Meni läpi!

Tokalla kerralla meni Järvenpäässä. Nyt jopa kehujen kanssa havainnoinnista. Jännitin sen verran ekalla kerralla, että unohdin kaikki mitä oli eniten painotettu. On kyllä insseissä eroja, onneksi sattui sama joka oli ajattamassa pikkubroidia kesällä, eli ei mikään niuhottaja vaan keskittyi yleiseen ajamisen tasoon ja antoi hyviä vinkkejä ja kommentteja koko ajan. Kiitokset myös iskälle kärsivällisyydestä ja oman kokemuksen siirtämisestä. Muistakaa myös muut tuoreet kuskit: ETTE OLE VALMIITA AJAJIA, VAAN NYT SE VARSINAINEN AJOHARJOITTELU ALKAA; MALTTIA!!!.
2464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ajokortin johdosta. Hyvä asenne sulla, pärjäät sillä hienosti.

Varmasti on insseissä eroja. Mua ei autolla ajaminen niin kamalasti jännittänyt enää inssiin mennessä, mutta se ukko oli kerta kaikkiaan niin kamala, että unohdin ensinnäkin ottaa käsijarrun pois päältä... Ajelin parisataa metriä vähän tahmean tuntuisella autolla, sitten älysin käsijarrun ja päätin että unohdan koko ukkelin, keskityn vaan ajamiseen. Häneltä ei vinkkejä herunut, eikä mitään rakentavia kommentteja. Onneksi oli ollut hyvä ja kannustava ajo-ope, läpi mentiin eka kerralla kaikesta huolimatta.

Äänestä
  • Mulla oli ihan sama juttu, että kässäri jäi päälle, vaikka joka kerta olin ja olen sen muistanut. Mulla oli kanssa vanha mies, joka oli aika kamala , alkoi kertoa heti konttorilla vain virheistä ja ajattelin jo, että nyt se ei päästä läpi, mutta läpi meni ekalla kerralla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cna kirjoitti:

Tokalla kerralla meni Järvenpäässä. Nyt jopa kehujen kanssa havainnoinnista. Jännitin sen verran ekalla kerralla, että unohdin kaikki mitä oli eniten painotettu. On kyllä insseissä eroja, onneksi sattui sama joka oli ajattamassa pikkubroidia kesällä, eli ei mikään niuhottaja vaan keskittyi yleiseen ajamisen tasoon ja antoi hyviä vinkkejä ja kommentteja koko ajan. Kiitokset myös iskälle kärsivällisyydestä ja oman kokemuksen siirtämisestä. Muistakaa myös muut tuoreet kuskit: ETTE OLE VALMIITA AJAJIA, VAAN NYT SE VARSINAINEN AJOHARJOITTELU ALKAA; MALTTIA!!!.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu