Se yö ;)

sara86

Ehkä tämä kuuluis palstalle missä voi kertoa tarinoita mutta
halusin vain jakaa tarinani teidän kanssa. Voitte myös kertoa omia täydellisiä hetkiänne jos haluatte :)



Tämä siis tapahtui muutama päivä ennen jouluaattoa viime vuonna.

Olin ollut pitkään ihastunut ystävääni. Meidän välillä oli kesästä asti ollut jotain ystävyyttä suurempaa. Kumpikin tiesi sen toisen läsnäollessa mutta pelkäsimme että ystävyytemme kärsisi jos antaisimme vain tunteidemme viedä.
Olin yrittänyt muutaman kuukauden ajan unohtaa todelliset tunteeni häntä kohtaan, ja niinpä onnistuin uskottelemaan itselleni ja muille että olisin päässyt yli hänestä.

Emme ollut tavannut vähään aikaan ennen sitä iltaa.

Olimme viettämässä iltaa ystäviemme kanssa.
Hänen seurassa tuntui niin erilaiselta kuin ennen. Meillä oli niin mukavaa. Nauroimme tunteella ja pystyimme juttelemaan monista asioista. Yhdessä vaiheessa ihan odottamatta hän veti minut syliinsä ja kietoi käden tiukasti ympärilleni. Ihan vain ystävänä. tai niin minä oletin oltuani eka muutaman sekunnin kysymysmerkkinä. :D nautin hänen seurasta enemmän kuin koskaan! Siinä hetkessä oli taikaa ja tunnetta.
Loppuillasta tajusin että tarvitsin yöpaikan koska viimeinen bussi oli mennyt enkä hennonut aina taksia tilata.
Ihastukseni sitten tarjoutui ensimmäisenä ehdottamaan jos menisin hänen luokse yöksi. Olin aika yllättynyt mutta samalla hyvin iloinen :)
Lupauduin lähtemään yhtä matkaa hänen kanssa.
Ihastukseni asunnolle oli parin kilometrin matka, päätimme kävellä että voisimme jutella samalla.
Raikas talvi yö, vaikkakin ilman lunta oli todella kaunis. johtuen osittain ehkä hänen läsnäolosta. ;)
Kesken matkan aivan yllättäen hän pysähtyi ja kääntyi puoleeni, katsoi syvälle silmiini ja sanoi hellästi melkein kuiskaten "mä en pysty enää odottaa, mun on pakko suudella sua"
En ehtinyt tajuta kunnolla mitä hän sanoi kun tunsin hänen lämpimät huulensa omillani. vatsanpohjastani kouraisi ihanasti ja kylmät väreet vaeltelivat pitkin ihoani. Vastasin hänen suudelmaan ja kiedoin käteni tiukasti hänen ympärille. Suutelimme pienen mutta sitäkin ihanamman hetken toisistamme nauttien. Katsoimme toisiamme hymyillen ja jatkoimme lopun matkaa käsi kädessä ihan hiljaa...

Viimein saavuimme hänen asunnolleen.
Saatuamme oven kiinni ja kengät jaloistamme katsoimme toisiamme ja samassa hän veti minut itseään vasten ja alkoi suutelemaan pehmeillä huulillaan. Ensin kaulaani, siirtyen niskaan hellästi näykkien, ja sieltä taas hitaasti kaulaan ja lopuksi hän painoi lämpimät huulensa vasten omiani kosketellen samalla selkääni ja niskaani.
Riisuin hänen takin ja vein käteni hänen paidan alle samalla suudellen kaulalta. Tunsin käsieni alla hänen treenatun vatsan ja rintalihakset. Tuskin pysyin nahoissani kun vain mietin mihin se hetki meidät johtaisi..
Hetken suudeltuamme hän tarttui hellästi kädestäni ja ohjasi makuuhuoneeseen.

Koko yö oli kuin unta. Niiiiiin ihanaa ja epätodellista. En pysty vieläkään uskomaan että sain kokea hänen kanssaan jotain niin kaunista ja täydellistä.
Olimme aina luvanneet olla vain ystäviä, ei enempää ettemme pilaisi sitä mitä meillä oli. Ystävyys. Kielsimme todelliset tunteemme liian kauan, mutta me kumpikin tiesimme että ennemmin tai myöhemmin näin olisi tapahtunut.
kaikki muuttui sen yhden pienen ja ihanan suudelman jälkeen.

Aamulla hän herätti minut hellästi suudellen. En voinut kuin hymyillä nähdessäni hänen suloiset ja nauravat kasvot edessäni. vedin hänet itseäni vasten ja annoin hellän pusun huulille. Nukahdimme vielä hetkeksi toistemme syleilyyn.
Ihastuin häneen uudestaan yhteisen yömme jälkeen. En kadu mitään vaikka olemmekin taas ystäviä monien tapahtumien jälkeen. Haluan vain muistaa sen hetken ikuisesti.

6

2306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinkin käydä voi

      Kaunis juttu. Itselleni on myös kerran käynyt samoin. Vahinko vain nais henkilö muutti Ruotsiin eikä koskaan enään ottanut minuun yhteyttä :-( .
      Toivotaan teille kaikkea parasta.

    • ihanainen'

      Voi ihanaa. Tuli ihan kylmät väreet kun luin tuota. Kumpa itsekin kokisin jotain tuollasta. Tuntuu, että miehet aina livistää ja vaivautuu tollasista tilanteesta. Harmi, mutta näyttää siltä, että maailmasta siis löytyy muitakin kuin jänishousuja.

    • on kuin

      suoraan jostain nuorten lehden novellista....

      • A.A.A

        Ihana.. Ei voi muuta sanoa. Vaikka ei ole minkään laisia kokemuksia asiasta mutta ihana juttu kumminkin :)


    • kävi

      minulle ja parhaalle ystävälleni..nyt hän on aviomieheni ja meillä on kolme ihanaa lasta joista vanhin on jo 9v :)

    • HenkkaH85

      Vaikka mies oonkin, niin oli mukavaa luettavaa. Voi kun löytäisi ittellekkin tytön jonka kanssa pussailla... *huokaus*

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      145
      4015
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      64
      3690
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2974
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      115
      2564
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      175
      2236
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      32
      1574
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      49
      1447
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1272
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      1063
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      111
      1055
    Aihe