Jotenkin tuntui muutama päivä sitten, että alan vihdoin toipua tästä kamalan ihanasta yksipuolisesta ihastumisesta. Tai en usko sen olleen täysin yksipuolista, mutta varmasti vahvempaa tai pakkomielteistä minun puoleltani.
Eilen illalla minulta pääsi yllättäen itku. Ensin säikähdin, mistä se tuli, mutta sitten ymmärsin sen olevan hyvä asia, lopullinen mielenpuhdistus.
Tämä "ihastus" on johdatellut ja vaikuttanut erinäisiin päätöksiini ja tekemisiini jo vuosia.
No...en jaksa nyt enempää kirjoittaa asiasta, vaan nautin keväästä ja tulevasta, puhtaimmin mielin ja omien päätösteni kautta.
Eilen illalla minulta pääsi yllättäen itku. Ensin säikähdin, mistä se tuli, mutta sitten ymmärsin sen olevan hyvä asia, lopullinen mielenpuhdistus.
Tämä "ihastus" on johdatellut ja vaikuttanut erinäisiin päätöksiini ja tekemisiini jo vuosia.
No...en jaksa nyt enempää kirjoittaa asiasta, vaan nautin keväästä ja tulevasta, puhtaimmin mielin ja omien päätösteni kautta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
saman vaiheen kokeneena. Monet itkut itketty ja käyty läpi luopumisen tuskaa. Ei halunnut hyväksyä ihastumisen olevan yksipuolista. Se toinen niin kivasti jutteli ja hymyili ja katsoi silmiin.
Kyllä se vie aikansa. Ensin hurmuri vie jalat alta. Pitää opetella se kävelytaito uudestaan ;) Ei mikään helppo homma.
Vieläkin välillä itken, koska olin tunteella mukana aikoinaan. Mutta puhdista vaikutus sillä on. Nautitaan keväästä ja auringosta :)
Olette ilmeisen pitkäjänteistä sorttia. Se on hyvä piirre. Yksipuoliseen ihastumiseen minusta ei olisi, kyllästyisin päivässä.
yltiörealisti. Siihen kun pääsis.:)
psykopaatti, nehän ei pysty tuntemaan oikeasti.
pieniä viitteitä on jo ilmassa, olen saanut muutakin aikaisiksi. Mutta se, että ihastus hallitsee minua, ei tunnu kivalta. Ja johdattelee tekemisiäni...ei ole oikein itseä kohtaan. Elättelee toiveita, mistä ei tule mitään. Toivottavasti saan itkut aikaiseksi.
että on muitakin pakkomielteisiä. Mäkin oon jo vähän "paranemassa", etenkin kun en oo nähnyt ihastustani pitkään aikaan, en kyl tiedä taantuisinkos taas, jos näkisin.
nyt taas tuskallinen..ikävä kalvaa, ja on sellaista ero ahdistusta. mietin, eihan tää voi olla normaalia.
Se ihminen on jotenkin outo, ikävä kyllä..en pääse kosketukseen ja kuitenkin tuntuu, ett välittää. Paikanvaihdos..onko ainut keino?