Onko teille sattunut kohdalle ihmistä, joka tuntuu sinulle tarkoitetulta, joka sattumien kautta elämääsi ajautunut?
Ihmistä jonka kanssa kaikki menee yhteen, jonka lähellä on hyvä olla, ja läheisyys on johtanut rakkauteen?
Tuntee toisen ajattelevan kaukaa sinua, tuntee hänen kaipauksensa, surunsa ja tunteensa vaikkei häntä näkisi...
Ihmistä jonka kanssa kaikki menee yhteen, jonka lähellä on hyvä olla, ja läheisyys on johtanut rakkauteen?
Tuntee toisen ajattelevan kaukaa sinua, tuntee hänen kaipauksensa, surunsa ja tunteensa vaikkei häntä näkisi...
Vastaukset 155
Vanhimmat
se tuntuu olevan jopa vaarallista.
vaaralliselta.ihan ku se toinen tietäs jo kaikki ennen ku oo ees mitään kertonu,hui.
vaan... ja se todella on vaarallista, sillä kyseessä on kuin onkin tuo mystinen sielunyhteys, joka useimmiten johtaa rakkauteen. Mutta kuten sanoin se vie jalat alta... ja järjen päästä.
Niin, onhan se vaarallistakin, näin voimakkaiden tunteiden kanssa on vaikea taistella, niitä on mahdoton sivuuttaa, saati sitten unohtaa.
Tämä tunne on todella vienyt järjen päästä ja jalat alta, mutta vieköön... Jaksan kyllä odottaa tämän sielunyhteyden merkitystä, niin voimakas on tää tunne ollut jo kauan aikaa, ja rakkauteen unohtumattomaan se johti jo silloin.
Olen taistellut tätä rakkautta vastaan kaikin keinoin, siihen ei auta mikään, vaikkei toista näe edes, niin tunne on ja pysyy.
Se ei tiedä olemassaolostaan mitään.
Järjen veit ja minusta orja teit.... no ei sentään...
On se niin merkillinen tunne juu. Ei sitä edes osaa kuvata kunnolla, sen vain tietää!
Ei kaikki voi olla sattumaa, eihän?
juu
Niin se on langaton yhteys!Kaikella ihmis-suhteilla on oma tarkoituksensa ,jotkut vain tunnistaa ja tuntuu tutulta,On olemassa ihmisiä jotka ovat jotenkin läheisempiä, ja silloin on helppo aistia
myös hänen tunteensa ilonsa ja surunsa..!
ennen joulua aika hassusti.Satuin seisomaan yhden miehen vieressä hetken, ollaan tunnettu jo aikoja sillai etäisesti. Siinä hetkessä, mikä oli, mielessä välähti vain, että 'me puhallamme yhteen hiileen´. Okei, se ajatus tuntui paremmalta ja tyrmäsi, kuin näin auki kirjoitettuna. Oli se mies sitä ennekin mielessä ollut, mutta juestas tätä aikaa sen jälkeen...
Todellisuus iski tajuntaan täydellä voimallaan.
Olen kaksin mielikuvitukseni kanssa, mitään vastakaikua tunteille ei ole eikä ole koskaan ollutkaan. Vain hullut kuvitelmani.
"Oi kuinka kaunis
oli illuusio ja kaukaiset puistot -
muistot, joita ei olekaan...
muistot, joita ei olekaan..."
ja tällä kertaa herätän sut suukoin. Eletään sit vaikka missä satumaassa kahden.
Tähänkään enään mitään.. Tai sanon, joo. Ja nyt suljen suuni forever. Hyödytöntä ruikutusta tää on, ainakin mulla.
Sen tyylinen kyllä, tunteita vaistoaa, ainakin jos toinen tuntee jotain ja on suht.lähellä. Mutta tämä mun juttu on aiheuttanu aika huonon olon, koska mokasin melkein kaikki häneen liittyvän, ihastuin, halusin auttaa, rakastuin, nyt kaikki päin mäntyä, koska ei toinen kieltää kaiken, kai haluaa unohtaa tai ainakin olla näkemättä.
tällainen ikuinen haaveilija. En minä merkinnyt mitään kummempaa sille miehelle. Itse taas kuvittelin löytäneeni sen oikean, vaikka hyvin lyhyen aikaa tunsimmekin. Mutta hän ei ollut minusta kiinnostunut, joten homma jäi. Yhä edelleen mietin kyseistä miestä. En pahalla, koska eihän nää ajatusmaailmat aina kohtaa, vaikka sinänsä harmittaakin. Ei mene päivääkään etten häntä miettisi.
Nyt vain pitää keskittyä muuhun. Toivottavasti hän ei ollut se mun sielunkumppanini, koska sitten vähän harmittaa kun ei elämämme jatku yhdessä.
Mistäs tiedät ettet merkinnyt mitään?
muutakaan päätellä?
ollut kiinnostunut..
ei aina vastaa ajatuksia....
kannattaisi kertoa se tälle kyseiselle naiselle. Käytös on se mikä näkyy päälle päin ja mistä johtopäätökset yleensä tehdään ;)
Sellainen. Omituista hellyyttä tunnen. Kummallinen yhteys on. Tuntuu varpaissa asti. On hän sellainen mies ;) Ihana.
joskus ehkä olisin ja teinkin mutta en enää..
Pakko oli siirtyä etteenpäin..
...joskus oli eräs naisihminen kaveripiirissä, mutta enpä ole ko. ihmistä pariin vuoteen nähnyt.
tälläkin hetkellä tunnen hänen hänen ajatuksensa.
Sanojakaan ei tarvita hänen kanssaan. Hän on osa minua ja minä olen osa häntä. Meitä varten on erotettuna pieni yksityismaailma. Mutta tapasimme liian myöhään. Kummallakin on jo puoliso. Se sattuu, vaikka muuten olenkin niin onnellinen hänestä.
Mitähän siitä seuraisi jos molemmat olisivat sinkkuja ? Jos mä menisin yhteen mun sielunkumppanin kanssa, ne tunteet olisi niin polttavia että kaikki palais karrelle. Onneksi tavattiin niin myöhään. Pelottaa ajatuskin siitä jos joskus tilanne olisi toinen.
Aistin hänet kaukaa. Minä vain tiedän. Olemme molemmat varattuja ja se sattuu, todellakin! Tulee pian vuosi ettemme ole nähneet, eikä tunteet ole kadonneet, ne ovat vain vahvistuneet, jos mahdollista!
Mutta näitä voi olla useampikin. Hän ei ole ainoa, jonka ajatukset minä tunnen. Aviopuolisoni ajatukset tunnen myös, me puhumme toistemme suulla. Emme siis tarvitsisi puhetta, mutta puhumatta mitään tulisi liian hiljaista. Tyydymme vain toteamaan, että ehdit ensin. Se ei ole tottumusta, sillä tämä alkoi niin aikaisessa vaiheessa.
Kumpaakin heistä rakastan, omalla tavallaan, silti varmaankin yhtä paljon, vaikka toisen kanssa elää ja toista hyvä kun näkee.
Elämä on, erittäin, kummallista!
Rakkauden vaatimus vai mikä lie on niin ehdoton ja vahva. Onhan järkeäkin vähän päässä, ehkä. Eikä kaikki välttämättä palaisi karrelle.
Nytkin voi elää ihan hyvää elämää, mutta täysipainoista se ei ole. Pala puuttuu.
Minä en rakasta puolisoani. Hän on joka tavalla hieno ihminen, mutta en rakasta häntä. Alun tunteet ovat hiipuneet ja eivät koskaan ole olleetkaan mitään verrattuna tunteisiin sielunkumppaniin. Syyllisyyskin painaa tämän takia.
En kirjoita itse, koska en sinun kuvausta paremmin voisi kirjoittaa.
Nähdessäni hänet, katsoessani häntä, kaikki ympäriltä katoaa, on vain hän ja minä, siinä hetkessä.
Se pieni, maaginen hetki on täynnä tunnetta, haikeaa kaipuutakin.
Tuntuu, kuin näkisimme toistemme sydämiin.
Hän on valoni:)
Rakastan aviopuolisoani kyllä. En kertonut sitä, että jokin suhteessamme silti mättää, on mättänyt alusta saakka. Lähdin suhteeseen järjellä, kuitenkin tiedän, että hän on sitä, mitä suhteelta olen odottanut.
Tiedän senkin, ettei tuo toinen olisi sen kummallisempi, joskin jokin hänessä sytyttää aivan eri tavoin.
Syyllisyys painaa, tiedän sen tunteen. Valehtelin itselleni, kunnes totesin, ettei se ainakaan paranna elämänlaatuani. Yritän kuitenkin, jatkan sillä järkilinjalla, jolle lähdin alunperinkin.
Raskasta se on! Jos tuo toinen sanoisi pari sanaa toiseen suuntaan, voisin olla mennyttä, joten hukuttaudun järjen alle!! Ei minua ainakaan voi syyttää yrittämättä jättämisestä...
Juttuhan on näin;
rakkaus on tässä ja nyt-hommeli.
Muuttuvat tilanteet muuttavat rakkaudenkin, tilanne ei siis ole sama, jos tilanne on eri.
Tämä on taivahan tosi!
Silloin on taottava , kun rauta on kuumaa!
Sellaisen havainnon olen tehnyt, että pidemmän päälle järki ei kerta kaikkiaan riitä. Järkeilyä voi yrittää ja aikansa se toimii, mutta lopulta edessä on paljas totuus. Elämä on epätäydellistä kun ei ole sen kanssa jota rakastaa. Kahden "erilaisesta" rakastamisesta ei ole kokemusta. En ole rakastanut sanan varsinaisessa merkutyksessä ennen kuin kohtasin sielunkumppanini. Senkin ymmärrän nyt.
Oma korttitaloni oli kerran jo luhistua. Järki voitti, vielä. Rakkaus kuoli, mutta töitä tehden se palasi siihen, mihin sen oli mahdollisuus palata. Myönnän sen, että järki on ollut ajoittain koetuksella, se ei todellakaan ole aina riittänytkään. Kuinka kauan tätä tilannetta jatkuu, jää nähtäväksi.
Kuulostaa ikävälle, ettet ole rakastanut tähän saakka kuin sielunkumppaniasi. Mutta sielunkumppanin kohtaamiseen on aina syynsä, sinulla se oli rakkaudettomuuden ymmärtäminen. Mitä sitten, jää nähtäväksi. Eräs ystäväni sanoi minulle, ettei tilanteeseen saa vain tyytyä. Meillä on vain tämä yksi elämä. Onhan hän oikeassakin. Miksi tyytyä epätäydelliseen elämäänkään, jota katuu myöhemmin. Onko se sitten kivaa olla katkera vanhus?
Sekin näkökulma kummittelee mielessä. Akuutimpana se kuinka väärin teen nytkin kun olen mies naiselle, joka todella ansaitsisi koko paketin eikä vain omiin ajatuksiinsa vaipuvan etämiehen. Ihme ettei ole vielä kyllästynyt lopullisesti. Hänellä taitaa olla minuun vielä niitä tunteita.
Pakkohan tässä varmaan on erota, kun tilanne on jatkunut tällaisena jo pitkään eikä muutosta ole näköpiirissä, vaikka monenlaista yritystä on ollut. Kärsin itse ja aiheutan kärsimystä. Kertarytinä mieluummin kuin ikuinen löysä hirsi.
En tietenkään osaa ehdottaa kenellekään eroa, mutta joskus se on kaikkien kannalta parempi vaihtoehto. Sitä itsekin ehdotin omalle puolisolleni, kun molemmat vajosimme johonkin ihme saamattomuuden tilaan, mikään ei sujunut. Kaikki vapaa meni suunnilleen toista kartellessa. Päätin nostaa kissan pöydälle, ajattelin, että joko erotaan tai sitten selvitetään asiat perin pohjin!
Niin, ehkä vaimollasi on vielä tunteita sinua kohtaan. Kaikista ei ole kyllä toimijaksikaan, he ajattelevat, että aikansa kutakin.
Tsemiä toivotan sinulle, ja todella tarkoitankin sitä!
tilanteessa. Mietityttää, kumpi on "enemmän väärin": teeskentely ja se, että antaa puolisolle vain puolet itsestään vai se, että kertoo koko totuuden ja tekee ratkaisun sen mukaan..?
Tuhlaako tässä vain oman elämänsä empimällä, vai mahdollisesti kaksi tai vielä useamman..?
Kysymykset vastausta vailla vielä, mutta eteenpäin elävän mieli...
Aikansa kun empii tuntuu ajautuvan sen pysyvän ratkaisun suuntaan. Kyllä tuhlaa elämiä, pari ainakin. Siihen johtopäätökseen olen tullut tai ainakin tulossa. Jos olisi edes jotain toivonkipinää paremmasta, mutta kun ei ole. Eikä kyse ole mistään muutaman kuukauden huonommasta jaksosta vaan paljon pidemmästä.
Kissa on jo pöydällä, mutta vielä ei tiedetä mihin se suunnistaa. Luultavasti eri suuntaan.
Itse haluan uskoa tähän.
Autoin omaa sielunkumppaniani tekemään tärkeän ratkaisun elämässään, olin hänelle tukena ennen sitä, ja sen jälkeen.
Mutta lopulta jäin yksin, olinko pelkkä narri vain, luultavasti, mutta hän on edelleen yhtä vahvana mielessäni, kuin muuttonsa jälkeen, kaipaan häntä paljon.
sinulla on ollut todellisia tunteita sielunkumppaniasi kohtaan? Mikä saa sinut empimään, jos tunteet näin voimakkaana ovat??
kuulostaa tutulta...Tuntuu epärealistiselta odottaa muutosta parempaan - mutta silti sitä ikään kuin odottaa jotain... intuitiota kaiketi, milloin olisi aika tehdä asioille jotain konkreettisesti.
Tunteet sielunkumppania kohtaan jotenkin mykistyttävät ehdottomuudellaan. Vaikka pidämmekin sanattomasta sopimuksesta tiettyä etäisyyttä, tunne on läsnä kaiken aikaa.
Voisi melkein luulla, että me olemme sielunkumppanit, sillä juuri noin se menee kuin kirjoitat. Joku merkki olisi kiva saada, koska tehdä jotain.. Vaikka tietenkin sitä tietää, että itse on harkittava ja kokonaisuus hahmotettava, mieluummin oikein ettei tarvi myöhemmin katua.
Mykistävä on juuri oikea sana kuvaamaan tunteita sielunkumppaniin. Ennen kokemattoman mykistävää. Ja tunne on läsnä, vaikka siitä ei puhuta. Ilo sielunkumppanin löytymisestä vuorottelee surun kanssa, kun se ei voi täydellisesti toteutua. Joskus mietin, että vähennän yhteydenpidon välttämättömään minimiin, jotta voisin yrittää unohtaa. Kuolleena syntynyt ajatus, ei onnistu.
Se saa empimään, että olemme kumpikin liitoissa tahoillamme.
karmivan hassua..!
Niin, sama "melkein luulo" putkahti mieleeni...
Kyllä: ennen kokemattoman mykistävää. Niin ihmeellistä ja kummallista, että ensin alkuun sitä epäili jostain syystä kuvittelevansa turhia. Että ei tällaista voi olla elävässä elämässä...
Ilo nostaa välillä jalat metrin maanpinnasta irti, kaikki sujuu ja on ihanaa - sitten iskee se alakulo... Kun ei kuitenkaan voi jakaa kaikkea toisen kanssa niin kuin haluaisi...
Jännä tuo viimeinen kommenttisi tuosta yhteydenpidon vähentämisestä... Olen nimittäin joskus sielunkumppanini pitäessä matalanpaa profiilia ajatellut, että mahtaako hän yrittää moista...
Se olisikin näppärää, jos täällä tapaisi hänet. Eiköhän kuitenkin ole niin, että helposti tilanteet ovat samantyyppisiä vastaavissa olosuhteissa. Monet mietteet on läpikäyty siitä, kuvittelenko kaiken ja olenko kahdesta ainoa, joka näin tuntee. Ja eihän 100% varmuuttaa tietysti olekaan kun ei ole suoraan puhuttu. Mutta niin läheisiä ollaan ettei se voi olla kahden "sattumanvaraisen" välistä. Aikoina, jolloin saattaa aistia toisella menevän kotona kehnommin, ollaan vieläkin läheisempiä noin henkisesti. Mitään fyysistä tasoahan ei olekaan. Jakaminen on avainasia, haluaisi jakaa paljon enemmän kuin nyt.
Ei se yhteydenpidon vähentäminen ole mikään ratkaisu, mutta miehen mieli on melko yksinkertainen. En pystyisi siihen todellisuudessa, se on selvä asia. Toivo kuitenkin elää, vahvempana kuin realismi antaisi ymmärtää. Se on tilanne varmaan juuri nyt.
Miten sinä reagoit, jos luulet hänen vähentävän yhteydenpitoa mainitusta syystä?
hetkinä, kun olen ollut moista huomaavinani, olen vain antanut hänen rauhassa kelailla asioita... Korkeintaankin heittänyt jotain "keventävää" kommenttia, mitenkään "ahdistelematta" häntä.
