Kun lapsilisäjärjestelmä luotiin suurin osa äideistä oli kotona, ei ansiotyössä. Tulojenhankinnan teki perheenisä. Silloin se oli todella tarpeellinen. Ajat ovat muuttuneet. Kaikkea muutetaan ja myllerretään. Eläkkeitä leikataan, sosiaalietuuksia huononnetaan. Rikkaat vaan rikastuu. Lapsilisille saisi laittaa tulorajat. On niin huvittavaa kuulla keskusteluja kuinka lapsilisiä käytetään. Pankkitalletuksiin, etelänmatkoihin jne.(ilmaista yhteiskunnan rahaa). ON todella paljon jotka tarvitsevat niitä rahoja, esim pienituloiset ja asuntovelalliset joille ei paljon jää kun velkansa hoitavat, joten heille enemmän ja esim 3500-4000 € KATOKSI.
Lapsilisät
REMONTTIIN
3182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minusta lapsilisät pitäisi porrastaa tulojen mukaan ja niin että isompituloisille sitä ei maksettaisi lainkaan.Tuloraja voisi olla nuo mainitsemasi euromäärät.On suorastaan pöyristyttävää kuinka yhteiskunta tukee jo muutenkin hyvin pärjääviä kansalaisia ja toiset hakevat ruokansa pelastusarmeijan tai kirkon ruokajonoista.Nyt muodostettavan uuden hallituksen tulisi tosissaan tehdä mm.näiden asioiden eteen nopeita päätöksiä,sillä on uskomatonta kuinka 2000-luvun Suomessa tälläistä vielä tapahtuu.
VITTU.
Aikaisemmin lapsilisät olivat pienempiä, ja verotuksessa oli lapsivähennys. Tämä suosi suurituloisia, koska kateuspuolueiden lainsäädännön tuloksena suurituloisten veroprosentti on suurempi -> saman verovähennyksen hyöty on suurituloisella isompi.
Kateuspuolueiden lainsäädännön perusteella siirryttiin sitten solidaarisempaan järjestelmään, jossa lapsivähennykset poistettiin mutta tilalle tuotiin suuremmat lapsilisät. Nyt jokainen saa yhtä paljon.
Tämäkin on siis kateuspuolueille liikaa. On se PERKELE kumma että verorahat kyllä kelpaavat, mutta pienintäkään etua ei takaisinpäin sallittaisi. Itse maksan kuukausittain veroja noin 15 lapsen lapsilisän verran. Onko kohtuullista, että saan niistä YHDEN lapsen lapsilisän verran hyötyä myös omalle perheelleni.
SAATANA. Ruoka se on hyvätuloisenkin ostettava.
"SAATANA. Ruoka se on hyvätuloisenkin ostettava."
Ruoka ostetaan niillä hyvillä tuloilla.