Kirjoittelin aiemmin ongelmistani rakkaani kanssa.
Meillä on mennyt ihanasti, pieniä kuoppia lukuunottamatta.
Nyt ei olla nähty aikoihin, ja siitäkin on tullut riitaa, samoin parista muusta asiasta. Kultani mm. valehteli mulle aika pienessä asiassa, enkä oikein vieläkään tajua miksi.
Rakkaani kun on aina ollut aivan uskomattoman luotettava, huolehtiva, rakastava. Olen ollut etuoikeutettu. Rakkautta on hänkin multa saanut valtavasti.
Meillä oli jokunen viikko sitten isompi riita/väärinkäsitys, jossa kumpikin loukkasi toista. Minä kai sitten sanoin pahemmin. Pyysin sitten aikanani anteeksi ja selitin kantaani.
Mutta pikkuhiljaa rakkaani käytös on muuttunut täysin! Ennen hän piti yhteyttä melkein liikaakin, nyt ei juuri ollenkaan. Ennen hän piti aina mitä sanoi tai lupasi, nykyään ei ollenkaan. Ennen mun kyyneleeni olivat hänelle kauhistus, nykyään ei juurikaan reagoi.
Kuitenkin kun soitan hänelle niin ei hän kuulemma halua erota. Kysyn miksei soita vaikka lupaa, niin loukkaantuu. Sitten sama toistuu taas ja taas... ei soita vaikka lupaa, ei tullut käymään vaikka lupasi jne.
Ellen yhä jollain tasolla luottaisi häneen ja uskoisi suhteeseemme olisin jo luovuttanut. Miksei sitten sano suoraan ettei halua enää olla yhdessä? Miksi kiusaa toista välinpitämättömyydellä?
En voi käsittää miten ihminen voi muuttua täysin päinvastaiseksi...
Uskottomuuteen en usko, sellainen ei ole kummankaan luonteeseen sopiva juttu.
Tuntuu että sekoan. Annan aikaa mutta kun en tajua miten joku voi noin vain muuttua... noin paljon.
Olen aivan rikki.
Meillä on mennyt ihanasti, pieniä kuoppia lukuunottamatta.
Nyt ei olla nähty aikoihin, ja siitäkin on tullut riitaa, samoin parista muusta asiasta. Kultani mm. valehteli mulle aika pienessä asiassa, enkä oikein vieläkään tajua miksi.
Rakkaani kun on aina ollut aivan uskomattoman luotettava, huolehtiva, rakastava. Olen ollut etuoikeutettu. Rakkautta on hänkin multa saanut valtavasti.
Meillä oli jokunen viikko sitten isompi riita/väärinkäsitys, jossa kumpikin loukkasi toista. Minä kai sitten sanoin pahemmin. Pyysin sitten aikanani anteeksi ja selitin kantaani.
Mutta pikkuhiljaa rakkaani käytös on muuttunut täysin! Ennen hän piti yhteyttä melkein liikaakin, nyt ei juuri ollenkaan. Ennen hän piti aina mitä sanoi tai lupasi, nykyään ei ollenkaan. Ennen mun kyyneleeni olivat hänelle kauhistus, nykyään ei juurikaan reagoi.
Kuitenkin kun soitan hänelle niin ei hän kuulemma halua erota. Kysyn miksei soita vaikka lupaa, niin loukkaantuu. Sitten sama toistuu taas ja taas... ei soita vaikka lupaa, ei tullut käymään vaikka lupasi jne.
Ellen yhä jollain tasolla luottaisi häneen ja uskoisi suhteeseemme olisin jo luovuttanut. Miksei sitten sano suoraan ettei halua enää olla yhdessä? Miksi kiusaa toista välinpitämättömyydellä?
En voi käsittää miten ihminen voi muuttua täysin päinvastaiseksi...
Uskottomuuteen en usko, sellainen ei ole kummankaan luonteeseen sopiva juttu.
Tuntuu että sekoan. Annan aikaa mutta kun en tajua miten joku voi noin vain muuttua... noin paljon.
Olen aivan rikki.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Noin yhtäkkiseltään voisin sanoa, että jos ette kovin kauan vielä seurustelleet niin tuo käytöksen muutos voisi kyllä olla ihan hormonaalista ja valoisan ajan tuloa mukailevaa.
Itse ainakin reagoin juuri nyt voimakkaasti valoon ja kemiat on sekaisin. Kiukuttelen kaikesta ja vetäydyn enkä ota kontaktia. Tulee huhtikuu ja olen taas oma itseni. Tuolla käytöksellä ei siis välttämättä ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Anna aikaa ja katso mitä tapahtuu.
Tämä tämmöinen ei ole ihan outo asia mullekaan.
Oireet oli ihan samanlaisia.
Olin jatkuvasti melkein hulluuden partaalla siitä käytöksestä.
Yhteinen päätös eroamisesta olisi tehnyt lopun piinastani. Odotin, jopa jo toivoinkin sitä.
Vaikka kuitenkin tiesin ja tunsin, että rakastin.
Sitä kesti melko pitkään, jotain lähelle 3 kuukautta. Lopulta vyyhti alkoi purkautua ja silloin huomasin tehneeni oikein, kun jaksoin taistella.
Vaikka olin luullut tuntevani Hänet täysin, sain Hänet lopulta avautumaan. Esille tuli asioita jotka hiukka kolhivat itseminääni.
Keskenämme oleva jonkinasteinen riippuvuus oli tullut painolastiksi, ja Hän, minua 12 vuotta nuorempi tyttö halusi kokeilla sitä, miten pärjäisi yksin ja ilman minua.
Kokeilu sinänsä oli aika kova paikka, niin minulle kuin kai Hällekin.
Tämä episodi kääntyi kuitenkin voitoksi saatuamme pään auki ja pystyttyämme sopimaan osittain uusista pelisäännöistä.
Tämä oli silloin pelastus meille enkä missään nimessä mene sanomaan että näin olisi kaikilla.
Mutta jos olisin antanut periksi ja luovuttanut, maailmassa olisi ollut kaksi hyvin onnetonta ihmistä lisää.
Jaksa, jaksa ja jaksa ! Meitä on monta jotka myötäeletään Sun vaiheissa.
Jaahas... sain viimein tekstarin jossa pyysi anteeksi käytöstään ja pyysi antamaan aikaa.
Mutta mulla on itselläni yksi hyvin kipeä kokemus juuri tuosta ajan antamisesta, enkä tiedä pystynkö siihen toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla mua sattui liikaa. Koko suhde päättyi.
En ikinä olisi uskonut että nykyisen rakkaani kanssa tulisi mitään tällaista. En tajua miksei voi nauttia elämästä ja rakkaudesta ja olla siitä kiitollinen, eikä tuhota kaikkea väen väkisin.
Pitäisi olla jo tosi iso syy jos sen läheisimmän työntää luotaan pois.
Kuulostan itsekkäältä, tiedän, mutta tuntuu että vielä itsekkäämpi on toinen osapuoli. Toivon että olisin vahva kuin kallio, mutta en ole. Mussa ei ole voimia turhiin draamoihin, olen ihminen jolle sellaiseen pitää olla aihetta.
Tuntuu että rakkaalleni pienikin erimielisyys on kauhistus. Mun mielestä ne on vain elämää ja selvitetään.
Kohta menee mullakin mielenterveys, eihän tätä olo kestä pirukaan.
Anna aikaa... ei olla nähty kolmeen kuukauteen, ja se juuri on aiheuttanut ongelmia. Nyt pitäisi sitä erossa olo vielä jatkaa määrättömän ajan?
Eikö se oma rakas pitäisi olla se ihminen jonka kanssa ne murheet jaetaan? Joka viimeeksi työnnetään pois elämästä?
Mitä helvettiä tässä enää tekee.
"juttelin" sun kanssa anteeksi antamisesta, muistatko minut? Mä todela toivoin, että olisitte löytäneet tasapainon, mutta ei..harmi!
Välinpitämättömyys on meille aina varmaan tosi vaikea pala, sitä on vaikea ymmärtää, kestää ja siinä herää sellainen tunne, että toinen vain "jojottaa" suhdetta. Mutta miten hän sun mielestä on välinpitämätön? Se voi tietty olla vain sun fiilis. Hänen sisällään saattaa olla vaikka millainen myrsky..Mutta eikö hän pysty nyt kertomaan sulle jotakin vai puhuuko avoimesti tunteistaan / ajatuksistaan? Milloin te olette nähneet viimeksi?
Se, että hän lupaa sinulle jotakin, mutta ei pidä lupaustaan ja sitten, kun kyselet -loukkaantuu, ei kuulosta minusta kovin kivalta käytökseltä. Minusta on aina oikeus suorastaan vaatia selitystä sellaisissa tilanteissa, eikä toisen pitäisi siitä loukkaantua. Se on minusta sinällään jo vallan käyttöä ja pitkässä juoksussa henkistä väkivaltaa. Ei sellaiseen pidä alistua. Mutta teidän tilanteessa saattaa myös vaikuttaa joku asia, mitä en tiedä. Mutta kaikesta huolimatta se avoin keskustelu asiasta kuin asiasta kuuluu hyvään parisuhteeseen :)
Ihan ensiksi; tottakai on mahdollista että hän on tavannut jonkun toisen. En siihen kuitenkaan usko, hän on erittäin uskollista tyyppiä kuten minäkin, hänellä on huonoja kokemuksia eikä luota helposti, ja asuu pienellä paikkakunnalla jossa ei lepakoita juurikaan lentele...
Kaikki on toki mahdollista.
Meillä molemmilla on syvät haavamme, molempia on satutettu. Häntä myös fyysisesti. Toisissamme löysimme sellaisen kodin ettei sitä meinannut todeksi uskoa. Sanotaan että jokainen on ainutlaatuinen, mutta niistä monista ihmisistä jotka ovat vastaan tulleet hän todella ON ainutlaatuinen. Se rakkauden, huolehtivaisuuden, epäitsekkyyden määrä oli aluksi vaikea uskoa todeksi. Sellainen hän kuitenkin on ollut.
Mutta nyt...
Monta kysymystä on päässäni, hän ei puhu juurikaan vaan sulkeutuu. Minä taas tykkään pölyn laskeuduttua puhua ja puhua, selvittää asiat pohjia myöten. Haluan TIETÄÄ.
Tiedän että olen loukannut häntä. Tiedän ansainneeni siitä "rangaistuksen". Mutta en näin kauan enkä näin rankkaa... Olen ihan palasina. Sielu on haavoilla, mieli rikki. Hän on kuitenkin ollut mulle kaikki kaikessa, ystävä, rakastettu, luotettu. Omaakin elämää on tietenkin mutta hän on ollut mulle kallio. Nyt olen tyhjän päällä ilman häntä.
Riippuvuutta olen kokenut... mielestäni meillä sitä ei ole. Vaan kertakaikkien syvää rakkautta. Kunnioitusta. Samanlaisia haaveita tulevasta. Samanlaiset arvot.
Kaiken jakaminen on ollut tärkeää, nykyään hän ei enää kerro mulle omista asioistaan enkä voi tukea niin kuin ennen.
En voi hyväksyä valheita... en lupausten rikkomista. En uutta "tyyliä". Tuntuu että mua viedään kuin pässiä narussa.
Nyt en enää soita perään. Monesti olen niin tehnyt. Hän ei tule vaikka lupaa. Ei soita vaikka lupaa. Silti kun soitan vakuuttaa rakastavansa eikä halua erota. On kuulemma tullut araksi mun sanojeni takia. (pelästyin kun valehteli mulle, mulla on valehtelusta syvät haavat. Pistin välit poikki mutta pyysin anteeksi ja selitin syyni... hän tietää että pelästyin)
Emme ole nähneet kohta 3 kuukauteen. Mulla on lomat harvassa mutta kohta tulossa viikon loma jota olen odottanut puoli vuotta. Hän vihjaisi etten ehkä olekaan tervetullut.
Tiedän että asiat selvitetään keskenään eikä palstalla, mutta kun täällä tuulettaa ajatuksiaan ja vaihtaa kokemuksia se auttaa.
Odotan. Mutta enää en ole aktiivinen. En vain jaksa. Toivon että rakkauteni riittää. Muuta ei mulla ole tarjota.
tai sitten joku vaihe, mikä aukaisee oven uuteen. Musta tuntuu, että te olette löytäneet toisistanne jotain niin suurta, ettei sitä todella soisi menettävän. Rakkaus ja suhteet on niin hiton monimutkaisia juttuja. Siinä kun on mukana niin paljon kahden erillisen ihmisen tunteita, toiveita, tapoja, elettyä elämää, haavoja...
Mitäs, jos päätät vain mennä hänen luokseen lomallasi? Sanot, että haluat todella nähdä ja selvittää tämän tilanteen. Olet päättäväinen ja laitat "pomputtelulle" pisteen. Mitä luulet, mitä se hänessä aiheuttaisi? Mä luulen, että sä tiedät kuitenkin itse parhaiten miten häntä lähestyt, mutta sulla on oikeus vaatia myös vastauksia joihinkin juttuihin. Sanoitko tai oletko sä sanonut teidän suhteen aikana todella jotain niin pahaa tai kovasti, että ymmärrät miksi hän on tullut varovaiseksi? Vai onko se vain hänen keinonsa siirtää ratkaisua, vastuuta tms? Näitä kannattaa miettiä, mutta mitä sä lopulta voit, jos hän ei suostu itse avoimeen keskusteluun, jättää sut ulkopuoliseksi..Mitä sä voit? :)
P.s. mä lähden kohta töihin, mut palataan, jos..
Niin... Voi olla.
Mutta mun sisin kärsii tällaisesta niin valtavasti että tällä hetkellä ainakin tuntuu että rakkaani tekee nyt tuhoja joita on vaikea korjata. En minäkään mikään vuorenvarma ihminen ole itsetuntoni suhteen, viime aikoina luottamus toisen rakkauteen on saanut kolhuja kun ei ole tullut luokseni lupauksistaan huolimatta.
Nyt se murenee entisestään kun hän ei pidä minuun ollenkaan yhteyttä. Ei minkäänlaista.
Juuri kun eniten tarvitsisin niitä rohkaisevia sanoja ja tekoja. Itse olen kyllä sanonut että rakastan ja mun puolelta mikään ei ole muuttunut.
En olisi ikinä uskonut hänestä tällaista. En ikimaailmassa. Mutta on se nyt jo viimein uskottava ettei tässä maailmassa mikään kestä eikä oikeaa rakkautta olekaan.
Mikä ei tapa niin vahvistaa. Nyt tuntuu että tämä tuska tappaa enemmän kuin vahvistaa. Enkä ymmärrä enää mitään... olen pimeässä. Eksyksissä. Eikä tuttu ja lämmin käsi enää otakaan omastani kiinni.
Mä ymmärrän sun tunteet tosi hyvin. Minusta sä olet ollut pitkämielinen ja odottanut hänen puoleltaan vastakaikua, ehkä jopa tarpeeksi. Itsetunnollehan se käy. Mä en vaan käsitä, miksi muututaan juuri avoimesta täysin sulkeutuneiksi. Se on jotenkin merkki luovuttamisesta tai niin mä sen näen. Ihan kuin toinen ajattelisi ettei kannata enää..ja vaikka ajattelisi siten, niin kyllä aikuisten ihmisten pitäisi osata hoitaa nää asiat paremmin, reilummin, suoremmin. Se oppi "tee toiselle niinkuin tahdot itsellesi tehtävän" on minusta äärettömän hyvä muistaa aina. Silloin saa ehkä käytökselleen sen ajatuksen, että miltä musta nyt tuntuisi.. tai miten mä haluisin, että mulle tehtäisi... EMPATIAA!
Sinuun varmasti sattuu ja kaikelta on kadonnut pohja. Mutta usko pois, kyllä oikeaa rakkautta on! Kaikista kokemistani pahoista huolimatta, uskon itse siihen vilpittömästi!! Mutta nyt sun on aika käydä jotain läpi ja surra, jos teidän juttu päättyy.
Mä tiedän myös mitä on kaivata ja ikävöidä. Yrittää löytää joku naru mihin tarttua..ajatella vain häntä ja esittää miljoona miksi kysymystä. Mutta lopulta, olen onnellinen, että olen rakastanut.
Mä lähetän Sinulle lämpöisen halin ja kannan ajatuksissani, sä et ole yksin! :)
Kiitos Sinulle ihana nainen siellä jossain. :-)
En ymmärrä suurta ristiriitaa sanojensa ja käytöksensä välillä. Väittää että rakastaa eikä halua erota jne. Sitten kuitenkin jättää mut yksin hautomaan asioita.
Uskon häneen vielä koska niin hyvin tunnen hänet ja hänen hyvän sydämensä... En vain tiedä mitä tehdä.
Odottaako että minä pidän nyt yhteyttä? Vaiko haluaa etten pidä? Minua alkaa sattua jo liikaa soittaa hänelle koska hän lupaa asioita joita ei tee kuitenkaan.
Kunpa me selvittäisiin tästä... kun mitään dramaattista ei ole edes tietääkseni sattunut.
Välillä usko rakkauteen sammuu... mutta kytee se yhä vielä. Jossain sisällä. Syvällä. Peloissaan.
häneen yhteyttä, jos Sinä haluat. Itseään vastaan on jokseenkin turha taistella. Ja kun teet niinkuin itse parhaaksi koet, olet aidoimmillasi. Sinulle saattaa välillä tulla jopa sellainen tunne, että olet narri, mutta mitä sitten. Sinähän vain taistelet rakkautesi puolesta. Jos hän siihen väsyy ja kyllästyy, niin luulenpa, että saa sen sanotuksi tai lakkaa vastaamasta puhelimeen. Sekin on sitten merkki hänen puoleltaan, vaikkakin mielestäni turha ja typerä. Mutta jotkut ihmiset pelkäävät niin kovasti toisen reaktioita, etteivät uskalla kertoa suoraan. Tai sitten haluavat tosiaan jättää sen oven auki, eli mahdollisuuden palata, jos..Mutta kuten aiemmin sanoin, sä tunnet hänet parhaiten.
Minusta on jotenkin liikuttavan kaunista, että sä edelleen uskot hänestä pelkkää hyvää :)
En tiedä seisotko Rakkauden haudalla, mutta uskon sun värisevän pelosta, kylmästä ja lohduttomuudesta. Jaksa nainen, jaksa! HALEJA :)
Haleja sullekin tuntematon lohduttajani. Sanasi auttavat jaksamaan. Kiitos niistä.
Onhan tämä rankkaa kun toinen ei pidä mitään yhteyttä, ei edes vastaa tekstareihin.
Mun olo on sanoinkuvaamattoman kamala. Pakko hakea kohta jotain lieviä rauhoittavia vaikka en ole koskaan sellaisia käyttänytkään. Monesti ollaan puhuttu ja sovittu että KAIKKI asiat puhutaan selviksi naamakkain ja yritetään pitää suhde kasassa. Koska enimmäkseen meillä on mennyt ihanasti ja viihdymme yhdessä.
Tämä täysin huomiotta jättäminen on todella vaikea kestää. En sitä millään ymmärrä.
En minäkään enää montaa kertaa jaksa hänelle soittaa ja kuunnella perättömiä sanoja ja lupauksia.
Jos tästä tuskasta selviää niin olen kyllä sitten maailman vahvin nainen.
Voin olla paskapää mutta mielestäni kukaan ei ansaitse tällaista kohtelua. En ole kuitenkaan koskaan pettänyt tms. Ei tulisi mieleenkään.
Kauaa en enää jaksa.
Niin, et sä narri oo! Mä olen saanut susta ihanan kuvan. Eikä sun tartte niihin rauhottaviin turvautua, kestä se paska ja suru tollasena. Ajastaan se helpottaa, joo, tiedän, hiton laiha lohtu. Mut on se totta. Ja sähän näytit elonmerkkiä tossa toisessa ketjussa ;)
Mä olen niin uupu, uu. Työpäivät on olleet viime päivinä aikamoisia!! Nyt ois kiva saada joku peitteleen ja kait muutakin..Tiedätsä sen tunteen, kun väsyttää niin, että jaksais tehdä enää vain jotain..tiettyä.. ;) No joo: Koetahan saada unesta kiinni. Mä voin pitää sua kädestä, jos meinaat "pudota" :)
... uskomatonta. Miten joku tuntematon viitsii lohduttaa. :-) Ihan oikeasti, se auttaa. Kiitos sulle, voin peitellä sut ja pitää sua kädestä kiinni. Jos pysytään niin molemmat pinnalla!
Olo on todellakin kauhea mutta minuutti kerrallaan. Eipä sitä muutakaan voi.
Sun kanssa on vaan niin kiva "jutella". Tulee vaihdettua henkeviä, järkeviä ajatuksia (vaikka kyllä mulla huumori riittää vaik sitten mihin..) Mukava löytää näiltä sivuilta joku ihan oikean oloinen nainen :)
Saako kysyä: Miksi Kaktusnainen? Kuvaako se sun kestävyyttä, kun piikikäs et ole.
Ja ihanaa, jos peittelet ja pidät kädestä kiinni. Minäkin tarvitsen sellaista, vaikkei sydänsuruja juuri nyt olekaan :) Palataanko taasen.
nyt vesillä, joilla sulla ei löydy pyyntilupaa. Lohduttaja ;)
Ja kaktusnainen taitaa kalastella vaan päähän taputuksia. Tee jotain nainen, lakkaa valittamasta, ei ne jutut sillä korjaannu!!
on jäänyt riippumaan eikä anna ystävänsä elää uutta suhdettaan. Hän voi edelleen tykätä sinustakin eikä haluaisi loukata, mutta on löytänyt uuden vihreän oksan muualta. Anna hänen mennä ja toivota hymyillen onnea. Sitä sanotaan kypsyydeksi.
riittää, kysyy meiltä vaan. Neuvoista kun saisi jotain selvää!
Kirjoituksesi osoittaa ettet tunne suhdettamme ja miten voisitkaan... joten jätän sen omaan arvoonsa.
Päähän taputuksetkin tekevät joskus hyvää kun on maissa. Odotinkin jo että milloin nämä kyynikot tulevat esiin koloistaan tähänkin ketjuun...
Kuten sanoin jo aiemmin, ajatusten tuulettaminen tekee hyvää silloin kun olo on kauhea ja ajatukset kiertävät kehää. Toki asiat ratkaistaan kahden ihmisen kesken.
Kyllä saa osoittaa empatiaa, kalasteli sitten tai ei... se on inhimillinen tunne joka on nykymaailmassa tainnut unohtua valitettavan monelta.
Tunnen rakkaani niin hyvin että uskon kyllä että hänellä on pokkaa sanoa jos on tavannut jonkun muun. Nythän mua piinaa eniten se valtava ristiriita joka on sanojensa ja tekojensa välillä. Sanoo ettei halua erota vaan selvittää asiat. Sitten kuitenkaan ei pidä yhteyttä...
Mua sattuu nyt niin syvälle etten jaksa edes kauheasti välittää kenenkään vääristä luuloista.
Jaetaan vaan mieluummin niitä "päähän taputuksia" kuin niitä piikkejä.
Kaktusnainen on nyt kuiva ja kituva mutta ehkä kukin vielä minäkin joskus.
En tiedä, mitä kyynistä siinä on, jos kehoittaa tekemään asialle jotain. Esitystapa voi tietysti olla vähän tuikea mutta ajatus ihan okei.
Mitä kauemmin kelaat yksin tai vaikka täällä palstalla samaa kehää edestakaisin, sitä enemmän sattuu ja sitä pahemmalta jokainen omassa päässä kierretty ajatus alkaa tuntua. Sellaisessa kieriskely ei ole kyllä hyväksi kenellekään, se on varma ja ihan tässä oikeassa elämässäkin niin monta kertaa nähty. Päähäntaputukset ovat joskus hyvää rohtoa mutta pelkästään niillä ei edetä mihinkään.
Siihen on olemassa ainoastaan yksi ratkaisu. Mennä ja kysyä mikä on pelin nimi. Nostaa niinsanotusti kissa pöydälle ja katsoa mitä siitä syntyy. Rakkaallasi on muka pokkaa sanoa jos on löytänyt toisen mutta ei ole pokkaa kohdata sinua tai pitää edes yhteyttä?? Haloo, ettet nyt vaan huijaa itseäsi pahemman kerran!
välittää heistä. Ehkä flirttasin, ehkä en..jokainen peilatkoon sisintään :)
kärsivällisyys ja ei vaan koe tarpeelliseksi tehdä yhtään mitään.
hänellä on uusi ystävä jonka luona hän viihtyy. Ei vaan oo kanttia sanoa sulle suoraan päin naamaa miten asiat ovat. Pitää sinua siinä varalla, kun on hieman epävarmuutta jatkuuko tuo uusi suhde vai ei. Jos ei jatku, palaa sinun luoksesi paremman puutteessa kun joku kaveri kuitenkin pitää olla.
mieltä täällä ollaan...itellä oli aikoinaan sama tilanne ja myöhemmin paljastui että toinen petti jo pidemmän aikaa...Nosta kissa pöydälle ja puhukaa asiasta!
voi kommentoida vain sen perusteella mitä tällä palstalla on lukenut. Hutiin voi siis mennä.
Mutta - tämä on minusta pitkään jatkuneen kaukosuhteen yksi probleema. Suhde toimii, kun kaikki on hyvin. Mutta kun ei ole, on äärimmäisen helppoa vetäytyä sinne etäisyyksien taakse ja vain toivoa, että asiat jotenkin ratkeaisivat itsestään.
Kaukosuhteessa, jossa nähdään viikonloppuisin ja lomilla, jää ihmisen perinpohjainen tunteminen helposti toteutumatta. Ne harvoin yhdessä koetut ajat ovat kivoja, täynnä ihanaa odotuksen loppumista, näkemisen riemua ja kivaa puuhastelua yhdessä, seksiä ja suudelmia, keskustelua hyvässä hengessä. Tummemmat, syvemmät vedet jäävät tulkitsematta, kertomatta, oppimatta. Ja kun ongelma sitten astuu kuvaan mukaan, kumpikaan ei oikein osaa ottaa sitä vastaan, eikä tulkita toisen reaktioita ja sanoja sillä tasolla kuin todellisen ongelman kanssa pitäisi, kaikista vähiten ratkaista sen. Juuri niinkuin sanoit: et käsitä mitä hänen mielessään liikkuu.
Tiedätkö mitä minä tekisin? Ottaisin ja ajaisin hänen ovensa taakse lupia kyselemättä ja kysyisin nenäkkäin, että missä tässä nyt oikein mennään, mitä sinä haluat. Puhelimen ja meilin välityksellä voi vältellä, toisen edessä seisoessa se on jo paljon vaikeampaa. Jossittelu ja odottelu venyttää molempien hermoja ja saa asian muuttumaan aina vain isommaksi möröksi.
Ehkä hän tosiaankin toivoo, että sinä antaisit periksi, väsytysvoiton hänelle, eikä hänen tarvitsisi tehdä sitä vaikeaa päätöstä. Se ei ole kovin uusi ilmiö ihmissuhteissa. Tai ehkä hän on hämmennyksissä, eikä itsekään tiedä mitä haluaa. Kuka tietää, arvailu ei vie eteenpäin.
Minusta tuollainen käytös toisen ihmisen taholta on ainoastaan loukkaavaa ja toisen tunteita vähättelevää, joten ei muuta kuin härkää sarvista kiinni.
henkilö parisuhteeltansa toivoo ja miten siinä eläessään tulee toimimaan, voi päätellä myös nykyisestä suhdetyypistä. Tietysti myös menneistä suhteista, jos sellaisista tietää.
Mielestäni suhteeseen ryhtyessämme toteutamme aika pitkälle samaa kuviota kuin ennenkin. Tapahtuuko se huomaamattamme vai tietoisesti tunnistamme itsetutkiskelun avulla. Ulkopuolisen silmin, etäämmältä näkee yleensä paremmin esimerkiksi oman ystäväpiirin suhdekirjoa tulkitsemalla.
Joillakin on taipumus hakeutua parisuhteisiin, joissa yhdessä eläminen ei toteudu aluksi eikä sitten myöhemminkään.
Näillä etä/kauko/viikonloppu/lomasuhteilla haetaan ns. itsestä johtumattomia vaikeuksia suhteeseen. Todellinen syy löyty haluttomuudesta tai pelosta sitoutua. Itsekkään nautinnonhalun ajamana suhteesta näykitään ihanat hetket. Silloin eletään hellyydestä, halusta, syvällisistä keskusteluista, on loputtomasti aikaa. Rakkaus mainitaan usein. Sama itsekkyys ja vastuuntunnottomuus saavat vetäytymään suhteesta omaan yksityiseen elämään, kun koittaa harmaalla sävytetyt tavisajat. Omat menot ja kiireet, minun aika ja ehdot määräävät silloin suhteessa. Puheet kuuluvat kuiskinnan lailla etäältä.
Onko suhteessanne paljon toistenne lohduttamista raskaissa tilanteissa ja elämän vaikeuksissa? Toinen toisenne tsemppaamista jaksamaan, tukemista tämän päivän vaikeuksien kanssa ja menneisyyden käsittelyssä. Onko se suhteenne perusta?
On noita asioita suhteessamme, kyllä. Ovatko ne suhteemme perusta? Eivät.
Eli rakastuimme ihan täysillä pari vuotta sitten, sitä ennen olin ehtinyt jo ajatella etten enää edes kykene tuntemaan rakkautta, sen verran on siivet palaneet minultakin. Mutta hän oli rohkea sanoissaan ja teoissaan enkä minäkään kovin kauaa pelännyt.
Toisen kunnioittaminen ja myös ystävyys ovat olleen suhteessamme olennaisia asioita. Se ei silti sulje pois intohimoa ja hellyyttä. Olenkin hämmästellyt miten hyvin olemme sopineet toisillemme kaikin tavoin.
Riitojakin on ollut, ja mun vanhat pelot nousseet välillä pintaan. Mutta luottamus ja rakkaus ovat kantaneet.
Olimme molemmat aika kauan yksin ennen tätä suhdetta, joten en tosiaankaan usko että muita osapuolia tässä nytkään mukana olisi. Tietenkään en sitä tiedä.
Olemme niin paljon puhuneet ja sopineet että en voi tosiaankaan ymmärtää tätä totaalista selän kääntämistä. Kun saan hänet langan päähän, vakuuttaa yhä rakkauttaan ym.
Laikalle sanoisin että totta, toki mun mielessä on ollut se että ajan sinne ja pakotan hänet keskustelemaan ja selvittämään asiat johonkin suuntaan. Tällainen tekee mut ainakin hulluksi. Tämä epätietoisuus.
Mutta toisaalta matka on niin pitkä että jos hän ei olekaan kotona tai en olekaan tervetullut niin tilanne voi vain pahentua.
Toisaalta haluan mennä ja puhua, ja varmistaa että hän on kunnossa, toisaalta mua satuttaa tämä selän kääntäminen niin paljon että tekisi mieli vain antaa olla sitten...
Aika näyttää.
Olen rakkauteni kertonut. Jos hän tarvitsee aikaa, se on ok. Mutta kun en tiedä mitä hän oikein tahtoo. Ristiriitaista on.
Olisi se yksikin tekstiviesti arvokas asia tässä tilanteessa... säälittävää joo. Mutta yritän ymmärtää että hänellä on nyt paha olo jostain.
Mutta kun olen vain ihminen en jaksa loputtomiin minäkään.
jättäisin vanhat p.....kat murehtimatta ja lähtisin kohti uusia seikkailuja pystyssä pää ja rinnat.
on loppunut sinua kohtaan?
Välinpitämättömyys kertoo karua kieltään,jos rakastaa miksi ei toista kaipaisi ja haluaisi olla yhteydessä,vaikka vaan kuullakseen toisen äänen.
Entäs jos itse ryhdyt välinpitämättömäksi häntä kohtaan,et soittele ja kysele hänen peräänsä enää?
Miten luulet käyvän?
Minun tyttöystäväni suorastaan panikoi kun havahtui huomaamaan että hiljaista tuli minunkin puoleltani.Hän taisi olla vain tottunut ja pitää siitä tunteesta että olin hänestä kiinnostunut ja häntä varten olemassa,rakkautta se ei enää ollut.
Molempien pitää olla toisistaan tasapuolisesti kiinnostuneita että homma toimii.