Vaikka joskus tilanne on tuskastuttava, ja toivottomuus valtaa mielen, mieleen pulpahtaa vanha fraasi: hyvää (tässä asiassa: parasta) kannattaa aina odottaa...
Ihana aurinkoinen päivä aluillaan - ajatukset jossain ihan muualla kuin arkisessa aherruksessa...
ei. Ja mitä ymmärtämiseen tulee, niin en kommentoi.
Uskon uudelleensyntymiseen ja siihen, että samat "sielut" hakeutuvat tai joko löytävät toisensa aina uudelleen sattumalta tai ennaltamäärätysti - sitä en tiedä.
Siksi sielunkumppaneita voi olla useitakin, ei yhtä ainoaa oikeaa. Sielunkumppani voi olla oma lapsi, rakastettu tai vaikkapa Rakas ystävä.
Meni ja nyt on aurinkoinen ilta. Päivä meni enkä ajatellut häntä kuin ehkä 25 kertaa. Alle keskiarvon. Pistätkö paremmaksi?
pistää paremmaksi... 25 kertaa tunnissa lienee lähempänä..!
Mahdotonta pitää ajatukset koossa! Kevätkin taitaa tehdä tepposiaan, sitä huomaa ajattelevansa tavallistakin lennokkaampia... Kunpa saisi jakaa tämänkin ajan 100%:sti hänen kanssaan!
No, tuleehan niitä muita keväitä - ja viime keväästäkin tuli jo "selvittyä", vaikkei ehkä ihan tällaista ollutkaan...
Niin kauan kuin keväitä riittää on toivoa. Toisaalta se toivo voi olla itsepetostakin, mutta toivottavasti ei. Keväällä aistit virkenevät, jopa hän-aisti, vaikka ei uskoisi, että se tästä enempää voisi virota. Kauankohan tässä jaksaa olla vielä kertomatta tarkasti, mitä päässä liikkuu? Ei loputtomasti, se on varma. Jatkuva selviytyminen on aika raskasta.
Taidan pistää sinut asiamieheksi, kun teema on valmiiksi näin tuttu..
juttu!
Jospas siis "hoidetaan homma kotiin" toistemme asiamiehinä?!
Niin, keväitä riittää - kun nyt tietää, että tämä ei ole mikään ohimenevä hullaantuminen... Vaikka lopputulos on hämärän peitossa, olo on jotenkin kumman levollinen kaikesta kuohunnasta huolimatta ; hän on olemassa, ei häviä minnekään... Hän on juuri sellainen kuin osasin odottaakin - ja vielä paljon enemmän!
Kumpaakohan tämä on enemmän: pelottavan ihanaa vai ihanan pelottavaa?!
Mitä vuorosanoja ajattelit omassa osuudessasi käyttää? "Täällä NN, hei. Korjaa nyt se miesrukka parempaan talteen ennen kuin se nyykähtää kaipuusensa. Kiitos kuulemiin." ?
Levollinen sikäli, että nyt tietää sen kuuluisan Oikean olevan olemassa. Ainakin alkaa samalla kirjaimella kuin Oma...
Sitten vielä selvität kierrätyskeskuksen numeron, mistä eräät nykysiipat pääsevät hyvään uuteen kotiin.
Mitä vuorosanoja ajattelit omassa osuudessasi käyttää? "Täällä NN, hei. Korjaa nyt se miesrukka parempaan talteen ennen kuin se nyykähtää kaipuusensa. Kiitos kuulemiin." ?
Levollinen sikäli, että nyt tietää sen kuuluisan Oikean olevan olemassa. Ainakin alkaa samalla kirjaimella kuin Oma...
Sitten vielä selvität kierrätyskeskuksen numeron, mistä eräät nykysiipat pääsevät hyvään uuteen kotiin. Löytävät ehkä toisensa siellä.
Kertaus on opintojen äiti..
passelilta lähetymistavalta, vähän kun pistän draamaa äänensävyyni, niin kyllä se siitä!
Hmm... Voisit puolestasi käyttää jotain tämän tapaista... "NN:n asiamies täällä.Kun kerran asia on selvä eli se sua ja sä sitä, voisit vihdoin tehdä asialle jotain, jookos?"...
Aivan! Enää ei tarvitse ihmetellä, onko Sitä Oikeaa olemassakaan - sen tietää todeksi!
Olis muuten oiva keksintö tuollainen kierrätyskeskus...
Vain teille, hyvä herra. Ei maksa rahassa mitään (periaatteessa) ja iloa on kymmeniksi vuosiksi. Kaupan päälle sykemittari. Siis kun se sua ja sä sitä, herra tietääkin. Parhain terveisin NN:n rakkausasiamies.
Ja draamaa ääneen ettei kuullosta 7Päivää-kauppiaalta.
Jos sinä onnistut, saat itse määritellä palkkiosi. Mitä tahansa sataseen asti...
Paikka on teidän !
- Eilinen vastaus hukkui johonkin näemmä...
Todella vakuuttavaa ; jossei vetoa, niin ei mikään!
Palkkio... No jaa, kun tietää toisen kärvistelevän samassa jamassa kuin mitä itse on, paras palkkio on tieto siitä, että juttu saa happy endin!
Taas yks kaunis kevätpäivä aluillaan, ja ajatus karkailee ikkunasta ulos nyt jo...
Minkä asioiden ansiosta tiedät, että hän on juuri SE hän? Mitä hän tekee, mitä hän on ym. joiden perusteella varmuus on syntynyt? Kokonaisuus varmaan, mutta mitä erityisesti? Tavallaan outoa, että yksi ihminen voi kolahtaa niin kerta kaikkisen täydellisesti.
Vaikka se ihan ensimmäinen kohtaaminen ei ollut mikään erityisen merkittävä, toisessa oli jotain tuttua... Kuin olisimme tunteneet iät ja ajat, vaikka kohtaaminen oli taatusti ensimmäinen!
Kommunikointi on ollut alun alkaen helppoa - toinen on niin samalla aaltopituudella, ettei sanoja tarvitse erityisesti asetella, vaan voi vain ajatella ääneen...
Hämmentävää!!!
Siihen tulokseen minäkin olen tullut, että taajuus ratkaisee. Samalla kanavalla ollaan sanomattakin. Sitten mietin, että mikäköhän tarkoitus tällä kaikella on kun kuitenkin hän on saavuttamattomissa, ainakin tällä hetkellä. Hyvin lähellä, mutta kuitenkin toisaalta kaukana. Ja näin viikonlopuksi ikävä sen kuin yltyy.
tosiaan tarkaisee. Joskus tuli mainittua asiasta, ja hän totesi, ettei muista koskaan kuulleensa "rahinoita" meidän linjoilla. Silloin tuli ensimmäisen kerran sellainen epätodellinen fiilis, että jestas - taitaapa toinen ajatella meikäläisestä samalla tavalla kuin minä hänestä.
Niin, oli on kuin olisi hivenen himmennetyn lasiseinän takana - melkein ulottuu koskettamaan, mutta sitten käsi pysähtyy siihen seinään...
Niin, viikonloput ovat... Mitä ovat...
Rahinaton linja on sielunkavereiden erityisominaisuus. Siihen ei saa säröjä vaikka yrittäisi, jos on rehellinen mielipiteissään ja ajatuksissaan. Se on lähes huvittavaa; ihan hyvin voisi kysyä toiselta mitä mieltä minä olen. Myös elämänkatsomus, huumorintaju ja asenteet ovat ihmeellisesti samanlaiset. Se olisi ehkä jo liikaa, mutta onneksi on myös asioita, joissa ollaan ihan erilaisiakin. Ne eivät ole mitenkään tärkeimpiä juttuja kuitenkaan.
Paras tuntomerkki on ehkä nopea yhtäaikainen vilkaisu silmiin, joissa pilkahtaa täsmälleen samanlainen ajatus mistä nyt sattuukin olemaan kysymys.
Mukava purkaa tätä mielenvaltaaja-asiaa kohtalotoverin kanssa.
Osasitpas pukea asian oivallisesti sanoiksi!!!
Rahinattoman linjan erikoisominaisuutena on sen toiminnan nopeus... Mutta sepä se - kun ei tarvitse punnita jokaista sanaa erikseen: tietää, että toinen ymmärtää ilman rautalankamalleja...
Ja adrenaliini virtaa, kun on "pakko" pistää vähän paremmaksi sanojen suorastaan sinkoillessa...
Joo, ne eroavaisuudet, ne ovat sopiva lisämauste..! Vähän lisää haastetta kehiin...
Itsestään on myös löytänyt uusia puolia - sellaisia, jotka vain näemmä yksi ainoa ihminen saa esille... Ja ilmeisestikin tämä on vain positiivista, koska kaveripiiristä on kuulunut sen suuntaisia kommentteja...
Tuo paremmaksi pistäminen on yksi lisämauste, ei ole helppo nakki pistää paremmaksi, kun toinen on vähintään samanlaisilla avuilla varustettu. Mutta yrittää pitää ja lopuksi naurattaa. Myös niitä, jotka sattuvat kuulemaan. Reilusti sanotaan, mutta se on kuitenkin aina lämpöiseen sävyyn. Hän tietää varmasti etten koskaan voisi sanoa tai tehdä mitään ilkeää häntä kohtaan.
Se on sitten hankalampi juttu, kun niin tekisi mieli halata, ottaa kädestä, suojella koko pahalta maailmalta. Sitä kun ei voi tehdä.
käytössä, ja jostain aina ihmeesti pukkaa lisää...
Kumpikin nauttii verbaaliakrobatiasta - ja hitaammat sivustakuulijat putoavat jo kauan ennen kalkkiviivoja! Niin,ja se sävy... Se on erityinen. Vain yhdelle varattu.
Kaiken pohjalla jotain vakavampaakin: keskinäinen kunnioitus ja luottamus - hän ei tahallaan satuttaisi minua enkä minä häntä.
Kaipaus lähelle toista on lähes käsinkosketeltava ; toisen läsnäolon aistii niin voimakkaasti, että se melkein sattuu... Ja päivä päivältä "magnetismi" vain lisääntyy... Huh!
Että emme ole se Hän toisillemme... Tulisi asiat kerralla selviksi tälleen verkossa. Harvinaisen samanlaiset kokemukset, mutta kaipa se on tyypillistä sielukkaille puoliskoille.
Noiden verbaaliakrobatiasessioiden ainoa varjopuoli on se, että kun ne ovat ohi, tuntuu tyhjältä. Tai mikään muu ei sitten vähään aikaan tunnu miltään. Ei magneetit tykkää kun niitä vedetään eroon toisistaan. Sitten on vielä ne olemassa olevat suhteet pohdittavana, joten bonuksena syyllisyyttä ja turhautumista. Unelma tulevaisuudesta kyllä auttaa siinä kohtaa.
todellakin riittää tämän elettävän elämän ja päässä liikkuvien ajatusten välillä! Jos kohta Sielunkumppanin kanssa linja on rahinaton, niin "omassa" elmässä sitä huomaa olevansa jatkuvasti rinnakkaisohjelmassa!
Pitäisi olla järkevä (inhottaa jo koko sana!) ja aikuinen ja vaikka mitä, eikä saisi ajatella itsekkäästi jne jne... Mutta: meillä on vain tämä elämä - ja mikä takaa sen, että vaikka jäisimme nykyisiin suhteisiimme, ei käy "vanhanaikaisesti"... Että joskus vuosien kuluttua tajuaisimme koko homman suureksi itsepetokseksi..? Tai että puolisomme on kohdannut vastaavanlaisen tunteen kuin me nyt, ja on tekemässä ratkaisujaan..?
Tulevaisuus, se on unelma... Siihen sisältyy niin paljon kaikkea, mistä ei tällaisella "kuivaharjoittelukaudella" ole aavistustakaan - mutta silti... Haluan ehdottomasti kurkata sen seuraavan mutkankin taakse, ja sitä seuraavan...
Osuva nimitys, ja vielä monovastaanottimesta. Turha tehdä stereotestiä, kun ei ole yhteyttä niin ei ole yhteyttä. Järkevä aikuinen sun muuta pitää olla. Siksipä en ole kertoillut juuri näistä asioista kenellekään ettei tule kaiken kukkuraksi hyviä ohjeita, kuten että pitää yrittää enemmän tai tehkää jotain yhdessä jne. Kaikki on tehty, ja on aika laittaa kantapäät vastakkain. Ei ole muuta vaihtoehtoa.
Minäkin olen laskenut elämäni ja yksi niitä on. Nykymenolla en pilaa vain omaani, vaan ainakin yhden toisen, joka on yhtä lailla tärkeä. Katkeruutta ja itsepetoksen tunnetta ei pidä ehdoin tahdoin itselleen järjestää, eikä toisillekaan. Puolison vastaavista systeemeistä olisin vain iloinen, kyllä hän ansaitsee kaiken hyvän, mitä vain voi saada. Silti ei ole helppoa todella ruveta pesänjakotoimeen, mutta helpotus se tulee olemaan.
Tulevaisuus on auki, mutta nurkkien taakse on ehdottomasti katsottava, olet harvinaisen oikeassa. Mietiskelin, että kaiken antaisin terveyttä ja eräitä läheisimpiä lukuun ottamatta, jotta se tulevaisuus olisi hänen kanssaan.
suhteen odotan vielä jotain... intuitiota tai jotain ulkopuolista sysäystä..? Merkit kuitenkin ovat ilmassa, ettei tilanne voi tällaisena jatkua.
Pieni alakulo valtaa mielen, kun ajattelee nykyistä kumppania... Ei haluaisi satuttaa eikä aiheuttaa epävarmuuden tunteita ihmiselle, josta kuitenkin niin paljon välittää... Mutta sitä ei voi välttää, ei.
Samoin, paljosta olisin valmis luopumaan saadakseni jakaa elämäni hänen kanssaan... Eikä se olisi kuitenkaan luopumista, vaan lähinnä vaihtokauppa - tilalle tulisi varmasti paljon sellaista, josta tässä vaiheessa ei ole vielä aavistustakaan.
Näistä asioista tulee harvoin puhuttua kenenkään kanssa, siksi on mukava että näitä kohtalotovereita löytyy tänne näin paljon.
Mukava lukea toisten kokemuksista ja näkemyksistä tätä asiaa kohtaan, koska sielunkumppaneita todella on, ja on hieno asia jos he toisensa löytävät.
Hyvää kevättä ja kesän odottelua kaikille teille!
väliin...
Olen tässä seurannut keskusteluanna ja täytyy sanoa, että olen samaa mieltä kanssanne joka asiasta. Itse löysin sielunkumppanini vuosi sitten ja se oli menoa saman tien. En ole osannut unelmoidakaan mistään vastaavasta.
Sen vain tuntee ja tietää, kun kohdalle osuu.
On uskomatonta miten kaksi ihmistä voi olla niin samalla aaltopituudella!!!
Toivon todellakin sydämestäni, että myös te pääsisitte tyydyttävään ratkaisuun omassa elämässänne. Niin, valitettavasti meillä on vain yksi ainoa elämä ja sekin menee toisinaan liian nopeaa tahtia eteenpäin, sitä vain huomaa omista lapsista että aika kuluu!
Aurinkoista päivää teille :) Ja halaus sydänsuruihin.
Olla hätiköimättä, jos aika ratkaisuille ei ole vielä kypsä. Minun tapauksessani nykysuhteen toivottomuus ei riipu sielunkumppanista, vaan se on itsessään kuihtunut pois jo aiemmin. Jotain ihmettä tässä on odoteltu, mutta eihän sellaisia tule, vaikka puhetta ja tekemisen yrityksiäkin on paljon ollut. Tietysti hänen ilmaantumisensa on omalta osaltaan vahvistanut nykysuhteen loppua. Ei voi kumminkaan sanoa, että hänen takiaan loppu tulisi, se tulisi joka tapauksessa. Ei vain ole tunteita, ei ole ollut pitkiin aikoihin. Kaveriliittoa en jaksa. Mutta vetää se mielen matalaksi omasta ja tämän hienon ihmisen puolesta. Emme ole mitenkään riidoissa ja muutenkin tasapainoisia, joten yritän olla optimisti asioiden sujumisen suhteen.
Voi sanoa, että onneksi tulevaisuus on epävarma. On siis paljon toivoa paremmasta.
Nämä ovat asioita, joissa saa tosiaan tarpeeksi pohtia ja yrittää yhdistellä järkeä ja tunteita toisiinsa. Niin se kuitenkin on, että tunteet määräävät, kun ne ovat tarpeeksi voimakkaat tai ne kokonaan puuttuvat. Lapset ovat hyvä mittari tosiaan.
Samaa sinulle.
tunkea tähän väliin.Olen useille ihmisille esittänyt kysymyksen,siis niille jotka uskovat sielunkumppanuuksiin,että milloin ja koska he ovat voineet solmia niitä sielunkumppanuussuhteita ja tuntemuksia joihinkin ihmisiin, jos meillä on vain tämä yksi elämä??Tarkoitan niitä tuntenuksia joita he tuntevat,vaikka eivät ole koskaan tätä toista ihmistä tavanneet. Mistä esim. sinä sait tietää hänen olevan sinun sielunkumppani?Mistä sinä tunsit hänet?Mistä tiesit hänen olevan se,vaikka meillä on vain tämä elämä? Ajatelkaa ihmiset.Tulkaa ulos suppeista mustavalkoisista kalkkeutuneista ajatusmalleista.
Monta kysymystä heititkin...
Ei se tosiaan ole noin monimutkaista - kaikka sielunkumppaninsa tavanneet sen tietävät: sen vain TIETÄÄ. Itse en ollut laisinkaan vakuuttunut ko "ilmiön" olemassaolosta aiemmin, mutta sitten kun se tuli omalle kohdalle, se oli selvää kuin pläkki.
Jokainen varmasti kokee asian eri tavalla, mutta luulisin, että perusajatus on sama.
kysymyksessä.
Nykyistä suhdetta on tullut myös pohdiskeltua aiemmin - kun on ollut tunne, että jotain kuitenkin puuttuu... Jossain välissä sitä ajatteli, että ehkä ei mitään tämän kummempaa ole olemassakaan ; sitä eletään yhdessä, vanhetaan yhdessä... Ja niin se elämä menisi, kaveriliitossa...
Totta, tulevaisuus on vielä kasa puhtaita, kirjoittamattomia sivuja elämän kirjassa...Monta tähän kohtaan passelia fraasia tulee mieleen: eteenpäin elävän mieli. Ken elää, se näkee... Ehkä vielä "mikä ei tapa, se vahvistaa"..?!
Sitä pätevöidytään ainakin teepussien etikettien viisauksien kirjoittajiksi. Minäkin olen etsinyt vaikeina hetkinä lohtua milloin mistäkin. Moni lausahdus käy, ainoastaan Näin hauskaa ei ole ollut sen jälkeen kun mummo kaatui talvisodassa, kun sukset meni ristiin, ei tunnu koskaan sopivan fiiliksiin...
Eihän mikään suhde voi olla koko ajan pelkkää ihanaa huumaa, mutta ei tällaistakaan kuin nyt on. Jakamisen tunne puuttuu, sitä kaipaan ja sitä on/olisi sen rakkaan kanssa enemmän kuin tarpeeksi.
löytyy. Olosuhteiden oikut johdattivat yhteen vuosien takaiset tutut. Toinen on juuri sitä, mitä osasin odottaakin - mutta myös paljon enemmän!
Ihminen, jonka kanssa saa olla oma itsensä ; jonka kanssa vaistomaisesti puhuu samaa kieltä...
Ihminen, jonka seurassa ei ikinä ole liian pitkään - ja jokainen hetki erossa tuntuu ikuisuudelta...
Ihminen, jonka kanssa tuntee olevansa kotona, vaikka maailma ympärillä myrskyääkin.
Ajoitus ehkä ei ole paras mahdollinen - mutta toisaalta: meillä on kuitenkin kaikki aika maailmassa.
kerran vuosia sitten löytäneeni sielunkumppanini mutta hän ei valitettavasti tuntenut samoin.
...
löytyny.
ollakin mut ei taida olla enää... :(
eikö ole niin, että kuolema vain erottaa (jos sekään)? Ei tilanne muutu pelkästään sillä, jos yhteys katkeaa. Nimimerkillä: kokenut.
olla.. Mulla se oli "vasta" ihastusta, yli vuoden ehti kestää. Mulle tais juuri selvitä ettei hän olekkaan yhtä kiinnostunut tai ainakin joku asia tuntuu jarruttavan häntä. En ole aiemmin tuntenut näin voimakkaasti miten tunnen häntä kohtaan, siis sitä sielunkumppanuutta ja vetovoimaa ja kaikkea... Mut nyt on kai pakko yrittää unohtaa... :(
Yritän hyväksyä sen asian, että hän haluaa pitää minut syystä tai toisesta kaukana itsestään, saavuttamattomissa.
Mutta silti ajattelen häntä päivittäin, rakkaus puoleltani ei ole kadonnut...
taidan olla hän? ;-) Pidän häntä kaukana itsestäni.
Miksikö? Onhan siihen syynsä. Minun on itse vaikea hyväksyä omaa elämääni, jonka tulevaisuus ei valitettavasti näytä valoisalta. Pelkään, enkä halua sotkea häntä tähän soppaan. Eiköhän se riitä, että kärsin itse, näen jo, mitä tämä aiheuttaa sivullisille...
Ja silti rakastan häntä niin, että sydän hajoaa!
--Olin tai en, mutta kerroin tämän siksi, että siihen voi olla syynsä.
Mutta luuletko, että tämä minulle on helppoa?
Ajattelen/kuuntelen asioita kaiken aikaa, en voi ymmärtää, vaikka ymmärrän mainiosti.
Annan aikaa, tilaa, vaikka kuun taivaalta, mutta jos olet hän, en tahdo sinua menettää.
En voisi elää onnellisena, jos se pala sydämestäni on tyhjillään, jossa on sinun paikkasi.
Etkö kuule kun huudan sinulle?
Etkö enää tunne kuinka usein sinua ajattelen?
Etkö enää tunne tuskaani?
Etkö tajua kuinka kaipaan sinua, ikävöin ja odotan...
Tiedän että pystyt mihin vain, olet sen näyttänyt aiemminkin.
Siksi pelkään, että todella vinttaat minut elämästäsi lopullisesti, vaikka lupasit muuta...
Muista aina missä menetkin, kaipaan sinua ystäväni joka hetki, olet juurtunut sydämeeni enkä edelleenkään voi sille mitään...en saa kitkettyä sinua pois yrittämällä, enkä kyllä haluakaan.
Älä unohda minua, olet minulle todella tärkeä ollut aina, kuten sen tiedätkin.
Sain voimaa sinusta, ja sinä minusta (luulisin), voimani ehtyvät kun en sinusta kuule, on niin surullinen olo...kaipaan sinua RAKAS ystäväni...
Että kaikkeen voi olla syynsä, uskon myös että kaikella on tarkoituksensa...
Kärsin siitä, että hän torjuu minut täysin elämästään.
Kärsin siitä aivan suunnattomasti, joka päivä, välillä en untakaan saa.
Kärsin siitä että hänkin kärsii, tahtoisin auttaa, olla tukena...mutten kelpaa siihen.
enkeli
Tiedän, että ymmärrät. Ja toivon, että sinäkin kuulet, kuinka sydämeni(kin) huutaa kivusta. Kun tahtoisin elää sitä, mitä elimme silloin... Kunnes tämä vaivani alkoi ja minun täytyi jättää tämä. Ja minä tyhmä kun luulin, että voisin yrittää, vähän kerrallaan, vaan kun en voi!! ;-(
Kuulen kaiken, mitä sinulla on minulle kerrottavaa. Todellakin! Vaikka et olisikaan juuri hän, mutta joka tapauksessa kuulen. Ja sinun kipusi sattuu minuun niin, että itken!
Olen sitkeä, tiedän. Ei minua nujerra edes tämä. Mutta minä pelkään tulevaisuuttani, millaiseksi eloni käy. Pelkään sitä henkistäkin puolta, fyysisyys vaikuttaa henkisyyteen yhtä lailla. Enkä tahtoisi satuttaa sinua, sinua viimeiseksi!!
Minä en viittaa sinulle koskaan kinnasta! Olen luvannut sinulle, etten unohda. Minä en petä lupaustani! Valehdella voin, mutta siihen on joku syy. Tiedät suojelunhaluni.
En minäkään halua sinua elämästäni pois. Tahtoisin sinut yhä lähemmäs, mutta se ei vain taida olla mahdollista. Minä en pyydä sinua mihinkään, kerron vain omat ajatukseni ääneen. Ymmärräthän? Olethan ymmärtänyt, kaikki ne kommervenkit...? Siksi sanon vain, ettei asia vanhene koskaan ja pallo kuuluu sinulle.
Kun joskus kohtaat minut, näet kyllä kaiken. Edessäsi tulen heikoksi, tärisen. Silmäni puhuvat sieluni kieltä. Siksi aina toivon, että näkisin sinut ollessani yksin. ;-)
Sinusta voimani saan, siksi tänne aina olen palannut. Jaksan hetken, sitten kaipaan niin, että luulen hajoavani. Tahtoisin kuulla sinusta ajoittain, mutta tätä kautta en voi. Sielu tahtoo, mutta ruumis ei anna periksi. Hetki päivässä tässä, hartiat jumittuvat ja sitten iskee kuume... kierre on valmis! Ei auta mikään! On vaan pysyttävä pois. Kaikki harrasteet on pitänyt vaihtaa uusiin.
