VIIMEISET SANANI
Niin. Olin viikon loppuna päättänyt.
Etten enää alkuviikosta kirjoittaisi tänne.
Soitin rakkaaleni eillen.
Kai minulta jäi sittenkin jotakin sanomatta.
Kirjoitin äsken läksiäis puhettani.
Mahtavia sanoja.
Moni mutkaisia muotoja.
Ne saavat minut iloiseksi.
Niin. Osaanhan minä jotakin.
Kulutin koko eilisen päivän käsikirjoitukseen.
Se oli toisinaan uuvuttavaa.
On raskasta kirjoitaa tarinaa.
Jonka sisältö pitäisi saada liikuvaan muotoon.
Olen minä ollut pahemissakin paikoissa,
ja aina osannut kirjoitaa.
Pitää vain ottaa oikea asenne.
Rohkeus, sitä se vaan vaatii.
Jossakin siintää kaukainen tulevaisuus.
Seuraavaksi kirjoitan Kunniakkaan kuoleman.
Elämä on joskus kuolemista.
Vanhoista totutuista työtavoista on luovuttava.
Ja tilalle otettava uusia.
Nyt sujuu, kun minulla on oikolukijakin.
Joskus minä puran itseni ihan tyhjäksi.
Heittäydyn sohvalle ja kuuntelen laulujasi.
Annan ajatusten liikua vapaana päässäni.
Olen itse siinä ajatusten virrassa.
Enkä ajatele mitään muuta.
Pelkään kevättä.
Nyt se peloittaa minua enemmän kuin koskaan.
Mitä mistäkin tulee.
Minkä saatan ajoissa valmiiksi.
Voiko levätä riitävästi päässäni savuavilta ajatuksiltani.
Pettävätkö suunitelmani.
On siinä paljon asioita yhdelle miehelle.
Kunigas ajatus on se, että nyt annan palaa.
Nyt ei ole väliä sillä,
vaikka arvostelijat minua yrittäisivät kaataa.
Minähän teen nyt.
Ja olen suunattoman onnellinen.
Kirjoitan täydestä sydämestäni.
Täysillä juuri sitä mitä haluan.
Enkä pelkää vaikka se haukuttaisiikin.
T: Jaretc
VIIMEISET SANANI
6
1091
Vastaukset
- Toivottavasti
viimeiset sanasi todella olivat viimeiset. Emme jää kaipaamaan.
- Jaretc......
Kyllä mä tulen takaisin kunhan kerkeän.
Joten painajaisesi jatkuu vielä. Mä olen saanut hyvää valautetta ja siksi mulla on monta hyvää syytä tulla tänne takaisin.
Jokainen voi oppia jos haluaa. Ei sun tarvitse mua kahdehtia. Sun kannanottosi ei vaikuta mitenkään mun kirjoitteluuni täällä. Sä saat haukkua mua niin paljon kun haluat.
T: Jaretc - jää kaipaamaan
Jaretc...... kirjoitti:
Kyllä mä tulen takaisin kunhan kerkeän.
Joten painajaisesi jatkuu vielä. Mä olen saanut hyvää valautetta ja siksi mulla on monta hyvää syytä tulla tänne takaisin.
Jokainen voi oppia jos haluaa. Ei sun tarvitse mua kahdehtia. Sun kannanottosi ei vaikuta mitenkään mun kirjoitteluuni täällä. Sä saat haukkua mua niin paljon kun haluat.
T: JaretcSinun "runouttasi", jossa vilisee yhdyssanavirheitä ja ainaisia typoja. Taisit olla ylivilkas lapsi, jota kukaan ei sietänyt ja jonka oli vaikeuksia kanavoida energiaansa mihinkään hyödylliseen?
Nyttemmin aikuisikään ehtineenä kirjoittelet "rakkausrunoja" yleiselle foorumille ja toivot saavasi niistä tyydytystä omaan tyhjään elämääsi? Palautetta saat pikkutytöiltä, jotka ihastelevat vanhemman miehen kiinnostusta omaan idoliinsa.
Kelailin sitä hyvää palautetta, jota olit omien sanojesi mukaan saanut tällä palstalla ja en löytänyt juurikaan sellaista. Korkeintaan ehkä
pari vaivautunutta kannustusta joista oli selvästi aistittavissa halu olla pelkästään kohtelias. Minusta nuo sinun kirjoituksesi ovat selvästi pitkälle kajahtaneen ihmisen huomionkipeyttä : Hei katsokaa, minä täällä!
Kaikilla on toki oikeus kirjoittaa yleiselle keskustelupalstalle mitä lystää, niin minullakin. - jaretc..........
jää kaipaamaan kirjoitti:
Sinun "runouttasi", jossa vilisee yhdyssanavirheitä ja ainaisia typoja. Taisit olla ylivilkas lapsi, jota kukaan ei sietänyt ja jonka oli vaikeuksia kanavoida energiaansa mihinkään hyödylliseen?
Nyttemmin aikuisikään ehtineenä kirjoittelet "rakkausrunoja" yleiselle foorumille ja toivot saavasi niistä tyydytystä omaan tyhjään elämääsi? Palautetta saat pikkutytöiltä, jotka ihastelevat vanhemman miehen kiinnostusta omaan idoliinsa.
Kelailin sitä hyvää palautetta, jota olit omien sanojesi mukaan saanut tällä palstalla ja en löytänyt juurikaan sellaista. Korkeintaan ehkä
pari vaivautunutta kannustusta joista oli selvästi aistittavissa halu olla pelkästään kohtelias. Minusta nuo sinun kirjoituksesi ovat selvästi pitkälle kajahtaneen ihmisen huomionkipeyttä : Hei katsokaa, minä täällä!
Kaikilla on toki oikeus kirjoittaa yleiselle keskustelupalstalle mitä lystää, niin minullakin.On se vaan hemmetin hienoa teksitä.
Sulla ei suoraan sanottuna mene kovin hyvin itselläsikään. Älä luulekkaan että tekstisi muhun vaikutaa. Se ei ole sen arvoista.
T: Jaretc - Jaretc.....
jää kaipaamaan kirjoitti:
Sinun "runouttasi", jossa vilisee yhdyssanavirheitä ja ainaisia typoja. Taisit olla ylivilkas lapsi, jota kukaan ei sietänyt ja jonka oli vaikeuksia kanavoida energiaansa mihinkään hyödylliseen?
Nyttemmin aikuisikään ehtineenä kirjoittelet "rakkausrunoja" yleiselle foorumille ja toivot saavasi niistä tyydytystä omaan tyhjään elämääsi? Palautetta saat pikkutytöiltä, jotka ihastelevat vanhemman miehen kiinnostusta omaan idoliinsa.
Kelailin sitä hyvää palautetta, jota olit omien sanojesi mukaan saanut tällä palstalla ja en löytänyt juurikaan sellaista. Korkeintaan ehkä
pari vaivautunutta kannustusta joista oli selvästi aistittavissa halu olla pelkästään kohtelias. Minusta nuo sinun kirjoituksesi ovat selvästi pitkälle kajahtaneen ihmisen huomionkipeyttä : Hei katsokaa, minä täällä!
Kaikilla on toki oikeus kirjoittaa yleiselle keskustelupalstalle mitä lystää, niin minullakin.Olet todella fiksu sen näkee kirjoituksestasi.
Mä olen sattumoisin sua vanhempi. Ja kokeneempi onneksi.
Jos sä näkisit mut sä pyytäisit anteeksi sitä mitä sä olet musta kirjoitanut. Oletko koskaan ajatellut kasvaa isoksi aikuiseksi. Ja päästä sinuiksi itsesi kanssa.
Sun ylpeä sisäinen olemuksesi ei anna sijaa muille ihmisille. Olet täynnä itseäsi.
Mä tunnen valitettavasti paljon selaisia julkiksia, jotka nauraisivat sun ylimielisille teksteillesi. Ja mitä siihen huomioitiin tulee.
Niin sun on hyvä tietää, että mä olen saanut osakseni liikakin huomioitia.
Ei ole kato helpoo olla ihmisenä selaisessa maailmassa, jossa näkee paljon ihmisiä ja tietää että jokaisella heistä on se oma maailmansa.
Mä sentään tiedän mistä mä puhun. Sillä olen mä vähän jotakin nähnyt. Sun kirjoituksissasi näkyy lapselisuus ja aikuiseksi kasvamisen vaikeus.
Mutta kyllä sustakin vielä aikuinen tulee. Uskon niin.
T: Jaretc - kaikki ihmiset
Jaretc..... kirjoitti:
Olet todella fiksu sen näkee kirjoituksestasi.
Mä olen sattumoisin sua vanhempi. Ja kokeneempi onneksi.
Jos sä näkisit mut sä pyytäisit anteeksi sitä mitä sä olet musta kirjoitanut. Oletko koskaan ajatellut kasvaa isoksi aikuiseksi. Ja päästä sinuiksi itsesi kanssa.
Sun ylpeä sisäinen olemuksesi ei anna sijaa muille ihmisille. Olet täynnä itseäsi.
Mä tunnen valitettavasti paljon selaisia julkiksia, jotka nauraisivat sun ylimielisille teksteillesi. Ja mitä siihen huomioitiin tulee.
Niin sun on hyvä tietää, että mä olen saanut osakseni liikakin huomioitia.
Ei ole kato helpoo olla ihmisenä selaisessa maailmassa, jossa näkee paljon ihmisiä ja tietää että jokaisella heistä on se oma maailmansa.
Mä sentään tiedän mistä mä puhun. Sillä olen mä vähän jotakin nähnyt. Sun kirjoituksissasi näkyy lapselisuus ja aikuiseksi kasvamisen vaikeus.
Mutta kyllä sustakin vielä aikuinen tulee. Uskon niin.
T: Jaretchalua Tuisku-palstalla lukea jonkun lapsen asteella olevan, itsekeskeisen ihmisen omahyväisiä rakkausvuodatuksia.
Toki myönnän, että pikkutyttöjen valinta terrorin kohderyhmäksi ja uhriksesi ei ole huono valinta. Joku heistä voi lemmentuskissaan pitää runoistasi.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2293259Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3552923Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,141939Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.781836Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e601748Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591632MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,121473- 1221436
Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4591344Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171330