Ei tullut linnaa

Kysyn nyt moven vastustajat miltä tuntuu?
Ei moven poijat sitten saanut linnaa. Täällä oltiin niin varmoja siitä että linnaa tulee!
131267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

linnaa Ranskasta, eivätkä ilmalaivaa.
Voisiko tämä johtua siitä, että kaikki eivät olekaan kuuroja "sammakoita":))
Onkin oikein, ettei rikollisille anneta mitään linnaa:))

Äänestä

itse pillerinne ja tappionne.
Sirukortti on tulossa..heehheeehhh.
Kohta sitä sun tätä tulossa tai sitten ei.
Valloitetaan koko eurooppa tai sitten ei.
No mutta nyt lopultakin tapahtui jotakin...johtajat ovatkin rikollisia ja homma kaatuu.

Äänestä

Harvemminhan ei-törkeistä talousrikoksista vankilaa tulee.

Jopa teoista jotka ovat otsikoitu tyyliin "mies tuhosi naapurin auton ja raiskasi perheen kultaisen noutajan lasten silmien edessä" annetaan lähinnä sakkotuomioita johon on sitten lätkäisty päälle muutaman kuukauden ehdoton tuomio näön vuoksi.

Tämän keissin syytelistan kohdissa on mielestäni kaikissa maksimirangaistus kaksi vuotta (korjatkaa jos olen väärässä, en nyt jaksa lähteä kaivelemaan esille relevantteja pykäliä) vankilaa. Ja tämä tarkoittaa käytännössä sitä että mahdolliset vankilatuomiot annetaan säännönmukaisesti ehdollisina, jos ollenkaan.

Mitä tämä nyt siis oikeasti tarkoittaa? Että Moven toiminta olisi jotenkin ollut laillista kyseessä olevana ajankohtanako? Hovioikeus tullee vielä tarkentamaan tuomioita, enkä usko että ainakaan lievempään suuntaan.

Yhteiskunnallisesti kolmikon rangaistukset ovat loppukädessä samantekeviä. Rangaistukset voisivat olla kovempia, mutta sillä ei isossa kuvassa ole kovinkaan suurta merkitystä.

Tärkeintä on nyt se, että toiminta on selkeästi todettu lain vastaiseksi ja että tuomioistuin on antanut jonkinlaista konkreettista viittettä siitä mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Parisen vuotta sitten WGI vedettiin jojoon, nyt vuorostaan Moven päävaikuttajat. Sanoisin että nämä tuomiot antavat syyttäjille melko hyvät työkalut hoitaa vastaavia tapauksia tulevaisuudessa.

Äänestä
  • törkeä rikos. piti tulla vankilaa ja liiketoimintakieltoa ja 850 000 maksua.

    Typistyi 70 päiväsakkoon, 30 000 maksuun. Eli se "laiton hyöty" 30 000, eli 3% ylihinnoiteltu kampanjatuotepaketti ja täsät otetaan se osuus pois joka korvauksesta menee markkinontirikoksen piikkiin. Sitä ei ole eroteltu että mikä tämä osuus on. Sanotaan että puolet, sillon jäisi 1,5% kampanjatuotepaketin osuudeksi.

    Vaikuttaa siltä että päätös on "yleisön pyynnöstä" niin kuin Vuotospäätöskn oli. Ja muodollinen, jotakin piti tuomnita.

    Siinä mielessähän tuo tuomio on hyvä että tästä lähtien pääsee verkotoihin halvemmalla mukaan. Moven osalta tällä äätöksellä ei ole mitään merkitystä koska sen markknointijärjestelmä on jo muutettu erilaiseksi kuin tuon tutkinnan aikana oli. Se tulee myös tuomiolauselmassa esiin. Eli on vapautettu syytteistä myös tutkinnan jälkeiseltä ajalta. Tuomiolauselman "Tominnan alkuajalta..." on hyvin merkittävä, vakka sitä ei näy monikaan noteeraavan tällä saitilla pohtiessaan tuomota.

    Ei täällä ole laintulkinan asiantuntijoita, olen sen tiennyt aikaisemminkin ja nyt tiedän vielä paremmin. Tulkitaan niin kuin omaan ideologiaan sopii.

    Äänestä

  • piti olla kirjoitti:

    törkeä rikos. piti tulla vankilaa ja liiketoimintakieltoa ja 850 000 maksua.

    "3% ylihinnoiteltu"
    "1,5% kampanjatuotepaketin osuudeksi."

    Taas ei ole viitsitty lukea päätöstä eikä tuomittujen kirjettä edustajille. Myynnin arvosta puolet oli oikeuden mielestä laittomasti hankittua.

    "otetaan se osuus pois joka korvauksesta menee markkinontirikoksen piikkiin."

    Markkinointirikoksesta saatua hyötyä ei tuomittu valtiolle. Siitä selvisi sakoilla. Vain ne menettivät, jotka olivat saaneet edustajaprovisioita.

    "Tuomiolauselman "Tominnan alkuajalta..." on hyvin merkittävä, vakka sitä ei näy monikaan noteeraavan tällä saitilla pohtiessaan tuomota."

    Noteeraamista helpottaisi jos siteeraisit pitemmän pätkän ja muuten kuin muistinvaraisesti. Mistä kohtaa päätöksestä löytyy merkkijono 'alkuajalta'?

    "Tulkitaan niin kuin omaan ideologiaan sopii."

    Epäilemättä mutta silti olisi hyvä lukea se tuomio läpi. Tulisi uskottavuutta kun saisi tökeröimmät asiavirheet karsittua.

    Äänestä

  • Rahankeräysrikoksesta saattoi saada tuolloin sakkoa tai 6kk vankeutta. (Koska noin lepsut säädökset eivät estäneet rikollisuutta, nykyään voi saada 2 vuotta vankeutta.) Markkinointirikoksesta selviää törkeimmilläänkin vuoden lusimisella. Ensikertalainen ei noista olisi lähtenyt istumaan.

    Rekisterimerkintärikoksesta voi saada maksimissaan kolme vuotta.

    Äänestä

  • p.kuikka kirjoitti:

    "3% ylihinnoiteltu"
    "1,5% kampanjatuotepaketin osuudeksi."

    Taas ei ole viitsitty lukea päätöstä eikä tuomittujen kirjettä edustajille. Myynnin arvosta puolet oli oikeuden mielestä laittomasti hankittua.

    "otetaan se osuus pois joka korvauksesta menee markkinontirikoksen piikkiin."

    Markkinointirikoksesta saatua hyötyä ei tuomittu valtiolle. Siitä selvisi sakoilla. Vain ne menettivät, jotka olivat saaneet edustajaprovisioita.

    "Tuomiolauselman "Tominnan alkuajalta..." on hyvin merkittävä, vakka sitä ei näy monikaan noteeraavan tällä saitilla pohtiessaan tuomota."

    Noteeraamista helpottaisi jos siteeraisit pitemmän pätkän ja muuten kuin muistinvaraisesti. Mistä kohtaa päätöksestä löytyy merkkijono 'alkuajalta'?

    "Tulkitaan niin kuin omaan ideologiaan sopii."

    Epäilemättä mutta silti olisi hyvä lukea se tuomio läpi. Tulisi uskottavuutta kun saisi tökeröimmät asiavirheet karsittua.

    "...Vastaajien omistakin kertomuksista voidaan päätellä, että Move Networks Oy:n toiminnan alkuvaiheessa myytävänä oli vain Kolumbus- matkapuhelinliittymiä ja Kainuun Energian sähkösopimuksia..."

    Ja mitähän merkittävää tässä lauseessa lieneekään?

    Äänestä

Hyvältä tuntuu!!
Nyt koijareiden kannattais laitta polkupyörien tilalle autot, jotta olisi paremmat välineet tunkeilla tehdä bisnestä. Menis autot kaupaksi ja vois saada enemmän voittoa, eikä tunkin tarvis polkea.
Muistakaa olla varovaisia niiden ilotulitteiden kanssa, kun on ollut muutenkin niin paljon noita tulipaloja:(

Äänestä

..., että mikäli linnaa tulee, niin se tulee ehdollisena muutaman vuoden koeajalla.

Kuten oon sanonu. Olen tyytyväinen, että hemmot tuomittiin rahankeräysrikoksesta. Sitähän mä oon koko ajan hokenu, että Moven toiminta on ollut rahankeräyslain vastaista. Lisäksi olen haukkunu Movettajien markkinointitapaa ja siitäkin tuomio rapsahti. Ainoa mikä kummastuttaa on toi menettämisseuraamuksen pienuus.

Joten olen suht´koht´ tyytyväinen tuomioihin.

Ja mitaan ette voi...

Äänestä
  • voisit ihan rehellisesti tunnustaa että et ole tyytyväinen päätökseen. (Lue myös tuomion analyysi tuolta lopusta)

    Linna jäi tulematta vaikka se piti mielestäsi olla saletti juttu. Liiketointakieltokin jäi tulematta vaikka toisin olet väittänyt. Menettämisseuraamus oli "muodollinen" vaikka sen piti olla 850 000 euroa.

    Oikeuskin katsoi että puolet tuosta on "laitonta" saatua hyötyä, mutta mutta tuomiosta näkee mikä oli se todellinen saatu ylimääräinen hyöty. Menttämiseuraamus kertoo sen suoraan. Sitä ei sovitella vaan tumitaan kokonaisuudessaan menetetyksi.

    Jotenki ristiriitainen tuo koko tuomio. Aivan kuin se olisi väkisin vännetty. On ilmeisesti ollut rajatapaus josta olisi voinut jättää tuomitsemattakin, mutta on haluttu antaa pieni näpäytys varalta. Tällainen kuva siitä tulee väkisinkin. Tätä kyllä kertoo sekin että yksi jäsen olisi halunnut vapauttavan tuomion.

    Tuosta tuomiosta ei oikein tiedä mitä siitä ajattelisi.

    Markknointirikoksesta nyt voi tuomita minkä verkotoyrityksen tahansa, koska vakiintunut tapa esittää tienaamismahdollisuus on näyttää miten bonukset kertyvät. Sitä ei nähtävästi saa nyt enää tehdä. Pitää vain kertoa että tienaa sillä mutta perusteita sille että miten sillä tienaa ei saa enää näyttää. Bonusjärjestelmää ei saa enää näyttää. Saattaa olla vaiktusta muuhinkin myynnin rekrytointeihin.

    Menettämisseuraamus. Syytteen mukaan ja poliisitukinnan mukaan piti olla 850 000, oikeuden mukaan 410 000 ja tuomio 30 000. Mitähän tästä pitäisi ajatella. Oikestaan naurattaa. Aikaisempiin menettämisseuraamuksiin nähden on lapsellinen tuomio. Miksi ei kerralla rapsastu tuota 410 000 euroa kun kerta "laiton hyöty" on tuon verran? Vaikuttaa sellaiselta rajatapaukselta että ei olisi tullut tuomita olenkaan. Tuomio taitaa olla kokeilu että kestääkö se ylemmillä asteilla. Tällainen on oikeudelta pelleilyä jos suoraan sanon. kokeillaan kepillä jäätä.

    Rekisterimerkintärikos joka piti painavin näistä rikosista hylättiin kokonaan. Tämä on asiakirjan väärentämisrikos ja ehdottoman vankeuden tuova asia. Mitähän syyttäjä on hakenut sillä että edes syytti tästä? Vaikuttaa siltä että syyttäjä ei ole tutustunut tutkinta-aineistoon tarpeeksi tarkkaan, tai tutkinta ei ole ollut tarpeeksi tarkka. Vaikuttaa kuitenkin siltä että taas on kokeiltu että miten "poikien käy".

    Farssilta vaikuttaa tämä juttu.

    Äänestä

  • väittänyt muutakin kirjoitti:

    voisit ihan rehellisesti tunnustaa että et ole tyytyväinen päätökseen. (Lue myös tuomion analyysi tuolta lopusta)

    "Tuosta tuomiosta ei oikein tiedä mitä siitä ajattelisi."