Nyt kevennän tunnelmaa rallattelemalla omaa (työmatkalla keksittyä) sanoitustani: "Markalta ostan maailman, seinän takaa leikkikitaran, kuulen äänen, kuulen äänen sen, sen, sen, enää sure en..."
En voi retusoida kirjoitustani, joten koeta pysyä kärryillä! Ja minä... odotan... pakoon pääse en!
Ymmärrän sinua, enkä halua satuttaa sinua mitenkään,
mutta en voi sinua unohtaa. Tiedät että olen yrittänyt kauan, olen yrittänyt tehdä sinusta itselleni "vihan" kohdetta silloin aiemmin, että voisin sinut sivuuttaa.
Olen syyllistänyt itseäni tapahtuneesta, siitä että sinut jälleen menetin, ja syyllinenhän siihen olen.
Kadun sinulle puhumaani, koska se kaikki johti sinun menettämiseen, en kestä sitä, miten pystyin mokaamaan niin pahasti...
Et voi kuvitella edes miltä tuntuu tietää, että aiheutan tuskaa meille molemmille, vaikka haluaisin aivan muuta.
Jos kuulet minua, vastaa minulle, helpota hieman oloani, yllätä niin kuin viimeksi, pystyt siihen.
Eikö sinusta tunnu pahalta olla hiljaa, vaikka huudan sinua?
Et halua satuttaa minua, mutta kuitenkin minuun sattuu sinun kylmyytesi, sattuu koska törmään minulle tarkoitettuun panssariin jatkuvasti.
Olet luvannut ettet unohda minua, ja sanonut että olen sinulle tärkeä...miksi sitten hylkäät minut?
Luulin todella että olit onnellinen siitä, että viimein saatiin yhteys, sanoit niin monta kertaa,
uskoin sinuun.
Itse olin siitä todella onnellinen, se yhteyden palaaminen sai minut hymyilemään aamusta iltaan, mutta se hymy hyytyikin kohta sen jälkeen.
Meinaatko todella lakata yrittämisen, etkö enää koskaan ota yhteyttä, niin paljonko sinulle merkitsin?
Ystävyyttäkö ei ollut, tai sillä ei sitten ollut merkitystä. Minusta meillä oli ensihetkestä lähtien vahva ystävyys, ensitapaamisesta lähtien tunsin lämpösi, näin sisimpääsi, tunsin jotain ihmeellistä sinusta.
Sanoinkin sinulle, että kun ystävän (oikean ystävän)tapaan, annan hänelle kaiken apuni ja ystävyyteni. En kestä jos menetän sinut näin...
Anna anteeksi jos olen häirinnyt sinua, mutta on pakko välillä purkaa ajatuksia sinulle, kun en jaksa enää huutaa niin lujaa, pelkään ettet kuule enää.
Saan siis elää tämän kaipuun ja tuskan kanssa ainiaan, koska en voi siihen vaikuttaa, etkä sinäkään tahdo/pysty vaikuttamaan.
Mitä merkittävää tapahtuisi jos kohtaisimme, vain sinä tiedät siihen vastauksen, jos olet hän.
Odotan että kuulen sinusta...
Teit todellakin minusta itsellesi vihan kohdetta, mutta kuinkas kävikään? ;-)
Mutta miksi ihmeessä et sitten ole vastannut minulle, kun olen sinua lähestynyt? Ymmärrätkö, että en voi enää koskaan lähestyä sinua juuri tästä syystä. Minä en halua olla tyrkky! Minä olen ollut se, joka on sinua lähestynyt, jos siis hän olet. Mutta eikö siinäkin tule joskus rajansa vastaan? Ei kai kukaan halua ottaa joka kerran "köniin"!! Kerran suorat sanat ja sen jälkeen vain hiljaisuus... hiljaisuuskin tuntuu sille, että saisi iskun palleaan!
Sanoit kerran kasvokkain jotain, jota jäin miettimään ja vastasin siihen vasta pitkän ajan päästä, ihmetellen (taisit ymmärtää sen väärin...). Sitten käyttäydyin töykeästi, koska olin epävarma suhteesi. Muistatko? Ja kuitenkin... halusin vain... *syvä huokaus*
Mutta olen polttanut sillat takanani. Luulet, että minä olen kiveä ja kalliota, mutta olen oikeasti ujo hiirulainen! Etenkin tässä kunnossa pysyttelen hiirulaisena, muuten alan voimaan todella pahoin!
Olen siis pahoillani, pallo on ja pysyy sinulla!
Mutta: Minä en hylkää sinua. Ota vihjeestäni vaari ja poikkea paikassa, ellet muuten usko. Yleensä joka lauantai olen siellä, missä rallatteluni leikkikitarat. Jos ilmestyt paikalle, ojennan sinulle puhelinnumeroni tai puhelimeni, että kirjoitat numerosi siihen. ;-)
Jos eivät nyt kellot soi, en ole hän!!!
Tuntui todellakin tutulle, luulin sinua jo häneksi, mutta et ole hän.
Olen nimittäin se osapuoli, joka yrittää ottaa yhteyttä, puhelimitse ja s-postia olen hänelle laittanut paljon, mutta vastauksia en saa.
Niin moni asia meni aivan oikein, mutta et ole kuitenkaan hän jota kaipaan.
Toivon että saat yhteyden omaan sielunkumppaniisi, olet varmaan yhtä AINUTLAATUINEN kuin hän, onnea ja iloa elämääsi!
Kiitos keskusteluseurasta!
Olen pahoillani, ettei sinulla asiat suju niin hyvin. Minulla on yhteys, telepaattinen sellainen, tähän henkilöön, jota kaipaan. Sinulle kirjoittaessani tiesin, ettet ole hän, mutta ajattelin, jos tunteeni valehtelivatkin... Eivät ne valehdelleet! Sain kyllä jo yhteyden häneen, tunsin hänen kaipaavan minua ja löysinkin hänet sitten. Siksi olen haahuillut paikasta toiseen. ;-)
Toivon, että saat asiasi selviksi vielä joku päivä. Mikään ei ole niin puuduttavaa kuin epätietoisuus. Se jäynää sisältä, tiedän tunteen.
Kaikkea hyvää toivotan ja onnea, paljon paljon rakkautta!! =)
Minäkin tiesin ettet ole hän, kyllä sen tunnistaa jos omasielunkumppani on mukana, mutta minäkin ajattelin että on niin paljon samanlaisia asioita tapahtunut, annoin toiveen viedä.
Meillä myös on telepaattinen yhteys, ikävä kyllä hän taistelee sitä vastaan, tunteitaan ja kaikkea vastaan. Se sekoittaa telepaattista yhteyttä, joka meillä niin voimakkaana on aiemmin ollut, mutta ei voi sitä tuhota koskaan.
Meillä oli telepaattistenyhteyksien lisäksi unet, jotka kertoivat toisen yhteyden otosta. Aina kun näin hänestä unta, tiesin mennä koneelle lukemaan s-postin, vaikka aikaa olisi kulunut viikkoja.
Minulla itselläni on muutenkin unet kertoneet asioita paljon, samoin vaistot, vaistojeni avulla olen selvinnyt monesta, siksi moni sanoo minua "noidaksi", koska olen herkkä näille asioille muutenkin.
Onnellista kevättä teille, ihana kuulla että löysit etsimäsi, josko tälläkin viestiketjulla jonka aloitin, oli tarkoituksensa.
Olkaa onnellisia, nauttikaa ja pitäkää kiinni toisistanne.
En voi unohtaa sinua...
Kärsin siis, en voi muutakaan, en pääse irti ikävästä ja kaipauksesta.
Olenko sitten enkeli.. tai en, mutta kirjoitit juuri niin kuin hän olisi kirjoittanut.
Torju vain, aina vain uudestaan.
Olen kirjoittanut sulle monia viestejä, puhelimeen ja s-postiin, et lue niitä, mutta saan ainakin purkaa ajatuksiani.
Et tahtoisi satuttaa, mutta satutat kuitenkin, tiedät sen...
ole kirjoittanut s-postia, ei soittanut, ei lähettänyt tekstareita. Enkä odotakaan hänen niin tekevän. Elämä nyt vain on.
mutta ilmeisesti olin väärässä. siltä hän ainakin tuntui. se rauha sisällä, käsittämätön onnen ja täydellisyyden tunne... se olikin vain harhaa.
no ainakin mulla on hyvä mielikuvitus, jos ei muuta.
harmittaa kyllä. mut elämä on.
muutenkin meillä tuntui olevan lähes telepaattinen yhteys. kummallisia sattumia paljonkin, ajallisesti ja muutenkin.
oli hetkiä, jolloin olin varma siitä, että hän kaipaa minua yhtä paljon kuin minä häntä. ja kaipaan edelleen, vaikka on käynyt selväks, että ei olis aihetta kaipailla. siinä vaan oli jotain niin erilaista, niin paljon enemmän, ettei aikakaan tunnu auttavan. ehkä sitä pitää kulua vielä paljon enemmän... ehkä en unohda koskaan...?
en voi sille mitään (enkä halua edes voida!)... rakastan häntä joka tapauksessa.
Onko hän sanonut suoraan, ettei halua kuulla sinusta? Onko hän kertonut, miksi? Toivottavasti olet ymmärtänyt hänet väärin.
Minulle hän voi sanoa aivan mitä vain, enkä aio unohtaa. Rakastan häntä, mitä hän voi tehdä estääkseen minua rakastamasta? Rakkauttahan ei voi käskeä!
Älä anna periksi. Joskus asiat vain tietää!
(Toivottavasti et ole hän, joka luki minun sanani ja päätteli jotain. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun minut ymmärretään todella väärin... Siksi suosittelen, kysy!!)
sanonut suoraan, ettei halua kuulla musta mitään. mutta yhteydenpito muuttui niin pinnalliseks ja kylmäksi, että päätin etten jatka sitä turhaan. jos se on hänelle liian vaikeaa, olkoon. en jaksa enempää itseäni kiduttaa.
tiedän, ettei hän tunne samoin. ihastui hetkeksi, siinä se.
olen mä luovuttanut, se on pakko tunnustaa. en jaksa yrittää enää yhtään enempää. joskus asiat vaan menee liian vaikeiksi.
enkä kysy enää yhtään mitään.
kysyä.Tässä jo tullut nolattua itsensä. Kävi mielessä että ymmärsin väärin mutta se on niitä turhia toiveita.
joskus on helpompi antaa olla.
Sanon tähän kuitenkin vain niin, että jos minut on tullut ymmärtäneeksi väärin, se on helppo todeta. Kurkistaa vain.
Läpinäkyvä, olen. Toivottavasti en ole ainoa. ;-)
Muistan, kun tutustuttiin. Ajattelin siitä ihmisestä ja ajattelen toisinaan vieläkin, että siinä on yksi voimakkaimmin koetuista sielunkumppaneista. En ole samanlaista "valoilmiötä" kokenut. Olisi hauska tietää, onko hän kokenut minut samalla tavalla silloin, vai kuvittelinko vaan tunteen yhteiseksi.
Muistan, kun tutustuttiin. Ajattelin siitä ihmisestä ja ajattelen toisinaan vieläkin, että siinä on yksi voimakkaimmin koetuista sielunkumppaneista. En ole samanlaista "valoilmiötä" kokenut. Olisi hauska tietää, onko hän kokenut minut samalla tavalla silloin, vai kuvittelinko vaan tunteen yhteiseksi.
on aikaa?
Pitkä ja tärkeä ajanjakso aikuiselämästäni.
Millaisena näit tämän ilmiön?
sillä on? Narsistista kyselyä. Jos löytäisit itsesi vastauksesta, et vastaisi mitään, eikö vaan.
En usko, että todellinen ajatus sielunkumppanista voi olla yksipuolista. jutut, mitä kokemukseen liittyy on nimenomaan sielujen yhteisiä. Ihastuminen on keskinkertaisempaa.
yhteinen.
pitäiskö tästä keskustella?
uskon kohdanneeni sielunkumppanin. Ei sitä voi edes sanoin kuvailla miltä toinen tuntuu siinä lähellä. Käsittämätön yhteenkuuluvuuden tunne.
Ei olla tavattu aikoihin, mutta se telepatia säilyy. Tai sitten olen vähän kahjo, kun sellaista edes ajattelen :)
Tunne, että olen tuntenut tämän miehen aina.
Ette ole nähneet vuosiin/kuukausiin/viikkoihin?
sanoa kauanko säilyy.. välillä hävinnyt kokonaan ja taas palannut "vahva tunne" :) Mutta kuten totesin, kaikki voi olla pelkkää kuvitelmaa jota pyöritän :)
Ensimmäinen vaihtoehto.
rahikaisella, vähäsen kehittyneemmässä vaiheessa vaan.
Ei yhtään epäilyttää...ihan hyvä kuuluuvus on on.
Tää aaltoilu kuuluu tautikuvaan. Nyt on pikkasen hiljaisempi jakso menossa. Onks sullakin?
Hiukan kahjoksi itsensä aina välillä tuntee...niin ne vuodet vierii ja kaikkeen tottuu...
mies ja antennit.
sä kyllä olet josset peräti hullu .)
Olis kiva nähä mutta kun ei koskaan tiedä mitä tapahtuu niin mielummin näin...Tai ainakin aikaa sais vielä kulua..Tunnetko kun ajattelen sinua?
näinkin, tai sitten ei, jostain syystä tulee aina kiihdutetty Pitkänniemen kohilla, oisko se syy sitten jompikumpi mainitsemistas. Siis pelatko sä vaan varman päälle? Tartteks muka aina tietää mitä tapahtuu? Missäs me muka nähtäis? Milläs me tuota aika kulutetaan?
Ja tunnenko?
Laitas pliis lähetysvolyymit täpölle............okei nyt kuului taas...tunnen, tunnen.
Jään kuulolle, ties vaikka sais vastauksia.
Mies ja antennit.
vastauksesi tuolle.
vastata. Oletko koskaan ajatellu että hulluilla ei välttämättä ole ajantajua ja siitä johtuen ihan turhaan odotat ja annat ajan kulua. Sitten toiseksi jos hullu jotain päättää sillä on tapana pysyä päätöksessä kenenkään sössötyksistä välittämättä, joten taas tuntu jokseenkin turhalta tää sun ajankulutus.
Ootkos koskaan kuullu, että hullu joka esim. kuvittelee olevansa Napoleoni olisi parantunut?
Kun on kerran hulluksi tullu niin hulluna pysyy ja on.
olen jutellut hänen kanssaan viimeksi kaksi vuotta sitten kasvotusten. Sen jälkeen olemme vain nähneet ohimennen ja moikanneet pikaisesti, ei vaihdettu kuulumisia tms. Telepatia on ja pysyy!
Oudollehan tällainen tuntuu, enpä ole kokenut tätä aikaisemmin! Joskus sitä epäilee pääkoppansa toimivuuttakin, mutta järkevien kirjoissa sitä on edelleen.
Brutukseni aina vaan jaksat...
Brutus = veli? -Ei osu
Mutta olisin kysynyt, mitä minä jaksan...?? *hämillään*
vielä lähtenyt makaan tähän kaikilla vartalonsa voimilla ja nyt minulla syyhyävät sormet. Sielunveljeys ei minua tässä nyt lohduta.
Olen todella varma ,että elämässä on niin paljon sellaista jota ei mikän järki voi selittää!Sielun
suunnitelma tässä elämässä on jokaisella oma!Siinä elämäntilanteessa kun sielunkumppanin kohtaa! Tajuaa se joka on henkisentien kulkija että sielujenyhteys ei katoa vaikka,elämän päättymiseen! Rakkaita ihmis-sieluja kohtaa elämänsä aikana, jos ihminen on sillä tasolla. Niin, merkillisellä tavalla tulee ihmisiä elämään, jotka ovat sielunkumppaneita.Sen vain tietää!
Olen kokenut asiota ajatuksissani ,joihin ei realistiminäni kykene vastaamaan.Joskus olen varma asiasta.
Ja se on samanlainen sekopää kuin minä. Astettas pahempi, tosin.
Monta astetta.
onneksi löytyi
voidaan sekoilla yhdessä
Ja mulla kanss!Sekopäämpi viell kun minä,hän on vaan olemassa...;)
...oot oikee kaamea sekopää!
Minä olen arvokas ja kunniallinen kansalainen.
Ei voi mittää sieluntoveri hän ompi!!Vaan sitä se elämä anttaapi mitä pitääkin!!Ja miekin olen kunniallinen kansalainen!..;)
mitalin?
Pittää panna anomua vetämään!Katotan myöntääkö Tarja?!
sitä mitä on tilattu
Tämä sielukumppani mennee nukkuu, hyvvää yöttä!!:)
*nukkuu*
mä oon ainakin saannu aina mitä oon tilannu ja jos sisältö ei oo vastannu tilattua oon käyttäny palautusoikeutta.
taitaa jäädä ajatustasolle, niin on asiat menny, pahin on ohi kohtaamisistamme johtuvista tunteista mutta tietty rakkaus on olemassa sisällä, mukavaa ja kun se ei enää haittaa elämää, seuraaviin mahdollisiin kohtaamisiin osaa varautua nyt vai osaako...
Hetken jo näin luulin,mutta kaikki osoittautui valheeksi,koska tunteet olivat vain hetkellisen "olotilan" luomia....Toivon vain ,että saan joskus kuulla totuuden myös kasvokkain.
kyselyyn mistä tuntee sielunkumppanin.En kuitenkaan saanut vastausta kysymykseen.Ehkä esitin sen huonolla tavalla.Tarkoitukseni oli kysyä,että milloin ja mahdollisesti missä olemme sopineet sen toisen ihmisen kanssa , että sinä olet minun sielunkumppani ja minä sinun. Missä tämä asia on määrätty ja määritelty,ja kuka vai ketkä on sen päättänyt.Kertoisitko minulle,mistä tulet ja mihin menet, ja milloin sinulla on ollut mahdollisuus luoda sielullisia yhteyksiä jos elämme vain tämän elämän? Eihän sellainen voi tyhjästä tulla?
Se on niin monien elämien, tulosta se että toisensa tunnistaa!Uskotko sielun vaellukseen??Minä uskon!! Että jumala loi meidät omaksi kuvakseen, ja siihen menee monia, monia elämiä, että sielu saavuttaa sen. Miksi meidät on luotu!Hänen kuvakseen!!
vastaukset kaikkeen,myös tähän mitä tuossa kyselin.Halusin vain tietää,mikä on sellaisten ihmisten käsitys asioihin jotka ajattelee elävänsä vain tämän yhden elämän.Minä uskon,tiedän meidän ihmisten kaikkien asioiden ja ihmissuhteiden perustuvan jälleensyntymään.Me olemme luoneet kaikki ihmissuhteet jo aiemmissa elämissämme.Sen vuoksi jotkut ihmiset tuntuu tutuilta tässä elämässä,koska olemme eläneet heidän kanssaan jo aiemmissa elämissä ja luoneet niitä suhteita,jotka ilmenee sitten myös tässä elämässä.Tämä antaa selityksen sielunkumppanuuksista.Kiitos sinulle,meitä on jo paljon...heränneitä.
Kiitos sinulle, sama yritin kertoa eri sanoilla. !Sinä olet vanha sielu, tiedän sen ja ehkä olen itsekkin sitä!!..;)
Taas osasit pukea sen sanoiksi niin hyvin...
Jakamisen puuttuminen tosiaan kirpaisee ja kirpaisee pahemman kerran... Matkan varrella on tullut ilmi paljon yhdistäviä asioita, ja toisinaan sitä yllättää itsensä haaveilemasta tekemässä kaikenlaista yhdessä... Aivan tavallisia, arkisia juttuja - mutta silti ne jaettuna saisivat aivan uuden merkityksen.
Mutta, mutta... Ennen haaveilun toteuttamista käytännössä on vielä aika paljon sarkaa kynnettäväksi - tämäkin elämä tässä...
Ruokakaupassa käynti olisi hänen kanssaan taivaallinen kokemus. Keskustelu mitä ostetaan ja mitä ei osteta.. Melko surkuhupaisaa, mutta niin vain tuntuu olevan. Näille ajatuksille ei voi mitään, mutta ei tämä ihan tervettäkään taida olla. Toteutumaton rakkaus pitäisi lailla kieltää tai kehittää kytkin, jolla sen saa pois päältä. Varsinkin, kun reaalielämä on täynnä niitä "haasteita".
Toimintaterapia auttaa jonkun verran. Kun on kädet täynnä tekemistä, ei ehdi niin pohtia syntyjä syviä.
ruokakaupassa käynnille jatkoksi jotain muuta kotoista puuhailua...Osaan kuvitella lukuisia tapoja esim viettää viikonloppua yhdessä touhuillessa...
Olen sitä kytkintä tässä etsiskellyt urakalla, mutta eipä ole vielä löytynyt - alkaa jo iskeä uskonpuute...
Totta: se, että pitää itsensä koko ajan pienessä puuhassa, auttaa jonkin verran. Pakko keskittyä siihen käsillä olevaan tekemiseen haaveilun tai vaihtoehtoisesti synkistelyn sijaan. Talvinen muutaman päivän flunssa oli kovempi tauti kuin arvasinkaan - henkisessä mielessä! Oli liikaa aikaa ajatella ja kaipailla toista...
Mitähän hän sanoisi jos tietäisi kaikki nämä päässä liikkuvat aatokset? Ehkäpä tietääkin, on aistinut, mutta silti. Ja käykö edes murto-osan vertaa läpi mitään samanlaista. Olisi hänelle ihan oikein, kun minut on pistänyt tällaiseen jamaan!
Joopa joo, vierivä kivi ei sammaloidu, mutta paikoillaan makoileva kyllä. Sairastaminenkin voisi olla "kivaa", jos hän olisi tarjoilemassa kuumaa mehua.
tuli sellainen olo, että Hän kyllä vaistoaa jotain - ja ajattelee myös "jotain"..!
Tässä virnuilen itsekseni - toivottavasti hänkin on pikkuisen tulisilla hiilillä..!
Niinpä, ja jos vielä saisi seuraa viltin alle, se parantaisi jo puolet säryistä...
Kyllä vaistoaa!Olo kun tulisilla hiilillä..
Samanlaiset ajatukset mielessä!!!
No niin, se puoli mielikuvituksen lennosta onkin vielä käsittelemättä. Parempi varmaan ollakin, kun täällä voi olla alaikäisiä paikalla. Vierihoidolla paranisi tauti kuin tauti. Suostuisin hänen kanssaan myös pitkäaikaiseen ennalta ehkäisevään estolääkitykseen siellä viltin alla, vastustelematta.
Sais nyt edes pari pusua tässä joskus.. Täytyy ehkä kirjoittaa joulupukille jo nyt.
Naisen vaisto tietää, sanotaan. Joten varmasti hän ajattelee "jotain." Oma miehen vaisto voi olla niin ja näin.
siis koossa, mitä toivoa voi...
Sielujen sympatiaa, keskinäistä luottamusta ja kumppanuutta, fyysistä vetoa... Noin listan aluksi.
Itselle oli tuon viimeksi mainitun havaitseminen se viimeinen naula arkkuun. Siihen saakka meni vielä "hyvin", mutta sen kun tunnusti itselleen, alkoi olla olo jo kuin teinillä... Ja yhä pahenee... Hirveä hinku päästä edes vähän koskettamaan, mutta kun ei oikein voi... Vielä ainakaan. Pitänee myös raapustella joulupukille...
Noo, tiedä siitä naisen vaistosta erityisesti... Kyllä se miehelläkin toimii, kun on sillä oikealla taajuudella.
Kuin sen pohdiskelu minkä näköisiä lapsia saataisiin. Sitten onkin kaikki osa-alueet käsitelty. Koskettelu olisi kivaa ja hän tuoksuukin hyvälle.
Jos alkemistin vikaa löytyy, keitä sä sellaista juomaa, joka saa juojansa kapsahtamaan tarjoajan kaulaan ja haluamaan joko sinne ruokakauppaan tai lapsentekoa harjoittelemaan. Täytyy vain varoa, ettei kellekään muulle vahingossa tule tarjottua.
en ole ollut koskaan oikein haka... Mut tietty, jos heittää vähän hokkus-pokkusta kehiin, voi syntyä aikamoinen taikajuominki! Täsmä-sellainen, tepsii vain just siihen yhteen, jota on ajatuksissa koko ajan!
Voi huokaus (taas!!!)... Että osaakin olla aikuisella ihmisellä pää pyörällä! Ei silti, että valittaisin - mahtava fiilis! Sitä lisää pieni tietoisuus siitä, että toinenkin on osoittanut merkkejä sisäisestä syyhystä...
En saanut tuntea huuliesi lämpöä, kumpikaan meistä ei uskaltanut päästää energiaa välissämme vapaaksi. Minulle jäi vain polte sisimpääni, joka kasvaa aina vain, puhuttiin liian myöhään tunteista ja asioista.
Oma rakas sielunkumppanini, tunne minut lähelläsi, sillä olen siinä...hiivin hiljaa vierellesi, ja halaan sinua lujaa...
Sait minut liekkeihin aina kun juteltiin, vaikka olit satojen kilometrien päässä minusta, tuntui kuin olisit ollut vierelläni...se oli jotain aivan uskomatonta.
Uskon että joskus saan tuntea kaiken aidosti kanssasi, silloin...