Aika pitkälle ehkä etelä-eurooppalaiseen perhekeskeisyyteen liittyvää, samalla juuri siksi vaihtoehtoista ja ajatuksia herättävää näkökulmaa alkoholismiin:
http://www.a-klinikka.fi/tiimi/arkisto/2001/601/klubit.htm
""
Alkoholismi on elämäntapa, ei sairaus
Italiassa toimii yli 2 000 klubia, joissa kokonaiset perheet opettelevat raitista elämäntapaa. Alkoholismia ei nähdä niissä sairautena vaan elämäntapana, jossa alkoholistin perhe, läheiset ja koko yhteiskunta ovat osallisina. Klubeja vetää vapaaehtoistyönä "palveleva opettaja", jonka rooli nähdään muutosprosessin edistäjäksi.
Edesmennyt professori Vladimir Hudolin oli entisen Jugoslavian alueen suuri nimi alkoholiongelmien hoidossa. Hän käynnisti 1960-luvulla alkoholistien perheklubitoiminnan Zagrebin alueella. Italiassa vastaava toiminta alkoi 1970-luvun lopulla, ensin Triesten alueella ja myöhemmin koko maassa, enemmän kuitenkin maan pohjoisosissa.
Toimintaideologiaa nimitetään sosiaaliekologiseksi lähestymistavaksi. Sen mukaan alkoholismi ei ole yksilön eikä perheen sairaus, vaan elämäntapa, jossa alkoholistin koko perhe ja läheiset ja koko yhteiskunta ovat osallisina. Ketään osapuolta, ei myöskään juojaa, ei pidetä "syyllisenä" eikä myöskään "sairaana". Raittiuteen sisältyy alkoholista pidättäytymisen lisäksi "kasvua, kehitystä ja elämäntyylin muutosta, ihmisen parhaita henkisiä piirteitä", joita kaikkia käynnistetään klubitoiminnassa ja sitten jatketaan kotioloissa ja yhteiskunnan jäsenenä. Samalla pyritään muuttamaan "yhteiskunnan terveyskulttuuria".
Taustalla väikkyy filosofia inhimillisestä henkisyydestä (anthropological spirituality), jossa puhutaan kaikista ihmisen tunteista, solidaarisuudesta, ystävyydestä ja rakkaudesta. Henkisyyden puute tuottaa alkoholi- ja muita ongelmia.
Kaikkien perheenjäsenten odotetaan luopuvan kokonaan alkoholin käytöstä ja myös alkoholin tarjoilusta vierailleen. Tosin heidän sallitaan alussa osallistuvan toimintaan, vaikka kaikki eivät heti ryhtyisi täysraittiiksi. "Muutokset tapahtuvat hitaasti." Perusvirheenä pidetään uskomusta, että yhden perheenjäsenen raitistuessa kaikki muutkin osapuolet muuttuisivat ilman omaa vaivannäköä. Alkoholin kontrolloitua käyttöä ei katsota mahdolliseksi, jos alkoholismi on päässyt syntymään. "Joko juot tai et juo", kohtuukäytön ja suurkulutuksen välillä ei ole oleellista eroa.
Retkahduksella tarkoitetaan paitsi juomisen alkamista myös paluuta entisenlaiseen käyttäytymiseen ja elämäntyyliin (kuiva retkahdus). Tällaisia retkahduksia ovat esimerkiksi alkoholin säilyttäminen kotona, velvollisuuksien laiminlyönti perheessä tai joidenkin perheenjäsenten poisjäänti klubikokouksista.
Hoidossa olevien alkoholistien klubit
Hoidossa olevien alkoholistien klubeiksi nimitetään alueellisia klubeja, joihin voi kerrallaan osallistua korkeintaan 12 perhettä. Koko perhe tulee saada mukaan alusta alkaen "kriisin" tapahduttua. Kun kolmastoista perhe on pyrkimässä mukaan, klubi jakautuu kahtia, niin että uusille tulokasperheille on aina tilaa.
