Punamullalla olisi kannatusta

Tässä nyt hieman lehtijulkisuudesta poikkeava kanta hallituspohjaan. Tiedotusvälineet puhuu lähinnä rikkaiden omistajien äänellä. Tavallinen turpeenpuskija ajattelee toisin ja toivoo Vanhasenkin kuulevan.
Kun Kokoomuksessa ollaan hermostuneita Vanhasen hallituspohjakaavailuista, niin siellä varmasti tiedetään mitä maakuntien ihmiset asiasta ajattelee. Porvarihallistusta parempi tavallisten ihmisten kannalta on Punamulta, eli vanha pohja ehkä Vihreillä lisättynä. Siinä olisi tukeva enemmistö ja sehän monipuoluejärjestelmässä riittää. Parlamentarismin näkökulmasta vanha hallituspohja myös säilytti enemmistön. Tässäkään suhteessa ei ole ongelmaa.
On höpöhöpö-tulkinta väittää,että lisää paikkoja saaneet puolueet olisivat ilman muuta etuoikeutettuja hallitukseen. Eri juttu olisi jos Kokoomuksella olisi 101 paikkaa! Tästähän ollaan kaukana. Kokoomuksella on vain neljännes parlamentin paikoista.
Eli jos maakuntien ihmisten ääni kuuluu, niin punamulta jatkaa.
4131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei kokkareista olevastuunkantajaksi.

Äänestä
  • Moni tavallinen palkansaaja ajattelee kauhulla mitä seuraa sellaisesta hallituksesta jossa Kokoomus on mukana. Historia on opettanut ja kyllä sen Siperian opit olisi hyvä muistaa.
    Yksi seuraus puhtaasta porvarihallituksesta olisi se, että SAK uhkaisi kohta yleislakolla, tulisi kovia palkankorotuksia ja siitä seuraisi sitten talouden sekamelkska. Ei kiitos!

    Äänestä

  • Lämpimästi kannatan jatkoa nykyhallitukselle. Vahvistukseksi voisi tulla kristilliset tai vihreet.

    Äänestä

Tätä viestiä on sitten näemmä spämmätty vähän joka puolueen ryhmään. Ei se mitään. Hyvähän se on, että demaritkin huomaavat, että on olemassa muitakin puolueita kuin SDP.

Itse kysymykseen totean kuitenkin, että punamullan paikka nykyisen vaalituloksen varjossa on paskahuussin seinässä.

SDP ja Keskusta eivät enää voi muodostaa hallitusta kahdestaan siten, että niillä olisi enemmistö. Ruotsalaiset, Vihreät tai joku muu puolue pääsisi siis vaa'ankieleksi sanelemaan hallitusohjelman sisältöä ja ministeripaikkajakoa. Kun vielä huomioidaan se, että sekä SDP että Keskusta menettivät runsaasti eduskuntapaikkoja, tämä vaihtoehto tuskin maistuu Vanhaselle.

Keskusta ja Kokoomus sitävastoin saavat enemmistön eduskunnassa kahdestaankin. Kun tuota kokoonpanoa vahvistetaan jollain apupuolueella, hallituksella on sopivan turvallinen selkänoja. Eikä apupuolue pysty sanelemaan hallitusohjelmaa tai ministerijakoa.

Niin, mitenkähän on. Jos minä olisin Vanhanen, niin kumpikohan vaihtoehto kuullostaisi houkuttelevammalta...?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maakunnissa kirjoitti:

Tässä nyt hieman lehtijulkisuudesta poikkeava kanta hallituspohjaan. Tiedotusvälineet puhuu lähinnä rikkaiden omistajien äänellä. Tavallinen turpeenpuskija ajattelee toisin ja toivoo Vanhasenkin kuulevan.
Kun Kokoomuksessa ollaan hermostuneita Vanhasen hallituspohjakaavailuista, niin siellä varmasti tiedetään mitä maakuntien ihmiset asiasta ajattelee. Porvarihallistusta parempi tavallisten ihmisten kannalta on Punamulta, eli vanha pohja ehkä Vihreillä lisättynä. Siinä olisi tukeva enemmistö ja sehän monipuoluejärjestelmässä riittää. Parlamentarismin näkökulmasta vanha hallituspohja myös säilytti enemmistön. Tässäkään suhteessa ei ole ongelmaa.
On höpöhöpö-tulkinta väittää,että lisää paikkoja saaneet puolueet olisivat ilman muuta etuoikeutettuja hallitukseen. Eri juttu olisi jos Kokoomuksella olisi 101 paikkaa! Tästähän ollaan kaukana. Kokoomuksella on vain neljännes parlamentin paikoista.
Eli jos maakuntien ihmisten ääni kuuluu, niin punamulta jatkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu