kepun nykyinen johto luuli pystyvänsä kusettamaan väyrystä, mutta näyttää jälleen epäonnistuvan surkeasti. Älypäät kuvittelivat hallitsevansa muotoseikat ja pykälät Paavoa paremmin, mutta Paavo vie koko poppoota kuin litran mittaa ja kerää lopulta pisteet kotiin. Likaisena keinona kepun vehkeilijä kaarti valjasti mediamogulit asialle, mutta heikoin tuloksin, Paavo on Paavo ja muut ovat ynnämuita.
Nähtäväksi jää mihin kepun viimeinen kortti johtaa, nimittäin hallitusneuvotteluiden pitkittäminen kolmella viikolla selkeän vaalituloksen jälkeen tuntuu uskomattomalta, mutta nyt nähtyjen vehkeilyjen jälkeen todennäköinen jatke keskustan toimille.
Nähtäväksi jää mihin kepun viimeinen kortti johtaa, nimittäin hallitusneuvotteluiden pitkittäminen kolmella viikolla selkeän vaalituloksen jälkeen tuntuu uskomattomalta, mutta nyt nähtyjen vehkeilyjen jälkeen todennäköinen jatke keskustan toimille.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tulet huomaamaan, että Väyrynen astui omaan ansaansa ja päätti poliittisen uransa lopullisesti tähän temppuiluun.
Eduskunnassa on 199 kansanedustajaa, joista yksikään ei halua olla Väyrysen kanssa missään tekemisissä.
Miksikö näin? Siksi, ettei sitä pidetä käytöstapoihin sopivana, että joku vaatii itselleen ehdokkuuksia etukateen ennen kuin asiat etenevät yhteisesti sovitussa järjestyksessä.
Väyrysen kaltainen, itsekkään omahyväinen politikointi ei ole tätä päivää.
..sillä pate on niin kauan politiikassa mukana kun lappilaiset haluaa siihen ei etelän variksilla ole mitään sanomista ja lappilaiset äänestää patea myös jatkossa kun pate vain ryhtyy ehdokkaaksi se on kuule niin,että ne jotka patea pelkää niin ne ovat eniten äänessä.
Paavo Väyrystä ei koskaan nimitetä mihinkään merkittävään tehtävään eduskunnassa, hallituksessa eikä Suomen politiikassa.
Syy tähän on se, että Paavo Väyrynen asetti nyt juuri ehtoja omien nimitystensä suhteen, mikä osoittaa, ettei hänellä ole poliittisia tapoja, kun hän yrittää kiilata muiden edelle vaatimalla itselleen muista poikkeavia erityisoikeuksia.
Paavo Väyrynen on juuri nyt itse lopettanut oman poliittisen uransa ja sulkenut itseltään kaikki tulevat mahdollisuudet Suomen politiikassa.
Paavo Väyrynen ei tule saamaan keskustan eduskuntaryhmältäkään mitään tuea mihinkään omia nimityksiään koskevaan asiaan.
Pane tämä paperille, seuraa asioiden kehittymistä ja huomaa, että minä tiesin, miten tulee käymään.
..sulla ei ole mitään jakoa eikä tietoa mitä suomen parhaalle ja kokeneimmalle politikolle tapahtuu vain lappilaiset sen asian päättää kepun on pakko kuunnella patea sillä pate pelasti kepun suurimmaksi puolueeksi ja se on kova teko odota vain rauhassa niin näet.
Lue, mitä edellä krjoitin.
Ymmärrätkö tekstin?
Jos vastasit kyllä, niin älä enää jankuta, vaan seuraa tapahtumia. 3-4 viikon jälkeen näet, että Väyrystä ei nimitetä mihinkään, hän palaa Brysseliin, eikä enää koskaan sen jälkeen asetu ehdolle mihinkään vaaliin tai virkaan, koska häntä ei vslita eikä nimitetä mihinkään.
Älä siis enää jankuta, vaan ryhdy seuraamaan mitä tapahtuu. Näet, että ennustin asiat ihan oikein niin kuin aina.
..kun edellisessä jutussa sinä väitit tietäväsi ja nyt sinä ennustat no mehän tiedämme sinun ennustuksesi usein vääriksi ja typeriksi.
Toisekseen sulla alkaa jo näkökin pettää kun jää kirjaimia sanoista pois tai tulee vääriä tilalle vai oletko sinä noin hermona,että kokkarit jää taas sivuun salen ja jyrkin takia no se olis kyllä köyhien etu jos niin onnellisesti kävisi.
ketään ei kiinosta sinun kirjoitustesi sisältö. Olet niin linnoittautunut näkemystesi taakse, annat itsestäsi todella naurettavan kuvan jankuttamalla samoja teemoja päiväkaudet saitilla. Olet harhainen hörhö.