Perheeseen katsotaan kuuluvaksi myös lähisukulaiset ja muut perheelle tärkeät ihmiset, kuten ystävät, työtoverit ja työnantajat. Kaikkien näiden odotetaan aluksi osallistuvan klubin toimintaan, myöhemmässä vaiheessa etäisemmät jäsenet voivat jäädä pois. Perheen lasten odotetaan olevan mukana ainakin siihen saakka kunnes he aikuistuvat ja muodostavat oman perheen. Lapset voivat kokouksissa osallistua keskusteluihin tai leikkiä keskenään. Myös heidän koulu- ym. asiansa ovat klubin kiinnostuksen kohteita.
Klubi kokoontuu hyvin säännöllisesti kerran viikossa tunnin tai puolentoista ajan keskustelemaan luottamuksellisesti perheiden asioista. Pelkästään menneiden juomisten muistelua ei suosita, koska se estää kehityksen. Parempi on puhua myönteisistä saavutuksista ja tulevista suunnitelmista. Vain omista kokemuksistaan saa puhua. Toisia ei saa tuomita tai neuvoa. Kokouksissa ei tupakoida, minkä lisäksi useimmat klubilaiset lopettavat tupakoinnin myös muuna aikana. Poissaoloja tai lomia ei sallita ainakaan ensimmäisen vuoden aikana. Perheen jäsenillä on etenkin aluksi monia verukkeita, miksi he eivät voi lähteä mukaan: heillä on kiireitä, eivät halua itse raitistua jne.
Perhe voi olla klubin jäsenenä vaikkapa 10 vuotta tai määräämättömän ajan. Klubin jäsenillä on kaikilla joitain vastuutehtäviä, kuten harvemmin vaihtuvat klubin puheenjohtajan ja sihteerin tehtävät sekä viikoittain vaihtuva vetäjän rooli. Joka kerta kirjataan osallistujien nimet ja keskustelussa esillä olleet aiheet.
Yksinäisille henkilöille voidaan järjestää "korvaava perhe" esimerkiksi toisessa klubissa käyvien joukosta, myös yksi mukana oleva ystävä sopii perheeksi. Klubiperheillä voi olla alkoholismin lisäksi klubin hyväksymässä laajuudessa myös esim. mielenterveysongelmia ja muiden aineiden päihdekäyttöä. Joitain sovellutuksia on eräillä alueilla toteutettu erityisryhmille, kuten asunnottomille, nuorille tai vankilassa oleville samoin kuin armeijan ja kirkon palveluksessa oleville.
Perheklubien rinnalla toimii samoilla alueilla myös AA-ryhmiä. Keskeiset erot AA-toimintaan verrattuna ovat perheklubien näkökulmasta:
- Alkoholismi ei ole yhden henkilön sairaus vaan haitallinen koko perheen ja koko yhteisön elämäntapa.
- Perheklubilaiset ovat avoimia yhteiskuntaan päin, eivät nimettöminä pysyviä.
- Perheklubeihin osallistuvat sekä juojat että heidän läheisensä. Eri osapuolille ei tarvita erillisiä ryhmiä.
- AA:ssa ei ole palveluopettajia vastaavaa toimintaa.
Tällä hetkellä Italiassa on toiminnassa noin 2 250 klubia, joihin kuuluu noin 25 000 perhettä, yhteensä 60 000-70 000 eri henkilöä. Klubit muodostavat keskenään paikallisia ja alueellisia yhdistyksiä, joita kokoaa yhteen koko Italian käsittävä kansallinen yhdistys (kotisivu: www.aicat.net). Klubit toimivat tiiviissä yhteistyössä alueensa terveyspalvelujen kanssa ja voivat saada sieltä ammatillista ja rahallista tukea koulutus- ym. toimintakuluihin.
Palveleva opettaja
Perheiden lisäksi jokaisella klubilla on toiminnasta vastuussa oleva palveleva tai avustava opettaja (servant-teacher), joka on kouluttautunut tehtävään joko ammattiauttajataustalta tai vapaaehtoistyöntekijänä. Erityisesti korostetaan, että taustastaan riippumatta hän ei ole "terapeutti" eikä muu alkoholismin hoitaja vaan muutosprosessin edistäjä ja perheitä palveleva henkilö, joka tässä tehtävässä toimii vapaaehtoistyöntekijänä ilman rahallista palkkiota. Hän on saanut juuri tähän tehtävään valmennusta ja on sisäistänyt toiminnan ideologisen perustan. Hänen toivotaan olevan myös täysraitis ja "elämänmuutoksen" tehnyt.
Opettaja tarkkailee klubin kokouksessa tilannetta ja pitää huolta, että keskustelu pysyy oikeilla raiteilla. Kokoontumisen lopulla hän tekee yhteenvedon tapahtuneesta. Opettajat kokoontuvat kuukausittain vertaistyönohjaukseen alueen muiden palveluopettajien kanssa ja muutenkin ylläpitävät itsensä ajan tasalla myös tiedollisissa asioissa. He toimivat myös kouluttajina alueellaan.
Koulutus klubitoimintaan
Koulutus pyritään järjestämään klubien ja julkisen terveydenhuollon yhteistyönä alueen koulutustiloissa. Uusille klubiperheille järjestetään koulutuksen ensimmäinen moduli, joka sisältää 10 kahden tunnin tilaisuutta viikon välein. Koulutus aloitetaan aina, kun koossa on 6-10 perhettä. Tavoite on, että tietyllä alueella käynnistyisi 2-3 uutta jaksoa vuosittain. Kouluttajana on koko modulin ajan sama aktiivinen palveluopettaja, joka on hyvin sisäistänyt klubi-ideologian mukaisen elämäntavan. Vertauksena käytetään, että autokoulun opettajankin pitää itse osata autolla ajo myös käytännössä, ei vain teoriassa.
Ensimmäisen modulin kuluessa käsitellään mm. alkoholin vaikutuksia ja alkoholismin seurauksia, perheen dynamiikkaa, perheenjäsenten rooleja, perheen yhteyksiä ympäröivään yhteisöön, klubien toimintaa ja ideologiaa sekä yhteistyötä terveyspalvelujen kanssa. Koulutuksen ei oletetakaan kuvaavan esim. erilaisia alkoholismin hoitomuotoja, vaan se on teoreettista valmennusta klubitoimintaan. Koulutuksen eräs tarkoitus on siis sitouttaa perhe klubitoimintaan.
Koulutuksen toinen moduli tarkoittaa erilaisia klubiperheille tarkoitettuja jatkokursseja, joihin kuuluu osallistua säännöllisesti, vähintään neljä tuntia joka toinen vuosi. Kolmas moduli on suunnattu alueen muulle väestölle, jotka haluavat saada tietoa alkoholista tai klubitoiminnasta. Se voi myös motivoida uusia perheitä tulemaan mukaan klubeihin. Yksi koulutusjakso sisältää 2-3 iltatilaisuutta. Myös alueen johtohenkilöitä kutsutaan tilaisuuksiin. Koulutukseen sisältyy uskomus, että kun koulutuksen piiriin tavoitetaan yksi prosentti alueen väestöstä, niin alueen alkoholikulttuuri voi muuttua.
Palveluopettajien ja kouluttajien edellytetään osallistuvan omaan koulutukseen, joka alkaa viikon mittaisella peruskurssilla (Course of Sensibilisation). Kokonaisuutena koulutus sisältää 150 tuntia kurssimuotoista koulutusta ja 150 tuntia harjoittelua oman päätoimen ulkopuolisessa paikassa. Palveluopettajien peruskursseja järjestetään kerran vuodessa myös englanninkielisenä lähinnä ulkomaalaisia varten.
Käyttökelpoinen toimintamuoto muuallakin
Toiminnan tuloksellisuudesta ei liene kovin paljoa tieteellistä tutkimusta. Esitteiden mukaan italialaisten klubien toimintaa tutkittaessa on todettu, että 60-65 prosenttia perheistä pysyy kolmen vuoden seuranta-aikana täysin raittiina ilman retkahduksia.
Minkälainen lienee ollut aineiston laajuus ja valikoituneisuus, mutta ilmeisesti toiminta on koettu tulokselliseksi, koskapa toiminta on levinnyt laajalle lyhyessä ajassa. Myös koko Italian alkoholin kulutus tänä aikana jyrkästi vähentynyt, mutta siihen lienee monia muitakin selityksiä.
Perheklubitoimintaa on jossain muodossa olemassa Balkanin alueen ja Italian ulkopuolellakin monissa maissa Etelä-Amerikkaa ja Uutta Seelantia myöten, yhteensä 27:ssä eri valtiossa. Tanskassa toimii 7 klubia, Norjassa 4 ja Ruotsissa yksi klubi. Tanskasta ja Norjasta on ollut runsaasti osallistujia Italian koulutuksissa.
Entä Suomessa?
Suomalainen perherakenne ja perheen tai suvun toimintaan osallistuminen poikkeaa paljon italialaisesta kulttuurista. Toisaalta perheen arvostus ja perhekeskeinen elämä on uudelleen saamassa Suomessakin kannatusta. Perheen odotetaan kantavan vastuuta jäsenistään, etenkin lapsista ja nuorista. Tutkimukset kertovat perhe- ja verkostokeskeisen työtavan vaikuttavuudesta ainakin ammatillisessa päihdetyössä. A-klinikoilla on kokemusta perhe- tai pariryhmistä, nuorisoasemilla myös päihdenuorten vanhempien ryhmistä. A-kiltatoimintaan liittyy paljon koko perheelle tarkoitettuja tilaisuuksia.
Toisaalta useat suomalaiset ovat vankkoja yksilönvapauden kannattajia. Miksi minun pitäisi ryhtyä täyspäihteettömäksi, muuttaa omaa elämäntapaani ja ryhtyä vuosikausiksi käymään kokouksissa ja koulutuksissa, jos joku läheiseni sattuu olemaan päihdeongelmainen? Pitäisikö hoitoalan ammattilaisenkin muuttaa elämäntapojaan ja vaativan palkkatyön lisäksi tarjoutua vapaaehtoistyöntekijäksi?
Suomessa on kuitenkin paljon esim. alkoholin suurkuluttajaperheitä ja -sukuja, joille tekisi hyvää muuttaa elämäntapaansa ja säädellä päihteiden ja tupakan käyttöään ainakin pienemmän kulutuksen suuntaan, vaikkei täyspäihteettömyyttä havittelisikaan. Olisivatko "Kohtuuden ystävät" -perheklubit eräs vaihtoehtoinen toimintamalli suurkuluttajavanhemmille ja heidän monipäihdehakuisille nuorilleen? Joka tapauksessa meillä on tarjolla myös näkökulma, että täyspäihteettömyyden ja täyspäihteisyyden välillä on olemassa välivaihtoehtojakin ainakin useimmille yksilöille ja perheille.
Perheklubitoiminta on joka tapauksessa saanut vankan jalansijan Italiassa, Kroatiassa ja monessa muussa maassa osana ammattilaisten ja vapaaehtoisten muodostamaa auttamis- ja tukiverkkoa. Ensi vuoden toukokuussa olisi tarjolla seuraava koulutuskurssi, jolla voisi pätevöityä palvelevaksi opettajaksi ja voisi käynnistää klubitoimintaa myös Suomessa. Lisätietoja on saatavissa kirjoittajalta.
LÄHTEET:
www.aicat.net
Višnja Hudolin, Paola Gosparini, Guido Guidoni et al. (eds.): Clubs of treated alcoholics. A Guide for the work in the Clubs of treatede alcoholics (social-ecological approach). European School of Alcohology and Ecological Psychiatry 2001.
Laura Musso: How to do it. Handbook for setting up a Local Alcohol School. Koulutusaineisto 1997.
Kirjoittaja on A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri. Hän tutustui perheklubitoimintaan EU-rahoitteisen Transdrug-projektin italialaisten partnerien kuvaamana Adriassa ja Rovigossa sekä haastattelemalla toiminnan Italiassa käynnistänyttä triesteläistä professori Flavio Poldrugoa ja suomalaista sairaanhoidon opiskelijaa Ulla Härköstä, joka osallistui toukokuussa 2001 palveluopettajien kurssille.
""
t. logiikka
http://www.a-klinikka.fi/tiimi/arkisto/2001/601/klubit.htm
""
Alkoholismi on elämäntapa, ei sairaus
Italiassa toimii yli 2 000 klubia, joissa kokonaiset perheet opettelevat raitista elämäntapaa. Alkoholismia ei nähdä niissä sairautena vaan elämäntapana, jossa alkoholistin perhe, läheiset ja koko yhteiskunta ovat osallisina. Klubeja vetää vapaaehtoistyönä "palveleva opettaja", jonka rooli nähdään muutosprosessin edistäjäksi.
Edesmennyt professori Vladimir Hudolin oli entisen Jugoslavian alueen suuri nimi alkoholiongelmien hoidossa. Hän käynnisti 1960-luvulla alkoholistien perheklubitoiminnan Zagrebin alueella. Italiassa vastaava toiminta alkoi 1970-luvun lopulla, ensin Triesten alueella ja myöhemmin koko maassa, enemmän kuitenkin maan pohjoisosissa.
Toimintaideologiaa nimitetään sosiaaliekologiseksi lähestymistavaksi. Sen mukaan alkoholismi ei ole yksilön eikä perheen sairaus, vaan elämäntapa, jossa alkoholistin koko perhe ja läheiset ja koko yhteiskunta ovat osallisina. Ketään osapuolta, ei myöskään juojaa, ei pidetä "syyllisenä" eikä myöskään "sairaana". Raittiuteen sisältyy alkoholista pidättäytymisen lisäksi "kasvua, kehitystä ja elämäntyylin muutosta, ihmisen parhaita henkisiä piirteitä", joita kaikkia käynnistetään klubitoiminnassa ja sitten jatketaan kotioloissa ja yhteiskunnan jäsenenä. Samalla pyritään muuttamaan "yhteiskunnan terveyskulttuuria".
Taustalla väikkyy filosofia inhimillisestä henkisyydestä (anthropological spirituality), jossa puhutaan kaikista ihmisen tunteista, solidaarisuudesta, ystävyydestä ja rakkaudesta. Henkisyyden puute tuottaa alkoholi- ja muita ongelmia.
Kaikkien perheenjäsenten odotetaan luopuvan kokonaan alkoholin käytöstä ja myös alkoholin tarjoilusta vierailleen. Tosin heidän sallitaan alussa osallistuvan toimintaan, vaikka kaikki eivät heti ryhtyisi täysraittiiksi. "Muutokset tapahtuvat hitaasti." Perusvirheenä pidetään uskomusta, että yhden perheenjäsenen raitistuessa kaikki muutkin osapuolet muuttuisivat ilman omaa vaivannäköä. Alkoholin kontrolloitua käyttöä ei katsota mahdolliseksi, jos alkoholismi on päässyt syntymään. "Joko juot tai et juo", kohtuukäytön ja suurkulutuksen välillä ei ole oleellista eroa.
Retkahduksella tarkoitetaan paitsi juomisen alkamista myös paluuta entisenlaiseen käyttäytymiseen ja elämäntyyliin (kuiva retkahdus). Tällaisia retkahduksia ovat esimerkiksi alkoholin säilyttäminen kotona, velvollisuuksien laiminlyönti perheessä tai joidenkin perheenjäsenten poisjäänti klubikokouksista.
Hoidossa olevien alkoholistien klubit
Hoidossa olevien alkoholistien klubeiksi nimitetään alueellisia klubeja, joihin voi kerrallaan osallistua korkeintaan 12 perhettä. Koko perhe tulee saada mukaan alusta alkaen "kriisin" tapahduttua. Kun kolmastoista perhe on pyrkimässä mukaan, klubi jakautuu kahtia, niin että uusille tulokasperheille on aina tilaa.
Perheeseen katsotaan kuuluvaksi myös lähisukulaiset ja muut perheelle tärkeät ihmiset, kuten ystävät, työtoverit ja työnantajat. Kaikkien näiden odotetaan aluksi osallistuvan klubin toimintaan, myöhemmässä vaiheessa etäisemmät jäsenet voivat jäädä pois. Perheen lasten odotetaan olevan mukana ainakin siihen saakka kunnes he aikuistuvat ja muodostavat oman perheen. Lapset voivat kokouksissa osallistua keskusteluihin tai leikkiä keskenään. Myös heidän koulu- ym. asiansa ovat klubin kiinnostuksen kohteita.
Klubi kokoontuu hyvin säännöllisesti kerran viikossa tunnin tai puolentoista ajan keskustelemaan luottamuksellisesti perheiden asioista. Pelkästään menneiden juomisten muistelua ei suosita, koska se estää kehityksen. Parempi on puhua myönteisistä saavutuksista ja tulevista suunnitelmista. Vain omista kokemuksistaan saa puhua. Toisia ei saa tuomita tai neuvoa. Kokouksissa ei tupakoida, minkä lisäksi useimmat klubilaiset lopettavat tupakoinnin myös muuna aikana. Poissaoloja tai lomia ei sallita ainakaan ensimmäisen vuoden aikana. Perheen jäsenillä on etenkin aluksi monia verukkeita, miksi he eivät voi lähteä mukaan: heillä on kiireitä, eivät halua itse raitistua jne.
Perhe voi olla klubin jäsenenä vaikkapa 10 vuotta tai määräämättömän ajan. Klubin jäsenillä on kaikilla joitain vastuutehtäviä, kuten harvemmin vaihtuvat klubin puheenjohtajan ja sihteerin tehtävät sekä viikoittain vaihtuva vetäjän rooli. Joka kerta kirjataan osallistujien nimet ja keskustelussa esillä olleet aiheet.
Yksinäisille henkilöille voidaan järjestää "korvaava perhe" esimerkiksi toisessa klubissa käyvien joukosta, myös yksi mukana oleva ystävä sopii perheeksi. Klubiperheillä voi olla alkoholismin lisäksi klubin hyväksymässä laajuudessa myös esim. mielenterveysongelmia ja muiden aineiden päihdekäyttöä. Joitain sovellutuksia on eräillä alueilla toteutettu erityisryhmille, kuten asunnottomille, nuorille tai vankilassa oleville samoin kuin armeijan ja kirkon palveluksessa oleville.
Perheklubien rinnalla toimii samoilla alueilla myös AA-ryhmiä. Keskeiset erot AA-toimintaan verrattuna ovat perheklubien näkökulmasta:
- Alkoholismi ei ole yhden henkilön sairaus vaan haitallinen koko perheen ja koko yhteisön elämäntapa.
- Perheklubilaiset ovat avoimia yhteiskuntaan päin, eivät nimettöminä pysyviä.
- Perheklubeihin osallistuvat sekä juojat että heidän läheisensä. Eri osapuolille ei tarvita erillisiä ryhmiä.
- AA:ssa ei ole palveluopettajia vastaavaa toimintaa.
Tällä hetkellä Italiassa on toiminnassa noin 2 250 klubia, joihin kuuluu noin 25 000 perhettä, yhteensä 60 000-70 000 eri henkilöä. Klubit muodostavat keskenään paikallisia ja alueellisia yhdistyksiä, joita kokoaa yhteen koko Italian käsittävä kansallinen yhdistys (kotisivu: www.aicat.net). Klubit toimivat tiiviissä yhteistyössä alueensa terveyspalvelujen kanssa ja voivat saada sieltä ammatillista ja rahallista tukea koulutus- ym. toimintakuluihin.
Palveleva opettaja
Perheiden lisäksi jokaisella klubilla on toiminnasta vastuussa oleva palveleva tai avustava opettaja (servant-teacher), joka on kouluttautunut tehtävään joko ammattiauttajataustalta tai vapaaehtoistyöntekijänä. Erityisesti korostetaan, että taustastaan riippumatta hän ei ole "terapeutti" eikä muu alkoholismin hoitaja vaan muutosprosessin edistäjä ja perheitä palveleva henkilö, joka tässä tehtävässä toimii vapaaehtoistyöntekijänä ilman rahallista palkkiota. Hän on saanut juuri tähän tehtävään valmennusta ja on sisäistänyt toiminnan ideologisen perustan. Hänen toivotaan olevan myös täysraitis ja "elämänmuutoksen" tehnyt.
Opettaja tarkkailee klubin kokouksessa tilannetta ja pitää huolta, että keskustelu pysyy oikeilla raiteilla. Kokoontumisen lopulla hän tekee yhteenvedon tapahtuneesta. Opettajat kokoontuvat kuukausittain vertaistyönohjaukseen alueen muiden palveluopettajien kanssa ja muutenkin ylläpitävät itsensä ajan tasalla myös tiedollisissa asioissa. He toimivat myös kouluttajina alueellaan.
Koulutus klubitoimintaan
Koulutus pyritään järjestämään klubien ja julkisen terveydenhuollon yhteistyönä alueen koulutustiloissa. Uusille klubiperheille järjestetään koulutuksen ensimmäinen moduli, joka sisältää 10 kahden tunnin tilaisuutta viikon välein. Koulutus aloitetaan aina, kun koossa on 6-10 perhettä. Tavoite on, että tietyllä alueella käynnistyisi 2-3 uutta jaksoa vuosittain. Kouluttajana on koko modulin ajan sama aktiivinen palveluopettaja, joka on hyvin sisäistänyt klubi-ideologian mukaisen elämäntavan. Vertauksena käytetään, että autokoulun opettajankin pitää itse osata autolla ajo myös käytännössä, ei vain teoriassa.
Ensimmäisen modulin kuluessa käsitellään mm. alkoholin vaikutuksia ja alkoholismin seurauksia, perheen dynamiikkaa, perheenjäsenten rooleja, perheen yhteyksiä ympäröivään yhteisöön, klubien toimintaa ja ideologiaa sekä yhteistyötä terveyspalvelujen kanssa. Koulutuksen ei oletetakaan kuvaavan esim. erilaisia alkoholismin hoitomuotoja, vaan se on teoreettista valmennusta klubitoimintaan. Koulutuksen eräs tarkoitus on siis sitouttaa perhe klubitoimintaan.
Koulutuksen toinen moduli tarkoittaa erilaisia klubiperheille tarkoitettuja jatkokursseja, joihin kuuluu osallistua säännöllisesti, vähintään neljä tuntia joka toinen vuosi. Kolmas moduli on suunnattu alueen muulle väestölle, jotka haluavat saada tietoa alkoholista tai klubitoiminnasta. Se voi myös motivoida uusia perheitä tulemaan mukaan klubeihin. Yksi koulutusjakso sisältää 2-3 iltatilaisuutta. Myös alueen johtohenkilöitä kutsutaan tilaisuuksiin. Koulutukseen sisältyy uskomus, että kun koulutuksen piiriin tavoitetaan yksi prosentti alueen väestöstä, niin alueen alkoholikulttuuri voi muuttua.
Palveluopettajien ja kouluttajien edellytetään osallistuvan omaan koulutukseen, joka alkaa viikon mittaisella peruskurssilla (Course of Sensibilisation). Kokonaisuutena koulutus sisältää 150 tuntia kurssimuotoista koulutusta ja 150 tuntia harjoittelua oman päätoimen ulkopuolisessa paikassa. Palveluopettajien peruskursseja järjestetään kerran vuodessa myös englanninkielisenä lähinnä ulkomaalaisia varten.
Käyttökelpoinen toimintamuoto muuallakin
Toiminnan tuloksellisuudesta ei liene kovin paljoa tieteellistä tutkimusta. Esitteiden mukaan italialaisten klubien toimintaa tutkittaessa on todettu, että 60-65 prosenttia perheistä pysyy kolmen vuoden seuranta-aikana täysin raittiina ilman retkahduksia.
Minkälainen lienee ollut aineiston laajuus ja valikoituneisuus, mutta ilmeisesti toiminta on koettu tulokselliseksi, koskapa toiminta on levinnyt laajalle lyhyessä ajassa. Myös koko Italian alkoholin kulutus tänä aikana jyrkästi vähentynyt, mutta siihen lienee monia muitakin selityksiä.
Perheklubitoimintaa on jossain muodossa olemassa Balkanin alueen ja Italian ulkopuolellakin monissa maissa Etelä-Amerikkaa ja Uutta Seelantia myöten, yhteensä 27:ssä eri valtiossa. Tanskassa toimii 7 klubia, Norjassa 4 ja Ruotsissa yksi klubi. Tanskasta ja Norjasta on ollut runsaasti osallistujia Italian koulutuksissa.
Entä Suomessa?
Suomalainen perherakenne ja perheen tai suvun toimintaan osallistuminen poikkeaa paljon italialaisesta kulttuurista. Toisaalta perheen arvostus ja perhekeskeinen elämä on uudelleen saamassa Suomessakin kannatusta. Perheen odotetaan kantavan vastuuta jäsenistään, etenkin lapsista ja nuorista. Tutkimukset kertovat perhe- ja verkostokeskeisen työtavan vaikuttavuudesta ainakin ammatillisessa päihdetyössä. A-klinikoilla on kokemusta perhe- tai pariryhmistä, nuorisoasemilla myös päihdenuorten vanhempien ryhmistä. A-kiltatoimintaan liittyy paljon koko perheelle tarkoitettuja tilaisuuksia.
Toisaalta useat suomalaiset ovat vankkoja yksilönvapauden kannattajia. Miksi minun pitäisi ryhtyä täyspäihteettömäksi, muuttaa omaa elämäntapaani ja ryhtyä vuosikausiksi käymään kokouksissa ja koulutuksissa, jos joku läheiseni sattuu olemaan päihdeongelmainen? Pitäisikö hoitoalan ammattilaisenkin muuttaa elämäntapojaan ja vaativan palkkatyön lisäksi tarjoutua vapaaehtoistyöntekijäksi?
Suomessa on kuitenkin paljon esim. alkoholin suurkuluttajaperheitä ja -sukuja, joille tekisi hyvää muuttaa elämäntapaansa ja säädellä päihteiden ja tupakan käyttöään ainakin pienemmän kulutuksen suuntaan, vaikkei täyspäihteettömyyttä havittelisikaan. Olisivatko "Kohtuuden ystävät" -perheklubit eräs vaihtoehtoinen toimintamalli suurkuluttajavanhemmille ja heidän monipäihdehakuisille nuorilleen? Joka tapauksessa meillä on tarjolla myös näkökulma, että täyspäihteettömyyden ja täyspäihteisyyden välillä on olemassa välivaihtoehtojakin ainakin useimmille yksilöille ja perheille.
Perheklubitoiminta on joka tapauksessa saanut vankan jalansijan Italiassa, Kroatiassa ja monessa muussa maassa osana ammattilaisten ja vapaaehtoisten muodostamaa auttamis- ja tukiverkkoa. Ensi vuoden toukokuussa olisi tarjolla seuraava koulutuskurssi, jolla voisi pätevöityä palvelevaksi opettajaksi ja voisi käynnistää klubitoimintaa myös Suomessa. Lisätietoja on saatavissa kirjoittajalta.
LÄHTEET:
www.aicat.net
Višnja Hudolin, Paola Gosparini, Guido Guidoni et al. (eds.): Clubs of treated alcoholics. A Guide for the work in the Clubs of treatede alcoholics (social-ecological approach). European School of Alcohology and Ecological Psychiatry 2001.
Laura Musso: How to do it. Handbook for setting up a Local Alcohol School. Koulutusaineisto 1997.
Kirjoittaja on A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri. Hän tutustui perheklubitoimintaan EU-rahoitteisen Transdrug-projektin italialaisten partnerien kuvaamana Adriassa ja Rovigossa sekä haastattelemalla toiminnan Italiassa käynnistänyttä triesteläistä professori Flavio Poldrugoa ja suomalaista sairaanhoidon opiskelijaa Ulla Härköstä, joka osallistui toukokuussa 2001 palveluopettajien kurssille.
""
t. logiikka
Vastaukset 1
Vanhimmat
Helvetin hyvä stoori.
Sääli että moiset systeemit kariutuvat meillä siinä vaiheessa kun pitäisi tuolta valtiovallalta saada rahoitusta.
A-klinikka, stakes yms ovat suomessa asiantuntijaorganisaatioita joiden tehtävä on vaieta kun populistipoliitikot ajavat omaa agendaansa. Kustannukset olisivat varsin kohtuulliset tuossa... mutta organisoitumiselle tuskin heltiäisi varoja.
Sanoisin että jutun luettuani minun pitää sulatella pitkän aikaa tuota tarinaa ja sen viestiä... Mutta sanosin että ehkäpä suomessa voisi toimia samankaltainen systeemi alkoholin käyttöä yleisesti rajoittava ja kontrolloiva systeemi. Hoidetaan sekä tämän päivän ongelmaiset että huomisen ongelmaiset.