    Päätit sitten ajatella lähes sanasta sanaan niin, kuinka tuomitut kirjeessään edustajille neuvoivat.

    "Miksi ei kerralla rapsastu tuota 410 000 euroa kun kerta "laiton hyöty" on tuon verran?"

    Oikeuden mielestä hyödystä suurin osa olisi pitänyt vaatia Move Networks Oy:ltä. Ei tuomittu kun ei vaadittu. Yksinkertaista.

    "yksi jäsen olisi halunnut vapauttavan tuomion."

    Käräjäoikeuden maallikkojäseniä sanotaan lautamiehiksi. Heidän ei oleteta tuntevan lakia.

    "vakiintunut tapa esittää tienaamismahdollisuus on näyttää miten bonukset kertyvät. Sitä ei nähtävästi saa nyt enää tehdä."

    Tuomio tuli siitä, että väitettiin mahdolliseksi ansaita suuria rahamääriä edustajaksi ryhtymällä vaikkei myytävää ollut.

    "Rekisterimerkintärikos joka piti painavin näistä"

    Tätä syytetyt pitivät painavimpana. Siitä selvittiin kun oikeus piti uskottavana sekä kirjanpitäjän että tilintarkastajan valaehtoisia todistuksia siitä, miksi lausunnot ja asiakirjat on päivätty ennen osakepääoman maksamista eli 18.5 ja että osakepääoma oli oikeasti maksettu vaikkei se kirjanpidossa vielä syksyllä näkynytkään.

    "Tämä on asiakirjan väärentämisrikos ja ehdottoman vankeuden tuova asia"

    Syytettyjä tämä kohta tuntui kylmäävän ja sinustakin se oli syytteistä rajuin. Ei tuosta ehdotonta olisi tullut mutta tilintarkastajalle ja kirjanpitäjälle olisi ollut paha paikka.

    "pieni näpäytys varalta"
    "Tuomio taitaa olla kokeilu että kestääkö se ylemmillä asteilla"

    Mieltänsä saa muuttaa mutta ei oikein samassa jutussa. Analyysin olisi hyvä olla sisäisesti ristiriidaton.

    "Tällainen on oikeudelta pelleilyä jos suoraan sanon."

    Olet vielä lirissä tällaisten lausumien kanssa.

    Saan lausua mielipiteeni milloin vain. Emme ole Neukulassa, vaan Suomessa. Voin ihan hyvin sanoa mielipiteeni että tuomio oli pelleilyä eikä minua siitä kukaan tule käräjille haastamaan.

    Äänestä

  • lisrissä? kirjoitti:

    Saan lausua mielipiteeni milloin vain. Emme ole Neukulassa, vaan Suomessa. Voin ihan hyvin sanoa mielipiteeni että tuomio oli pelleilyä eikä minua siitä kukaan tule käräjille haastamaan.

    "Miten niin lisrissä? Saan lausua mielipiteeni"

    Saathan sinä. Teet niinkuin asialliseksi katsot.

    Minulle on jäänyt sellainen käsitys, että käräjäoikeuksien tuomarit tuppaavat olemaan pedanttia ja pikkutarkkaa väkeä. He eivät pelleile tuomitessaan. Jos oikeasti uskot että tuomarit näpäyttävät, kokeilevat kepillä jäätä ja pelleilevät tai toimivat muuten kummallisten vaikuttimien vallassa, käsityksesi oikeudesta on vaarassa hämärtyä. Silloin analyysi tapahtuneesta ei myöskään ole niin kristallinkirkas kuin muuten olisi mahdollista.

    "eikä minua siitä kukaan tule käräjille haastamaan."

    Ei varmaan kunhan et tuollaista oikeudessa päästele.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

!!! kirjoitti:

Kysyn nyt moven vastustajat miltä tuntuu?
Ei moven poijat sitten saanut linnaa. Täällä oltiin niin varmoja siitä että linnaa tulee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu