Iskelmäfinlandian ehdokkaista vielä.

Asettelu tuntuu erikoiselta, ihan niin kuin aiemmassa keskustelussa on mainittu.
Mielenkiintoni kiinnittyi lähinnä nuorempien ehdokkaiden kommentteihin siitä mitä mieltä he itse ovat ehdokkuudesta: Anne Mattila oli sitä mieltä, että hänen ehdokkuutensa ei ollut yllätys, koska hän on aloittanut laulamisen jo nuorena. Simo Silmu piti ehdokkuuttaa yllättävänä, sillä myönsi heti olevansa nuori ja meriiteiltään vielä "pieni" verrattuna Eikkaan, Topiin ja Reiskaan.
Mielenkiintoista on lähinnä Annen suhtautuminen ehdokkuuteen. Anne, hyvänä esiintyjänä, on kuitenkin kovin uusi artisti verrattuna vanhempiin ehdokkaisiin. Samoin Simo on uudehko artisti verraten konkareihin, vaikka Yölintu orkesterina on jo ollut varsinkin Satakunnassa tunnettu jo paljon ennen Anne Mattilaa. Näin suuresti voi artistin oma näkemys ehdokkuudesta poiketa. Sen kummemmin siihen ottamatta kantaa kuka kilpailun voittaa.
2348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tässä taas nähdään: "Meille kaikki heti-Mattilat"..ahneudella ei ole mitään määrää, voi voi. Ja niin 'mukavia' tyttöjä kun ovat. Itteään jaksavat kehua. Jotain 'fiksuuskurssia' ehdottaisin Mattiloille, kun ei nuo käytöstavat ole oikein hallussa.
Noita muita ei voi edes verrata Gröniin ja Taipaleeseen. Ihan eri sarjassa ovat, miksi yleensä laitetaan noin paljon eri sarjassa painivia samaan kilpailuun?

Äänestä
  • nykyisin epävireisesti ja nuotin vierestä. Ei siis häntäkään finlandiapalkinnolle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ehdokkaiden suhtautuminen e... kirjoitti:

Asettelu tuntuu erikoiselta, ihan niin kuin aiemmassa keskustelussa on mainittu.
Mielenkiintoni kiinnittyi lähinnä nuorempien ehdokkaiden kommentteihin siitä mitä mieltä he itse ovat ehdokkuudesta: Anne Mattila oli sitä mieltä, että hänen ehdokkuutensa ei ollut yllätys, koska hän on aloittanut laulamisen jo nuorena. Simo Silmu piti ehdokkuuttaa yllättävänä, sillä myönsi heti olevansa nuori ja meriiteiltään vielä "pieni" verrattuna Eikkaan, Topiin ja Reiskaan.
Mielenkiintoista on lähinnä Annen suhtautuminen ehdokkuuteen. Anne, hyvänä esiintyjänä, on kuitenkin kovin uusi artisti verrattuna vanhempiin ehdokkaisiin. Samoin Simo on uudehko artisti verraten konkareihin, vaikka Yölintu orkesterina on jo ollut varsinkin Satakunnassa tunnettu jo paljon ennen Anne Mattilaa. Näin suuresti voi artistin oma näkemys ehdokkuudesta poiketa. Sen kummemmin siihen ottamatta kantaa kuka kilpailun voittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu