onko kenelläkää ollut tällaista.minulla sydän lyö niin voimakkaasti tai veri kiertää, että korviissa humisee ja tuntuu painetta.samoin suu kuivuu.tällä hetkellä todella ashditunut.meinasin aiemmin tosissani mennä ampumaan itseni.voisin lyödä itseäni puukolla niin tuntuisi että se helpottaisi.joskus kokeilin viiltelyä, kun ilmeisesti hyväksi todettu, mutta ei auttanut.välillä masennuskausia, välillä taas parempia.tällaista ei ole koskaan ollut.kaikki painaa päälle, eikä tunnu olevan mitään mieltä elämässä.kaikki asiatkin menneet päin p:tä.kauhea tuska.kun saisi sen pois.en osaa ottaa elämästäni otetta.sairaalaan en voi mennä ja joku kuntoutus ei tule pakollisten takia kysymykseen.kai muillakin on tuskaa.millä sen saa pois.mikä minulla on?
fyysiset oireet
sauli
5439
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Fyysisiä oireita tulee masennuksen,ahdistuksen ja paniikin kanssa.
Sydämen tykytys, päänsärky, huimaus ym. tullut ainakin mulle.
Erilaisilla lääkkeillä voi helpottaa oloa, kun vaan löytää itselle sopivat. Jos siis haluaa lääkitystä...
nyt meni jälleen ohi.noita tullut nyt muutamina päivinä jopa puolen tunnin välein, välillä harvemmin.nukkumaan mennessä useimmiten, vaikka olisi hyväkin päivä ollut.päätä särkenyt pari päivää ja aina enemmän "kohtauksen" tullessa.kokeilin jotain lääkettäkin, mutta tietyllä tavalla jopa sitä nauttii ahdistuksesta.on marttyyri.kukaan ei välitä, haluan kuolla ja plaaplaa..näin voimakkaasti ei kylläkään ennen ole tuntunut, että voisi päästää itsensä täältä.lääkkeestä tuli väsyneeksi ja sitten kuitenkin syö LÄÄKETTÄ, tuntuu että olisi päästään sekaisin kun joutuu lääkkeitä syömään, vaikka niinhän se onkin.kai tämä jotain ahdistusmasennusmielialahäiriötä on, mutta katsotaan taas huomiseen kun olen jälleen valittamassa samoja.olisipa normaali ja saisi asiat sujumaan normaalisti, eikä tarvitsisi miettiä koko ajan miten itsensä tappaa.aina kun joku pienikin vastoinkäyminen tulee, niin aijaivoivoi..ei saa elämästä otetta ja miksi sekin on niin vaikeaa, kun mahdollisuudet olisi.onko sitä laiska ja saamaton?miksi muilla menee töissä hyvin ja menestyvät. ei ole mitään tulevaisuudeltakaan odotettavana. job3 sanoi hyvin:
13 Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa, nukkuisin, minulla olisi rauha.
20 Miksi hän antaa elämän valon sille, jonka osa on kärsimys, miksi niille, joiden elämä on täynnä katkeruutta?
26 Ei rauhaa, ei lepoa, ei tyventä hetkeksikään, yhä uudelleen tuska lyö ylitseni.
no nyt meni traagiseksi.vaikka kuitenkin..
pohtinut ajatuksen kanssa,mikä sinua ahdistaa?Onko olollesi jokin järkevä selitys,vai "tehtailetko"pahaa oloa itsellesi vain päässäsi?
on selityksiäkin.sairaus, itsetunto, koulukiusaus, tekemäni asiat.myöskin joskus luulen että tahallisesti hakeudun itsesääliin.Niin ja en saa joskus nukuttua, joskus taas nukkuisin koko ajan.silloin on yleensä tosi paha olla.en pysty itkemään, enkä näyttämään negatiivisia tunteitani helposti.haluaisin joskus räjähtää ja purkaa kaikki ulos.myös vaikea olla oikeanlaisessa rakastavassa seksisuhteessa.taas ei nukuta..
minullakin. olen naispuolinen kylläkin... muutaman viikon ajan ollut todella ahdistava olo. aiemminkin ollut masennusta, sos.tilanteiden pelkoja jne.
mutta nyt on alkanut tosiaan olla pahoja fyysisiä oireita. en saa nukutuksi (sitä ollut aiemminkin joskus), sydän hakkaa myös minulla niin kovasti että pelkään tosissaan saavani sydänkohtauksen. tuo on uusi oire, ja ihan kamalaa. kädet vapisee myös.
olen käynyt juttelemassa asioistani erään psyk. sair.hoitajan kanssa, mutta käynnit on toistaiseksi lopetettu.
jonkinlaista vastausta sieltä sain ongelmiini, mutta en mitään kunnollista.
ongelmani johtuvat ujoudesta suurelta osin, tiedän sen itsekin. ja olen todella estynyt, en pysty olemaan oma itseni oikeastaan kenenkään seurassa. ja lisäksi minulla on luulo, että olen jotenkin kamalan ällöttävän näköinen.
tämä sair.hoitaja epäili vahvasti tuon johtuvan siitä, että minulle on lapsena sattunut jotain, jonkinlainen trauma. mutta paha ruveta asiaa työstämään, kun itsellä ei ole hajua että mitä on tapahtunut, vai onko mitään... muuta kuin että isä oli ankara, ja äiti etäinen.
ehkä siinä on sitten jo tarpeeksi traumaa..
mutta siis, on meitä muitakin.