Number 23

Käväsin tossa katsastamassa kyseisen leffan Numero 23. Yksinkertaisesti pätkä kertoo kaverista, joka saa vaimoltaan lahjaksi kirjan nimeltään Numero 23 ja sittemmin tulee vainoharhaiseksi ja saa pakkomielteen numerosta 23. Perusidealtaan leffa saattaa vaikuttaa aika simpeliltä, mutta tarjoaa kyllä yllätyksiä.

Jim Carreyn ns. vakampi roolityö vakuuttaa katsojankin, joka on tottunut kyseisen herran naaman vääntelyyn ja vitseihin. Elokuva ei karkaa käsistä, vaan sisältää kestävän juonen, joka kasassa loppuun asti.

Elokuva vakuutta myös visuaalisella annillaan. Se miten schumacher käyttää värejä ja hyvin tyyliteltyä kuva kerrontaa Fingerling hahmon ympärille kuvatuissa kohtauksissa.

Suosittelen jos pitää elokuvista, jotka eivät aukea heti kättelyssä vaan pistävät miettimään.
Tarinassa on hyvä psykologinen ote, joka lopulta pohjaa hyvin elokuvan idean ja selittää sitä.

Number 23 - 2007 (Numero 23)
Ohjaaja: Joel Schumacher
****/*****
1255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sen loppuratkaisu muistutti liikaa Da Vinci koodia, eikä ne hahmot oikein kiinnostanu. Virginia Madsen oli jopa melko huono. Carrey oli ok, mutta tarina ja tapahtumat liian keskinkertaisia. Shame...

**/*****

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Krispel kirjoitti:

Käväsin tossa katsastamassa kyseisen leffan Numero 23. Yksinkertaisesti pätkä kertoo kaverista, joka saa vaimoltaan lahjaksi kirjan nimeltään Numero 23 ja sittemmin tulee vainoharhaiseksi ja saa pakkomielteen numerosta 23. Perusidealtaan leffa saattaa vaikuttaa aika simpeliltä, mutta tarjoaa kyllä yllätyksiä.

Jim Carreyn ns. vakampi roolityö vakuuttaa katsojankin, joka on tottunut kyseisen herran naaman vääntelyyn ja vitseihin. Elokuva ei karkaa käsistä, vaan sisältää kestävän juonen, joka kasassa loppuun asti.

Elokuva vakuutta myös visuaalisella annillaan. Se miten schumacher käyttää värejä ja hyvin tyyliteltyä kuva kerrontaa Fingerling hahmon ympärille kuvatuissa kohtauksissa.

Suosittelen jos pitää elokuvista, jotka eivät aukea heti kättelyssä vaan pistävät miettimään.
Tarinassa on hyvä psykologinen ote, joka lopulta pohjaa hyvin elokuvan idean ja selittää sitä.

Number 23 - 2007 (Numero 23)
Ohjaaja: Joel Schumacher
****/*****

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu