Nopeusvalvonta ja poliisit..

Niinpä..
Poliisi on ottanut kunnia asiakseen saada liikenne kuriin ja sitä kautta myös liikennekuolemat. Näin pitkälle ymmärrän tämän varsin hyvin mutta mitä pitäis muistaa että ne tekee vaan käskettyä työtä. Siksi tulee kysyäkin..

MIKSI?
1) Liikenneturvallisuutta ei voitaisi parantaa sillä että:
A) Käytettäisiin autoveroista saadut tulot KAIKILTA osin, teiden parantamiseen?
B) Liikenteen asenteen kehittämiseen
TAI
C) POISTETTAISIIN autovero kertakorvauksena ja siirettäisiin sen käytön maksuun. Maksuhan kertyy jo nyt kätevästi mm polttoaineverosta joten sitä nostamalla noin 200% niin eiköhän se sama summa tule? Silloin ei tarvitsisi kehitää mitään muuta hankintatekniikkaa edes jota nyt kumminkin jostain syystä tehdään. Sillä ehdolla kumminkin että kertyvä summa sijoitetaan KOKONAISUUDESSAAN liikenteeseen takaisin!

Mitä tulee nopeusvalvontaan ja poliiseihin niin voisivat itse olla hyvänä esimerkkinä.
TIEDÄN että he saavat ajaa ylinopeutta ilman varoitusvaloja. Syytä tähän EN TIEDÄ mutta niin saavat tehdä. Olen viimeisen puolen vuoden ajan tullut ohiajetuksi "tällaisista tapauksista" joitakin kertoja ja pari kertaa olen huomannut kun samat poliisisedät sitten istuvat kahvilla... Eli onko se silloinkin sallitua kun tulee ruoka- tai kahvitauko eteen?
Voin tässä myös todeta että en ole, ihan omaa tervettä järkeä käyttäen, ole käynyt kysymässä jos heillä on oikeus tällaiseen. Tosiasia on kumminkin että hyödyntävät tätä oikeutta aika lailla. Siksi voi tavallisella autoilijalla, kuten minulla, olla vaikeata ymmärtää näitä nopeusrajoituksia joissakin paikoissa.
Mitä mieltä te olette?

8

615

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >>>

      Tulisi myös miettiä sellaista kuin, heikompitehoisemmat autot joilla ei pysty ”hurjastelemaan” tarpeettoman lujaa.

      Useimmissa tilanteissa riittää 100 kW loistavasti.

      • Siirytään samalla näihin uusiin mopoautoihin.. Sitten se vasta turavllisesti liikkuukin.. Ei mee kun viikko mennä Rukalle..


      • ThePet

        Laitetaan ne vielä moottoritielle niin meillä on täys turvallisuus taattu..


      • dsffsdsdfsdfsdf

        Pääseehän minun 115 heppasella ruoskallakin sen 140 km/h ylinopeutta jos vaan haluaa.


    • Sosiaalidemokraatti

      Meillä puolueessa on otettu kunnia-asiaksi vaihtaa kaikki liikennepoliisit paremmin tuottaviin kameratolppiin, mutta katsotaanpa noita sinun kysymyksiäsi:

      a) Siksi, että silloinhan tiet paranisivat ja onnettomuudet vähenisivät! Menetettäisiin tärkeimmät tekosyyt rajoitusten laskulle, jotka ovat sentään keskeisin tekijä kameratolppien hoitamassa sakkojen keruussa.
      b) Juuri asenne on se, joka saa ihmiset tekemään "tyhmyyksiä", eli mm. protestoimaan ajamalla pientä ylinopeutta. Siksipä me juuri kannustammekin kansalaisia protestoimaan mm. tiputtamalla jatkuvatti nopeusrajoituksia aivan naurettavalle tasolle.
      c) Kerran läpivietyä maksua ei kannata lähteä perumaan, sillä kansa on jo "hyväksynyt" sen. Tietysti me kaavailemme puolueessa lisämaksuja ja sanktioita, mm. käyttömaksuja.

      Ja poiisihan nyt sentään palvelee yhteiskuntaa, vai mitä? Jos ne ajaa lujempaa, niin nehän ehtii valvomaan enemmän, vai mitä?

      • MIKÄLI tuo on "puolueen" virallinen mietintä, on ONNI että se ei tullut ENNEN vaaleja julkiseksi. 4´ssä vuodessa kumminkin kansa unohtaa joten nyt ei niin vaarallista.
        Pari vielä kysymystä..
        Sinun vastaus..
        a) Siksi, että silloinhan tiet paranisivat ja onnettomuudet vähenisivät! Menetettäisiin tärkeimmät tekosyyt rajoitusten laskulle, jotka ovat sentään keskeisin tekijä kameratolppien hoitamassa sakkojen keruussa.

        Tarkoittaako se sitä että joudumme karsia henkilökuntaa niin terveysasemilta, sairaaloista ja poliisista?

        Sinun vastaus
        c) Kerran läpivietyä maksua ei kannata lähteä perumaan, sillä kansa on jo "hyväksynyt" sen. Tietysti me kaavailemme puolueessa lisämaksuja ja sanktioita, mm. käyttömaksuja.
        Tarkoittaako se sitä että "vanhat" poliisit ja lääkärit alkaa tekeemään näitä laskelmia ja perintää??


    • perseruoto

      En ymmärrä miksi poliisi kyttää ohituskaistoilla kun on hyvät tiet ja ohitus voi tapahtua vaaratta ja hetkellinen nopeuden ylitys ei mielestäni vaaranna ketään!
      Kyttäisivät mieluimmin surmanohittelijoita, jotka kaahaavat ohi paikassa kuin paikassa...?
      Jokainen ymmärtää varmaan, että hetkellinen ohitus sille varatuilla kaistoilla riittävällä nopeuserolla on turvallisuutta eikä riski.
      Ja eritoten kun kuitenkin muuten noudattaa nopeusrajoituksia eikä tee surmanohituksia missä tahansa kuten näyttää aika yleistä olevan.
      Poliisit HUOM! menkää vaikka perjantai-iltapäivällä 16 jälkeen Jalasjärvi Tampere välille niin näette todellisia kaahareita, jotka eivät muista piittaa lainkaan.
      Ai niin mutta LP-n miehethän saavatkin sunnuntaisin hyvät suuremmat päivärahat, joten valvonta ajoittuu sinne etupäässä ja kas mummaa silloinkin pääasiana ohituskaistojen valvonta!
      Vosikos sakottaa niitä, jotka tahallaan jarruttelevat tientukkona.

    • jos ei passu kotteria

      vapaa päivina lasketa. Poliisi on kehityksessä vielä siinä vaiheessa että se uskoo käskytyksestä sääntöjä ja muuta maailmaa ei ole. Mutta tulee sitä kokemusta poliisillekin, ja yleensä vapaa ongelmat alkavat.Itsenäisyys alkaa pukkaamaan pintaan ja esimiestä aletaan kyseenalaistamaan, sitähän nähdään aika-ajoin !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      841
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      83
      781
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      696
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      654
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    8. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      523
    9. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      486
    10. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      58
      480
    Aihe