olisiko antaa mitään neuvoja kun olen aivan neuvoton asia suhteen,olen kyllä lukenut palstalta asiasta,mutta mikään ei tunnu auttavan
pentu ollut kyllä vasta 2viikkoa talossa,vanhempi koira 1,4v
vanhempi koira protestoi voimakkaasti uutta tulokasta,kaiken huippu oli eilen pissasi lattialle ja yöllä oli myös,kiellänkö murisemasta ja mitä tuolla pissaamiselle tehen jos jatkuu
pentu ollut kyllä vasta 2viikkoa talossa,vanhempi koira 1,4v
vanhempi koira protestoi voimakkaasti uutta tulokasta,kaiken huippu oli eilen pissasi lattialle ja yöllä oli myös,kiellänkö murisemasta ja mitä tuolla pissaamiselle tehen jos jatkuu
Vastaukset 5
Vanhimmat
pissailuun en osaa sanoa mitään. Onko molemmat samaa sukupuolta? Kuulostaa toi ikäero meinaan aika pieneltä jos molemmat esim. narttuja.
Itse tein niin kun meillä vanhempien koira pomeloi sisua pienenä kyläillessään, että kiellettiin systemaattisesti joka kerta kun ärähti pienemmälle. Sitten käsketään koira esim. istumaan ja sen tehtyään kehutaan. Tämä siksi ettei koira saa pelkkiä haukkuja. Sitten kantsii myös panostaa vanhan koiran kanssa leikkimiseen ja suhteen ylläpitoon.
Sille vanhempien koiralle piti näyttää selkeästi että täällä ei tapella kenenkään kanssa, korkeintaan minun. Eli mun neuvo on että murinaan kannattaa puuttua alusta saakka, meillä se tehosi. Toivottavasti joku osaa antaa konkreettisempia neuvoja.
molemmat ovat narttuja,ja vanhempaa koiraa olen huomioinnut ehkä enempi kuin pientä
vanhemman kanssa käydään kaksistaan päivän lenkillä,ruoan annan ansiksi,palloleikkiä leikitään,makupaloja piilotetaan ym.
alkaa jo keinot loppua
täytyypä kokeilla kieltämistä
noilla on kyllä niin pieni ikäero että riidat saattaa olla joskus kohtalokkaita. Koeta nyt olla jykevänä niiden kanssa. Onnea pennusta!
vanhempi kääpiövillakoira ja tyo nuorempi
mitä tarkoitit..saattaa olla joskus kohtalokkaita
ja itsellä ei villiksistä ole kokemusta. Kun on kyse nartuista niin tilanteet on jo itsessään riskimmät kuin uroksella ja nartulla.
Mutta kun ikäero on pieni, johtajuus asia ei olekaan enää itsestään selvyys vaan sitä voidaan yrittää kaapata jatkuvasti. Ongelmia voi tulla viimeistään kun esim. pennulla alkaa juoksu.
Olen kuullut että näitä on käynyt missä tappelu olis johtanut huonoon lopputulokseen. Osapuolina nimenomaan nuoret nartut.
Nartut tappelee loppuun saakka kun taas uroksille riittää toisen alistuminen. Vai menikö ihan metsään? Viisaammat saa oikasta.
Tarkoitus siis ei ollut pelotella sinua. Kerroin vaan minun tietämät mahdolliset riskit. Jospa soitat kasvattajalle ja kysyt neuvoa?