Eroon rintakumista ja muita ongelmia

Alan vähitellen käymään aika epätoivoiseksi näiden jatkuvien imetysongelmien kanssa. Haluaisin kovasti imettää poikaani mutta kaikki tuntuu menevän pieleen. Ongelmat alkoivat synnytyslaitoksella, poika imi melkein heti nännit rikki ja imetys oli lopetettava joksikin aikaa. Lypsykoneella kävin joitakin kertoja, mutta maitoa ei voinut käyttää, kun siinä oli verta joukossa. Muutaman päivän kuluttua sain rintakumin ja minua käskettiin imettämään sen kanssa. Homma lähti joten kuten käyntiin, mutta missään vaiheessa maito ei kaverille riittänyt. Kotona jatkoin samaa rataa, ruokailu aloitettiin imetyksellä ja lopuksi annettiin pulloa. Olin synnytyksen jälkeen pitkään aika huonossa kunnossa, joten en näihin imetysasioihin niin perehtynyt, yritin vain selvitä päivästä toiseen. Nyt aikaa on kulunut melkein 2 kk ja yritän vielä saada maidontuotantoa lisääntymään. Ensimmäiseksi yritin luopua rintakumin käytöstä, huonolla menestyksellä. Kaveri on siihen niin tottunut, että ei edes yritä imeä pelkkää rintaa. Pari kertaa olen onnistunut ottamaan rintakumin pois kesken imetyksen ja laittamaan rinnan suuhun takaisin niin nopeasti, että imeminen on jatkunut. Homman tekee hankalaksi myös se, että minulla on suuret rinnat ja olemattoman pienet nännit. Lisäksi nännit ovat aina olleet erittäin herkät, etukäteen ajattelin että imetys tulee olemaan täysin mahdotonta.

Mitenkähän tässä tilanteessa nyt tulisi edetä? Poika on ilmeisesti perinyt isänsä nopean aineenvaihdunnan, joten ruokaa kuluu paljon. Täysimetykseen en edes kuvittele pääseväni. Jossain neuvottiin imettämään ”jatkuvasti” mutta pelkään nännieni hajoavan uudelleen. Lisäksi tuntuu pahalta huudattaa lasta nälkäisenä, kun mahantäytettä olisi kuitenkin jääkaapissa tarjolla. Vauva voi kyllä imetyksen jälkeen hetkeksi torkahtaa, mutta muutaman minuutin päästä kitinä alkaa uudelleen. Täydellä vatsalla vauveli on oikein hyväntuulinen, ei vaikuta kärsivän vatsavaivoista ja nukkuu hyvin. Minusta on alkanut tuntua siltä, että olisimme kaikki onnellisempia ilman näitä jatkuvia imetysyrityksiä.
4627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

miksi sinä pidät lastasi nälässä?????
Minulla loppui maito kun vauva oli 6 viikkoinen ja kokoajan jouduttiin antamaan lisämaitoa.Joka paikassa (sairaala,neuvola)oltiin sitä mieltä että korviketta vaan että vauva kasvaa.Imetys ei ole mikään äitiyden mitta vaikka itsekkin sitä kovasti surin etten pystynyt antamaan enemmän rintaa.Nyt mulla on tyytyväinen 2 kk vanha vauva joka kasvaa ja voi hyvin kun saa maitoa.Ei kai kukaan äiti halua pitää lastansa nälässä????Vai haluatko???Anna hyvä ihminen en´sin vaikka rintaa ja sitten vaan lisäksi korviketta että saa mahansa täyteen.Eikä sulta maitoa erity kun olet kokoajan stressaantunut kun mietit noita asioita...

Äänestä
  • pidä lasta nälässä, tyyppi vetää korviketta litran päivässä ja on suorastaan pullea. Mutta jos yrittäisi imettää useammin, niin sehän melkein edellyttäisi, että korviketta ei syötettäisi mahantäydeltä.

    Äänestä

  • ei kukaan pidä lastaan tarkoituksella nälässä. etenkin esikoisen kanssa voi käydä niin, että ei "osaa" ruokkia" riittävästi. kuten sanottu, kukaan ei ole seppä syntyessään. jokainen tekee parhaansa ja voin ite henkilökohtaisesti sanoa, että vaikka yrittää olla stressaamatta niin kyllä sitä asiaa tulee vaan funtsittua ja etenkin jos neuvolassa odotetaan että paino lähtee nousemaan niin se mielestäni luo lisäpaineita. voin sanoa kaiken omasta kokemuksesta! itelleni sanottiin näin, että ennemmin hyvä äiti kuin hyvä imettäjä. tällä hetkellä annan vain pullosta maitoa. lypsän sen mitä irti lähtee ja muuten annan korviketta. maidon tulo alkoi hiipumaan tuossa n. 3 päivää sitten ja kuukautisetkin alkoivat, jiihaa...

    Äänestä

Kysy apua asiantuntijoilta: http://www.imetys.fi/ , muualta saat vain sekavia ja toisistaan poikkeavia neuvoja. Tuolla he ovat erikoistuneet auttamaan juuri imetyksessä ja neuvovat vaikka kädestä pitäen tarpeen vaatiessa. Soita heti: Valtakunnallinen imetystukipuhelin 041 528 5582 tai ota yhteyttä lähimpään imetystukihenkilöön: http://imetystukilista.net/ryhmat/?&blogid=1 .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tixietta kirjoitti:

Alan vähitellen käymään aika epätoivoiseksi näiden jatkuvien imetysongelmien kanssa. Haluaisin kovasti imettää poikaani mutta kaikki tuntuu menevän pieleen. Ongelmat alkoivat synnytyslaitoksella, poika imi melkein heti nännit rikki ja imetys oli lopetettava joksikin aikaa. Lypsykoneella kävin joitakin kertoja, mutta maitoa ei voinut käyttää, kun siinä oli verta joukossa. Muutaman päivän kuluttua sain rintakumin ja minua käskettiin imettämään sen kanssa. Homma lähti joten kuten käyntiin, mutta missään vaiheessa maito ei kaverille riittänyt. Kotona jatkoin samaa rataa, ruokailu aloitettiin imetyksellä ja lopuksi annettiin pulloa. Olin synnytyksen jälkeen pitkään aika huonossa kunnossa, joten en näihin imetysasioihin niin perehtynyt, yritin vain selvitä päivästä toiseen. Nyt aikaa on kulunut melkein 2 kk ja yritän vielä saada maidontuotantoa lisääntymään. Ensimmäiseksi yritin luopua rintakumin käytöstä, huonolla menestyksellä. Kaveri on siihen niin tottunut, että ei edes yritä imeä pelkkää rintaa. Pari kertaa olen onnistunut ottamaan rintakumin pois kesken imetyksen ja laittamaan rinnan suuhun takaisin niin nopeasti, että imeminen on jatkunut. Homman tekee hankalaksi myös se, että minulla on suuret rinnat ja olemattoman pienet nännit. Lisäksi nännit ovat aina olleet erittäin herkät, etukäteen ajattelin että imetys tulee olemaan täysin mahdotonta.

Mitenkähän tässä tilanteessa nyt tulisi edetä? Poika on ilmeisesti perinyt isänsä nopean aineenvaihdunnan, joten ruokaa kuluu paljon. Täysimetykseen en edes kuvittele pääseväni. Jossain neuvottiin imettämään ”jatkuvasti” mutta pelkään nännieni hajoavan uudelleen. Lisäksi tuntuu pahalta huudattaa lasta nälkäisenä, kun mahantäytettä olisi kuitenkin jääkaapissa tarjolla. Vauva voi kyllä imetyksen jälkeen hetkeksi torkahtaa, mutta muutaman minuutin päästä kitinä alkaa uudelleen. Täydellä vatsalla vauveli on oikein hyväntuulinen, ei vaikuta kärsivän vatsavaivoista ja nukkuu hyvin. Minusta on alkanut tuntua siltä, että olisimme kaikki onnellisempia ilman näitä jatkuvia imetysyrityksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu