Miksi PS3 myy briteissä paremmin kuin Wii?

Miksi PS3 myy paremmin briteissä kuin Wii? Kyse on vain siitä ettei kukaan enään jaksa PS1 graafikkoja, siirtykää kunnon konsoleihin, ja niitä on yksi PS3, myös Xbox 360 on hyvä vaihto ehto paskan Wii'n tilalle. Wii on oikeasti harvinaisen paska konsoli, ja ohjainkin, aijai, kuka haluaa pelata pelejään kaukosäätimellä, toki on erinlaisia ohjaimia, mutta silti.

PS3, ostavat kaikki jotka ovat pääseet jo irti PS1'sesta, toisin sanoen sitä voisi nimittää Wii'ksi koska konsolit ovat grafiikoiltaan ja muultakin osalta parempia, en tosin ihmettelisi vaikka 8-bittinen nintendo olisi parempi kun tämä nintendo nimeltä Wii.
311794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

...Briteissä on paljon ylipainoisia, eli ne ei yksinkertaisesti jaksa pelata Wiillä, koska ovat lihavia, jonka jälkeen tuleekin toiseksi paras vaihtoehto: Ps3
Siinä syy miksi Ps3 myy briteissä paremmin kuin Wii.

Äänestä

Briteissä ps3 myy paremmin kun siellä saa 42" littanen telkkarin ja taxi kyydin kotiin jos ostaa ps3 pelikonsolin. Oikeastaan ihan siinä mielessä ymmärrettävää kun kosiskellaan ihmisiä ilmasella kyydillä ja telkkarilla. Miksi suomessa ei koskaan tämmöstä tapahdu. =(

Äänestä

...nyt ei mitään kerro. Onhan niitä PS3-fanipoikia englannissakin jotka hommaa PS3:n heti kun saavat. Kun saatavuus oli parempi kun Wiillä, ei mikään ihme jos PS3:n alku olikin vauhdikkaampi.

Vai oliko edes:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=105&conference=4500000000001868&posting=22000000024943073

Hällä väliä sinänsä, ei mulla ole väliä onko Wii ykkönen, kakkonen vai kolmonen, kunhan silläkin on riittävästi yleisöä että pelitarjonta saadaan riittäväksi. Ja tällä vauhdilla, ihan hyvin menee Wiilläkin.

Äänestä

http://img120.imageshack.us/my.php?image=kuva111an3.jpg

Mä sentään omistan molemmat konsolit, ja tämä on vain mun mielipide.
Et muuten haluais ostaa pleikkaria? Itse oon jo ruvennu katumaan ku tuli tuhlattua 800€ päivitettyyn pleikka 2:seen parin pelin kanssa. Vai onko äiskä jo ostanu sulle ps3:sen?

Muuten ja jos sulla olis vielä jotain järkeviä väitöksiä niin mä voisin koitta vastata niihin jotain järkevää. Mulla sentään on molemmat konsolit (toisinku sulla).

Äänestä
  • ja kerrankin postaukseni oli hyvä jopa oikeasti hauskakin! jee jee!

    ...ja sitten ei muuta kuin taas SUIHKETTA KAINALOON! jee jee!

    Äänestä

Jos briteissä menee kaupaksi niin miksi muualla ei mene. Nyt oli uudet tilastot xbox360,wii ja ps3 konsoleista.

Yllättäen xbox360 konsolin myynti on taas pyrähtänyt kasvuun ja on melkolailla kasvattanut myyntiään. Ei mene kauaa kun 10 miljoonaa on kohta rikki. Wii kasvatti myös myyntiä ja kiri boxin välimatkaa taas pikkaisen kiinni. Ps3 myynti puolestaan aika huonosti myy. Myyntien perusteella xbox360 ja wii myyvät huomattavasti paremmin. Onkohan markkinoinnissa vai missä mennyt pieleen. Pitäisihän nyt uuden koneen alkuhuumankin takia myydä nyt markkinoilla olevia koneita paremmin myydä.

Äänestä

'siirtykää kunnon konsoleihin, ja niitä on yksi PS3'? Yksi PS3 useasta miljoonasta PS3:sta on aika harvinainen tapaus, kukakohan sen saa. Sen yksilön voisin halutakkin.

Äänestä

Wiitä myytiin UK:ssa 600 000 kappaletta kahdeksassa päivässä. PS3:a on myyty koko Euroopassa saman verran tähän mennessä.
http://www.i4u.com/article7219.html

Jos PS3 pyyhkäisee joskus Wiin ohi Britanniassa, niin minä olen Itkevä Paholainen 4.

Äänestä

  • PS3FANBOY kirjoitti:

    http://pelaajalehti.com/2007/03/26/ps3-britannia-nopeiten-myynyt-kotikonsoli/

    PS3 myi briteissä enemmän kuin Wii YHDEN päivän aikana.

    Aika heikosti britanniassa otetaan sony jos ei edellinenkään tuon paremmin myynnyt. Mutta onhan se nähty että britanniassa pelikonsoleita ei muutenkaan arvosteta. Joten ihan loistava saada ihmiset innostumaan vaikka televisiolla lahjomalla. Tärkeämpäähän se on saada konsoleita ihmisille vaikka ilmaiseksi. Peleillähän sony loppujen lopuksi sen rahan tekee eikä konsoleilla. Samoin kuin muutkin pelikonsolien myyjät. Kannattaisi kirjoittajien täällä ottavan huomioon että ei se ilmaista ole suunnitella ja tehdä konsoleita. Loppujen lopuksi ei noilla kovin paljon voittoa saa.

    Mutta sitten kun 10 miljoonalla on ps3 niin ajattelee vaikka että kaikki ostaa yhden pelin niin sehän tekee about 690 miljoonan liikevaihdon. Pelimyynti se on puhdasta bisnestä jos mikä onkaan. =D

    Äänestä

  • konsolit ilmaiseksi kirjoitti:

    PS3 tarkottaa numero 1. Eli paras jos et sitä tajua. Pitääkö se vääntää rautalangasta vai etkö tajua!!!!!!

    HALOO ETKÖ VIELÄKÄÄN YMMÄRRÄ.

    VIELÄKÖ LUET

    LUE PS3 PARAS

    PARAS

    VIELÄ LUET

    NO TIEDÄT MIKÄ ON VOITTAJA

    SE ON PS3

    Äänestä

Nin, so what jos joku PS3 möi pelkästään briteissä paljon, pikku-vikoja. Maailmanlaajuiset myynti määrät on ne jotka ratkaisee, eikö? Ja niiden kärkipaikkaan on Sonylla vielä matkaa, joten kun PS3 rikkoo ne, tulet uudestaan tänne trollaamaan jookos?

Äänestä
  • Pistä se wii roskikseen etkö jo suko kun näytetään puhdasta faktaa brittien myynnistä. Jihaa...LOL LOL PS3 ajaa wiin maan tasolle. Ei ole parempaa kuin ps3 ja muut on roskaa. ELä ala vikoja mulle sanomaan. Wiissä ne viat on. Sitähän se on wii-viat.

    Äänestä

  • usko jo kirjoitti:

    Pistä se wii roskikseen etkö jo suko kun näytetään puhdasta faktaa brittien myynnistä. Jihaa...LOL LOL PS3 ajaa wiin maan tasolle. Ei ole parempaa kuin ps3 ja muut on roskaa. ELä ala vikoja mulle sanomaan. Wiissä ne viat on. Sitähän se on wii-viat.

    Wii on jo voittaja,ei auta mikään pentujen
    mollaamiset Wiistä,näkeehän sen myynneistäkin mikä
    on suosiossa Wii Wii Wii.
    muissa konsoleissa on automaattisesti niin vanhentuneet ohjaimet,että huh huh...

    Äänestä

  • usko jo kirjoitti:

    Pistä se wii roskikseen etkö jo suko kun näytetään puhdasta faktaa brittien myynnistä. Jihaa...LOL LOL PS3 ajaa wiin maan tasolle. Ei ole parempaa kuin ps3 ja muut on roskaa. ELä ala vikoja mulle sanomaan. Wiissä ne viat on. Sitähän se on wii-viat.

    Minä en USKO (huom. ei suko!!!) tuommoisia pikkupentuja jotka eivät osaa edes kirjoittaa. Enkä missään vaiheessa ole väittänyt että PS3 olisi vikainen, opettelisit samalla lukemaankin... ja ymmärtämään lukemaasi.

    Äänestä

  • Shakalbam kirjoitti:

    Minä en USKO (huom. ei suko!!!) tuommoisia pikkupentuja jotka eivät osaa edes kirjoittaa. Enkä missään vaiheessa ole väittänyt että PS3 olisi vikainen, opettelisit samalla lukemaankin... ja ymmärtämään lukemaasi.

    Ei sitä tarvitse lukea osata että näkee kuinka ps3 on kuraa grafikaltaan. Jiihaa!!! Ymmärrys on se että ps3 on hävinnyt ennen kuin kerkes edes aloittaa ja se on säälittävää. HAHHHHAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!

    PENNUT PAINUKAA KOTIINNE KUN ISI SANOO ETTÄ ELKÄÄ OSTAKO PS3:STA VAAN XBOX360.

    EIKÖ SE OLE TYHMÄÄ MAKSAA LIIKAA

    ROSKASTA JOKA EI MENE ILMAISEKSIKAAN KAUPAKSI

    USKOMINEN JA PUHDAS FAKTA ON IHAN ERI ASIOITA

    KANNATTAA PYSYÄ USKOSSA VAAN JOS PS3 ON VAAN USKON ASIA. EIHÄN SILLÄ MUUTENKAAN MITÄÄN TEE.

    Äänestä

...onhan PS3 tehoiltaan ylivertainen Wiihin verrattuna mutta eipä se auta kun kummallekaan ei ole kunnon pelejä.

Äänestä

Löysit sen ainoan maailmankolkan jossa kolmospleikkari on myynyt Wiitä enemmän (jos sielläkään?). Onnitteluni siitä hyvästä!

En olisi itse millään pystynyt samaan, sillä maailmanlaajutisesti Wiitä on myyty lähes kolmikertainen määrä ps3:een nähden. On varmasti pitkänkin etsinnän jälkeen täysin tuuripeliä, jos löytää paikan, jossa ps3a olisi myyty lähellekään yhtä paljon kuin Wiitä.

Propsit ps3fanipojulle tästä saavutuksesta!

http://vgcharts.org

Äänestä
  • Ei tuo muuta vielä mitään, sitäpaitsi tuon ensimmäisen linkin ukkeli on liian puolueellinen, jonkun oikeasti puolueettoman tiimin pitäisi tehdä samantyylinen lista.

    Äänestä

  • Oli kyllä lystiä lukea tuon ensimmäisen jutun kommentteja! :D

    "Otsikko pitäisi kyllä olla muotoa ”10 syytä miksi PlayStation 3 voittaa konsolisodan, 10 vuotiaan lapsen suusta”, jotta se vastaisi sisällön kanssa."

    "Tämähän on ihan kuin jonkun fanipojan tekemä lista!"

    "1. Ei kiinnosta kumpikaan
    2. Jos Xbox Live Silver tai Nintendon nettipalvelu riittää pelaajalle, niin hinta on nolla.
    3. Blu-Ray vai HD-DVD? Ihan sama minulle, lisätila peleille kuitenkin OK.
    4. Casino Royalen takia 700 egen konsoli? Pyh.
    5. Käytän toistaiseksi kuvaputkitöllöä - ei mielipidettä.
    6. Niin? What’s your point?
    7. Hyvät pelit eivät ole riippuvaisia polygonimääristä. Nipa sentään yrittää tuoda jotain uutta Wiillä.
    8. Ostanko konsolin sen prosessorin tehokkuuden takia? En, vaan sille olevien mielenkiintoisten pelien vuoksi.
    9. PS2 on ollut markkinoilla ”jonkin” aikaa kauemmin ja hinta on tippunut olemattomiin, joten: what’s your point?
    10. Tähän ”konsoli lapsille ja/ tai aikuisille” -aiheeseen en koske viiden metrin kepilläkään…flamesota on taattu."

    "Pettynyt olen. Taitaa jäädä PS3 ja uusin R&C näkemättä, jos tällaisia jätkiä on puikoissa."

    "Näyttää pahasti siltä, että PS3 häviää sodan. Ja tuo 10. kohdasta vielä se, että samaa ”kokokirjoa” on joka koneelle.

    Ihmejätkä tuo Hastings."

    jne.
    jne.
    jne.

    En tiedä onko ps3fanipojulla ollut tässä itseironiaa taas runsaasti mukana, tykkääkö hän leimautua kakaramaiseksi fanipojuksi ja pyrkiikö hän saattamaan ps3:n huonoon valoon asettumalla itse naurunalaiseksi. Samapa kai se minulle...

    Propsit muuten taas ps3 fanipojulle loistopostauksesta ja hyvistä nauruista pelaajalehden sivujen kommenteille.

    Jatka samaan malliin ;P

    Äänestä

  • Jussi24 kirjoitti:

    Oli kyllä lystiä lukea tuon ensimmäisen jutun kommentteja! :D

    Tässä oli paljon hyvää pointtia, olen Jussi24:n kanssa aivan samaa mieltä. Anti mennä vaan PS3FanPoju!

    Äänestä

ota vaipat pois ja kasva aikuiseksi.

Äänestä

Täällä te keltaisia japsiperseitä nuoleskelevat äpärät jaksatte kiistellä kakkostilasta kun Microsoftin Xbox360:n myyntiluvut ovat olleet kahdeksannumeroisia jo pitkän aikaa.

Naurettavaa häviäjien suunsoittoa.

Äänestä
  • Ja myynti aikakin on ollu jo kuukausissa
    kahdeksan numeroinen,ei Xbox360 kauaa enää räpiköi.

    Äänestä

  • "Microsoftin Xbox360:n myyntiluvut ovat olleet kahdeksannumeroisia jo pitkän aikaa."

    Onko nykyajan nuorilla todella noin huono laskupää?

    http://vgcharts.org

    Kehotan sinua kertaamaan luvut yhdestä kymmeneen ja miettimään sen jälkeen ainakin seitsemän kertaa ennen kuin postaat tänne jos ei ole parempaa sanottavaa.

    Äänestä

  • Jussi24 kirjoitti:

    "Microsoftin Xbox360:n myyntiluvut ovat olleet kahdeksannumeroisia jo pitkän aikaa."

    Onko nykyajan nuorilla todella noin huono laskupää?

    http://vgcharts.org

    Kehotan sinua kertaamaan luvut yhdestä kymmeneen ja miettimään sen jälkeen ainakin seitsemän kertaa ennen kuin postaat tänne jos ei ole parempaa sanottavaa.

    9.77 miljoonaa xbox360 myynti tällä hetkellä. Joten eiköhän sun kannata itse tarkistuttaa laskupääsi. Numero vaihtuu vasta sitten kahdeksannumeroiseksi kun 10 miljoonaa täyttyy myynnissä. =D

    Äänestä

  • Onpa täällä tyhmiä kirjoitti:

    9.77 miljoonaa xbox360 myynti tällä hetkellä. Joten eiköhän sun kannata itse tarkistuttaa laskupääsi. Numero vaihtuu vasta sitten kahdeksannumeroiseksi kun 10 miljoonaa täyttyy myynnissä. =D

    "9.77 miljoonaa xbox360 myynti tällä hetkellä. Joten eiköhän sun kannata itse tarkistuttaa laskupääsi." (huomaa lainausmerkit!)

    Mikäli tuo viesti oli omistettu minulle, niin huomasitko, että tuo juttu kahdeksannumeroisista myyntiluvuista oli LAINAUS edellisestä viestistä, jossa väitettiin, että myyntiluvut ovat jo pitkään olleet kahdeksannumeroisia. Juuri sitä kyseistä lausahdusta äskeisessä viestissäni itsekin kummastelin.

    Äänestä

Jepjep.. Olisihan se tietysti ollut aika yllättävää jos Wii olisi myynyt paremmin kuin PS3 samalla viikolla kun PS3 julkaistiin. Nyt tämän ylikalliin pleikkarin viikkomyynnit sitten tippuikin 82%, koska jokainen fani hankki uuden pleikkarinsa jo viime viikolla. Myyntien tippuminen kertoo siitä, että suuri yleisö ei ole juurikaan kiinnostunut PS3:sta.

Ei kestä kauaa kun britteinkin tilanne alkaa noudattaa yleismaailmallista kaavaa, jossa Wii ja XO päihittävät PS3:n myynneissä. Tällä hetkellä Wii on myynyt globaalisti yli kaksi kertaa enemmän kuin PS3.

Äänestä
  • Eihän tuossa ole mitään uutta. Mutta mitä merkitystä sillä on mikä saa myytyä enemmän. Kaikki saa pelata sillä millä tykkää ja se siitä.

    Tuo wii on muuten myynyt globaalisti kyllä 2,10 kertaa enemmän kuin ps3 ja xbox360 3,20 kertaa enemmän.

    Mutta nämähän ovat vaan lukuja ja mitä se haittaa vaikka ps3 jää viimeiseksi. Laitteen tarkotushan oli olla paras konsoli markkinoilla ja kaikilla vaan ei ole siihen varaa. Se selittääkin myynnin jo osaltaan. Mielestäni olisi köyhimpiin maihin kuten euroopassa jakaa halvemmalla konsoleita kun on maita joissa työssä olevat saavat suhteessa vähemmän liksaa kuin muut maat. Esimerkiksi Suomessa monet saavat töissä käydessä ihan samanlailla liksaa kuin työttömät ja se on väärin. Joten saakelin mars töihin sosiaali pummit kaikki!!!! Eihän tommasta touhua katso kukaan. Muutenkin tämmöset peleistä kiinnostuneet muutenkin ovat yleensä laiskoja sosiaali pummeiksi katsottavia yksilöitä. Mutta minkä sille vo mutta onneksi uusi hallitus keksii lääkkeen joilla nämä saadaan liikkeelle sohvan perukoilta. =D

    Äänestä

  • mutta mitä siitä kirjoitti:

    Eihän tuossa ole mitään uutta. Mutta mitä merkitystä sillä on mikä saa myytyä enemmän. Kaikki saa pelata sillä millä tykkää ja se siitä.

    Tuo wii on muuten myynyt globaalisti kyllä 2,10 kertaa enemmän kuin ps3 ja xbox360 3,20 kertaa enemmän.

    Mutta nämähän ovat vaan lukuja ja mitä se haittaa vaikka ps3 jää viimeiseksi. Laitteen tarkotushan oli olla paras konsoli markkinoilla ja kaikilla vaan ei ole siihen varaa. Se selittääkin myynnin jo osaltaan. Mielestäni olisi köyhimpiin maihin kuten euroopassa jakaa halvemmalla konsoleita kun on maita joissa työssä olevat saavat suhteessa vähemmän liksaa kuin muut maat. Esimerkiksi Suomessa monet saavat töissä käydessä ihan samanlailla liksaa kuin työttömät ja se on väärin. Joten saakelin mars töihin sosiaali pummit kaikki!!!! Eihän tommasta touhua katso kukaan. Muutenkin tämmöset peleistä kiinnostuneet muutenkin ovat yleensä laiskoja sosiaali pummeiksi katsottavia yksilöitä. Mutta minkä sille vo mutta onneksi uusi hallitus keksii lääkkeen joilla nämä saadaan liikkeelle sohvan perukoilta. =D

    Sony sinä mokoma! Kasvatit hintasi 700 euroon! Tuohon ei joka jätkä pysty. Mutta se olikin negatiivista. Eikö teistä ole mukavampaa näyttää vanhemmille, naapureille, isovanhemmille ja muille yli 30-kymppisille ettei pelaamisessa ole kyse pelkästään nappien painalluksesta? Wii tarjoaa elämyksen joka on 1. Halpa 2. Vanhempia kiinnostava 3. Kätevä? PLaystation 3 on taas ihan eri maata ja tuskin se teidän mummokaan paljon nauraa, kun pelaatte kaamee Sixaxis-kapula kädessä päivät pitkät. En tietenkään halveksi PS3:sta enkä XBox360:piä. Kaikki konsolit ovat ylittäneet itsensä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

PS3FANBOY kirjoitti:

Miksi PS3 myy paremmin briteissä kuin Wii? Kyse on vain siitä ettei kukaan enään jaksa PS1 graafikkoja, siirtykää kunnon konsoleihin, ja niitä on yksi PS3, myös Xbox 360 on hyvä vaihto ehto paskan Wii'n tilalle. Wii on oikeasti harvinaisen paska konsoli, ja ohjainkin, aijai, kuka haluaa pelata pelejään kaukosäätimellä, toki on erinlaisia ohjaimia, mutta silti.

PS3, ostavat kaikki jotka ovat pääseet jo irti PS1'sesta, toisin sanoen sitä voisi nimittää Wii'ksi koska konsolit ovat grafiikoiltaan ja muultakin osalta parempia, en tosin ihmettelisi vaikka 8-bittinen nintendo olisi parempi kun tämä nintendo nimeltä Wii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu