Viime hetken lämpötilatiedot Puerto Rico

Kenellä viime hetken "varmaa" tietoa ja mahdollisia kokemuksia viime tai tältä viikolta - kiitos tiedoista näin etukäteen. Ei kiitos mitään kotisohvan ennusteita. Loma alkaa lauantai aamuna.
92240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tulimme lauantaina pois puerto ricosta.
Meillä oli oma lämpömittari mukana.
Aamuaikaisin oli loppuviikosta parvekkeella 18 astetta, päivälämpötila oli 25 asteen molemmin puolin varjossa. Illalla oli 20-21 varjossa.
Auringossa oli tietenkin paljon enemmän.
Aika ajoin tuuli, joten se viilensi ilmaa, mihin se sitten sopikin. Siksi ei ollut tukahduttavan kuumaa, vaan oikein sopivaa.
Oikein ihanat kesäilmat, altailla tarkeni oikein hyvin. Merivesi 18 astatta.
Kyllä ruskettuu.
Mukavaa lomaa lämmössä.

Äänestä

Yritä perua matkasi, jos nyt olet noin huolestunut. Voi, voi eihän täällä voi olla sikäläisten säiden ennustajia. Voihan, voihan,,,,,sinua rehveliä kirjoittajaa.

Äänestä
  • Noinko paljon hatuttaa toisten lomalle lähtö, että pitää oikein julkisesti keljuilla.

    Aloittajalle erinomaista matkaa, varmasti saat nauttia Kanarian keväästä. Tsekkaa ne linkit, joita asiallisempi vastaaja lähetti.

    Äläkä anna noiden ilkeilijöiden pilata matkatunnelmaa. Nauttikaa joka hetkestä!

    Äänestä

lämmintä oli n. 28-32 koko viikko, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta paitsi yhtenä iltapäivänä oli hetken pilvistä. Niinkun saatat jo tietääkin, niin Puerto Rico on koko kanariansaarten aurinkovarmin kohde, eli mukavaa ja lämpöistä matkaa sinulle!!

Äänestä
  • PR on hyvin takuuvarma aurinkopaikka, muttei missään tapauksessa Kanariansaarten varmin. Pitänee muistaa, että Gran Canarian lisäksi on jokunen muukin saari samassa ryhmässä, kuten Teneriffa, Lanzarote, La Palma, El Hierro, Fuerteventura, Gomera..

    Kaikki saaret on tullut koluttua läpi, eikä yleisen säätilan puitteissa juuri mitään eroja ole ollut. Jos saarten päällä on matalapaine, se tuntuu yhtä hyvin pohjoisosissa kuin etelässä.

    Minusta Puerto Rico on tylsä turistipaikka, jossa ei ole mitään muuta kuin ostari, ranta, sikahintaiset ravintolat ja vesipuisto - ja paljon portaita. Niitäkin tallustaa silti mieluummin kuin kuuntelee basaareista huutelevien kauppiaiden öklöjä ostovinkkejä..

    Äänestä

  • Ei pidä paikkaansa kirjoitti:

    PR on hyvin takuuvarma aurinkopaikka, muttei missään tapauksessa Kanariansaarten varmin. Pitänee muistaa, että Gran Canarian lisäksi on jokunen muukin saari samassa ryhmässä, kuten Teneriffa, Lanzarote, La Palma, El Hierro, Fuerteventura, Gomera..

    Kaikki saaret on tullut koluttua läpi, eikä yleisen säätilan puitteissa juuri mitään eroja ole ollut. Jos saarten päällä on matalapaine, se tuntuu yhtä hyvin pohjoisosissa kuin etelässä.

    Minusta Puerto Rico on tylsä turistipaikka, jossa ei ole mitään muuta kuin ostari, ranta, sikahintaiset ravintolat ja vesipuisto - ja paljon portaita. Niitäkin tallustaa silti mieluummin kuin kuuntelee basaareista huutelevien kauppiaiden öklöjä ostovinkkejä..

    Tällaisia havaintoja minullakin on, ensinnäkin koko Kanarien saarten "saaristo" on melko suppealla alueella, joten säävaihtelut koskee samalla tavalla melkein kaikkialla, tietenkin se seikka vaikuttaa hiukan onko saarella "myrskyä" vastassa olevalla rannalla ja onko korkeita vuoria sitomassa pilvimassat päälle! Matalilla saarilla pilvet liukuu hyvin nopeasti yli.

    Äänestä

  • Muistelen samaa kirjoitti:

    Pari päivää sitten palasin Gran Canarialta ja voin sanoa, että sääennusteet eivät lainkaan pitäneet paikkaansa, joten älä luota niihin. Ei paikallisiin eikä varsinkaan suomalaisiin. Meille luvattiin 16-18 astetta joka päivälle ja lopulta päivälämpötilat pyörivät joka päivä 19-26 välillä (yleensä 22-23).

    Kaikista eniten heitti juuri tuo Ke 21.3 jolloin piti olla 16 astetta ja todellisuudessa lämpöä oli 26. Ilmeisesti ainakin nuo matkatoimistojen ennusteet ovat Las palmasin ennusteita jotka eivät todennököisesti päde esim. inglesissä ja ricossa. Kokeneitten matkaajien mukaan Gran canarian etelä osa on noin 5 astetta pohjoista lämpimämpi.

    Todennäköisesti ilmat ovat varsin lämpimät ja hyvät, joten hyvää lomaa sinulle.

    Äänestä

  • Muistelen samaa kirjoitti:

    Tällaisia havaintoja minullakin on, ensinnäkin koko Kanarien saarten "saaristo" on melko suppealla alueella, joten säävaihtelut koskee samalla tavalla melkein kaikkialla, tietenkin se seikka vaikuttaa hiukan onko saarella "myrskyä" vastassa olevalla rannalla ja onko korkeita vuoria sitomassa pilvimassat päälle! Matalilla saarilla pilvet liukuu hyvin nopeasti yli.

    Eipä noissa nyt suuria eroja ole, vaikka etelän ja pohjoisen välillä saattaa useampikin aste olla.

    Mieleeni muistuu ensimmäinen Inglesin reissu marraskuussa muutama vuosi sitten. Eräänä aamuna satoi vettä kaatamalla ja ajateltiin lähteä sadetta pakoon päiväreissulle Las Palmasiin. Sen kaatosateen sijasta saatiin nauttia 27 helteestä ja lähes poutataivaasta :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lauantai aamuna P Ricoon kirjoitti:

Kenellä viime hetken "varmaa" tietoa ja mahdollisia kokemuksia viime tai tältä viikolta - kiitos tiedoista näin etukäteen. Ei kiitos mitään kotisohvan ennusteita. Loma alkaa lauantai aamuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu