Miten leikata tuija? Kuinka paljon saa leikata, jos on paljon huonoa? Mistä näkee onko tuija "hengissä"?
Tuijien leikkaus
3
2285
Vastaukset
- eilen leikkasin
tuija-aitamme (Trabant)joka nyt ollut mullissa kaksi vuotta. Elikkäs päältä rohkeesti poikki 15-20cm (meillä kasvattaneet yhden pitkän viiksen ylöspäin)ja sitten sivut ylöpäin kartion malliin.
Näin leikkaamalla tuijasi tuuhistuu ja jatkaa myös pituuskasvua.
Jos se sun tuijas on vihrteä niin se on hengissä.- tehdä oikein
Kiitos vastauksesta. Leikkaan tänään. Jotenkin ajattelin noin, mutta nyt uskallan ruveta hommiin. Tuijaryhmämme on viime kesänä istutettu ja olivat surkeita kun tulivat puutarhalta (kesän kuivuus). Hoidin niitä ihan viimoisen päälle, mutta ne olivat kärsineet ennen istutusta liikaa. Olen katsonut, että uutta kasvustoa lykkää runkosta ja uusia silmuja on runsaasti. Ovat täysin epäsymmetrisiä ja harvoja tällä hetkellä, lisäksi aika ruskeita, mutta eivät missään nimessä ole kuolleet vaikka pahalta näyttävätkin. Sitä vaan, että kuinkakohan kauan menee, että elpyvät. Oli aika lähellä etten palauttanut niitä viime kesänä takaisin, mutta istutusvimma uudelle pihalle vei voiton :)
- Anonyymi
Täällä on hyvät ja selkeät ohjeet: https://www.suomela.fi/havukasvien-leikkaus
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2942983Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612343Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482017- 1181784
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261719Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121385- 661337
- 651337
- 681263
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781223