Väyrynen tahallaan vaikeuttaa (taas kerran) eduskunnan työtä, mikä on perustuslain mukaan peruste eduskunnasta erottamiselle.
Tämä prosessi käynnistyy lähipäivinä ellei Väyrynen ala kunnioittaa demokratian pelisääntöjä.
Väyrysen erottamisprosessi käyntiin
195
40926
Vastaukset
- täällä
Allekirjoita adressi täällä:
http://www.adressit.com/vayrynen
Ja toivota Paavo tervemenneeksi sinne mistä tulikin.- Mieti nyt itekki
Jos sinun pitäisi valita palkan kolmanneksen, huonompien työolojen, vähäisempien sosiaalietuuksien, heikomman aseman työpaikalla, epävarman työssä etenemistilanteen, ja nykyisen työsi väliltä, ja vaihdon ainut etusi olisi perhe lähempänä, niin suostuisitko kuinka herkästi, tai kuinka herkästi perheesi suostuisi että vaihdat työpaikkaa?
En rehellisesti sanottuna ymmärrä, mitä väyrynen on tehnyt, jotta sillä on näin ylettömän runsas kannatus, mutta sehän ei kuitenkaan liity asiaan, vaan homman nimi on, että väyrysellä ei ole sen suurempaa velvoitetta vaihtaa työpaikkaansa, kuin kenelläkään muulla suomalaisella, ja hän on yhtä ahne rahalle kuin kuka tahansa muu suomalainen, joten niiden perusteella ei häntä sovi tuomita ja näin saattaa epätasa-arvoiseen asemaan, ja vieläpä sen nurjalle puolelle. - nomex5
Suoraan helvettiin!!
- pettynyt äänestäjä
Mieti nyt itekki kirjoitti:
Jos sinun pitäisi valita palkan kolmanneksen, huonompien työolojen, vähäisempien sosiaalietuuksien, heikomman aseman työpaikalla, epävarman työssä etenemistilanteen, ja nykyisen työsi väliltä, ja vaihdon ainut etusi olisi perhe lähempänä, niin suostuisitko kuinka herkästi, tai kuinka herkästi perheesi suostuisi että vaihdat työpaikkaa?
En rehellisesti sanottuna ymmärrä, mitä väyrynen on tehnyt, jotta sillä on näin ylettömän runsas kannatus, mutta sehän ei kuitenkaan liity asiaan, vaan homman nimi on, että väyrysellä ei ole sen suurempaa velvoitetta vaihtaa työpaikkaansa, kuin kenelläkään muulla suomalaisella, ja hän on yhtä ahne rahalle kuin kuka tahansa muu suomalainen, joten niiden perusteella ei häntä sovi tuomita ja näin saattaa epätasa-arvoiseen asemaan, ja vieläpä sen nurjalle puolelle.Paavolla on rahaa kuin roskaa, omistaa keminmaalla kongressihotellin ja paljon muuta.Onhallituspaikkoja yrityksissä ja yhteisöissä. Ei tässä ole Paavolla mitään tekemistä rahan kanssa vaan vallanhalun ja pelin.
Jotenkin odotin jo reilua nöyrää Paavoa, mutta ei. Sama soosi jatkuukin kuten aina ennennkin. Muistan kun Paavo oli mukana aikoinaan Presidentinvaaleissa,,,, hänhän asettui mielestään suoraan Presidentiksi, ei ehdokkaaksi, mutta taisi mennä pieleen kun nipisteli lentoemoja pers...tä ja puhui kännykkään koneen ollessa kiitoraalla.
Käsittämätön öykkäri ja äänestäjiensä petturi. Ei kukaan antanut hänelle ääntään siksi että nimittää itsensä eduskunnan puheenmieheksi tai ulkoministeriksi ja jos ei kiukuttelu auta niin menee mököttämään Brysseliin. IHMISET ÄÄNESTIVÄT HÄNET SUOMEN EDUSKUNTAA, EIKÄ VALITSEMAAN ASEMAANSA. OLISI KERTONUT NÄMÄ TAVOITTEET VAALILPAUKSISSAAN. - kosalius
Mieti nyt itekki kirjoitti:
Jos sinun pitäisi valita palkan kolmanneksen, huonompien työolojen, vähäisempien sosiaalietuuksien, heikomman aseman työpaikalla, epävarman työssä etenemistilanteen, ja nykyisen työsi väliltä, ja vaihdon ainut etusi olisi perhe lähempänä, niin suostuisitko kuinka herkästi, tai kuinka herkästi perheesi suostuisi että vaihdat työpaikkaa?
En rehellisesti sanottuna ymmärrä, mitä väyrynen on tehnyt, jotta sillä on näin ylettömän runsas kannatus, mutta sehän ei kuitenkaan liity asiaan, vaan homman nimi on, että väyrysellä ei ole sen suurempaa velvoitetta vaihtaa työpaikkaansa, kuin kenelläkään muulla suomalaisella, ja hän on yhtä ahne rahalle kuin kuka tahansa muu suomalainen, joten niiden perusteella ei häntä sovi tuomita ja näin saattaa epätasa-arvoiseen asemaan, ja vieläpä sen nurjalle puolelle.Mitä sitte asettui kansanedustaja ehdokkaaksi. Olis pysyny niis eu hommis vaan..VÄYRYNEN muuten oli aikoinaan kovimpia eu:n vastustajia
- RUOSTEESSA
Mieti nyt itekki kirjoitti:
Jos sinun pitäisi valita palkan kolmanneksen, huonompien työolojen, vähäisempien sosiaalietuuksien, heikomman aseman työpaikalla, epävarman työssä etenemistilanteen, ja nykyisen työsi väliltä, ja vaihdon ainut etusi olisi perhe lähempänä, niin suostuisitko kuinka herkästi, tai kuinka herkästi perheesi suostuisi että vaihdat työpaikkaa?
En rehellisesti sanottuna ymmärrä, mitä väyrynen on tehnyt, jotta sillä on näin ylettömän runsas kannatus, mutta sehän ei kuitenkaan liity asiaan, vaan homman nimi on, että väyrysellä ei ole sen suurempaa velvoitetta vaihtaa työpaikkaansa, kuin kenelläkään muulla suomalaisella, ja hän on yhtä ahne rahalle kuin kuka tahansa muu suomalainen, joten niiden perusteella ei häntä sovi tuomita ja näin saattaa epätasa-arvoiseen asemaan, ja vieläpä sen nurjalle puolelle.MITÄ TEEN?
- pistää vihaksi
Mieti nyt itekki kirjoitti:
Jos sinun pitäisi valita palkan kolmanneksen, huonompien työolojen, vähäisempien sosiaalietuuksien, heikomman aseman työpaikalla, epävarman työssä etenemistilanteen, ja nykyisen työsi väliltä, ja vaihdon ainut etusi olisi perhe lähempänä, niin suostuisitko kuinka herkästi, tai kuinka herkästi perheesi suostuisi että vaihdat työpaikkaa?
En rehellisesti sanottuna ymmärrä, mitä väyrynen on tehnyt, jotta sillä on näin ylettömän runsas kannatus, mutta sehän ei kuitenkaan liity asiaan, vaan homman nimi on, että väyrysellä ei ole sen suurempaa velvoitetta vaihtaa työpaikkaansa, kuin kenelläkään muulla suomalaisella, ja hän on yhtä ahne rahalle kuin kuka tahansa muu suomalainen, joten niiden perusteella ei häntä sovi tuomita ja näin saattaa epätasa-arvoiseen asemaan, ja vieläpä sen nurjalle puolelle.Onkohan Väyrysellä vielä esim. alaikäisiä lapsia? Väyrynen haluaa lähemmäksi omaa bisnestään Pohjantähti opistoa ja yrittää vielä kiristää eduskunnasta paikan, jossa saisi samaa palkkaa kuin eu-parlamentissa. Väyrynen on vallanhimoinen rahanahne ihminen. Ei edes tavalliset suomalaiset ihmiset ole noin vallanhimoisia ja laskelmoivia.
- rapsut
Mieti nyt itekki kirjoitti:
Jos sinun pitäisi valita palkan kolmanneksen, huonompien työolojen, vähäisempien sosiaalietuuksien, heikomman aseman työpaikalla, epävarman työssä etenemistilanteen, ja nykyisen työsi väliltä, ja vaihdon ainut etusi olisi perhe lähempänä, niin suostuisitko kuinka herkästi, tai kuinka herkästi perheesi suostuisi että vaihdat työpaikkaa?
En rehellisesti sanottuna ymmärrä, mitä väyrynen on tehnyt, jotta sillä on näin ylettömän runsas kannatus, mutta sehän ei kuitenkaan liity asiaan, vaan homman nimi on, että väyrysellä ei ole sen suurempaa velvoitetta vaihtaa työpaikkaansa, kuin kenelläkään muulla suomalaisella, ja hän on yhtä ahne rahalle kuin kuka tahansa muu suomalainen, joten niiden perusteella ei häntä sovi tuomita ja näin saattaa epätasa-arvoiseen asemaan, ja vieläpä sen nurjalle puolelle.Piruako meni sitten ehdolle eduskuntavaaleihin lainkaan.Palkka oli tiedossa jo etukäteen...pianhan
kansanedustajien palkat tosin nousevat.
Paavo olisi saanut pysyä Brysselissä. - Emä Pate
Eíköhän Paavon pitäisi mennä takaisin sinne Eemeli Väyrysen pottumaalle ja Tähtirantaan Keminmaahan paikkakunnan ihmisiä tanssittamaan.
On sen verran takkiansa kääntänyt, ettei täällä Perä Pohjolassa kaikki tykkää hänen meiningeistään.
Pyrkyri ihmisenä ja oman edun tavoittelija, eikä mikään poliitikko ja antakoon nuoremmille paikan.
Ei hyvä Paavo kulta, tule pois ja lopeta tuollainen, olet jo liian usein itseseäsi naurattanut - Varpuli
Mieti nyt itekki kirjoitti:
Jos sinun pitäisi valita palkan kolmanneksen, huonompien työolojen, vähäisempien sosiaalietuuksien, heikomman aseman työpaikalla, epävarman työssä etenemistilanteen, ja nykyisen työsi väliltä, ja vaihdon ainut etusi olisi perhe lähempänä, niin suostuisitko kuinka herkästi, tai kuinka herkästi perheesi suostuisi että vaihdat työpaikkaa?
En rehellisesti sanottuna ymmärrä, mitä väyrynen on tehnyt, jotta sillä on näin ylettömän runsas kannatus, mutta sehän ei kuitenkaan liity asiaan, vaan homman nimi on, että väyrysellä ei ole sen suurempaa velvoitetta vaihtaa työpaikkaansa, kuin kenelläkään muulla suomalaisella, ja hän on yhtä ahne rahalle kuin kuka tahansa muu suomalainen, joten niiden perusteella ei häntä sovi tuomita ja näin saattaa epätasa-arvoiseen asemaan, ja vieläpä sen nurjalle puolelle.Jos on noin rahanahne ihminen vielä eläkeiän partaallakin, niin miten ihmeessä pitäisi pystyä kuvittelemaan, että hän hoitaa muiden ihmisten asioita mitään muuta kuin omaan napaansa ja etuunsa tuijottaen.
Varmasti Suomesta löytyy parempiakin ihmisiä kansanedustajaksi kuin tuo jo jalasmökillään rahastanut verenimijä. - Oli arvattavissa
pistää vihaksi kirjoitti:
Onkohan Väyrysellä vielä esim. alaikäisiä lapsia? Väyrynen haluaa lähemmäksi omaa bisnestään Pohjantähti opistoa ja yrittää vielä kiristää eduskunnasta paikan, jossa saisi samaa palkkaa kuin eu-parlamentissa. Väyrynen on vallanhimoinen rahanahne ihminen. Ei edes tavalliset suomalaiset ihmiset ole noin vallanhimoisia ja laskelmoivia.
Olihan jo arvattavissa, että tultuaan valituksi eduskuntaan Väyrynen aloittaa tutun väyrysmäisen jahkailun. Ei todellakaan tarvittu ennustajaeukon lahjoja.
- tuunari
Mieti nyt itekki kirjoitti:
Jos sinun pitäisi valita palkan kolmanneksen, huonompien työolojen, vähäisempien sosiaalietuuksien, heikomman aseman työpaikalla, epävarman työssä etenemistilanteen, ja nykyisen työsi väliltä, ja vaihdon ainut etusi olisi perhe lähempänä, niin suostuisitko kuinka herkästi, tai kuinka herkästi perheesi suostuisi että vaihdat työpaikkaa?
En rehellisesti sanottuna ymmärrä, mitä väyrynen on tehnyt, jotta sillä on näin ylettömän runsas kannatus, mutta sehän ei kuitenkaan liity asiaan, vaan homman nimi on, että väyrysellä ei ole sen suurempaa velvoitetta vaihtaa työpaikkaansa, kuin kenelläkään muulla suomalaisella, ja hän on yhtä ahne rahalle kuin kuka tahansa muu suomalainen, joten niiden perusteella ei häntä sovi tuomita ja näin saattaa epätasa-arvoiseen asemaan, ja vieläpä sen nurjalle puolelle.Samaa tarjotaan esim. Korkmanin suulla tavalliselle duunarille. Miksi nämä väyryset ja muut ammattipoliitikot ovat eri asemassa.
No tuo oli retorinen kysymys, koska jos voit itse päättää omista eduistasi ja palkastasi, hölmöhän jättää tilaisuuden käyttämättä. (eduskunta ei ole jättänyt..)
Parasta asiassa on se, että samat hemmot ja lyylit puhuvat silmät kirkkaina kilpailukyvyn eteen tarvittavista toimenpiteistä....
Mutta vanha sananlasku sanoo, että oma suu on lähempänä kuin kontin suu.
Joka taas kääntyy toisinpäin noin 3 vuoden ja 8 kuukauden jälkeen...... - mjj
Mieti nyt itekki kirjoitti:
Jos sinun pitäisi valita palkan kolmanneksen, huonompien työolojen, vähäisempien sosiaalietuuksien, heikomman aseman työpaikalla, epävarman työssä etenemistilanteen, ja nykyisen työsi väliltä, ja vaihdon ainut etusi olisi perhe lähempänä, niin suostuisitko kuinka herkästi, tai kuinka herkästi perheesi suostuisi että vaihdat työpaikkaa?
En rehellisesti sanottuna ymmärrä, mitä väyrynen on tehnyt, jotta sillä on näin ylettömän runsas kannatus, mutta sehän ei kuitenkaan liity asiaan, vaan homman nimi on, että väyrysellä ei ole sen suurempaa velvoitetta vaihtaa työpaikkaansa, kuin kenelläkään muulla suomalaisella, ja hän on yhtä ahne rahalle kuin kuka tahansa muu suomalainen, joten niiden perusteella ei häntä sovi tuomita ja näin saattaa epätasa-arvoiseen asemaan, ja vieläpä sen nurjalle puolelle.Kyl se vaan niin on että Paavon röyhkeys tulee hyvin esille kun vaatii puolueeltaan määrättyä paikkaa vaikka ne eivät vielä olleet "jaossa".Mies itse on ollut "jäähyllä" suomen sisäpolitiikasta jo jonkin aikaa!Kyllä pettää tällälailla äänestäjiään!
- Syvältä on
Väyrysen asenne kuvastaa nykyajan henkeä. Paavo on aina ollut hyvin oman arvonsa tunteva ja asettaa nyt eduskunnan moraalin testiin.
Jos ei saa haluamaansa pestiä, ei tule eduskuntaankaan. Omasta mielestäni miehen voisi viedä saunan taakse ja.....
Äänestäjät saavat sitä mitä tilasivatkin, vanha pieru ja korkkiruuvimaisen kiero äijä päättämään lapin asioista, eikö aikaisempi historia ole opettanut mitään. Minulle kaikki ja heti on ajan henki, valitettavasti myös eduskunnassa. - sivustaseuraaja
Mieti nyt itekki kirjoitti:
Jos sinun pitäisi valita palkan kolmanneksen, huonompien työolojen, vähäisempien sosiaalietuuksien, heikomman aseman työpaikalla, epävarman työssä etenemistilanteen, ja nykyisen työsi väliltä, ja vaihdon ainut etusi olisi perhe lähempänä, niin suostuisitko kuinka herkästi, tai kuinka herkästi perheesi suostuisi että vaihdat työpaikkaa?
En rehellisesti sanottuna ymmärrä, mitä väyrynen on tehnyt, jotta sillä on näin ylettömän runsas kannatus, mutta sehän ei kuitenkaan liity asiaan, vaan homman nimi on, että väyrysellä ei ole sen suurempaa velvoitetta vaihtaa työpaikkaansa, kuin kenelläkään muulla suomalaisella, ja hän on yhtä ahne rahalle kuin kuka tahansa muu suomalainen, joten niiden perusteella ei häntä sovi tuomita ja näin saattaa epätasa-arvoiseen asemaan, ja vieläpä sen nurjalle puolelle.Kun Paavo on suostunut kansanedustaja ehdokkaaksi niin olisi hän pitänyt varautua jo silloin siihen että tulee valituksi.Hän on aina tähän asti märissyt että media peliä että hän ei päässyt sinne tai tuonne nyt on valittu tekisi työnsä eikä luistaisi siitä missä aita on matalin!Toisaalta emme menetä kuin kunnon pellen,sillä Veltto Virtanen ja Tommy Taberman ja Paavo Väyrynen kuuluu samaan kastiin!
- Rehellinen
Oli arvattavissa kirjoitti:
Olihan jo arvattavissa, että tultuaan valituksi eduskuntaan Väyrynen aloittaa tutun väyrysmäisen jahkailun. Ei todellakaan tarvittu ennustajaeukon lahjoja.
Lapinmies, viekkaus on Lappilaista rehellisyyttä. Onneksi se toinen rehellinen Lapinmies Isometsä ei sentään tullut valituksi.
- Nonrock
pettynyt äänestäjä kirjoitti:
Paavolla on rahaa kuin roskaa, omistaa keminmaalla kongressihotellin ja paljon muuta.Onhallituspaikkoja yrityksissä ja yhteisöissä. Ei tässä ole Paavolla mitään tekemistä rahan kanssa vaan vallanhalun ja pelin.
Jotenkin odotin jo reilua nöyrää Paavoa, mutta ei. Sama soosi jatkuukin kuten aina ennennkin. Muistan kun Paavo oli mukana aikoinaan Presidentinvaaleissa,,,, hänhän asettui mielestään suoraan Presidentiksi, ei ehdokkaaksi, mutta taisi mennä pieleen kun nipisteli lentoemoja pers...tä ja puhui kännykkään koneen ollessa kiitoraalla.
Käsittämätön öykkäri ja äänestäjiensä petturi. Ei kukaan antanut hänelle ääntään siksi että nimittää itsensä eduskunnan puheenmieheksi tai ulkoministeriksi ja jos ei kiukuttelu auta niin menee mököttämään Brysseliin. IHMISET ÄÄNESTIVÄT HÄNET SUOMEN EDUSKUNTAA, EIKÄ VALITSEMAAN ASEMAANSA. OLISI KERTONUT NÄMÄ TAVOITTEET VAALILPAUKSISSAAN.Oletko joskus miettinyt, että miksi ihmiset äänestää kerta toisensa jälkeen ihmisiä, joihin on jo kymmeniä kertoja pettynyt, jotka on jo kylillä ja toreilla haukkunut maan rakoon..?
Kyllä se vika on äänestäjissä, jos nyt anteeksi antoa ja ainaista uskoa voi viaksi sanoa... Vaan kyllä se on aika naivistista ajatella, että ihminen muuttuisi.
Minun elämänmottoni on, että "maailmassa on vain kahdenlaisia asioita. niistä mistä hyötyy ja niitä mistä oppii"
Jos väyrynen ei ole kohdannut kuin hyötyjä, niin mitä se muka olisi oppinut? Minun mielestä on siis ihan vaan näiden 11 000 ihmisen itsensä syytä katsoa peiliin, että "miksi minä äänestin pelleä, olenko siis itsekin pelle" - Nonrock
Varpuli kirjoitti:
Jos on noin rahanahne ihminen vielä eläkeiän partaallakin, niin miten ihmeessä pitäisi pystyä kuvittelemaan, että hän hoitaa muiden ihmisten asioita mitään muuta kuin omaan napaansa ja etuunsa tuijottaen.
Varmasti Suomesta löytyy parempiakin ihmisiä kansanedustajaksi kuin tuo jo jalasmökillään rahastanut verenimijä.Siinä onkin hyvä asia mietittäväksi niille 11 000 jotka äänensä tälle väyryselle antoi. Minun mielestä ei ole mitään mikä olisi puhunut toista etukäteen, mutta ehkäpä nämä 11 000 itse tietävät, miksi Väyrystä äänestivät.
- ökellys
Palautetaan menneitä mieleen,olikohan joskus 70-luvun lopussa"käytä kondomia niin ei synny lisää väyrysiä"
- oma etu
Mieti nyt itekki kirjoitti:
Jos sinun pitäisi valita palkan kolmanneksen, huonompien työolojen, vähäisempien sosiaalietuuksien, heikomman aseman työpaikalla, epävarman työssä etenemistilanteen, ja nykyisen työsi väliltä, ja vaihdon ainut etusi olisi perhe lähempänä, niin suostuisitko kuinka herkästi, tai kuinka herkästi perheesi suostuisi että vaihdat työpaikkaa?
En rehellisesti sanottuna ymmärrä, mitä väyrynen on tehnyt, jotta sillä on näin ylettömän runsas kannatus, mutta sehän ei kuitenkaan liity asiaan, vaan homman nimi on, että väyrysellä ei ole sen suurempaa velvoitetta vaihtaa työpaikkaansa, kuin kenelläkään muulla suomalaisella, ja hän on yhtä ahne rahalle kuin kuka tahansa muu suomalainen, joten niiden perusteella ei häntä sovi tuomita ja näin saattaa epätasa-arvoiseen asemaan, ja vieläpä sen nurjalle puolelle.Vai ei ole Väyrysellä velvoitetta vaihtaa työpaikkaansa? Nythän ei ole kyse työpaikasta vaan luottamustehtävästä, joka sekin kyllä työstä käy, kun sen tunnollisesti hoitaa. Työpaikkaan haetaan ja luottamustehtäviin valitaan. Miksi Väyrynen kuitenkin asettui ehdokkaaksi, kun oli tiedossa että palkka alenee? No mies on niin varma, että kun hän nukkuu yön yli, niin kaikki tanssii hänen pillin mukaan, tanssittaja kun on tähtirannassaan. Viisainta olisi vähin äänin palata Brysseliin ja pysyä siellä niin kauan kuin pestiä jatkuu ja aloittaa sitten jo eläkepäivät ja lopettaa tuo polittinen pelleilypeli ja äänestäjien pilkkaaminen.
- xyz1
Mieti nyt itekki kirjoitti:
Jos sinun pitäisi valita palkan kolmanneksen, huonompien työolojen, vähäisempien sosiaalietuuksien, heikomman aseman työpaikalla, epävarman työssä etenemistilanteen, ja nykyisen työsi väliltä, ja vaihdon ainut etusi olisi perhe lähempänä, niin suostuisitko kuinka herkästi, tai kuinka herkästi perheesi suostuisi että vaihdat työpaikkaa?
En rehellisesti sanottuna ymmärrä, mitä väyrynen on tehnyt, jotta sillä on näin ylettömän runsas kannatus, mutta sehän ei kuitenkaan liity asiaan, vaan homman nimi on, että väyrysellä ei ole sen suurempaa velvoitetta vaihtaa työpaikkaansa, kuin kenelläkään muulla suomalaisella, ja hän on yhtä ahne rahalle kuin kuka tahansa muu suomalainen, joten niiden perusteella ei häntä sovi tuomita ja näin saattaa epätasa-arvoiseen asemaan, ja vieläpä sen nurjalle puolelle.asettui hakemaan sitä huonompaa työpaikkaa, kun parempaa jo on?
- töitä lappiin
Rehellinen kirjoitti:
Lapinmies, viekkaus on Lappilaista rehellisyyttä. Onneksi se toinen rehellinen Lapinmies Isometsä ei sentään tullut valituksi.
taitaa olla osa väyrysen vastustajista "viherpipertäjiä"?pelkäävät,että jos paavo valitaan esim.ympäristöministeriksi,niin vuotos rakennetaan ja kaivoksia tulee lappiin!
- Väyrynen kansan asialla
Väyrynen ei vaikeuta eduskuunan työtä mitenkään, eikä sinun työtäsi, ole rauhassa. Paavo ajaa niiden 11000 lappilaisen asiaa jotka äänestivät hänet äänivöryllä eduskuntaan.
- Uula Poronvittu
Nimenomaan ei aja, kun kieltäytyy ottamasta sairaassa vallanhimossaaan kansanedustajan tehtävän vastaan. Väyrynen ei välitä äänestäjistä pennin vertaa.
Ymmärrätkö vai menetkö taas panemaan vasaa ymmärryksen lisäämiseksi? - Me äänestimme Paavon
Ajattele meitä 40 tuhatta Euroäänestäjää.
Me äänestimme Paavon POIS SUOMESTA, Brysseliin, sekoittamasta kotimaista politiikkaa.
Paavon tulee pysyä siellä himoitsemassaan EU-parlamentissa, eikä hänen pidä tulla väyrystelemään tänne Suomemme.
40 tuhatta ihmistä oli halukkaita lähettämään Paavon pois Suomesta, niin pysyköön myös pois. - oma etu
Paavon pyrkyryydellä ei ole mitään yhteyttä Lappilaisten äänestäjien kanssa.Tässäkin se todistettiin taas kerran , että kepu pettää aina.
Mitenkäs se menikään se vaalimainos? Ihan kuin itseään äänestäisi ja nyt tuntuu varmaan , että ihan kuin itseään pettäisi. - Lappilainen.
oma etu kirjoitti:
Paavon pyrkyryydellä ei ole mitään yhteyttä Lappilaisten äänestäjien kanssa.Tässäkin se todistettiin taas kerran , että kepu pettää aina.
Mitenkäs se menikään se vaalimainos? Ihan kuin itseään äänestäisi ja nyt tuntuu varmaan , että ihan kuin itseään pettäisi...tiesivät ,että Pate pyrkii vaikuttamaan asioihin eikä olemaan hesalaisten juoksupoikana niin kuin moni on.
Tässä on kyse juuri siitä,mitä Pate lupasi jo ennen vaaleja eikä mistään muusta. - änkyräV
Kansanedustajavaaleissa äänestetään kansanedustajaa ja ministerinsalkut jaetaan muun prosessin kautta. Eli ei se ns. äänivyöry tarkoita, että sillä mennään ministeriksi suoraan. Toki voisi ehdottaa päättäjille, että kansa äänestää suoraan ministeriä eikä vain kansanedustajaa (olisiko se demokraattisempaa).
Kyllä minusta suurempi epäoikeudenmukaisuus on tämä nykyinen vaalijärjestelmä, jossa suurenkin äänisaaliin saaneet ehdokkaat eivät tule valituksi systeemin takia - ihan puolueesta riippumatta. - olvis
Eihän se mitään lupauksia meille lappilaisille ole täyttänyt.
- kerip
olvis kirjoitti:
Eihän se mitään lupauksia meille lappilaisille ole täyttänyt.
Eikä tule, niin kuin yksikään nyt valittu edustaja ei tule toteuttamaan mitään lupauksia, mutta palkka nousi muulla ei ole väliä. Samat pärstät päättää Suomen asioista.
Se ei pelannut viime kaudellakaan, niin miten se nyt voisi pelata.
- Paavo Stadiin!
Ei yksi Paavo mitään vaikeuta.
Paavosta tehdään ministeri!- hallitukseen
Sinne Paavo onkin oikein pätevä.
- meillä on
yksi Paavo, joka on oikeasti vaikeuttanut maan asioiden hoitoa. Sille maksetaan nyt siitä että se vääristelee kirjoituksillaan historiaa.
- -Viivi-
Kenkää Paavolle jos tollaista peliä pelaa! Miksi asettui ehdokkaaksi jos meinaa Brysseliin jäädä!
- opli
pate on pate vaikka voissa paistaisi.
keskittyisi vain niihin tanssi-iltoihin ja viinin valmistukseen keminmaassa , joihin hän sai valtavat tilat keminmaan kunnalta pilkkahintaan. Olen samaa mieltä. Miks hän asettui ehdokkaaksi. Lisäksi hänellä on kanttia vaatia itselleen mitä tahtoo. Toiset saa olla helisemässä et saa edes pitää nykyisen toimen. Ei muuta kuin Paavo menoks vaan ja pysy siel Brysselissä.
- Joopa joo
Jos Paavo tulee eduskuntaan niin ensimmäinen lakialoite koskee sitä, että Erottajalle hänelle pitää pystyttää sata metriä korkea näköispatsas, Lordiaukion nimi pitää muuttaa Paavo-aukioksi ja lopuksi hänet pitää vielä nimittää pyhimykseksi.
Olisi kertonut nämä todelliset tavoiteensa jo ennen vaaleja! - mie(m)
Aivan naurettavaa touhua Väyryseltä.
Tulee mieleen toiminnasta pikkulapsi joka ei saa
haluamaansa. Toivottavasti erottavat eduskunnasta.- Ei voi kauhalla ammentaa, j...
nähtiin jo presidentinvaaleissa. Huonompaa häviäjää katkerine tekoselityksineen ja syyttelyineen ei ole tässä maassa nähty.
11 000 lappilaisella on joko hiton lyhyt muisti tai vähän järkeä.
- kenen työtä vaikeuttaa
kallinko?
- vastuuseen
Jos kepun puheenjohtaja ja todennäköisesti pääministerinä jatkava Matti Vanhanen ilmoittaisi, ettei Väyrysen ministerin- tai varapuheenjohtajan paikasta edes keskustella, ellei hän jätä valtakirjaansa esimerkiksi huomiseen klo 12 mennessä, niin sikailu loppuisi siihen.
Kepu ei voi valita ministeriä ohi pääministerinsä, sillä tempulla se miinoittaisi koko hallituksen. Jos kepun täytyy valita Vanhasen ja Väyrysen arvovallan väliltä, sen on pakko valita Vanhanen.
Vanhasella olisi siis valtaa lopettaa Väyrysen kiristys, mutta Vanhanenpa näytti ainakin vielä maanantaina tukevan väyrystelyä.
Väyrynen ei halua hoitaa työtehtäviä. Eihän eduskunnan varapuhemies ole kuin titteli. Hän haluaa näkyvän aseman, jotta voisi havitella v. 2012 presidentin paikkaa - kas kun hän menetti mahdollisuutensa aikoinaan, omasta mielestään laittomasti. - Pois silmistä pois mielestä
Toisaalta mitä kauempana Paavo on Suomesta sitä vähemmän se tyyppi ärsyttää. Toisaalta vituttaa kun äijä käyttäytyy ihan niin kuin haluaa. Paras vaihtoehto olisi jos Paavo jättäytyisi kokonaan politiikasta eli julkisuudesta pois.
Silloin olisi kaikilla hyvä olla. - provosoija2
Höpö, höpö ,tämähän on rikkaus, että meillä on Paavo! Hän ei ole tasapäinen konsensusjoojoomies.
- Rehellinen Lapinmies
Todellinen "pelimies", tähän ei Stadinkundit pysty !
- "POLIITIKKO"
KYLLÄHÄN ME NÄMÄ "herrat" HELSINGIN TIEDÄMME...MIKÄÄN EI YLLÄTÄ ENÄÄ...
- jos ei sentään
kovasti yleistettäisi? Muutama pöyröö leimaa muutkin. Jo aikoinaan pressanvaaleissa kansan suussa oli sanonta: "Kunhan vaan ei ainakaan Väyrynen!"
Siksi Elisabeth Rehn pääsi toiselle kierrokselle!
- lumikki3
Kannattaa seuraavalla äänestyskierroksella vähän miettiä ketä äänestää. Tyhmyydestä sakotetaan. Jos ei olisi muita vaihtoehtoja, itse jättäisin äänestämättä.
- pave on
vanha kepulainen. Iltalypsäjä, yönylinukkuja, takinkääntäjä ja selkäänpuukottaja. Upposi vaan leuku nyt myös omienkin selkään.
- matematiikkaa
Väyrynen sai kaikista anetuista äänistä 11,6 % ja ylistetty Niinistö 13,0 %.
- Vaalitarkkailija_
Mainitsehan piruuttasi 5 muuta varteenotettavaa ehdokasta Lapin vaalipiiristä?
Mä voin mainita 5 uudeltamaalta.
Tarkoitan sitä että helppohan se on kerätä ääniä, jos kaikki muut kilpailijat ovat täysin tuntemattomia, ja keltanokkia. - Ahvenanmaa jyrää
Jos yrität vedota matematiikan taitoihisi, niin voisiko olla tarpeen huomioida, että ehdokkaita oli Lapissa 88 ja Uudellamaalla 340. Tuolla sinun logiikallasi vaalien ääniharava lienee Elisabeth Nauclér 39,3 %:n äänisaalilla ja hyvänä kakkosena Roger Eriksson (36,0 %), vaikka ei tullut edes valituksi.
- polo poika
Vaalitarkkailija_ kirjoitti:
Mainitsehan piruuttasi 5 muuta varteenotettavaa ehdokasta Lapin vaalipiiristä?
Mä voin mainita 5 uudeltamaalta.
Tarkoitan sitä että helppohan se on kerätä ääniä, jos kaikki muut kilpailijat ovat täysin tuntemattomia, ja keltanokkia.Etkös ole sattunut koskaan kuulemaan
virkaiältään vanhin kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä,
ministeri ym ym Maija Rask, ministeri ym ym Hannes Manninen, jne
Luehan joskus asiaakin äläkä sarjiksia - Vaalitarkkailija
polo poika kirjoitti:
Etkös ole sattunut koskaan kuulemaan
virkaiältään vanhin kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä,
ministeri ym ym Maija Rask, ministeri ym ym Hannes Manninen, jne
Luehan joskus asiaakin äläkä sarjiksiaettä ihan nimeltä muistit 5 lapin ehdokasta! Taputapu ja läpyläpy.
Kylläkait siellä sitten oli kenestä valita. Mäkun en muista uudeltamaalta kun tuon Vanhasen ja Niinistön. Olikohan niitä muita?
- ratkaisee
eikä mikään muu, vallanhimo, ja raha, ei kansalaisten parhaaksi ajatteleminen, tai tekeminen eduskunnassa merkitse mitään, miettikää vähän, äänestää oman edun tavoittelija sinne, vai ketä hän siellä ajattelee, kenen etua ajaa.
OMAA ETUAAN!!! - Orange78
tuohon yhdyn täysin, minusta heti vaan erottamispäätös käyntiin. hän haki kansainedustajan paikkaa mutta sitten ei halunutkaan tuota! eli minusta ei ansaitse kansainedutus paikkaa eikä kansan tukea paikkaan! jos haetaan maitoauton kuljettajan paikkaa niin ei voi siten vaatia itselleen TJ paikkaa! petti pahasti äänestäjänsä, että voi palata minun puolesta takaisin EU:n parlamenttiin ja olla siellä sitten!
- Lapin vuokko
Väyrynen on hyvin älykäs ja laskelmoiva tyyppi. Valitettavasti myös kiero! Näin pelkkänä mututietona veikkaan, etteivät kaikki luota Väykkään eduskunnassakaan.
- sanoo^^
perustuslaki?
Eikö kansanedustajiksi valittujen pidä ryhmittyä eduskunnaksi? Pääsee kai Paavo EU-parlamenttiin, kun valtakirjan tarkastuksessa ilmoittaa siirtyvänsä jatkamaan EU-hommia. Jos eduskunta sitten tarvitsee jäsenensä valtioneuvoston jäseneksi, niin kai hänet sitten voidaan kutsua sieltä EU-parlamentista hoitamaan ministerinpostia.
- sitä äänestää
Saihan Paavo taas ääniä. Mutta kuka ihme sitä äänestää? Mimmoisia ihmisiä on ne, jotka antavat valtuudet tommoseen pelleilyyn. Kun Paavo on aina änkyrä, joka tilanteessa. Kuka ihme sitä silti äänestää?
- lypsylehmä
äänestivät ei eu:lle! Väyryskähän ei olisi vienyt suomea EU.hun. vanhat patut äänesti paavoa, kyllä saavat nyt selkäänsä, paavohan pettää AINA! olis vaan jättänyt turhat pelleilyt pois ja pysynyt rysselissä. oltais saatu lapista ehkä uusia kasvoja läpi. nyt meni hukkaan hyvä Ruotsalainen!
- tuck_munk
Kait sen äänestäjät tiesi mitä tapahtuu ku äänestää Euroopan kierointa miestä.paavolla on taipumus katsoa sekä itään etttä länteen...
- jotta
karthako olisi hävitettävä, mutta ensin asiaa. Minkä penteleen takia euroedustajien pitää saada osallistua eduskuntavaaleihin. Hoitasivat ensin saamansa mandaatin siellä Brysselissä ja sen loputtua sitten pyrkisivät eduskuntaan. Lakia muutettava heti!
- back to the 70`s
...jos pääsisi puhemieheksi jakamaan (tai oikeammin kieltämään) puhevuoroja :-D
Aikuinen mies ja käyttäytyy kuin kiukutteleva kakara!
Voiko 11 000 kepu-lappilaista olla väärässä?
:-D - p.k
väyrynen pois heti eduskunnasta kukaan toinen ei ole vastaavaa esittänyt koskaan
- väyryilyä
Rahastahan tässä on kysymys: euroedustaja saa tuplasti sen mitä kansanedustaja.
Eihän Paavolla ole ollut koskaan muuta isänmaata kuin oma kukkaro, oma napa ja oma etu. Niin se on tässäkin temppuilussa.
Hävettää varmaan olla keskustalainen muualla Suomessa, kun yksi puolueessa on tuollainen täysi kusipää.- ITSELLÄ
Ole rehellinen itsellesi; ottaisitko itse omasta työstäsi tuplaliksan vai suostuisitko tekemään työtäsi puolella palkalla ???
- Herra Paavo
itekkään tietää mihin sen silmät osoittaa! Sehän näkee kaiken kahtena. Avarakatseinen mies.
- Pave__
Katotaan vaan niin Matti poika se on joka Väyrysen edessä nöyrtyy!
Suomen politiikka on juur tällästä, että se joka koviten huutaa saa mitä haluaa.
Mikä jumalauta tollanen lapin 11 000 äänen edustaja on sanelemaan omaa asemaansa eduskunnassa. Menköön sinne Brysseliin, siellä kevät on jo mukavan pitkällä ja croisantit maistuu. Täällä ei tuollaista pelleä tarvita! - Hallitusnikkari
Tilannehan on nyt 50/50 keskustan ja kokoomuksen suhteen. Kaksi ehdokasta ei ole vielä päättänyt mitä puoluetta edustaa ja ovat jääneet odottamaan kuka antaa parhaimmat tarjoukset.
Jos kokoomus tarjoaa Paavolle vaikka pääministerin virkaa, niin Paavo voi allekirjoittaa ja sen jälkeen siirtyä kokoomuksen riveihin. Silloin kokoomuksella on 51 ja keskustalla 50.
Matilla taas on valttikortti, merikukkanen. Jos Paavo hyppää kokoomukseen, merikukkanen siirtyy keskustan riveihin ja silloin tilanne 0n 51/51 ja keskustan eninten ääniä saaneena on pääministeripuolue.
Tilanteen edistymistä voitte seurata Hallitusnikkarin sivuilta.
http://www.geocities.com/hallitusnikkari/
Sieltä löydätte myös asiaa, muun muassa ehdotuksen uudeksi hallitusohjelmaksi, joka poistaa perintöveron ja lopettaa tukityöllistämisen ja pakkotyön eli työstä saa aina työehtosopimusten mukaisen palkan vähintään. Ohjelma on keskeneräinen, mutta valmistunee lähiaikoina. - Nimetön
Tämä Väyrys jupakka taas kertoo keskustan ja väyrystä äänestäneiden tasosta.mitä tilaa ,sitä saa.Turha nyppiä jälkikäteen.Suomelle turha mies.
- ja lopullisesti
Paavo petti lopullisesti ainakin oman luottamukseni! Hyvä ettei päässyt pressassaksi aikoinaan! Paras olisi kun muuttaisi LOPULLISESTI Brysseliinsä! Ei tule pätkääkään ikävä moista jannua!
- pelaaaa
kieroa peliä, näkeehän se pellen silmien asennosta.
- Sebulon
On onni että tällainen suuruudenhullu henkilö ei ole Puolustusvoimien komentajana. Sanelupolitiikka kun ei sovi nykyaikaan, mutta mitäpä Kekkosen oppilaasta muuta voi odottaa.
Paavo on vain TV ja radiotoimittaja lapista jolleka jokin on noussut päähän, ja siitä sitten mailmaa parantelemaan.
Paavo ei ymmärrä, että mitä hän on puhunut jossain omissa vaalitilaisuuksissaan, ei todellakaan sido Keskustapuoluetta eikä vielä vähemmän Eduskuntaa.- Voi sinua.....
Tälläista kirjoittaa vain ja ainoastaan Paavoa täysin tuntematon henkilö. Voisit lukea netistä tai jostain muualta mikä ja kuka PAAVO on.
Paavon sankaritekoja ei kukaan näköjään halua tunnustaa. Eräs niistä on panttivankien kotiin haku.
Että semmosta!!! - Kiipeilijä
Voi sinua..... kirjoitti:
Tälläista kirjoittaa vain ja ainoastaan Paavoa täysin tuntematon henkilö. Voisit lukea netistä tai jostain muualta mikä ja kuka PAAVO on.
Paavon sankaritekoja ei kukaan näköjään halua tunnustaa. Eräs niistä on panttivankien kotiin haku.
Että semmosta!!!Kekkonen kiipeili puussa, paavo patsailla - luontainen ylöspäinpyrkiminen kun on veressä niin sitä ei estä mikään.
Jos Paavo olisi puoliksi niin fiksu kuin antaa ymmärtää, hän ei temppuilisi tuolla tavalla.
- eurotettu
Paljon kielteistä julkisuutta kepulle jälleen kerran, eikö kansanedustajillekin voisi asettaa vaikka parin kauden kattoa, jotta nämä ike/iki poliitikot joutuisivat tekemään tilaa 'uusille' tuulille ja aatteille! Jäätteenmäen lemppaus aikoinaan oli aika hyvä esimerkki siitä, miten yhteistyö puolueitten välillä toimi ja kuka syö ketä. Onneksi sentään viime vaalien vaalimainos availi myös sdp:n kannattahjien silmiä.
- kuten aikoinaan
yritti Presitentiksikin sammutetuin lyhdyin, no Puovohan on kaikkien kähmijöiden esi-äiti.
- viisaus ei ole vika
Lopettakaa Paavon mollaaminen. Kyllä eduskunnassa saa olla tietäviäkin ja jos jollakin on viisautta niin Paavolla. Tuntee lait, tuntee ajat, jolloin Suomi oli vielä tosi köyhä. Onko tämän maan veto annettava jollekin nuorelle joka välkkyy vain parrasvaloissa. Näyttää aivan samalta kuin työpaikoissa. Vanhempia vain mollataan, eikä kokemuksella ja viisaudella ole painoarvoa. Menkää itteenne valittajat.
- tähän
asiaan on sellainen, että jos tietää hakevansa KANSANEDUSTAJAKSI niin ei silloin pidä edes elätellä toiveita siitä, että olisikin joku muu.
Hyvänen aika sentään, eikö Paavo tiennyt hakevansa tätä kansanedustajan paikkana? Johan nyt on markkinat...Olisi jonkun kannattanut kertoa hänelle =).
Sanoisin näin, että jos on jo hakenut väärin perustein tätä paikaa niin ei kuulu sinne ollenkaan. kyllä tässä vaalissa on ollut muille selvillä se että mitä hakee.
Silloin on ollut selvät sävelet asioissa. Eikä se paikka aina kaikkea ratkaise. Vaalit oli kansanedustajan vaalit ja sillä selvä. Paavo on sen tiennyt eikä tätä asiaa mielestäni ole enää mitään järkeä vatkata.
Jos minä olen hakenut rakennukselle yleismieheksi niin en minä silloin toimitusjohtajan pallille istumaan mene.
Kyllä nyt kaivattaisiin maalaisjärkeä tähänkin maahan! - on ehdottomasti
UUVATTIEN KUNINGAS
- Tehtaankatu
Vaatimattomuuttaan Paavo nyt alkuun vaatii tärkeää virkaa Suomessa. Jos miehellä on munaa, niin marssis samantien Brysseliin ja vaatisi sieltä kunnon viran itselleen.
- vihainen
Ulos vaan moinen niskoittelija... Äijä ei kunnioita äänestäjiä, vaan haluaa paremman jobin lähempää kotia ja sen jälkeen eläkkeelle. Itsekeskeinen paskiainen!!!
- Jähmeetyyppi
Juu olen samaa mieltä jos ei työ maistu ulos vaan. Jos kerran on jo Eu-kansanedustaja niin miksi ihmeessä pyrki Suomen eduskuntaan.
Toihan olis sama kun itse olisi vaikka sijaisena ja olisi hakenut vakinaista paikkaa ja sit ilmoittais työnantajalle että, palaan sitten kun tiedän että, olenko saanut vakituisen paikan. Pomo sanois varmaan että, juu ja herran sit tartte tulla huomenna töihin etsi töitä muualta.
Kuten ajattelin oman kunnan eduskuntaehdokkaista millä oli työ vielä kesken omasssa kunnassa ja ei kovin hyvin ole pärjänny. Tee ensin työsi loppuun sielä missä olet ja sen jälkeen voi hakea muualle.
- jos oikeus toteutuu
On todella ikävä nähdä, että Paavo V teki sen taas: Narutti kansaa ja pelaa omaan pussiin. Tuollaisella miehellä ei ole kansan etu mielessään - eikä ole koskaan ollutkaan - vaan oma henkkoht etu taas kerran. Muistakaapa vaan hänen JALASMÖKKI-juttu siellä Keminmaalla: Pystytti sinne jalasmökin, jossa muka asui jotta voisi veloittaa päivärahat ollessaan kansanedustajana. Todellisuudessa hän koko ajan asui Helsingissä!
Jo hänen ilmeensäkin ovat kuin ketun, yhtä ovelasti käyttäytyy.
Vielä sanon, että tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan tyhmä on se joka antaa Paavolle mitä hän pyytää. - Jarmo Rastamo
Lapsellista käyttäytymistä isolta mieheltä. Ehdot valitsemiselle pitää ilmoittaa hyvissä ajoin, että valitsija tietää ehdokkaan tarkoitusperät. Väyrynen käyttäytyy kuin lapsi, joka ei saakkaan haluamaansa. Ei muuta kuin lattialle selälleen ja kiukuttelemaan: mie haluun, mie haluun..
Lapsellista.
Aikuistu Väyrynen ja käyttäydy niinkuin "kansanedustajan" pitää käyttäytyä eli EDUSTAA KANSAA, työnantajiaan.- vanha asia
Ei Väyrysellä ole selkärankaa, ei isänmaata eikä minkäänlaista kunniantuntoa. Se on tiedetty jo kolmekymmentä vuotta.
- forte fortissimo
Toiminnallaan Väyrynen halventaa äänestäjiensä luottamuksen ja kyseenalaistaa koko demokratian.
Mielestäni kyseessä on lapsellisen miehen huomion kaipuu. Uskottavuus on mennyt koko keskustapuolueeseen - Väyrynen on puolueensa elävä mainos. - olisi ehdolle asettuessaan
pitänyt tietää, että kaikessa pelaa demokratian säännöt. Varsinkin eduskunnassa. Onhan se nyt merkillistä, että lähtisin ehdolle, ja lähtökohtanani olisi se, että jos minusta ei tehdä ministeriä, pitäydyn entisessä pestissäni.
Paavo ei kunnioita nyt pätkääkään kansaa ja äänestäjiään, jotka ovat äänestäneet hänet KANSANEDUSTAJAKSI!
Paavo pyörittää likaista jälkipeliä, joka pitää heti vastaisuuden varalta lakia säätämällä estää.
Tuollainen on pöyristyttävää. Olisi jäänyt sitten Brysseliin eikä pettänyt äänestäjiä ja vienyt ääniä muilta varteenotettavimmilta ehdokkailta.
Paavo on petturi! - PAA-VO
Olisipa oikeudenmukaista erottaa Paavo kertaheitolla eduskunnasta. Ajaa vain omia etujaan. 12000 äänestäjää saa nuolla näppejään.
- nukkuva
Eihän kierompaa ja lieronpaa miestä ole. Lupaa paljon ei anna mitää. Puhuu paljon ei sano mitään. Psykopaatti joka tavoittelee vain omaa etuaan.
Tomma tynnorna pulrar mest.- !!!
en paljo politiikasta ymmärrä enkä tajua, mut sen tajuan ku nään paskan jätkän! aikamoinen silmään pissijä herra V. on kyllä! hittojako sit haki mitään virkaa, jos ei kerta kelpaakkaan... taitaa perusedustajal vaan ol liian pien palkka herran makuun, eikä paljoo taida napata suomen kansan asiat, kuhan itte voi paksusti!
- eetu:
oletko tavannut politiikkoa joka ajaisi muitten kuin omaa etuaan. jos olet tavannut olet tavannut ihmeolion
- demokratian tappio
historian lehdiltä! KEPU pettää AINA!
Jalasmökki-Väyrynen hamuaa vain lisää valtaa ja liksaa.- Aslak Soikeapää
Täytyis jo viimeinkin niiden lappilaistenkin ymmärtää,vaikka eivät mitään neropatteja tunnu olevankaan,että jos kieroa paskaa pyytää,sitä myös voi saada
- setä-samuli
Paras työ minkä paavo vois nyt tehdä suomen kansalle olis että pysyis pois politiikasta.
Keminmaalla kun pysyis. sit hyvä. - Oriolus oriolus
Paavo -ensinmäinen "Diktaattori" Väyrynen haluaa olla naoudattamatta eduskunnan sääntöjä ja kiristää itselleen parempaa paikkaa ja palkkaa ... SELVIÄ DIKTAATTORIN OIREITA tälläinen loinen on heti pomittava pois ja erottamismenettelyyn alettava heti -- ja kun erotetaan eduskunnasta niin erotettakoon myös EU tehtävästä -- VALTIOLLISIIN TEHTÄVIIN SOVELTUMATTOMANA
- Tehtaankadun liikkuva palja...
Narsismin kävelevä konsultti,juntti kaikki voipaisuudessaan...Voi Voi kaikkien muiden eduskuntaryhmän jäsenten häpeään saattaja,Kekkosista kekkosin ei ymmärrä ajan kuluneen...kyllä on otsaa häpäistä Matti Vanhasen voitokasta vaalityötä. Ajelin kemin suunnalla kun kuulin uutisista tästä viimeisestä tempauksesta,mieleeni tuli vuosia sitten jalasmökki jonka Paavo ilmoitti asunnokseen!tällä samalla seudulla.Silloin olimme lomalla,katsellessamme mökin jäätyneitä lumen ja jääkukkien peittämiä ikkunoita ( 1 kpl 32sm x 21,5 ) rupesin itkemään niin kovasti liikutuin,ei ollut edes kissan tai koiran jälkiä pihalla nietoksien keskellä.Soitin sosiaali toimistoon lupasivat käydä tarkistamassa onko joutunut väkivallan uhriksi kun piha piiri oli niin autio... Nyt on sitten keskusta ja kokoomus ryhminä saman kokoisia.En ihmettelisi vaikka kävisi kauppaa kokoomuksen kanssa,silloinhan kokoomus olisi pääministeri puolue!
- isomono
Väyryselle vittu kenkää ja heti!!! sehän petti äänestäjänsä, ja leikki heidän antamillaan äänillä!
- lopputili
sekä EU_sta että suomesta. menkööt pingviineille puhumaan juttujaan, mokoma valheellinen pässi ja kieroileva läskitarzan. Nyt laitamme ilmiannon kusettamisesta ja menettääpäs kaikki tehtävät eu ssa ja kotiin ei enää ole tulemista tuolla luikuri paavolla.
- Ihmettelevä..
MIKSI joku äänestää Gansteria Suomen eduskuntaan?
Antakaa joku hyvä selitys! - TuckuMan
Tässä se nähdään mikä on kepun todellinen "kansanedustusmoraali"
**lvetin törkeää rahastusta Väyryseltä!
kenkää ahteriin kaikista viroista tuollaiselle puoskarille.
miksi tuli edes ehdokkaaksi... ja toisaalta voi kysyä että kuka on tarpeeksi sinisilmäinen äänestääkseen tämän luokan kusettajaa. - vaalilupauksia
Mitä vaalilupauksia Väyrynen antoi vaalikampanjassaan.Väyrysen äänestäjät antakaa nyt äänenne kuulua, jotta saadaan epäkelpo kansan mies pois eduskunnasta. Väyrysen aika on ohi. Pois ...pois...pois...
- seurakunnaton
veisaamaan. Siellä koko kristitty kepulaispoppoo laulaa hallelujaa: kepulaiset palkitaan aina. veli ei veljeä jätä. Kaikki vastaansanojat on kommunisteja. Meille kaikki: kerätkää kolehtirahat! Kohta on kunnallisvaalit.
- Toko..
Täysin käsittämätöntä käytöstä.Tulee mieleen pikkukakaroitten leikit ku "mää en ala jos mä en saa olla pomo" On siinä meillä oikein PAAVO!!! Eipä toi toisaalta eka takinkääntö herralta ole
- poliittinen vaikuttaja
Väyrynen on parasta mitä politiikassa on ollut pitkään aikaan! Tulin oikein hyvälle mielelle, kun kuulin hänen äänensä eetterissä.
On kyllä vaikea uskoa, että Paavo enää pääsisi ministeriksi. Eiköhän tämä siinä mielessä ole turhaa peliä. Mutta Paavolla onkin mielessään jotakin muuta... - merikki nimimerkki
Erotus vain sieltä eduskunnasta ja toivottavasti myös Brysselista Väyryselle.
Ei oikein ole luottamuksen arvoinen ollenkaan
huijasi ja petti kannattajansa suuren määrän kansalaisia .Ei sellainen sovi eduskuntaan ei asioiden päättämiseen .
Rikollinen on ihan . Valittava toinen parempi tilalle joku joka on luotettava - jaa - mistähän sellaisia löytyy ei ole kepulaisissa ketään - Miksi antaa ääni takinkäänt...
Onhan Paavo ennenkin "halunnut pitää ovet auki moneen suuntaan, kun ei tiedä, mitä haluaa". Siinä mielessä Paavo on kyllä hyvä poliitikko, mestari olemaan tietämättä, mitä haluaa. Kuvittelee vielä voivansa kiristää Suomessa jonkin huippuviran, hah. Toivottavasti älyävät nauraen antaa Paavon painua takaisin Brysseliin. Ehkäpä paavolaiset äänestäjätkin menevät taas kerran peilin ääreen, jos jotkut ymmärtäisivät taas kerran tulleensa kusetetuiksi. Näin täällä tänään...
- Nimetön
Kyllä Paavo Väyryselle kuuluu samat perustuslain säätämät lait kuin muillekin kansanedustajille. Ei mitään kiristyksiä ja uhkauksia jos ei pääse muhin haluaa. Sitten paras lähteä Brysseliin. Muuten on häpeäksi koko puolueelle.
- Pekka, ei väyrystelijä
Väyrynen on törkeä peluri, mutta nyt hän meni liian pitkälle. Mies kiristää puoluettaan ja tekee sen naurunalaiseksi. Hän on pettänyt myös äänestäjien luottamuksen.
Pahinta on, että hän kiristää ja halventaa Suomen eduskuntaa.
Väyrynen on syytä erotta eduskunnasta! - Peteyksin
Taas se väyrynen pelaa omaan peliään. Kyllä kepu saa tässä asiassa nyt siipeensä ja kovaa. Ei väyrynen lähde pois eun raha kasojen keskeltä. Häviää palkassa niin paljon. Ei sillä ole bryselissä sen enenpää vaikustus valtaa kuin täällä mutta palkka on aivan toinen ja pääseen nauttimaan eduista jotka ovat paremmat. Nyt loppui mun äänestäminen vaaleissa kun menivät pelleilyksi!
- jopa kokoomuslaisen
Hyvä mies, jopa kokoomuslaisen kannattaa äänestää Väyrystä, hajoittaa hyvin kepua.
Aikanaan Lapista SKDL:set yrittivät syrjäyttää Tennilän ja Tennilähän sai hajotustyöstään ennätysmäärät ääniä.
Hyvä Paavo, annat kepulle oikeaa kyytiä. - Rahamies
jopa kokoomuslaisen kirjoitti:
Hyvä mies, jopa kokoomuslaisen kannattaa äänestää Väyrystä, hajoittaa hyvin kepua.
Aikanaan Lapista SKDL:set yrittivät syrjäyttää Tennilän ja Tennilähän sai hajotustyöstään ennätysmäärät ääniä.
Hyvä Paavo, annat kepulle oikeaa kyytiä.Paavo no huomannut että nyt on mahdollisuus lyödä rahoiksi.
- Tyranni
Parasta olisi erottaa eduskunnasta nyt heti tuollainen pyrkyri, joka ei ole saanut muta aikaan kuin omat etunsa hoidettua kuntoon sinisilmäisten äänestäjien kustannuksella.
- Bohip Juippi
Well, well..., Oma näkemykseni on että kansantedustaja Paavo Väyrynen aloitti heti poliittisen pelin ja petti äänestäjät.
- erittäin kauas
Antarktis olisi muutoin hyvä, mutta kansainväliset sopimukset kieltävät Etelänapamantereen saastuttamisen.
- keltainen ruusu
Väyrynenhän on tasan yks mäntti. Miks ihmiset ees äänestää sitä. Oman edun tavottelija. Pois eduskunnasta tollaset tyypit..
- Kysyn vaan
konkreettisesti.
- siinä vasta
Kysyn vaan kirjoitti:
konkreettisesti.
suoraselkäinen mies !
- tilalle
Kysyn vaan kirjoitti:
konkreettisesti.
Jos Pave saa potkut tulee konkreettisesti tilalle Lapin vaalipiiristä Simo Rundgren....joka ekalla varasijalla keskustalta.
- Hallitusnikkari
Kun katselee näitä kommentteja niin tulee mieleen että kirjoittajat ovat kovin lyhytkatseisia ja logiikka pettää (aina). Mietitäänpä vähän laajemmin ja mietitään omalta kohdalta asiaa.
Paavo on hyvässä virassa EU:ssa. Oletetaan että sinulla on hyvä virka 300 kilometrin päässä, jos olet sihteeri, niin sihteerin paikka tai jos olet toimittaja, toimittajan paikka.
Sitten sinulle tarjotaan mahdollisuutta tulla töihin omalle kotipaikkakunnalle. Sanotaan että paikallinen yrityspomo sanoi sinulle että tule sinä kotiin, järjestän sinulle paikan yrityksessä. Niinhän Paavollekin sanottiin ja Paavo tuli katsomaan.
Sinäkin tulet ja yrityksen muut työntekijät sanovat että ilman muuta sinun pitää tulla meille töihin. Menet tuttavasi yrityspomon luo ja hän jahkailee ja sanoo että irtisano itsesi, kyllä me jotain keksimme, jos ei muuta niin voit mennä lakaisemaan tuota varastoa. Sinä mietit, kovasti tahdotaan sinua kotiseudulle, mutta ei oikein varmasti luvata kuin ehkä jotain hanttihommia.
Paavokin tuli katsomaan, isopomo sanoi että ehkä jotain parempaa voisi olla, ehkä ei. Mutta tuo rivikansanedustajan paikan ainakin saat.
Sinä mietit, kannattaisiko jättää hyväpalkkainen virka siellä kaukana kotoa ja kokeilla mikä on lopulta se työ mitä kotipaikkakunnalla saisi. Vai menisikö samalla kun on paikkakunnalla, kyselemään olisiko naapuriyrityksessä jotain johtajan paikkaa minne pääsisi.
Paavo miettii, jättäisikö EU:n huippuviran ja katsoisi josko saisi vähän paremman pestin. Kun ei se kaveri luvannutkaan paikkaa, niin voisihan sitä kysäistä kelpaisiko toiseen puolueeseen, vaikka kokoomukseen.
Sinä mietit, jos ei löydy hyvää paikkaa, miksi välittäisin tuttavista, voinhan palata työpaikkaani sinne jonnekin kauas. Ei ainakaan tule taloudellisia tappioita kun ei kerran varmasti luvata parempaa duunia.
Paavo miettii, jos ei löydy parempaa duunia, niin ainahan voi palata kauas hyvää entiseen työpaikkaan.
Eli, jos tarkastelemme näitä tilanteita, ei kai se ole sihteerin tai toimittajan vika jos hän empii asiassa kun yrityspomo ei halua luvata vaikka tahtoo. Tahtooko vain siksi, että saisi muhinoida hyvännäköisen sihteerin kanssa.
Eli, ei kai se ole Paavon vika jos puoluepomo ei haluakaan luvata parempaa, haluaa vain hyötyä äänistä että saa muhinoida, pääpomona, vaalivoiton jälkeen.
Asiasta lisää Hallitusnikkarin sivuilla.
http://www.geocities.com/hallitusnikkari/ - ihailija¨
Onko tässä erotettavan Väyrysen söpö seuraaja? Lapin keskustan tulevaisuuden lupaus.
Suloisuutta eduskuntasaliin!
http://www.susannaviitala.net/vaalitil.shtml- Viitalla ajaa
eläkeläisten asiaa !
- Obscura
tuollainen äänestäjien aliarviointi ei muuta ansaitse kuin erottamisen. Mieluusti myös Brysselistä kotio vaan!
- raakalainen
Mieshän on pahempi kuin Kuronen! Pois vaan julkisuudesta. Menkööt pelle jalasmökillensä!
- Kansa
Hyvin pääsi Paavo kansan kannatuksella eduskuntaan, ja petaamaan omaa paikkaansa. Eli ei taida kuitenkaan kovin kansanmies ollakaan. Nykyaikana hyvinkin korkeasti koulutetut eivät enää pysty kranttuilemaan työn suhteen, sillä pesteistä on kova kilpailu. Niin myös Paavon olisi nöyrryttävä kuin muutkin kansalaiset.
- hoxas
Väyrynen on todella RAUKKA, minä ite tyyppi. En todellakaan äänestäis häntä. Aina sama savel....
- Pistää vihaksi
Demokratiaan jota suomessa noudatetaan ei todellakaan kuulu, että kiristetään muita. Ei voi demokratiassa tehdä niin, että en sitten suostu mihinkään, jos en saa sitä ja sitä. Eduskunnassa paikat jaetaan demokraattisesti, ei kiristämällä. Väyrynen pitäisi erottaa eduskunnasta. Valitettavasti häntä ei voi eu-parlamentista erottaa, sekin olisi oikein väyryselle.
- Paavo on paras
Ei entinen pitkäaikainen ministeri, myös pitkäaikainen ulkoministeri ja kymmenen vuotta puoluetta johtanut, vastikään satavuotisjuhlakokouksessa kunniapuheenjohtajaksi valittu, voi rivikansanedustajana olla. Ei sellaista edellytetty aikanaan V.J. Sukselaiselta tai Johannes Virolaiseltakaan sen jälkeen kun he olivat puheenjohtajuuden menettäneet, mutta jatkoivat eduskunnassa.
Kyllä Väyrynen on oikeutettu samanlaiseen kohteluun kuin edeltäjänsä. Eikä sitä paitsi ole epäilystäkään siitä, että Väyrysen kokemuksella ja osaamisella on paljon annettavaa sinivihreälle hallitukselle ja keskustalle.
Ryhmän ja puoluehallituksen on nyt syytä pitää päänsä kylmänä eikä säikkyä vihamielisen median ja kilpailijoiden aggressiivisuutta "temppuilevaa" Väyrystä kohtaan - totta kai moni soisi Väyrysen kaltaisen voimamiehen poistuvan kotimaan politiikasta. Paavo Väyrynen teki puolueelleen tärkeän palveluksen asettumalla eduskuntavaaleissa ehdokkaaksi ja keräämällä pienestä Lapin vaalipiiristä yli kymmenen tuhatta ääntä, suhteessa liki yhtä paljon kuin Niinistö kokoomukselle väkirikkaalla Uudellamaalla.
Pääministerin paikkansa säilyttävä puolueen puheenjohtaja Vanhanen suhtautuikin tilanteeseen tyylikkään rauhallisesti. Toivottavasti esimerkkiä seurataan, niin paljon kuin houkutuksia erilaiseen pisteidenkeruuseen tarjolla onkin.
Väyrynen jättää siis valtakirjansa tarkastuttamatta, kunnes asia selviää. Menettely on paitsi lain mukainen myös hyvin ymmärrettävä. Suomen laki ei salli, toisin kuin useiden muiden EU:n jäsenmaiden, kuulumista sekä unionin että kansalliseen parlamenttiin. Ilmoittautumalla Suomen eduskuntaan Väyrynen menettäisi paikkansa europarlamentissa, mutta siirtämällä ilmoittautumista hän varaa itselleen juuri sen valinnanvapauden, jonka vaalien edellä ilmoitti haluavansa säilyttää.- Nainen sinivalkoinen
Paavosta ja "sinistä" puhuminen samassa lauseessa on oksettavaa. Tuskinpa oikein vihreätkään kokevat sävyynsä sopivaksi.
Onko Paavo niin tollo, että kuvittelee kokoomuksen huolivan häntä yhtään mihinkään? Vai mitä ihmeen teatteria tämä on? HALLOO HALLOO!!!! Eletään tätä päivää eikä menneisyyttä. Aika muuttuu, niin myös asiat.
Paavolla ei oo mitään erikois oikeuksia.- Pistää vihaksi
Paavo Väyrynen on auttamattomasti ajassa ainakin 20-vuotta jäljessä. Ei nykysuomessa voi kiristää paikkaa itselleen valtion johdossa. Ehkä ennen sen saattoi jollakin sopimuksella tehdä. Keskustan edustuskelpoisuus on mielestäni muutenkin hieman kyseenalaista. Pääministerin yksityiselämän huomioiminen euroopan muissakin maissa ei luo ainakaan lisää luottamusta häneen ja Suomeen. Olkoonkin Väyrynen kuinka kunniapuheenjohtajaa tahansa, mutta me elämme demokraattisessa maassa, jossa ei vain voi yksinkertaisesti toimia Väyrysen tavoin. Jos keskusta nyt sortuu antamaan Väyryselle jonkin johtavan aseman kiristämisen tuloksena, niin toivon, että muut puolueet eivät sitä hyväksy. Paavo on paras nimimerkille: voi vedota aina , että kun ne muutkin silloin 20-30 vuotta sitten saivat sitä ja tätä, niin nytkin pitää toimia samalla tavalla. Ajat muuttuvat, vaan Väyrynen ei ja Keskusta toivottavasti osaa uudistua.
- lasten suusta totuudet
jpekk kirjoitti:
HALLOO HALLOO!!!! Eletään tätä päivää eikä menneisyyttä. Aika muuttuu, niin myös asiat.
Paavolla ei oo mitään erikois oikeuksia.Joillakin ihmisillä jää levy päälle, niin nytkin n.11000lla äänestäjällä. "Kahta en vaihda, huono
kansanedustaja ja läpimätä kansanedustaja!" Juhantalo ja Alhokin ovat vielä vaan....
Ja ne joilla oli kampanjointiin rahaa=näkyvyyttä, myös pääosin pääsivät "edustamaan kansaa".
Väyrysen kohdalla, edelliskohun aikaan, 80-luvun alkupuolella, lapset tiesivät ja huusivat ikkunani
alla toisilleen suuttuessaan:"Ootsä vähä Väyllynen, hei!"
Tunkiokin mätänis, jos Väyrynen sinne vietäis...
- Gamaliel
Älkää arvostelko Paavoa liikaa hän voisi olla Suomen Presidentti mutta "MEDIAPELI" sotki kaiken.
- ulos maasta
jos väyrynen olis pressaks valittu olis aika moni tainnut karistaa maan mullat jaloistaan
tullainen öykkäri ihmetuttää ne lähes 11000 äänestäjää Lapista jotka äänestivät häntä kysymys onko äänestäjät tyhmiä kun aina vaan häntä uskovat ja äänestävät vai onko Paavo niin viisas että aina osaa kusettaa - pistää vihaksi
Jos Paavo Väyrysen presidenttiyden esti media, niin kiitos medialle. Heikolla pohjalla oli ja on Väyrysen kannatus.
- kekkosaikaa
Hän tosiaankin kuvittelee varmaan olevansa suomen presidentti.Tyhmille äänestäjille uskotteli olevansa suurikin jehu.Kai heidän silmät vihdoinkin aukeavat.Paavo on vain vallanhimoinen peluri.Menköön sinne hyvään virkaansa Brysseliin.Pelleilyn pitää loppua heti.
- ääk
vois lähettää ministeriks zimbabveen.....
- pikkuPAVE
Että ällöttää toi Väyrysen luikertelu ja pelaaminen.
Siltä ei kyllä kande ostaa käytettyä autoa.
Toivottavasti kepussa on ryhtiä ja panevat omahyväisen ja lipevän äijän ojennukseen. - SUOMI24
keskustelu kanava LIKAISTA PELIÄ. Kakotko täällä määrää?
- iskee jälleen
Tyypillistä toimintaa Väyryseltä, jonka ansiot kenties paperilla ovat komeat, mutta tilannetaju ja sosiaalinen äly puuttuu täysin. Ego on muhkeasti raskaampaa tekoa kuin moraali. Törkeä kaveri, ketkä ihmeen tynnyrissä kasvaneet sen taas äänestivät eduskuntaan? Ulos vain!
- Kunnioittaen
Väyrynen on osaava ja arvostettu valtiomies, kokemukseltaan ja osaamiseltaan suvereeni tämän hetken eduskunnassa.
Presidenttiainesta kertakaikkiaan! Anna palaa vaan Paavo Suomen syvimmät kansanrivit tukee teitä arvostettu tohtori Väyrynen.- mistä arvostus
Kyllä, Paavo on osaava ja arvostettu. Onhan hänellä monen vuoden kokemus ja luottamus eri tehtäviin/tehtävissä, mutta miksi hän näyttää sen aina niin huonossa valossa.
Tottahan on, ettei se ole tyhmä joka pyytää paljon, vaan se joka sen antaa/myöntää. Näyttäkää
siis muut Paavolle kaapin paikka...
- denokratiaa
Koska Paavo halusi pyrkiä eduskuntaan ja 11000 hyväuskoista tolloa häntä äänesti,hänen pitäisi ottaa virka vastaan.
Ei ministeri yms.hommia etukäteen sovita,vai sovitaanko?Taisi tulla vaaleissa yllätystulos?Menikö kuviot sekaisin kepulilla?
Paavon käytös on tosi törkeää,halventaa demokratiaa ja väheksyy kansalaisten tahtoa. Pitäisi tehdä laki,että jos eduskuntavaaleihin ehdolle asettuu ja tulee valituksi on paikka otettava vastaan.Jos änkyröi vastaan, menettää loppuiäkseen poliittiset oikeudet.
No, tässähän taas nähtiin kepun ja erityisesti Paavo Väyrysen todellinen luonne..Oppikaa nyt että se on liero.Mitä nopeammin PV poistuu poliitikasta sen parempi kaikille. - ei-paavoa-eduskuntaan
Paavo Väyrynen on oma itsensä sieltä takavuosilta. Likaisen pelin harrastaja munaskuitaan myöten. Hän ei ole äänestäjiensä luottamuksen arvoinen. Kepun pitäisi paremmin varmistaa ehdokkaidensa soveltuvuus kansalaisten asioiden hoitoon. Paavo ei itse osaa hävetä, mutta puoleelleen Paavo on häpeäksi ja hänelta pitäisi välittömästi poistaa mahdollisuus toimia kansanedustajana. Kansanedustajan paikka ei saa olla vallankäytön jA KIRISTYKSEN väline.
- pelurit pois
Keskustapuolue ei taida olla kovin yhtenäinen kun tuommoiset Minä-Paavot saavat asettaa julkisuuteen omia vaatimuksiaan vaikka koko hallitusohjelmaa ei ole edes lyöty lukkoon.Parasta lääkettä olis kun Vanhanen ajaisi karille tunnustelun ja Katainen jatkaisi, menis Paavonkin plasmat uusiksi. Eikös tällaiset plaseerausjutut pitäisi hoitaa kabineteissa keskustelemalla eikä Hesarin sivuilla?
Paavo on oikea esimerkki siitä kun poliitikko leipääntyy omaan hommaansa: ei hoideta enää yhteisiä asioita vaan pelataan peliä omista lähtökohdista ja aina omaa etua tavoitellen. Eläkkeelle joutais!
- Jalasmökkiläinen
Kaikista politikoista Paavo on kerännyt eniten miinus-pisteitä, olkootkin että muutama Lappalainen ihanoi tuollaista öykkäriä.
Yhteistyö kyvytön tyyppi, ainoastaan oma vallanhimo kiinnostaa.
Historiasta löytyy varoittavia esimerkkejä vastaavalaisista kaikkitietävistä diktaattoreista. - Ideasta!
Tämän keskustelun pohjalta kehitin mukavan matkamuisto esineen lapissa myytäväksi.
Korkkiruuvi jonka kädensijana on Paavon kasvokuva :) - Idioottien valtakunta
jotka äänestitte tän pellen eduskuntaan.
- heinrich
Äänestäjäkunnassa on luultavasti tukeva jalansija rauhanyhtiöllä. Miten tämä pelleily istuu kyseisen lahkon kepuideologiaan?
- astronautti
on piikki keskustan perseessä ja oikea vallan kahmia,luu viitonen ohtaan ja koko ukko sukkullaan ja maapalloo kiertämmään niin sais katella ylhäältä politikointia perskeles..
- jambooze
väyrynen on kusettanu lappilaisia jo vuosia,silti vanhempi sukupolvi sille äänensä antaa..ihan käsittämätöntä..se on ajanu vain ja ainoastaan omaa etuaan..muka keminmaasta kulkee brysselissä duunissa..saahan sillä hyvät matkakorvaukset että pysyy keminmaassa huvila hyvissä voimissa..paskaa joutas lapioimaan muutamaks vuodeks..
- Batseba
on aivan ihana politikko.Ei noita persoonia monta ole ja samoin tämä Soini.
Ei muuta ko enemmän väriä sinne palettiin.
Olen nähnyt Paten ruumiillisessa työssä kantelemassa patjoja hiki hatussa omassa yrityksessään.Eläköön Paavo ja oliko se Timo Soini myös ! Onnea heille !
- julkimo
ajatellen näitä paavojahan on kohta koko eduskunta täynnä,väyrynen vain julkisesti toi ilmi mitä tahtoo ja mistä muut punaniskat suutahti.Vaikka kiero mieshän pate on ollu siitä lähtiin kun politikkaan sekos.
- lahjusjupakka
Mitä se Paavo siellä EUssa mika puuhaa, kun kukaan mepeistä ei todella tiedä mitä siellä tapahtuu? Yks ja toinen meppi vain etsii sopivaa saumaa, jotta voi saada hyvät lahjukset. Tämä on karmea totuus EU edustajista. Miksi muuten sinne iskisi 250 poliisin iskujoukko laahjusskandaalia perkaamaan, kuten eilen?
- ryvita
Kyllä nyt Paavolle pitäisi kenkää antaa. Hän on hakenut vaaleissa kansanedustajanpaikkaa....joten pysyköön lestissään. On ollut tietoinen palkkauksesta ja sen eroistakin suomessa sekä Brysselissä...Paavo arvostaa ainoastaan rahaa...kuten muutkin edustajat...
- poliitikkojen
show vielä tähän jää.
Samanlainen kamppailu tullaan käymään Saulin ja Jyrkin välillä. Ennustan näin.
Kyllä se raha kiinnostaa. - Päätarkkailija
Puhutaan mitä puhutaan, mutta Paavo on pelimies ja sellaisia tarvitaan tähän kauniit ja rohkeat nyky -tyyliseen eduskuntameininkiin. Saapahan beauty -edustajat olla varpaillaan, kun mediapelimies on jälleen kehässä. Paavolla on nyt kortti, jota voi käyttää vain kerran ja se osoittaa, että Paavo on NERO !!! HYVÄ PAAVO !!!
Näytä saatanan nössyköille!!! Vain tyhmät ei tajua, mistä on kysymys (lue poliittiset sopulitoimittajat) - ff43
ei kansa valinnut paavoa ministeriksi!on sellanen pyrkyri et koneeseen ja brysseliin joutaa.vallan halu on kova tällä paavo pojalla.hyi!
- äänestäjä
paavo ranalle jättäkää
- Kimi49
Taas Paavoo mahtaaloo..No, Huhhuhhu
On aika lopeettaa sellaane pellely ny kerta kaikkiaan tähä pisteeseen.
Paavoo takaas jalaasmökkeröön, tai sitte Rysseliin..
Luuloo itteestäänsä liikoja..Ellee rivikansaaneruustajaan palli kelepaa, nii pois vaa....
- HYVÄ
Paavo on kunnon jätkä. Pavoa ei toimittajat eikä kukaan muukaan saa hermostumaan.
- pp10
Tekee niin tai näin, niin äänestäjät pettää!! Pysyköön "Euroopassa"!!
- Robert
Paavo ei ole enää naurettava, säälittävä, äänestäjiään (voi teitä...) monessa suunnassa pettävä idiootti, vaan hän on yksinkertaisesti sairas. Onpa kiinnostava seurata, onko Kepu niin pohjalla, että tästä kaikesta huolimatta Paavosta vielä kuitenkin leivotaan ministeri tai jotain vastaavaa.
- näppituntumalla
Robert kirjoitti:
Paavo ei ole enää naurettava, säälittävä, äänestäjiään (voi teitä...) monessa suunnassa pettävä idiootti, vaan hän on yksinkertaisesti sairas. Onpa kiinnostava seurata, onko Kepu niin pohjalla, että tästä kaikesta huolimatta Paavosta vielä kuitenkin leivotaan ministeri tai jotain vastaavaa.
Vaikuttaa vahvasti siltä, että Paavo kärsii narsistisesta oireyhtymästä. Mahdollisesti hän on jopa psykopaatti, mikä ei olisi harvinaista menestyneiden (tai menestyshaluisten) poliitikkojen keskuudessa.
Jos kyse ei ole luonnehäiriöstä, tulee mieleen myös aspergerin oireyhtymä jossain määrin: erittäin kyvykäs ja lahjakas tietyillä aloilla mutta kyvytön ymmärtämään ja lähettämään sosiaalisia viestejä.
- oikeistolainen, mutta rajan...
Herra Väyrynen on uskomaton!!!
Kiristää suomen kansaa ja millä valtuuksilla.
Erotetaan suosiolla, niin vältytään tulevilta TURHILTA ongelmilta! - se perustuslaista
Suomen Perustuslaki on pistetty jo ajat sitten romukoppaan, sillä ei ole mitään merkitystä sen jälkeen kun meidän oma hallituksemme kiersi sen, viemällä Suomen Eu-hun perustuslain vastaisesti. Niin että Paavo taitaa tuolle laille antaa juuri sen arvon mikä sille kuuluukin.
Samahan se on kuka siellä eduskunnassa kumileimasimena istuu. Paavo voi aivan hyvin keskittyä sinne Brysseliin.- maza the man
Nykyinen kepujohto pelkää Paavoa ja siksi eivät halua antaa Paavolle mitään kunnon paikkaa eduskuntaan.Väyrynen on OIKEA poliitikko näiden nyky poikasten rinnalla.Vanhanenkin on täys pelle....niikuin on jokainen joka pelleilee naisten kanssa joka lehden kannessa.
- hirvittää
maza the man kirjoitti:
Nykyinen kepujohto pelkää Paavoa ja siksi eivät halua antaa Paavolle mitään kunnon paikkaa eduskuntaan.Väyrynen on OIKEA poliitikko näiden nyky poikasten rinnalla.Vanhanenkin on täys pelle....niikuin on jokainen joka pelleilee naisten kanssa joka lehden kannessa.
Kyllä Patea pelkää ihan kuka vaan! Ja ihan syystä. Herra varjele osumasta tuollaisen jyrän tielle!
- KENKÄÄ PATELLE
TÖRKEÄÄ EI MITÄÄN TAPOJA
- Äänensä antanut
Eiköhän Paavo kelpaa jonnekin päin maapalloa vaikka Kuninkaaksi. Onhan hän niin erinomainen ja parempi ihminen kuin muut. Mikäli "karkaa" vaikka Tyynelle Valtamerelle, voi kaveri kuitata edelleen matkakorvauksia jalas mökeillään ;o)
- reppua, vaan haluan oikein
sen hienon salkun.
Eiköhän tässä nyt juuri käy noin, pikkulapsikin tietää mitä haluaa, en halua enää reppua, kun kerran salkku on paljon painavampi.
Sitten sen pitää olla väriltäänkin sopiva, muuten minä lähden tästä leikistä pois, näin tuumaa pikku-Iikka!
Äiti en haluu, haluun vaan ton!!!kääkk...- Äänestämässä käynyt
Mollataan Paavoa ahneeksi. Kaikki, jotka levittelivät lehtisiään ja ilmoittivat lehdissä yms. , sekä paseerasivat toreilla. NIIN HE KAIKKI OLIVAT PYRKYREITÄ TYYNNI, SIIS EI MITÄÄN EROA KESKENÄÄN. Eduskuntaan ei joudu vahingossa, eikä myöskään ehdokkaaksi ja kukaan ei aja äänestäjien asiaa ensi sijassa, vaan vaalirahoittaja vaatii ajamaan omia etujaan. Kansanedustaja rassukka juoksee ministeriöiden yms. väliä näiden rahoittajien hanke- yms. paperit salkussaan. Missähän välillä he ehtivät äänestäjien asioita ajaa?
- LIITTOVALTIO
Paavo Väyrynen on ollut koko ajan oikeassa..jo vuodesta 1994 lähtien.
EU:sta on tulossa Liittovaltio...jolla on oma Armeija.
Itse asiassa EU:sta on tulossa vielä pahempi...siitä on tulossa Pyhä Saksalais-Roomalainen Valtakunta...kun Saksan Merkel ja Rooman Saksalainen Paavi (Benedictus XVI) saavat tatonsa läpi..ja näin ollen Euroopan Unioinin Perustulakiin tulee pykälä, jossa "Valtakunnan" keulakuvana on Jeesus Kristus miekka kädessä....
http://staff.um.edu.mt/aabe2/Laki2.htm
http://www.telegraph.co.uk/news/main.jhtml?xml=/news/2004/11/25/wchris25.xml&sSheet=/news/2004/11/25/ixworld.html
..tämä tuleva "Kirkkovaltio" tulee olemaan pahenmpi kuin George Bushin johtama "Ristiretkiarmeija".....
..ja..tätä salaista suunnitelmaa viedään Euroopassa kaikessa hiljaisuudessa eteenpäin...ja Suomessa vaan lehdissä käsitellään Vanhasen naisjuttuja...ihan vaan sen vuoksi ettei Suomem Kansalle totuus paljastuisi...
...Suomen Poliittinen eliitti salailee totuutta Euroopan perustuslaista...ja samaan aikaan tiedotusvälineet tarjoilee Suomen Kansalle poliittista "sirkushuvia"...- toimintaa
itserakkaudella ei ole mitään rajaa.. hyih
- PaavoVäyrynen !!!
toimintaa kirjoitti:
itserakkaudella ei ole mitään rajaa.. hyih
Siis...sinun mielestäsi TOTUUS on narsismia !!??
Et voi väittää etteikö EU:sta ole tulossa Liittovaltio...aivan kuten Paavo Väyrynen sanoi jo kymmenen vuotta sitten..ja..ja..EU-nuoleskelijat väittivät TUOLLOIN että se oli vai Paavo Väyrysen mielipuolisia väitteitä.....
..no..KUKA OLI OIKEASSA !!!?? - Väyrysen !!!!
toimintaa kirjoitti:
itserakkaudella ei ole mitään rajaa.. hyih
EU-Suomessa Paavo Väyrystä pelätään koska hän on tietoinen siitä mitä siellä Brysselissä oikein suunnitellaan...
Suomen Eu myönteinen eliitti haluaa vaientaa Väyrysen...ja hänet halutaan palauttaa takaisin Brysseliin..niin ettei vaan EU:n vastainen kritiikki saa kasvualaa...Ihanassa EU-Suomessa.....
- junnu15
Voi Paavo minkä taas teit.
- engineer
Oman edun tavoittelijoita kaikki muutkin,kuinkahan pitkään hallituksen muodostamisesta menee palkankorotuksiin? Itse aion karistaa valmistuttuani tämän maan tomut jaloistani eu:n ulkopuolelle,olen nääs kyllästynyt kuuntelemaan valheita kilpailukyvystä yms ja samalla elättämään ahneita eliittisikoja suomessa ja eu:ssa.Vertailkaapas joskus normaalin työläisen palkkaa,eläkettä ja muita etuja eliitin vastaaviin,kyllä työmies on palkkansa ansainnut,kuten eliitti-mursu uosukainenkin cosuvasti sanoi...
- Väriä elämään
Pelkäävät ruojat Paavoa! Niin kokenu mies kuin olla ja voi. Ettei Suomen kansalla olisi syytä ylenkatsoa. Paavo on nähny varmaankin niin monet mutkat, että tietää mennä suoraan asiaan ja oikoia juttuja.
Paavolla olisi tuoda kokemusta tuolta EU herrojenkin suunnalta ja miten Suomen kannattaa toimia.
Tulisi taas vähän väriä tuonne eduskuntaan...Timo Soinin lisäksi ; )) - opeta
vanhasta käyttämään könnykkää. Kyllä meillä
on pääministeri, joka leikkii kuin pienet
lapset On se kummaa kun saa hyvän äänimäärän, niin ei luota itseensä, ei vastaa äänestäjäkunnan kannatukseen. Mitä tuollaista pelleä edes voi ajatella kunnon virkaan.
Kyllä kait nuo muut "ääniharavat" itseensä luottaa ja jää rauhassa odottamaan neuvvottelun tulosta. Menkööt Paavo pellolle haravoimaan.- Läskipää
Terveen merkki ku raha kelpaa.
Paavo ja Elvis on kuninkaita. - Hyvä Paavo V.
Ihmiset ei tunnu ymmärtävän politiikkaa eikä sen legitiimisiä toimintatapoja. Arvostettu ja kokenut tohtori Paavo Väyrynenhän toimii aivan oikein ja lainmukaisesti, etsien parasta hyötyä koko maalle ja samalla parasta käyttöä hänen kiistattaa laaja-alaiselle poliittiselle kokemukselleen.
Toivottavasti hallitusneuvotteluissa löydetään tohtori Väyryselle tarpeeksi vaikutusvaltainen tehtävä. Maa on nyt sellaisessa tilassa, että Väyrysen kokemusta tarvitaan. Väyrynen sitä paitsi tunnetaan hyvin ulkomailla ja etenkin Venäjällä. Suomelle tästä kaikesta on paljon hyötyä.
Kannustusta ja kunnioitusta kokeneelle Suomen edustajalle, Väyrysen työtä kyllä arvostetaan! - Antkuri
Jos minä kieltäytyisin menemästä töihin sillä perusteella että minulle ei ole luvattu toimitusjohtajan paikkaa saisin oitis potkut. Näin on nyt korkea aika tehdä tuolle poliitikon irvikuvalle, jalasmökkihuijarille, yön yli nukkujalle ja Vladimirov-vehkeilijälle. Väyrysen paluu kotimaan politiikkaan olisi katastrofi.
- heh heh
se ressukka on ollut koko poliittisen uransa pelkkä naurettava pelle ja takin kääntäjä. Ensin vastustaa EU:ta ja sitten hyväksyykin EU:n ja menee europarlamenttiin. Ja nyt sitten taas suomalaiseen eduskuntaan jotkut hyvä uskoset meni äänestämään. Hän alkaa heti esittämään vaatimuksia jos en saa tota tai tota työtä minä lähden. Lähteköö mun puolesta nimi Väyrynen ei ole koskaan tiennyt mitään hyvää.
- ruskatar -58
Taas pinnalla kuin pullonkorkki! Jalaksilla olevasta siirtomökistä kuulimme tarinoita loputtomia! Täydellinen pelimies jolla tärkein on omat arvot ja tulot!....Siis varsinainen riesa tulee olemaan missä lieneekin oleilee! veronmaksajana pettynyt olen häneen!!!!
- ruskatar-58
Poks! Aina pinnalla! Jalasmökkeilystä aikanaan paljon puhuttiin! Mitä muuta kuin omiaan asioita tämä henkilö ajaa!! Aivan hurjaa naruttamista ja lappilaisten vedätystä! vaihteeksi...
- ruskatar-58
Väyrysen suhteen!! Kuin pullonkorkki aina pinnalla! Ja täysin omia etujaan vain ja ainoastaan ajaa! ei sopiva eduskuntaan!
- numero 1
on Paavo Väyrynen. Poikani 16-v. kysyi minulta, mikä mies tuollainen Väyrynen oikein on? Vastasin 70-luvulta asti valtakunnan politiikkaa seuranneena seuraavasti: "Väyrynen on vallanhimoinen, itsekeskeinen, omahyväinen, oman edun tavoittelija numero 1 tässä maassa." Kiistäköön ken pystyy, olette kai huomanneet, että jokainen Paten lause alkaa muuten joko "minä" tai "minun." Ja Paten mielestä kaikki muut ovat AINA väärässä...
- xxxxx1
Pitäähän Paavolle ministerinsalkku saada,
Nyt täytyy vain perustaa uusi,lastenkotiministerin virka.
Siellähän Paavo poika on kaltaistensa seurassa.- ......
Kaikki Väyrysen todelliset vastustajat katsokoot tätä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=104&conference=4500000000000876&posting=22000000025014322
Teitä kaipaillaan!
- Kunnioitusta tohtorille
Paavo Väyrysellä on laaja osaaminen niin sisä- kuin ulkopoliittisissakin asioissa, eduskuntatyön tuntemus on hänellä huippuluokkaa sekä presidenttiinstituutuion hän tuntee läpikotaisin UUK:n aikana hän oli presidentin luottohenkilö.
Harvaa suomalaista poliitikkoa tunnetaan ja arvostetaan ulomailla ja esim. Venäjällä niin hyvin ja korkealle kuin tohtori Paavo Väyrystä.
Moni näyttää olevan vain kateellinen Väyryselle eikä ymmärrä perimmiltään politiikan tekotapoja. Nyt Paavo toimii aivan oikein ja taktisesti viisaasti.
Toivottavasti hallitusneuvotteluissa ymmärretään Suomen etu - tohtori Paavo Väyrynen pitää saada eduskuntaan merkittävään tehtävään ajamaan Suomen ja kansalaisten asioita - tekemistä eduskunnan kokeneimmalle edustajalle kyllä riittää ja täältä maakunnista kyllä löytyy arvostavaa kannatusta vaikka kuinka paljon.- Minusta hän on
kuitenkin myös henkilönä kiistanalainen enkä osaa kuvitella häntä tulevaan hallitukseen, kun mietin eri ministeripestejä. Suosittelisin häntä Lipposen paikalle puhemieheksi. Se olisi konkaripoliitikolle sopiva paikka. Väyrysellä on kyllä kokemusta ja näkemystä - vaikka olisi eri mieltä - vaikka muille jakaa.
- sanoo hän#
Käytöksensä on sitä luokaa, erottaa kyllä
jo vähemmänkin hullu että nyt on
ennen niin hyvä politikko kajahtanut ja
jos kuka niin hän ei ansaitse kansan
tukea lainkaan.
Hän on täysi pelle ja antaa sen todella
selvästi näkyä.- lastenkotiministeri
on Paavolle ihan oikea pesti, oli muuten tosi hyvä ehdotus!
- kuin Sauli Niinistö
mutta ei hetikään niin ruttuinen kuin Sauli!
Ketjusta on poistettu 40 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1482503
- 1801748
- 921598
- 691583
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k61005- 80958
- 68891
- 61856
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes188844- 61818