä tarvinnut tehdä osallistuakseen oletettuun pyramidipeliin.
50 % ulkopuolinen myynti ei ole FTC:llä mikään sääntö. Sen sijaan se, että yhtiön myynnistä yli 50 % tulee monitasoisia palkkioita saavien (kyseisenä viikkona, kuukautena tai tulevaisuudessa) edustajien palkkiokriteerien täyttämiseksi tehdyistä omaan käyttöön ostoista, on hälytysmerkki, että yhtiö saattaa harjoittaa laitonta pyramidipeliä.
Esimerkki havainnollistamaan asiaa: Yhtiön liikevaihto 180.000.000 vuodessa. Palkkionsaantikriteeri 100 euron ostot / myynti / edustaja kuukaudessa eli 1200 vuodessa. Edustajaksi rekisteröityneitä 100.000 henkilöä. Uusia rekisteröityneitä vuoden aikana 30.000 henkilöä. Ostaneet esim. 100 eurolla liittyessään tuotteita, eli 3.000.000:lla. Näistä osa on saatettu tehdä jotta olisi kyseisenä kuukautena oikeutettu palkkioihin, tietämättä saavatko. Oletetaan että jopa puolet, ja loput puolet ostaneet muista syistä. Eli 1,5 miljoonaa on saatettu ostaa puhtaasti monitasoiseen palkkiointiin osallistuakseen. Kaikista 100.000 edustajasta esimerkiksi niinkin moni kuin 37 % on ikinä saanut palkkioita, eli 37.000 edustajaa on ikinä saanut palkkioita. 37.000 edustajaa * 1200 ostot tai myynti vuodessa / edustaja = 44,4 miljoonaa vuodessa. Lisätään siihen vuoden aikana liiketoimintamielessä liittyneiden ensimmäiset ostot eli 1,5 miljoonaa, yhteensä siis 45,9 miljoonaa. Palkkiointiin ikinä osallistunutta, lisättynä liittyneillä korjaten ensimmäiseen ostoon suhteuttaen, kohden siis liikevaihtoa on 180 miljoonaa jaettuna (37000+15000/12) = 4705 euroa. Kun otetaan huomioon, että osa palkkiointiin osallistuvien minimikriteeriin saakka tehdyistä ostoista on myyntiä muille ja osa omaan käyttöön, mistä syystä tahansa, vaikkapa omaan käyttöön 70 % kriteeristä eli 70 euroa, on siis monitasoiseen palkkiointiin osallistuvien epäilyksenalaisia ostoja 37.000 * 70*12 ja lisätään siihen lt-liittyneet 15.000 * 100, niin epäilyksen alaisia ostoja 180 miljoonasta on 32,58 miljoonaa eli 18,1 %. Jos 18,1 % on epäilyksenalaista ja siten 71,9 % puhdasta liikevaihtoa, voidaan todeta että tuotteilla on todellinen markkina-arvo, niitä myydään oikeasti kuluttajille, ja edustajien oma käyttö ei ole pelkästään pyramidipelin pelaamista varten tehtyä sijoitusta vaan pääosin tuotteiden itsensä takia tehtyjä ostoja. Tällä tavalla FTC sitä ajattelee, hyvin loogista.
Ja, nyt sitten tullaan sinun Move-esimerkkiisi.
Ensiksi, kukaan ei ole ostanut 999 euron aloituspakettia siten, että se olisi tehty muussa mielessä kuin osallistumismaksuna monitasoiseen palkkiointiin pääsemiseksi, kyseisenä viikkona, kuukautena tai tulevaisuudessa. Ostamalla kyseisen "kampanjatuotteen" sai oikeuden osallistua monitasoiseen palkkiointiin kyseisenä viikkona tai tulevaisuudessa, kunhan sijoittaa noin 60 euroa kuussa lisäksi "aktivointiostoihin".
En ole esittänyt teoriaa, jota esität, siten että sen voisi yhdistää tuollaiseen selkeään pyramidipeliin, jossa ihan oikeasti maksetaan oikeudesta osallistua monitasoiseen palkkiointiin ja jossa siitä maksusta maksetaan palkkioita edustajan hankkineelle.
Sen sijaan olen selventänyt, millä tavalla voidaan määritellä mitkä ostot yhtiön myynnistä on selkeästi tehty muutoin kuin tuotteeseen verhoiltuna pyramidipelin osallistumismaksuna.
Kuvaamasi esimerkki, jossa Moveen liittyvä maksaa noin 600 euroa markkinointi yms. materiaaleista, jotka ovat hyödyllisiä enintään edustajille, ja jotka eivät ole edelleenmyytävissä käytännössä, ts. ne eivät ole vähittäismyyntikelpoisia, ja lisäksi 399 euroa polkupyörästä, jota ei ihan oikeasti ole ollut tarkoitus myydä muille kuin kampanjatuotteen hankkijoille eli edustajille, eli joka ei ole edes esittelykäyttöön hankittu, eikä sille näytä olevan markkinoita jälleenmyyntiäkään varten, ja joka kampanjapaketti ostetaan siis vain saadakseen oikeuden osallistua nyt tai tulevaisuudessa monitasoiseen palkkiointiin, ei vastaa määritelmääni sellaisesta ostosta, joka tehdään yksinomaan muussa tarkoituksessa kuin osallistuakseen monitasoiseen palkkiointiin.
Verkostomarkkinointi perustuu tuotemyyntiin todellisille loppukäyttäjille. On järkevää, että edustajalta vaaditaan jotain pikku myyntiä jotta hän on oikeutettu palkkioihin rakentamansa organisaation myynnistä. Päinvastoin kuin sinä mursis esität, kyllä sen pystyy osoittamaan, mikä myynti on tehty varmasti todelliselle loppukäyttäjälle. Esimerkiksi Usana Health Sciencen rekisteröityneistä asiakkaista ja edustajista yhteensä 68 % ostaa tuotteita vain ja ainoastaan ja todistetusti (500-sivuisen vastustajan raportin mukaan) ilman osallistumista monitasoiseen eikä muuhunkaan palkkiointiin, eli he ovat puhtaita asiakkaita. Lisäksi noin 20 % kaikista rekisteröidyistä käyttäjistä ei saa palkkioita enempää kuin 116 dollarin kuukausittainen myyntikriteeri. Raportista voi myös laskea, että enintään noin 13 % Usanan 374 miljoonan dollarin liikevaihdosta edes voi olla tehty pätevöityäkseen palkkioihin.
Lisäksi, kun verkostomarkkinointiyhtiöt ottavat käyttöön nykyaikaiset asiakashallintajärjestelmät (joka suurimmalta osalta puuttuu, kuten muullakin tavoin markkinoivilta yhtiöiltä) ja kehittävät logistiikkaansa kokonaisvaltaisesti suoraa asiakashallintaa tukevaksi, on se varmentaminen vielä selkeämpää.
Lopuksi vielä toistaen, en ole esittänyt että kuvaamasi monitasoiseen palkkiointiin osallistumismaksuna suoritettu aloituspakkaus olisi ei-osallistumismaksuna tehty osto.
Ja vielä toistaen, kuten olen kirjoittanut jo usein aiemmin, oleellisin asia on se, että perustuvatko organisaatiopalkkiot pääosin ostoihin, jotka on tehty vain osallistuakseen monitasoisen palkkiojärjestelmän palkkioihin vai ostoihin, jotka on tehty jotta lopullinen ostaja saa kyseisen tuotteen.
>Missähän mursis sanotaan, ettei Suomessa saa >rikoksen uhriksi joutuva rahojaan takaisin?
Sääntö oli ennen että laittomasti kerätyt rahat menetetään valtiolle. Pelkkiä lahjoittajia ei muuten rangaistu. Laiton rahankeräys on rikos valtiota vastaan eikä edellytä, että kukaan pelaajista valittaisi asiasta.
Kai tässä pelaajien pitäisi sitten erikseen osoittaa, että heitä on huijattu ja vaatia omiaan takaisin, jos niin haluavat.
Skybiz-tapauksessa rahojen palauttaminen perustui sopimukseen. Amerikassa usein sovitaan mitä tapahtui ja miten edetään. Suomessa selvitetään faktat ja tuomitaan niiden mukaan. Oikeudellinen perine on erilainen.
"Missähän mursis sanotaan, ettei Suomessa saa rikoksen uhriksi joutuva rahojaan takaisin? Suomessa on aivan normaali järjestelmä, ei se poikkea muualta."
Mikähän mahtaa olla tämä "normaali järjestelmä"? Kuten yllä jo sanoin, jos Moven aloituspakettikauppa tuomitaan pyramidipelinä, rahoja on mahdollista vaatia vahingonkorvausjuttuna takaisin. Tämä edellyttää jopa kahdenkertaista oikeuskäsittelyä eikä ennen prosessia ole mitenkään selvää, onko pyramidipeliin rahansa hassannut pikemminkin osallistunut laittomaan toimintaan kuin joutunut rikoksen uhriksi. Tästä lisää, mikäli tässä tapauksessa tulee tuomio rahankeräysrikoksesta.
JewelWay-tapauksessa puhuttiin juuri siitä, että 50 % myynnistä tapahtuisi kokonaan järjestelmän ulkopuolelle. Tämä on osasyy siihen, miksi nyt Amwayta vastaan nostetuissa ison profiilin jutuissa argumentoidaan tällaisen tulkinnan puolesta. Amerikkalaisen oikeuskäytännön kehittymisestä nyt on kuitenkin turha keskustella, koska tällä hetkellä se on kestämättömällä pohjalla.
Esität seuraavaa:
"Jos edustaja tai asiakas ostaa jotain tuotetta vm-yhtiöltä koska haluaa sitä ostaa itse tuotteen takia, ei ole kyse yksinomaan monitasoiseen palkkiointiin osallistumisen takia tehdystä ostosta."
Näin väitetään myös siinä tapauksessa, että 1000 euron pakettia on myyty edustajiksi ryhtyville asiakkaille.
Binäärisessä esimerkkipyramidissamme yli 50 % on aina takuuvarmasti ilman alalinjaa. Eivät he ole voineet ostaa pakettia osallistuakseen järjestelmään, koska he eivät saa mitään organisaatioprovisiota. Esimerkissämme todellisuudessa varmasti noin 80 %:lla ei ole alalinjaa tai on vain yksi "jalka" (josta hienon tasapainosäännön vuoksi ei tule mitään palkkioita). Tämän vuoksi varmasti 80 % verkoston myynnistä menee sellaisille "asiakkaille", jotka eivät paketin ostamisesta saa koskaan vastikkeeksi minkäänlaista alalinjaprovisiota. Itse asiassa jopa 100 % verkoston myynnistä voi tapahtua tällaisille "asiakkaille", koska paketin ostaessaan välttämättä kenelläkään ei ole alalinjaa ollenkaan. Ostamalla paketin he eivät siis saa oikeutta mihinkään palkkioihin.
On siis täysin laillinen.
Kuten huomaat, alat keskustella tässä vaiheessa siitä, onko aloituspaketille ollut oikeasti markkinoita ja mitä paketin hinnalle on oikeasti saatu vastikkeeksi. Tässä oletkin jo enemmän Suomessa nyt vallitsevan lainsäädännön kanssa samoilla linjoilla.
Siitä olemme yhtä mieltä, että nyt olemassaoleva lainsäädäntö ei varmastikaan ole riittävä. Mikään loppuasiakkaille tapahtuneen myynnin osuutta koskeva säädös ei kuitenkaan asiaa ratkaise; päinvastoin, sillä ei kyetä erottamaan edes alkeellista pyramidia.
Tuollaisen säännön valvominen vaatisi lisäksi jokaisen yrityksen toiminnan tarkkaa tutkimista, johon eivät resurssit riitä. Nykytekniikka ei asiaa paljoa helpota. Esimerkiksi Amwayssa (siis Quixtarissa) verkostomarkkinoijien tulee vakuuttaa myyneensä tuotteita ulkopuoliselle asiakkaalle nykytekniikan mahdollistamassa "verkkotoimistossaan". Jos laatikon rastittaa, saa palkkioita; jos ei rastita, ei saa.
Eikö olekin luotettavaa?
Kirjoitat:
Anti-pyramid: "Jos edustaja tai asiakas ostaa jotain tuotetta vm-yhtiöltä koska haluaa sitä ostaa itse tuotteen takia, ei ole kyse yksinomaan monitasoiseen palkkiointiin osallistumisen takia tehdystä ostosta."
Mursis: Näin väitetään myös siinä tapauksessa, että 1000 euron pakettia on myyty edustajiksi ryhtyville asiakkaille.
Vastaus:
Ei.
A) Polkupyörä voisi vielä mennäkin juuri ja juuri ostona jonka edustaja tekee halutakseen juuri kyseisen tuotteen tai jotta hän voi esitellä sitä muille ja myydä niitä. Toki hieman kaukaa haettua, mutta juuri ja juuri voisi olla mahdollinen.
B) 600 euron Move-edustajuuteen liittyvät materiaalit, joista maksetaan palkkioita (laskelmien mukaan 399 euron pyöräosuudesta ei pysty maksamaan kaikkia palkkioita jota koko summasta on maksettu), ovat tuotteita, joille ei ole ulkopuolisia markkinoita.
C) Väitän, että kukaan ei ostaisi sitä 999 euron pakettia josta maksetaan palkkioita, ja joka oikeuttaa osallistumaan monitasoiseen palkkiointiin, siksi, että haluaisi ne tuotteet muuten vain.
Kirjoitat että "ostamalla paketin he eivät saa oikeutta mihinkään palkkioihin".
Olenko siis ymmärtänyt jotain väärin? Aikoinaan kerrottiin, että Franchise-edustajaksi (ja siten monitasoiseen palkkiointiin osallistuakseen), täytyy ostaa 999 hintainen palkkioitu aloituspaketti. Muistaakseni sinäkin olet kertonut niin. Eikö siis niin ollutkaan?
Lisäksi, en ole esittänyt ainoaksi malliksi sitä miten myynti muodostuu monitasoiseen palkkioihin osallistuville ja ei-osallistuville, vaan monimuotoisempia asioita, joista nyt siis otit yhden oleellisen asian silmätikuksi ja perustelit asiasi ottamatta huomioon oleellista kohtaa, nimittäin sitä, että ne palkkioidut aloituspaketit on ostettu osallistuakseen monitasoiseen palkkiointiin, oli palkkioita sillä hetkellä saatavissa tai ei.
Siis, tuo 999 paketti vastaa ostomielessä lähinnä verkostomarkkinoinnin tyypillistä 30 euron aloituspakettia (josta ei makseta palkkioita) ja muutaman kympin tai sadan euron ensitilausta (josta yleensä maksetaan palkkiot), mutta sillä eroituksella että satasen tuotteiden osto rekisteröityessään on monelle rekisteröityneelle oikeammin henkilökohtaiseen käyttöön osto alennettuun hintaan, eikä tehty oikeutuakseen palkkioihin nyt eikä tulevaisuudessa organisaatiosta.
Ymmärrät varmasti eron, kun oikein mietit.
Edellisestä viestistä jäikin näköjään pois kehotukseni siihen, että viimeinkin yritettäisiin ymmärtää markkinaoikeuden ja rikosoikeuden välinen ero. Rikosoikeudessa ei anneta uhkasakkoja vaan rangaistuksia. Laki on eri, järjestyskin on toinen. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun verkostomarkkinointiyrityksen toimintaa syytetään markkinointirikoksesta, joskin useat verkostomarkkinointifirmat ovat tulleet tuomituiksi markkinaoikeudessa. (Itse asiassa jokainen, joka sinne on viety.)
Tällaiseksi saman jauhamiseksi tämä taas menee.
Kuten jo sanottu, erittelemäsi kohdat A-C eivät liity siihen, onko niiden ostaja tullut ostoksellaan oikeutetuksi palkkioihin. (Esimerkkipyramidissa aloituspaketin sisältö voi tietysti olla vaikkapa kymmenen käsisaippuapurkkia. Superriittoisaa tiivistettä ilman kaikkien kilpailevien tuotteiden sisältämiä lasinsiruja tietysti.)
Prosenttilaskenta ei riitä. Jo pelkän pyramidirakenteensa vuoksi missä tahansa järjestelmässä (jossa kantaluku on suurempi kuin 1 ja vallitsee jonkinlainen tasapainosääntö eli käytännössä jokaisessa verkostopyramidissa) yli 50 % osanottajista ei ole oikeutettu mihinkään alalinjasta tuleviin palkkioihin. Koskaan. Heidän tekemänsä ostokset siis eivät ole oikeuttaneet heitä palkkioihin. Tällöin pyramidiverkosto voi väittää aivan kivutta, että yli 50 % osallistujista on tehnyt kaikki ostoksensa aivan muista syistä kuin mihinkään palkkioihin pätevöityäkseen: he ovat halunneet tuotteet. Olisi mielenkiintoista nähdä, onko olemassa minkäänlaista pyramidia, jonka esittämäsi 50 % sääntö onnistuisi kieltämään.
Kuvaamasi kohdat A-C liittyvät siihen, mitä paketti sisältää ja mitä sille on käytännössä luvattu vastikkeeksi - nimittäin toisten vastaavista tai vastaavanlaisista ostoksista syntyvää tuloa. Kuten jo sanoin, tämä on aivan oikeansuuntaista pohdiskelua. Mitään tekemistä tällä ei kuitenkaan ole sen kanssa, onko tehty ostos oikeuttanut alalinjasta tuleviin provisioihin vai ei.
Pyramidit kieltävän säädöksen tulee perustua siihen, että millään ostoksella (tai "myynnillä") ei tule oikeutetuksi toisten vastaavien tai vastaavankaltaisten ostosten (tai "myyntien") oikeuttamaan provisioon. Mikäli tällaista säädöstä noudatettaisiin, pyramidit häviäisivät täysin. Tällainen säädös olisi myös linjassa vasta keskustellun direktiivin kanssa. Jos verkostomarkkinoijalle tämä ei sovi, se voi johtua vain siitä, että heidän toimintansa on tosiasiassa ainakin osin käytännön pyramidipeliä.
Olen movessa mukana ja mulla ei ole yritystä vastaan mitään. Tarvitaan kovaa työntekoa jos haluaa tässä hommassa menestyä. Oman yritykseni takia työ movessa on jäänyt vähälle. Ylälinjani laittoi viestin eilen ja sanoi, että 99% varmuudella syytteet hylätään... miksi 99% niin se vain siksi,koska tuomio tulee vasta perjantaina.. Että siinä teille pähkäilyä... Tieto on tullut varmaan manulta ja ollilta...
Minullekin luettiin syvän liikutuksen vallitessa viestiä, jossa kerrottiin kuinka syyttäjä parka oli lyhistynyt tuoliinsa ja tuhertanut itkua kun puolustus oli pitänyt puheenvuoroaan. Siis aikuinen mies luki minulle tämän viestin ja piti sitä objektiivisena dokumenttina moven laillisuuden puolesta! Olin sanaton. Uskon asioista on turha kiistellä.
Todistahan väitteesi. Syyttäjä ei tosiaankaan ole käyttäytynyt tuolla lailla, eikä kukaan meistä ole varmastikaan tuollaista edes yrittänyt väittää. Syyttäjä tekee työtään ja kaikki kunnia hänelle siitä. Varmasti on kovan paineen alla työssään, muttei sentään ole mikään pillittävä pikkutyttö.
Mitenpä minä väitteeni todistaisin. Itse en uskonutkaan syyttäjän murtuneen, mutta agentti tuttavani otti todesta ylälinjasta lähetetyn tekstiviestin. Ei reppana tajunnut, että sikariportaan lähipiiri vain yritti tsempata tunkki parkoja vaikeassa tilanteessa.