OMAT TAKAISIN

Lainasin miesystävälleni seurustelumme aikana muutaman sata euroa. Emme asuneet yhdessä, mutta koska tulevaisuuden suunnitelmat tuntuivat johtavan meidät yhteen en viitsinyt velkaa suuremmin alkaa kinuamaan takaisin.

Toisin kuitenkin kävi. Mies haluaa lopettaa suhteen ja on alkanut käyttäytyä minua kohtaan hyvin ilkeästi ja lapsellisesti. Hän on todella huono rahankäyttäjä (tai pikemminkin liian hyvä) eli aina tuntuu olevan rahapulassa.

Mietin nyt että voinko saada rahojani takaisin mitenkään muuten jos hän ei ala niitä vapaehtoisesti maksamaan. Minulla ei ole muuta tositetta siitä kuin tiliotteeni jossa näkyy että LAINAAN hänelle rahaa. Onko laki minun puolellani?
Summa nyt ei ole valtaisa, mutta koska hän on aloittanut likaisen pelin, en minäkään mitään ilmaisella anna.
2600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos vedät asian oikeuteen, se tulee maksamaan paljon enemmän. Parempi pieni tappio, kuin että ottaisi vielä enemmän takkiin. Jos puhuisit edes tuhansista euroista, ja vaatimuksillesi olisi mustaa valkoisella, niin saisit rahasi pois, joka sekin kestäisi, jos vastaajalla ei olisi tuloja tai olisi muuten varaton. Eli neuvoni on: Unohda koko homma ja keskity olennaiseen.

Äänestä

Tarvitset velkakirjan jos meinaat tosissasi lähteä karhuamaan rahojasi takaisin.
Näitä tapauksia on nähty maailman sivu. Minun yläasteaikana puhuttiin että jotkut lapset on velkaa satoja markkoja (se oli silloin paljon rahaa, varsinkin varhaisteinille) ympärilleen kun ne oli lainanut aina sillointällöin muutaman lantin kavereilta. Vaan ei ollut silloin tulossa, eikä ole vielä tänäkään päivänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex lainasi kirjoitti:

Lainasin miesystävälleni seurustelumme aikana muutaman sata euroa. Emme asuneet yhdessä, mutta koska tulevaisuuden suunnitelmat tuntuivat johtavan meidät yhteen en viitsinyt velkaa suuremmin alkaa kinuamaan takaisin.

Toisin kuitenkin kävi. Mies haluaa lopettaa suhteen ja on alkanut käyttäytyä minua kohtaan hyvin ilkeästi ja lapsellisesti. Hän on todella huono rahankäyttäjä (tai pikemminkin liian hyvä) eli aina tuntuu olevan rahapulassa.

Mietin nyt että voinko saada rahojani takaisin mitenkään muuten jos hän ei ala niitä vapaehtoisesti maksamaan. Minulla ei ole muuta tositetta siitä kuin tiliotteeni jossa näkyy että LAINAAN hänelle rahaa. Onko laki minun puolellani?
Summa nyt ei ole valtaisa, mutta koska hän on aloittanut likaisen pelin, en minäkään mitään ilmaisella anna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu