Niin eli antakaa viisaita neuvoja tilanteessa jossa esikoislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluvassa perheessä toinen vanhemmista(isä) antaa mielestäni vääriä neuvoja lapsille tai ei anna ollenkaan niitä.
Kotona asuvat nuoret (jo yli 18v) käyvät elokuvissa ja ravintoloissa ja isä sanoo että menkää vaan että "kaikkea saa tehdä mikä itsestä tuntuu hyvältä"?
Äitinä koetan joskus neuvoa että ne on paikkoja joita Jumala ei ole tarkoittanut ajanviettoon ja että siellä viettää aikaa ihmiset joille Jumalan Sana ei ole tärkeää. Ja lisäksi sieltä tarttuu helposti seuralaisia jotka eivät välitä miten seurustellaan ym.
Isä sanoo että Jumala on tarkoittanut mm elokuvat ja tv:t ihmisille viihdykkeeksi ja täällä kuuluu nauttia elämästä. Itse ymmärrän nauttimisella aivan erilaisia asioita kuten koko elämän ihmeen ja läheisten kanssa olemisen ja seurakuntalaisten tapaamiset ja seuroissa käymisen ja ihan tällaisen tavallisen ihanan elämän. Ja oman rakkaan kanssa olemisen mutta kun väkisinkin tämä aihe nakertaa myös omaa suhdetta puolisoon ja vie sellaisen tutun ja turvallisen olon.
Usein yksinäni itkeä tuherran ja olen masentunut kun on vaikeeta vaikka vois olla tosi ihanaakin.
Kerran seurojen jälkeen poika ihmetteli että siellä saarnattiin elokuvista vaikka ne on ihan luvallisia?? Ja isä siihen että ei siellä tarvi kaikkea ottaa tosissaan..?
Miten voi uskovainen perheenisä tällaisia opettaa lapsille?? Ja samalla itse makailee mieluummin pyhä päivän telkkarin tai elokuvien vieressä kuin lähtee seuroihin. Ja aina kun vaan mahdollista niin soittaa rokkia niin lujaa kuin tuutista tulee, autossa varsinkin. Nyt kun aurinko lämmittää niin kehui kuinka hienoa kun voi ajaa ikkuna auki ja "poppi soi"..
Itse saan kuulla olevani "tiukka pipo" ym. En ole kuitenkaan sellainen kuin tällä termillä yleensä ajatellaan olevan vaan rakastan elämää ja olen sitä mieltä että ihmisen kuuluu olla iloinen ja näyttää myös siltä mutta koska kaikkea hyvää olen Jumalalta saanut ja monesta pahasta on varjeltu niin en halua tahallani ainakaan opettaa lapsia väärille poluille.
Rakastan heitä suunnattoman kipeästi ja ainoa toive on että heillä säilyisi sydämen usko ja perille kaikki päästäisiin.
Miten voisimme elää onnellista elämää tällaisessa ristiriitaisessa tunnelmassa ja välillä tulee olo että olenko se kuitenkin minä joka olen väärässä???
Auttakaa uskonveljet ja sisaret! Onko kellään ollut tällaista koettelemusta?
Kotona asuvat nuoret (jo yli 18v) käyvät elokuvissa ja ravintoloissa ja isä sanoo että menkää vaan että "kaikkea saa tehdä mikä itsestä tuntuu hyvältä"?
Äitinä koetan joskus neuvoa että ne on paikkoja joita Jumala ei ole tarkoittanut ajanviettoon ja että siellä viettää aikaa ihmiset joille Jumalan Sana ei ole tärkeää. Ja lisäksi sieltä tarttuu helposti seuralaisia jotka eivät välitä miten seurustellaan ym.
Isä sanoo että Jumala on tarkoittanut mm elokuvat ja tv:t ihmisille viihdykkeeksi ja täällä kuuluu nauttia elämästä. Itse ymmärrän nauttimisella aivan erilaisia asioita kuten koko elämän ihmeen ja läheisten kanssa olemisen ja seurakuntalaisten tapaamiset ja seuroissa käymisen ja ihan tällaisen tavallisen ihanan elämän. Ja oman rakkaan kanssa olemisen mutta kun väkisinkin tämä aihe nakertaa myös omaa suhdetta puolisoon ja vie sellaisen tutun ja turvallisen olon.
Usein yksinäni itkeä tuherran ja olen masentunut kun on vaikeeta vaikka vois olla tosi ihanaakin.
Kerran seurojen jälkeen poika ihmetteli että siellä saarnattiin elokuvista vaikka ne on ihan luvallisia?? Ja isä siihen että ei siellä tarvi kaikkea ottaa tosissaan..?
Miten voi uskovainen perheenisä tällaisia opettaa lapsille?? Ja samalla itse makailee mieluummin pyhä päivän telkkarin tai elokuvien vieressä kuin lähtee seuroihin. Ja aina kun vaan mahdollista niin soittaa rokkia niin lujaa kuin tuutista tulee, autossa varsinkin. Nyt kun aurinko lämmittää niin kehui kuinka hienoa kun voi ajaa ikkuna auki ja "poppi soi"..
Itse saan kuulla olevani "tiukka pipo" ym. En ole kuitenkaan sellainen kuin tällä termillä yleensä ajatellaan olevan vaan rakastan elämää ja olen sitä mieltä että ihmisen kuuluu olla iloinen ja näyttää myös siltä mutta koska kaikkea hyvää olen Jumalalta saanut ja monesta pahasta on varjeltu niin en halua tahallani ainakaan opettaa lapsia väärille poluille.
Rakastan heitä suunnattoman kipeästi ja ainoa toive on että heillä säilyisi sydämen usko ja perille kaikki päästäisiin.
Miten voisimme elää onnellista elämää tällaisessa ristiriitaisessa tunnelmassa ja välillä tulee olo että olenko se kuitenkin minä joka olen väärässä???
Auttakaa uskonveljet ja sisaret! Onko kellään ollut tällaista koettelemusta?
Vastaukset 39
Vanhimmat
en tiedä onko minusta mitään apua! Meillä on ollut samantapaista ja olen sitten syyttänyt itseäni kompromisseista ja väärien asioiden hyväksymisestä, kun en ole halunnut perhettä ajaa kaaokseen riidoilla. Lapsuuskotini oli hyvin lestadiolainen, mutta ei siellä vallinnut rauha eikä sopusointu; siksi en ole halunnut omaan kotiini sellaisia ristiriitoja.
Olenko tehnyt oikein? En tiedä. Olen kuitenkin päätynyt siihen lopputulokseen, että jokainen on vastuussa omista tekemisistään, myös mieheni siitä mitä hän lapsilleen esimerkillään ja puheillaan osoittaa eikä minun tarvitse vastata siitä.
Lapset ovat "maailmassa", mutta he ovat hienoja nuoria ihmisiä enkä minä voi heistä yhtään mitään tehdä. Tunnen itseni usein hyvin "riisutuksi", ei ole mitään millä kehuskella eikä mitään mitä viedä tuliaisiksi Jumalalle.
Jäljelle on jäänyt vain armo, jonka saan vastaanottaa ja uskon lahja, joka kirkastuu päivä päivältä elämän myllerryksissä merkityksellisemmäksi. Se on voima ja apu kaikissa vaikeuksissa.
Mieheni kanssa elämä on tullut sopuisammaksi, kun en vaadi häneltä sellaista, mihin hän ei nähtävästi pysty ja mitä hän ei ymmärrä. Kaikenlaiset vaikeudet lasten elämässä avaavat hänenkin silmiään näkemään, mikä on tärkeintä elämässä.
Minä ymmärrän tuskasi hyvin. Me emme voi toista muuttaa, mutta voimme aina valita tavan, jolla suhtaudumme asioihin. Näiden kokemusten keskellä kirkastuu se, mitä itse haluamme ja mihin todella uskomme ja mitä elämältä haluamme.
Voimia sinulle!
: sain itse avun oltuani kauan hirveässä hädässä. En tuntenut saavani apua mistään, en seuroista myöskään. Tiesin kuitenkin, että tahdon olla Jumalan lapsi. Sitten löysin Radiodein taajuudelta Raamattu kannesta kanteen -ohjelmat. Olen kuunnellut niitä vuosien ajan. Koko raamattu on avautunut uudella tavalla eteeni.
Vanhan testamentit tutut ja tuntemattomat kertomukset Jumalan ihmisten vaiheista on ollut mahtavaa kuunneltavaa. Ei siellä ollut synnittömiä ja virheettömiä ihmisiä, he olivat hyvin ailahtelevia ja raadollisia ja usein erehtyivät pahoin valinnoissaan ja syyllistyivät mitä kummallisempiin asioihin.
Ja Uuden testamentin sanoma niveltyy suoraan siihen kaikkeen, koko Raamatun viesti Jeesuksesta Kristuksesta kirkastuu siltä pohjalta mahtavalla tavalla.
Jos voit kuunnella noita ohjelmia tai lukea niistä tehtyä kirjasarjaa, tee se ihmeessä!
Kirkon lähetysjärjestö Sanansaattajat on noiden ohjelmien ja kirjojen tuottaja. Kaikki eivät niitä sen tähden hyväksy, mutta ne ovat oikeata Jumalan sanaa.
Voisiko Raamattu olla jotain muuta?
muistan, kuinka vihoissani olin miehelleni hänen mielestäni väärien menettelytapojensa johdosta. Ajattelin äkäisesti, että SINUN puolestasi minä en ainakaan rukoile! Mene minne tykkäät! (Tämä tapahtui illalla, kun työnjako oli se, että minä kuuntelin raamattuohjelmaa ja mieheni istahti TV:n ääreen.)
Siinä sitten kummallisesti kiukkuiset ajatukseni laantuivat ja olen siitä lähtien laittanut mieheni rukouksissani ensimmäiselle sijalle. (En todella voi kehuskella rukoilemisella, mutta puhun nyt siitä, mitä se sitten minulla onkaan.)
Ja kas kummaa: huomasin ajan myötä ajattelevani hyvin lämpimiä ajatuksia miehestäni! (Kymmenien vuosien saatossa ne lämpimät tunteet välillä pahoin ryvettyvät, jolleivät katoa kokonaan...) Se pahantuulinen ja tuomitseva asenne on kadonnut. Hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on ja olen hänestä onnellinen.
kyllähän oikein on että,ihmiset ne toisilleen parasta lääkettä ovat mutta,nykyaika erkaannuttaa varsinaisista henkisistä kontakteista toisiin ihmisiin mikä on valitettavaa.Ihmisistä tulee liikaa tietokoneiden kaltaisia robotteja eikä kukaan enää tahdo uskoa että herra se loi taivaan ja maan, vaan se on kuin yks hailee ja pääasia että,saisi mahdollisimman suuren osan rooman loistosta.Ehkä ajat ovat menossa juuri profetioiden mukaan mutta, siitäkin huolimatta jumala kehottaa meitä pysymään lujina ja elämään herran armossa jokainen päivä omilla murheillaan kyllästettynä kyllä riittää.Pidetään rakkaus ja usko sydämissä se on herran tahto kaiken keskellä tämän maailman iloissa ja suruissa.Kevät aurinko nousee,kesä on lähellä.
En ole teikäläisiä, mutta ymmärrän, koska olin ennen. Jokaisella on omat mielipiteet. En yritä terrorisoida. Jos joku tykkää tehdä tekemiään asioista, niin antaa tehdä. Tiedän lestaadiolaisten säännöt jne...
"Maailmalliset" asiat eivät kuitenkaan oikeuta sanomaan "epäuskoisia" Saatananpalvojiksi tai vastaaviksi... Se on heidän päätöksensä.
Huuda avuksesi Herran nimeä, vie tätä ristiriitaa Jumalan eteen lakkaamatta, sillä mitään muuta tietä ei sinulla ole.
Jos lähdet mukaan tekemään kompromisseja, niin silloin perheeseesi on kaksi avointa siltaa viholliselle.
Vihollinen hyökkää aina ensin tekemällä rukoukset löyhkäksi Herran edessä. Vanhurskaan rukous saa paljon aikaan, mutta jumalattoman rukoukset menevät löyhkänä Herran eteen. Heti seuraavana vaiheena vihollinen yrittää tuhota täydellisesti teidän perheenne.
Miehesi pitäisi olla perheen pää, mutta jos Kristus ei ole hänen päänään, niin hän johtaa perheesi harhaan. Sinä voit pysäyttää tämän vihollisen hyökkäyksen huutamalla avuksi Jumalaa lakkaamattomin rukouksin.
Rukoiluta asiaasi myös kaikkialla missä kuljet toisten uskovien seurassa, sillä on kirjoitettu, "yksi ajaa takaa tuhatta ja kaksi ajaa takaa kymmentätuhatta."
Rukoilen kanssasi.
Kiitos Jeesus että saamme tuoda tämän ristiriidan sinun eteesi, tulkoon Herra sinun valosi paljastamaan tämä vihollinen, joka yrittää tuhota tämän perheen.
Jeesuksen nimessä julistan herätystä perheen isälle valvomaan perheensä puolesta, ja seisomaan rukousvartiossa paikalla johon Jumala on miehen luonut.
Anna Jeesus voimaa tälle perheelle, ja tuhoa valvomattomuuden vihollinen, Jeesuksen nimessä ja veressä aamen.
siltä, että sinä lykkäät nyt vastuun koko asiasta tämän perheenäidin harteille. Eli jos hän ei jaksa lakkaamatta rukoilla (kuinka kukaan voisikaan jaksaa?), hänen perheensä tuhoutuu. Tämä äiti siis itse saa aikaan mielenmuutoksen miehessään omalla tekemisellään? Entä jos hän ei jaksa? Entä jos mitään ei tapahdu, vaikka hän jaksaisi?
Älä hullu mies mene laittamaan tuommoista kuormaa tuon äidin päälle!
Sinä lausut täällä sitä paitsi itsensätoteuttavia pforetioita.
Minun vanhempani rukoilivat varmasti lastensa puolesta. Kuitenkin he joutuivat kestämään sen hirvittävän murheen, että heidän lapsensa teki itsemurhan!
Olivatko vanhempani siis niin onnettomia ja kelvottomia rukoilijoita, että he aiheuttivat kaiken? Eivätkö he rukoilleet tarpeeksi? Rukoilivatko he väärin?
>siltä, että sinä lykkäät nyt vastuun koko asiasta tämän perheenäidin harteille. Eli jos hän ei jaksa lakkaamatta rukoilla (kuinka kukaan voisikaan jaksaa?), hänen perheensä tuhoutuu. Tämä äiti siis itse saa aikaan mielenmuutoksen miehessään omalla tekemisellään? Entä jos hän ei jaksa? Entä jos mitään ei tapahdu, vaikka hän jaksaisi?<
En lykännyt koko vastuuta, vaan rukoilin itsekkin, ja kehoitin rukoiluttamaan asiaa kaikkialla uskovien keskuudessa.
Meidän tehtävä on rukoilla ja Jumalan tehtävä on vastata rukouksiin, joten suurin vastuu on silloin Jumalalla.
Kysyt myös, "entä jos ei mitään tapahdu"? Huomaatko tässä kysymyksessä on jo epäuskoa, ja epäusko estää rukousvastaukset. "Uskon rukous saa paljon aikaan."
"Kun rukoilet, niin usko jo saaneesi". Silloin epäusko ei pääse väliin estämään rukousvastauksia. Pietari vajosi mereen, vaikka Jeesus seisoi vieressä, koska hän epäili. Eikö tämä ollut varoittava esimerkki meille uskoville.
Jaakobkin sanoo, "jos epäilet älä luulekkaan saavasi."
Muihin kohtiin mitä kirjoitit on turha vastata, sillä tämä vastaa jo niihin muihinkin kohtiin.
sinä siis sanot, että jos perheessä tapahtuu tuollainenkin katastrofi kuin itsemurha (ja niitä tässä lestadiolaisuudessa riittää), niin syynä on vanhempien epäusko! He eivät ole vain uskoneet tarpeeksi. Jos olet itse noin täysin ihmeellinen ja täydellinen persoona, älä vaadi sitä muilta! Sinä sälytät toisten niskaan kuormia, joiden kantamisessa et voi olla pätkääkään auttamassa etkä siihen pystyisikään.
En tiedä kuka olet tai minkä ikäinen olet ja onko sinulla perhettä tai yleensä minkäänlaista elämänkokemusta. Kirjoituksesi täällä ovat niin yksipuolisia ja kertovat rajoittuneesta ihmisestä, joka katselee elämää omasta pikku vinkkelistään käsin ja selittelee raamattua juuri sillä kauhealla ja ahdistavalla tavalla, jota lestadiolaisuudessa niin paljon on käytetty. Tiedätkö sitä, että esim. siinä kaupungissa missä minä asun, sairaalan psykiatrisella osastolla on hyvin usein useampiakin lestadiolaisia yhtaikaa? Tiedätkö, mitä siellä ajatellaan tällaisesta "ainoasta oikeasta uskosta"? EI Jeesus tullut minun tietääkseni tekemään ketään hulluksi vaan parantamaan. Miksi sitten näissä kuvioissa enemmän tullaan hulluksi kuin terveeksi?
Jumalan sana tekee ihmisen terveeksi, sen uskon. Sanan tulkitsijat vain pilaavat asian lyömällä lyötyjä ja ahdistamalla ahdistuneet entistä ahtaammalle.
Toivottavasti elämässäsi tapahtuu joskus sellaisia asioita, jotka saavat sinut ymmärtämään muutakin kuin itseäsi! Elämä voi olla todella kova koulu monelle ja se tekee ihmisen pieneksi. Onneksi myös kaikki epäilevät Tuomaat saavat avun...
Jos hän tuntisi itsensä oikein, niin uskon että se kyllä näkyisi hänen kirjoituksistaan. Lisäksi häneltä puuttuu pitkä elämänkokemus ja hänen katseensa on pysähtynyt hyvin kapealle sektorille, luottamaan itseensä aivan liikaa.
Jumala kyllä kynii kukkonsa, jos hän syntisen pelastaa. Usein käy vaan niin, että ihminen ei tunne syntejään ja siksi tyytyy
"itsepelastukseen" omien luultujen tekojensa kautta.
>sinä siis sanot, että jos perheessä tapahtuu tuollainenkin katastrofi kuin itsemurha (ja niitä tässä lestadiolaisuudessa riittää), niin syynä on vanhempien epäusko! He eivät ole vain uskoneet tarpeeksi. Jos olet itse noin täysin ihmeellinen ja täydellinen persoona, älä vaadi sitä muilta! Sinä sälytät toisten niskaan kuormia, joiden kantamisessa et voi olla pätkääkään auttamassa etkä siihen pystyisikään.<
Tällaista en ole sanonut sanallakaan, joten en kommentoi sitä sen enempää.
>Tiedätkö sitä, että esim. siinä kaupungissa missä minä asun, sairaalan psykiatrisella osastolla on hyvin usein useampiakin lestadiolaisia yhtaikaa? Tiedätkö, mitä siellä ajatellaan tällaisesta "ainoasta oikeasta uskosta"? EI Jeesus tullut minun tietääkseni tekemään ketään hulluksi vaan parantamaan. Miksi sitten näissä kuvioissa enemmän tullaan hulluksi kuin terveeksi? <
Hulluksi tullaan siksi, koska Lestadoilaisuudessa on liikaa ihmisen kädenjälkiä. Mutta myös valvomattomuus on Saatanan työtä, ja siihen minä puutuin.
>Jumalan sana tekee ihmisen terveeksi, sen uskon. Sanan tulkitsijat vain pilaavat asian lyömällä lyötyjä ja ahdistamalla ahdistuneet entistä ahtaammalle.<
Jumalan sana tekee todellakin terveeksi, ja sairaaksi tekee valvomattomuus. Jos tämä on sinulle lyödyn lyömistä, että kertoo totuuden, niin Saatana lyö sinua vielä kovemmin.
>Toivottavasti elämässäsi tapahtuu joskus sellaisia asioita, jotka saavat sinut ymmärtämään muutakin kuin itseäsi! Elämä voi olla todella kova koulu monelle ja se tekee ihmisen pieneksi. Onneksi myös kaikki epäilevät Tuomaat saavat avun... <
"Millä te mittaatte sillä teitä tullaan mittaamaan", joten kuulkoon Herra sinun toivotuksesi.
>Jumala kyllä kynii kukkonsa, jos hän syntisen pelastaa.<
Kuulkoon Herra myös tämän mitä kirjoitit, Jeesuksen nimessä aamen.
Olen kirjoittanut kanssasi niin monta kertaa, että julistan nyt omat sanasi Elävän Jumalan eteen, tapahtukoon näin kuin julistat.
Kyllä se vain niin on, että me saamme uskovaisina äitinä ja isinä uskoa niin hyvää Jumaöasta, että Hän puuttuu asioihin ilman että osaisimme kaikkea edes tuoda julki. Me kylvämme kukin taitojemme mukaan ja ohjaamme lapsiamme siihenasti, mihin olemme itse päässeet.
Kyllä kompromisseja on tehtävä, ei tietenkään niin, että synnintielle lapsiamme ohjaisimme. Mutta väkipakolla emme voi toinen toistamme aviopuolisoina muuttaa.
Rukoilla voimme toinen toisemme edestä ja rakastaa. Ole turvallisella mielellä, hätääntynyt äiti, ei ole sinun varassasi, ei miehesikään. Jumala on se joka kasvun antaa ja kuulee pienimmätkin huokauksemme lastemme puolesta. Ei tarvitse hätäillä, olemme Jumalanlapsina turvassa kiusaustenkin keskellä.
Rakasta miestäsi, olet hänen läheisin ihmisensä ja rakenna rauhaa, uskon, että sen kautta voitat miehesi. Periaatekiistat ja oikeassaolemiset eivät palvele ketään, vain armo riittää - olet aivan oikeassa.
Elämä on Jumalan lahja hänelle. 18 vuotta täyttänyt kayttää sen vanhemmistaan riippumatta.
Jos Jumalan tahto on että he pelastuvat, niin he pelastuvat. Kukaan ei voi pelastaa edes omaa lastaan, se asia on jätettävä kokonaan Jumalan käsiin. Hänen tiettämättään ei hiuskarvakaan putoa lastemme päistä. Osoittat heille varauksetonta rakkautta uskovana äitinä, se on se joka heitä puhuttelee. Äläkä enää riitele miehesi kanssa näistä aikuisten lastenne asiasta.
..niin heille toivoo ja rukoilee oikeaa sydämmen uskoa joka vie perille.
En tarkoitakaan että voisin elää heidän puolestaan vaan kyse oli ristiriidasta mikä vallitsee perheessä jossa äiti neuvoo kuuntelemaan mitä Jumala sanoo kun tekee valintoja missä aikaansa kuluttaa ja isä sanoo että menkää juhlimaan- se on tarkoitettu ihmisille viihdykkeeksi.
Tämä tekee olon ahdistuneeksi ja tulee tunne että äiti on yksin isää ja lapsia "vastaan".
Mielestäni on niin paljon eroa sillä että tietää mikä on väärin Jumalan edessä ja silti joutuu monesti väärille teille kuin sillä että väittää itselleen ja muille ettei jossakin ole mitään väärää ja kaikkea voi tehdä jos hyvältä tuntuu.
Eihän ihminen tiedä syntejään jos ei mitään sanota synniksi eikä silloin tarvi edes armoa jos ei tunne tehneensä mitään väärin. Jossakin kai sanotaan "ettei terveet tarvi parantajaa ja auttajaa vaan sairaat" vai olenko ihan väärässä itse??
Miten neuvot olemaan "riitelemättä" miehen kanssa näistä asioista kun tulee tosi paha mieli kun lapset lähtee retkilleen esim ravintolaan isän kehotuksella ja kyydilläkin ja itse valvon neljään- viiteen ja odotan sydän raastaen..?
Asia olisi ihan eri jos menisivät neuvoista huolimatta mutta että isä voi vielä yllyttää menemään.
Kyllä siinä oma rakkaus on lujilla. Tämä on se ristiriita mikä syö sydäntäni.
Enhän minä sitä ole kieltänyt. Ajattelin vain että olisit ollut kiinnotunut vastauksista kysymykseesi. Niinhän minä juuri sanoin että toivoo ja rukoilee heille palstusta. Sinä etsit pelastusta tappelemalla itsepintaisesti heidän nähtensä aviopuolisosi kanssa, onko se mielestäsi toivoa ja rukoilemista. Lapset ovat aikansa pieniä ja sitten he ovat aikuisia. Vanhimman on silloin päästettävä irti heistä.
Joka uskoo JEESUKSEN Jumalan pojaksi hän pelastuu.
Tässä on uusitestamentti lyhykäisyydessä .
Tietysti olisi ihanaa että te voisitte nauttia samoista asiosta, ja miehesi tekisi niin tai näin mutta me emme määrää edes itseämme, kuinka me voisimme määrätä toista, se mikä on voitettu, se on rakkaudella voitettu. "enkeli sanoi:Herra antakon sinulle ilon ".
Olen samaa mieltä kuin Aameen. Hän puhuu täyttä asiaa.
Aikuiset lapset tekevät itse omia ratkaisujaan ja ovat itsenäisiä - jos ovat.
Vaikka he joka asiassa toimisivat ulkonaisesti aivan äidin toivomusten mukaan ja olisivat hänestä hyvyä kristittyjä, saattavat he silti uskonasioissa olla pinnallisia ja pelkkiä normien noudattajia.
Ilmeisesti tämän perheen lapset ovat rehellisesti sitä mitä ovat. He voisivat myös salata äidiltään oman yksityiselämänsä, äidin mielenrauhan vuoksi. Monet tekevät sillä tavalla. Sekö olisi hyvä tilanne?
Äiti voi vain rukoilla aikuisten lastensa puolesta, siinä kaikki. Ja jättää heidän elämänsä Suuremman käteen ja johdatukseen.
Olen sitä mieltä, että ristiriidat ja monenlaiset murheet ovat osa ihmiset elämää eikä niiltä kukaan välty. Mieleeni tulee tässä maallisia säkeitä jostakin runosta, joka taitaa olla Eino Leinoa:
"Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks
ja haaveet ne käy yhä haikeammiks,
ne polttaa, ne hehkuu, ne halaa.
Joka ilta mä mietin, kai huominen uus
tuo lohdun ja loppuvi rauhattomuus!
Yö loppuu, mut murheet ne palaa!
Ne tulevat niinkuin kotihin,
ne tuovat uusia vieraitakin,
jotka nimeltä tunnen ma juuri.
Se murhe, mi eilen mun murtaa oli;
suli hymyks, kun tänään suurempi tuli -
koska tulee se suurin, se suurin?"
Aikuiset lapset tekevät omat valintansa. Vanhempi voi vain antaa eväitä elämän matkalle. Aina eivät lapset näistä eväistä piittaa, vaan ottavat enemmän vaikutteita muilta kuin vanemmiltaan.
Toivotan lapsiaan murehtivalle äidille jaksamista ja siunausta. Elämä on Jumalan lahja lapsille, mutta se on sitä myös äidille. Miksi pilata ssitä murehtimalla asioista, joihin ei enää juurikaan voi vaikuttaa?
Kuulostaa siltä että miehesi kuuluu Garneenpoikiin IKÄVÄÄ!!!
Äläkä raaku.
mieli tästä:
Perheenäiti kertoo hädästään ja ahdistuksestaan kasvatuskysymyksistä ja siitä, kuinka sielunvihollinen, tämän maailman jumala, on saanut otetta hänen miehestään.
Kuinka sinä kirjoittaja nyt suhtaudut tähän.
Ei tuota huolestunutta äitiraasua auta yhtään se, että pilkkaat hänen rakasta puolisoaan jollakin keksimälläsi pilkkanimellä.
Nyt sinä pilkkaat ensiksi tuota heikolle tilalle joutunutta perheenisää. Emme tunne hänen ajatusmaailmaansa, mutta tuntuu vahvasti siltä, että pilkkaaminen ei ole oikea tapa lähestyä vikaan joutunutta...
Toinen asia, mitä tuossa pilkkaat, on eräs kanssapuheisiin kokoontuva ryhmä, jolle olet antanut tuollaisen nimen. Uskon tuntevani heistä jonkun. Olen ollut kylässä erään heidän perheessään. Siellä puhuttiin Jumalan Sanaa, puhuttiin tiestä ja matkasta, parisuhteista myönteisesti, lapsista ja heidän harrastuksistaan. En mitenkään saata uskoa, että noilla vakailla ihmisillä voisi olla tuollaisia televisioadditisuuksia, mistä tuossa on esimerkki.
Ei se, että Jumalan rakkaus ja armo kirkastuu ihmiselle niin, että hän siitä vähän enemmän puhuu, tee ihmisestä sellaista, että hän alkaa syntiä harrastamaan, vaikka hän saakin rohkeutta kohdata enemmän ns. ei-uskovia ihmisiä.
Toivon, että tutkisit sydäntäsi hieman, onko käärmeensiemenet alkaneet kiemurtelemaan sydämen juuressa, maksassa ja pernassa ja alkaneet oirehtia niin, että
- rakkaus on jäähtynyt,
- valvominen toisten vioissa on alkanut ja
- jopa hengellinen viha on syttynyt armosta uskovia kohtaa.
Juuri tuo käärme, jonka poikaset siellä sydämen juuressa kiemurtelevat, haluaisi tappaa sen vastasyntynen poikalapsen, joka ihantelee niiden sydämillä joita sinä haluat haukkua, "gaarneen pojiksi".
Jospa tuo poikalapsi, joka hallitsee rakkauden rautaisella vitsalla, saisi tulla tunnkin äitiraasun kotiin ja tuoda sinne onnen, turvallisuuden, ilon ja rauhan.
Raluan rukoilla tätä heille.
Valitettavasti omavanhurskaus saa monen raukan lankeamaan omahyväisyyteen, itsetyytyväisyyteen, hengelliseen laiskuuteen ja toisten syntisten tuomitsemiseen, auttamisen sijasta.
Vihollinen ei ole jouten eikä hän ole tyhmä.
Kyllä hän tietää mistä narusta vetää itse kunkin kohdalla.
on sitä, mitä sinne sydämeen päästää.
Kun ihminen katsoo väkivaltaa hän päästää sisäänsä ajatusmallineita jotka vaikuttavat häneen.
On totta ,että elämä on tuolla ulkona ja että elämässä on tarkoitus selvitä taivaan kotiin.
Mielestäni parasta mitä voitte antaa lapsillenne on kertoa heille elämän tarkoituksesta.
Sanoa , että toivoisitte joskus tapaavanne heidät taivaassa suuressa ilossa.
Panna lapset miettimään, että onjo Jumala siellä heidän kanssaan missä ikinä liikkuvatkaan ja että onko heillä suojelusenkeli matkassa vaikkapa elokuvissa.
Lasten siis pitäisi itse alkaa hahmottamaan hyvän ja pahan kosketus , sydämeen tuleminen ja sen vaikutukset.Vain siten voi oikeastaan selvitä mielestäni.
Syntiähän sisänsä on se, mikä on ihmiselle turmioksi ja mikä erottaa hänet Jumalasta.
Syntiä on myös se , että kotona tapellaan.
Ei ole isompaa tai pienempää syntiä.Vanhempien kuuluu vetää yhtä köyttä lasten kasvatuksessa tai muuten systeemi ei toimi.
Kahden kesken jutella epäselvyyksistä.Riidatkin tulisi hoidella kahden sillä ne ovat kahden ihmisen riitoja.
Keskustella voi kaikki yhdessä asioista.
Kukaan ei ole mestari kasvatuksessa , mutta jos lapsille osaa antaa hyvät eväät elämään, niin se on jo paljon.
Onks sulla joku hana sydämessäs, millä päästelet sydämees, ja sen kaikelta pahalta säästelet?
Pikkusen tarttis miettiä!
On niin muitakin monia kanavia, mitä pitkin vihollinen vaikuttaa ihmisessä. Yksi niistä on ahdasmielisten uskovien kaikki voittava ja kaikki hylkäävä lakihenkisyys, joka ei tuo muuta kun omahyväisyyttä, vihaa ja kateutta Jeesuksen lampaita kohtaan.
sillä hana on.Jokaisella on.
Siitä vaan käyttämään.
Ei ole pakko vastaanottaa kaikkea.
Jotkut ei vaan ehkä ymmärrä sitä.
Tietenkin on niinkin, kuten joku jossain sanoi tai kirjoitti, että jos on kärpäsen luonne, niin paska kiinnostaa.
Vihollinen tekee töitään, mutta niin tekee Jumalakin.
Älkää nyt aliarvioiko Jumalamme voimia.
Puhu selvemmin!
ja silti Jumalan sana on minulle tärkeää. Jos nyt et kuitenkaan alkaisi tuomitesmaan kaikkia muita uskovaisia kuin lessuja, kun se tuomitseminen ei ole sinun asiasi.
Muutkin tai mitä se mulle kuuluu, Voisitko kiutenkin kertoa siitä ilman rehentelyä .
minä myös rukoilen tämän äidin puolesta .
Eihän ravintola ole syntiä eikä siellä syöminen.
Myös Jeesukseta todistamiseen se on hyvä paikka.
Sielläkin ja siellä ne kaikki eronneet ja karanneet ovat, ja he ovat meistä lähteneet, tai väsyneet tai kyllästyneet. He ovat meidän todelliset lähimmäiset hakekaamme heitä niin monta kuin vain voimme. Totta syödä pitää missä ja milloin on tarvis.
Tuli vain mieleeni,että jokainen vanhinkin voi antaa vain niitä neuvoja, jotka itse uskoo olevan niitä oikeita. Kyllä lapsesi muistavat sinun antamasi elämänöhjeet ja sen rakkauden, millä kohtelit myös heidän isäänsä, joka ei aina ja kaikessa toiminut lastenkaan mielikuvien mukaan "lestadiolaisittain".
Kuulostaa siltä kuin miehesi kävisi läpi myöhäismurrosikää. Voisitko kuvitella istuutuvasi siihen autoon hänen kanssaan kahden ja kuuntelevasi sitä rokkia yhdessä hänen kanssaan. Veikkaa, että siitä voisi syntyä hedelmällistä keskustelua joko siitä, mihin hän aikuisena miehenä ja lestadiolaisen toimintatavan hyvin tietävänä, pyrkii käytöksellään. Tai voisiko olla niin, että hän haluaa vähän "revitellä" - nuorten kielellä ilmaistuna. Hän ehkä haluaa sinut mukaan yhteiseen leikkiin, jossa ei tarvitse olla mitään pahaa, mutta johon hän ehkä haluaa sinut mukaansa, kuuntelemaan vaikkapa rakkauslauluja.
Syntiä ja väärää ei tarvitse hyväksyä, lapset kyllä erottavat sen, miten kumpikin teistä ajattelee ja toimii.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että meilläkin on ristiriitoja sen suhteen, kuinka murrosikäisten meikkaamiseen tai musiikinkuuntelemiseen tulisi suhtautua. Minä olen se löysempi meillä - mutta kaikille lapsille on kyllä tullut selväksi se, että me molemmat vanhemmat tahdomme sitä, että lapset uskon omalla kohdallaan saisivat säilyttää. Minä vain en jaksa enää pakottamalla tehdä lapsistani lestadiolaisen esikuvan mukaisia - onhan se kurjaa, että ei sitten saa muiden kiitosta ja kunniaa kun lapset vain harvakseltaan uskaltautuvat meikeissään seuroihin. Mutta uskon, että Jumala kuulee myös rukouksemme ja saamme kerran yhdessä iloita Taivaan kodissa.
Olen asiasta puhuessani saanut aina vain saman neuvon, jos jotakin voittaa, sen voittaa rakkaudella. Raamatussakin on monia esimerkkejä siitä, kuinka Jumalan rakkaus veti parannukseen.
Rukoilen puolestasi, kanna kuormasi Jeesuksen ristille. Hän pitää sinusta ja perheestäsi huolen. Me vanhemmat voimme vain kylvää, heikkoina ja virheellisinä. Jumala antaa kasvun. Sitä kasvua emme aina vain voi heti nähdä, Jumalan Sanaan ja siellä oleviin lupauksiin saamme kuitenkin luottaa. Ole hyvässä turvassa, Taivaan Isän sylisssä perheinesi. Rakasta aviomiestäsi sillä rakkaudella, mitä saat kokea Jumalalta. Jumala on antanut Sinut aviovaimoksi juuri miehellesi, koska sinä olet paras ymmärtämään hänen erikoisiakin puoliaan. Siunasuta ja Jumalan Rauhaa t. yx toinen äiti
..sulle Yx äiti!
Kiva kun joku vastaa asiallisesti. Näitä "omilla"(?) nimimerkeillä kirjoittavia lausujia näköjään täällä riittää ja kun selaa eri osastojenkin viestejä niin aina täytyy jotain sanahelinää laitella?
No kuluu kai se aika täälläkin- vaan eikö teillä tosiaan ole elämää tai mitään sanottavaa kellekään kun tyhjänpäiväistä jaksatte kirjoitella?? Ei ainakaan auta ketään jos neuvoja täällä joku haluaisi.
Mutta juuri tällainen vastaus kuin Yx äiti kirjoitti antaa voimia ja ajattelun aihetta ja lupauksen esirukouksestakin. Lohduttavaa.
Ja huomaa että on elämän kokemusta sielläkin.
Kiitos vielä ja jatketaan taistelua ja viime voimillakin haluan pitää kiinni siitä "pienestä uskonsyrjästä"..
Ja joka päivä huokaan Taivaan Isän puoleen että myös lasten sydämmillä tämä "uskonsyrjä" säilyisi.
Vaikka ei nytkään olo ole hyvä kun odottelen taas aamuun mistä nuori tulee..
Oletko kuullut että kodissa on kodin säännöt.Sinä miehesi kanssa määräätte ajat , milloin asuntonne ovi menee kiinni ja mihin mennessä kaikki sisälle tulijat ovat tulleet.
Ei kannata kasvattaa mitään rajatonta tyhjäpäätä.
Kyllä kotia tulee arvostaa ja vanhempia.
Jos se ei kelpaa ,niin hän on silloin kirjottautunut ulos ja valmis omaan elämään.
Tuo kuulosti samalta kun huumehörhöistä tai alkoholisteista kärsivien ihmisten osuus.
Jos on noin, niin tilanne on sairas ja sinä sairastut myös ellet pistä ryhtiä systeemeihin.
Näkee ettet sinä oo kasvattanu mitään. Ei lapsia määräilemällä kasvateta. Kyllö vanhempien tulee arvostaa ja kunnioittaa myöskin lapsiaan, ei se mikään yksipuolinen asia ole. Useita aikuisia lapsia kasvattaneena tiedän mistä puhun.
"Tyhjäpäitä", - voi tule ja puserra!!!
Luin kirjoituksianne itku silmässä, niin ajankohtaisilta ne tuntuivat myöskin omaan elämääni.Huoli on tällä hetkellä yhdestä rakkaasta lapsesta joka on alkanut kulkemaan maailman teitä.
Olen paljonkin keskustellut hänen kanssaan aiheesta ja hän kyllä sanoo, että usko on hänelle kaikkein tärkein asia elämässään.Hän sanoo myöskin , että on huono omatunto kun kulkee väärillä teillä.
Olisipa ihana tavata tällaisia äitejä ja saada jutella ja rukoilla yhdessä lastensa puolesta.Olen yksin tämän kipuni kanssa kun tämä on niin kipeä asia, enkä ole voinut jakaa tätä vielä kellekkään.
Pyydän , jos jaksatte meidänkin perhettä muistaa rukouksin.
Olen lestadiolaisperheen lapsi. Osa suuren lapsuudenperheen sisaruksista on vielä seurakunnan jäseniä, osa ei.
Lähdin itse verrattain nuorena koska en voinut hyväksyä hirvittävän monia asioita esikoisten elämässä. En naisen elämän sitomista synnyttämiseen, en sitä että miehet päättävät kaikesta, en sitä että minun pukeutumistanikin oltaisiin säädelty ulkoapäin. Ihan vain muutamia mainitakseni, syitä oli paljon paljon enemmän. En usko enkä ole koskaan uskonut sellaiseen jumalaan joka lestadiolaisten mielestä on se ainoa oikea. Pelottava ukkeli joka määrää syntisiä helvettiin liukuhihnalla ja ärisee välissä. Kyllä, minä koin sen niin. En väitä että lestadiolaiset näkisivät asian samalla tavalla. Uskon kyllä, mutta paljon lempeämpään ja rakastavampaan jumalaan.
Minulle, kuten kaikille muillekin ihmisille, vanhempien rakkaus on hirvittävän tärkeä asia. Kun en kyennyt enää muuta kuin lähtemään yhteisöstä, kun tunsin kuolevani sisältä siihen tyhjyyteen jota oli tarjolla, tunsin katoavani vanhempieni silmissä.
Minusta tuntui ettei itselläni ollut lähtöni jälkeen arvoa, vain sillä että vanhempani eivät voineet esitellä omaa hyvyyttään kasvattajina ja yhteisön jäseninä.
Kun äitini kyynelsilmin kertoi miten hänen sielunsa kärsii minun syntisyydestäni, itkin sisäänpäin. Eikö sillä ollut mitään arvoa että elin elämää jonka tunsin mielekkääksi ja oikeaksi? Olisiko minun pitänyt uhrata loppuelämäni olemalla onneton tapalestadiolainen vain siksi, että äiti ja isä ja uskovaiset sisarukset olisivat saaneet hyvän mielen? Eikö kukaan rakastanut minua alun alkaenkaan kuin siksi että kuuluin yhteisöön?
Tiedän että lapsuuden perheeni uskoo että teen syntiä ja joudun helvettiin ja että he tarkoittavat hyvää. Mutta miten paljon toista ihmistä voi sen varjolla polkea ja syyllistää? Kaikille teille äideille: se teidän mielestänne syntinen ja väärässä oleva lapsi kaipaa suunnattomasti sitä että on teille näkyvä ja rakas ja tärkeä juuri sellaisena kuin on. Paikkailen omaa mieltäni edelleen yli kolmikymppisenä - en siksi että valitsin väärin vaan siksi että vanhemmat käänsivät minulle selän.
Ja kaikille niille tiedoksi jotka uskovat että ”maailman” ihmiset ovat kovia ja kylmiä ja kamalia (ja juoppoja tietenkin) niin kuin seuroissa opetetaan: Se on suurta huuhaata ja valetta. Kaikkialla on sekä hyviä että pahoja ihmisiä ja kaikkea siltä väliltä. Rakastavimmat ja ehdottomimmin hyväksyvät ihmiset olen löytänyt niistä, jotka eivät usko jumalaan. He keskittyvät muiden tuomitsemisen sijasta rakastamaan lähimmäisiään, myös niitä jotka ovat tehneet virheitä. Outoa kyllä tästä muistuu mieleeni eräs raamatun keskeinen henkilö, mutta lieneekö sillä väliä…
KOrjaus tekstiin: "Paikkailen omaa mieltäni edelleen yli kolmikymppisenä - en siksi että valitsin väärin vaan siksi että vanhemmat käänsivät minulle selän." Piti olla "Paikkailen omaa mieltäni edelleen yli kolmikymppisenä - en siksi että olisin valinnut väärin vaan siksi että vanhemmat käänsivät minulle selän."
Tekstistä ei välittynyt se, että olen valinnut mielestäni aivan oikein.
Aivan samat tuntemukset minullakin. Olen vähän yli parikymppinen lestadiolaisuuden jättänyt. Samoin koen kuin edellinen kirjoittaja. Minua ei rakasteta aidosti, koska elämänvalintani kulki "väärään" suuntaan. Omasta mielestäni kyllä oikeaan. Rukoilla lasten puolesta toki saa, mutta älkää lakatko rakastamasta ja "heittäkö" heitä helvettiin, jos he valitsevat toisin. Tai pitäkää tuomionne ainakin omana tietonanne...
Kysyn neuvoa. Oliks teillä vaimot erimielisyyksiä jo nuorena? Kannattaako jatkaa jos on jo seurusteluaikana näkemyseroja?