3-vuotias lapseni on aivan enkeli ja ihana ihminen kaikille muille. Paitsi minulle. Huutaminen ja känkkäröiminen alkaa sinä hetkenä, kun auton ovesta astutaan kotipihaan. Naapurit ovat valittaneet lapsen huudosta... viikonloppuna olimme teatterissa toisella paikkakunnalla (ajattelin, että jospa viikonloppu sujuisi helpommin toisissa kuvioissa) ja hotelli teki asiasta valituksen.
Olen yrittänyt kaikkeni. Jos otan lapsen syliin, hän huutaa ja lyö ja kiellettäessä huuto vaan yltyy. Jos yritän asiallisesti selittää, hän ei kuuntele ja huuto vain kovenee. Jos en kiinnitä mitään huomiota, huuto kovenee. Olen ihan pallo hukassa, mitä pitäisi tehdä. Välillä tekisi mieli lyödä lasta, jotta saisi edes todellisen syyn huutoonsa, mutta toistaiseksi olen onnistunut hillitsemään itseni. Huostaanantoakin olen jo vakavasti harkinnut.
Olen siis yksinhuoltaja ja elämäni pyörii tuon lapsen ja työn välillä - muuta elämää ei ole, kun ei yksityiseen hoitajaan ole varaa ja exä ei ole lapsestaan kiinnostunut. Vanhempani antavat vain pitkän saarnan siitä, kuinka lapsi on tullut hankittua aikanaan ja nyt olen huono äiti, kun en hänen kanssaan pärjääkään - joten enpä siltäkään suunnalta pahemmin apua tohdi pyytää.
Joten kaikki kommentit, ehdotukset yms. olisivat nyt tervetulleita, koska itse en näe enää mitään ulospääsyä tästä.
PS. Ne jotka miettivät, että miksi lapsi huutaa: tänään juttu alkoi siitä, että hän katsoi Puuha-Peteä ja päätti kesken kaiken lähteä suihkuun. DVD loppui ja pistin television kiinni. Lapsi sai raivarin - siis suihkussa ollessaan - kun filmi ei enää pyörinytkään eikä selityksistä (tai ehdotuksesta, että käydään suihkussa ja katsotaan sitten loppuun) huolimatta rauhoittunut.
Olen yrittänyt kaikkeni. Jos otan lapsen syliin, hän huutaa ja lyö ja kiellettäessä huuto vaan yltyy. Jos yritän asiallisesti selittää, hän ei kuuntele ja huuto vain kovenee. Jos en kiinnitä mitään huomiota, huuto kovenee. Olen ihan pallo hukassa, mitä pitäisi tehdä. Välillä tekisi mieli lyödä lasta, jotta saisi edes todellisen syyn huutoonsa, mutta toistaiseksi olen onnistunut hillitsemään itseni. Huostaanantoakin olen jo vakavasti harkinnut.
Olen siis yksinhuoltaja ja elämäni pyörii tuon lapsen ja työn välillä - muuta elämää ei ole, kun ei yksityiseen hoitajaan ole varaa ja exä ei ole lapsestaan kiinnostunut. Vanhempani antavat vain pitkän saarnan siitä, kuinka lapsi on tullut hankittua aikanaan ja nyt olen huono äiti, kun en hänen kanssaan pärjääkään - joten enpä siltäkään suunnalta pahemmin apua tohdi pyytää.
Joten kaikki kommentit, ehdotukset yms. olisivat nyt tervetulleita, koska itse en näe enää mitään ulospääsyä tästä.
PS. Ne jotka miettivät, että miksi lapsi huutaa: tänään juttu alkoi siitä, että hän katsoi Puuha-Peteä ja päätti kesken kaiken lähteä suihkuun. DVD loppui ja pistin television kiinni. Lapsi sai raivarin - siis suihkussa ollessaan - kun filmi ei enää pyörinytkään eikä selityksistä (tai ehdotuksesta, että käydään suihkussa ja katsotaan sitten loppuun) huolimatta rauhoittunut.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuulostaa ihan minun nuoremmaltani :D saa hulluja raivokohtauksia täysin mitättömistä syistä. Oletan sen olevan ikäkausijuttu ja odotan että menisi ohi... mutta sinulla on tosiaan ongelma käsissäsi.
Ensinnä varaisin ajan neuvolaan ja ottaisin sieltä mielipiteen siitä mikä voi vikana olla. Tietysti voi olla kyse teidän keskinäisestä tyytymättömyydestänne, kun sinullkain on hermot kireällä koko ajan ja olet tilnteesta uupunut, lapsi reagoi siihen ja toisinpäin, ruokitte toistenne pahaa oloa jota lapsi oireilee. Tai sitten voi olla kyse jonkinlaisesta häiriöstä lapsen kehityksessä, näin maallikkona totean että hyvin lievän autismin muodon pireiluun saattaa kuulua juuri raivokohtaukset syistä joita aikuinen ei heti ymmärrä. Rutiinien rikkominen, odotetusta toiminnasta poikkeaminen voi suistaa lapsen aivan raiteiltaan. En missään nimessä yritä diagnosoida tässä :D vaan yritän sanoa että käytökseen voi olla neurologinenkin syy, joka ei tosiaan ole sinä. Asia on syytä tutkia joka tapauksessa ja neuvola on oikeastaan ainut kanava jonka kautta voi käytöksellisiä tutkimuksia lähteä hakemaan.
Lastenpsykologi voi myös auttaa selvittämään mistä lapsen levottomuus ja raivo johtuvat. Kun syy löytyy, lasta voi auttaa ymmärtämään ja käsittelemään tunteitaan eikä hänen tarvitse purkaa niitä enää huutamisella tms. todennäköisesti häntä tiseäänkin ahdistaa jatkuvat vihan tunteet jos sellaisia on, tai mikä ikinä se onkin mitä hän yrittää purkaa.
Kuulostaako yhtään järjelliseltä vai meneekö ihan metsään?
***
Tuosta Puuha-Petestä... 3v lapsi ei päätä milloin mennään suihkuun. Onko teillä selvä päivärytmi? Jos ei tee johonkin seinälle selkeät kuvat; herätään, aamupala, ulos, ruoka, päikkärit, välipala, ruoka, iltapala, nukkumaanmeno. Selitä taulu ja laita siihen vaikka sinitarralla siirrettävä nappi, jonka poika saa siirtää ja samalla oppii ennakoimaan mitä seuraavaksi. Eli kerro etukäteen mitä tulee tapahtumaan, lapsi saa aikaa sopeutua.Joka toiminto, kun menee hyvin, hali ja kehu lasta.
Jos tulee kiukutteluja, anna kiukutella, mutta ole itse rauhallinen. Jos huuto yltyy, anna yltyä. On ilmeisesti tottunut saamaan sillä tahtonsa periksi. Selitä miksi kiellät jostain. Itse näissä tilanteissa teen kotihommia rauhassa ja kysyn välillä haluatko tulla syliin. Kuuluu EI EI ja raivoaa, jatkanpa hommia, jossain vaiheessa lapsi antaa periksi. Silloin halistellaan ja keksitään jotain kivaa piristykseksi, mutta kiukuteltua asiaa en anna periksi.
Jos lapsi aloittaa pihassa kiukuttelun, kanna rauhallisesti hänet sisään, jossa toteuta tuo edellä kuvaamani.
Se jo kertoo, että et ole huono äiti, kun olet huolissasi pojastasi ja pyydät apua. Huono äiti ei välittäisi. Voimia!
Elikkäs mulla itellä oman pojan kans ollut ongelmia, poika päiväkodissa ja sitä kautta halusin apua lähtä hakeen. Ekaksi meno lastenlääkärille ja sen jälkeen erilaisia terapioita jne. Ja siitä lähetään diagnosoimaan mistä pojan "villeys" johtuu..
Kannataa pyytää apua jo täsä vaiheessa, koska jos. esim pojallasi jotain neurologisia jutskoja, pystytään apua saamaan ajoissa.
Nyt kannattaa tosissaan ryhtyä toimiin, koska muutama vuos ku vierähtää niin vasta se saattaa mahottomaksi mennä etkä pärjää lapsen kans mitenkään päin.
Minä oon tossa ihan samaa mieltä että ei tuon ikänen lapsi ite vielä päätä suihkuun menoista jne.
No mut joka tapauksessa tsemppiä ihan mahottomasti!!
Eli minusta vanhemman tulee olla hyvällä tavalla jämäkkä, eli lapsi ei saa kiukuttelullaan "pompottaa" äitiä vaan lapsen on opittava että kiukku ei johda mihinkään. Lapsesi selvästi yrittää tehdä kuten tahtoo ja tietää mistä narusta vetää. Sinä olet se jämerä mutta hellä äiti, joka päättää että autosta mennään suoraan kotiin huusipa lapsi tai ei. Sinä päätät milloin on suihkuun menon aika. Sinä päätät milloin tv:n katselua on tullut yhdelle kerralle tarpeeksi ja milloin on aika tehdä jotakin muuta. Säännöllinen rytmi on tärkeää, eli ateriarytmin liäksi ulkoilut ym. tapahtuvat ajallaan. Diktatuurista ei ole kyse, vaan selkeät rajat helpottavat lapsenkin olo ja tekee perhe-elämästä helpompaa. Kiukuttelu kuuluu uhmaikään mutta sillä ei pidä ohjailla koko perheen tapahtumia. Meillä asui naapurissa aikanaan poika, joka karkaili pihallemme eikä äiti saanut häntä maaniteltua sieltä pois. (Olisi kopannut lapsen syliinsä ja vienyt vastahakoisuudesta huolimatta..!!). Lapsi sai vallata yhteispihan ainoan keinun, vei muilta lapsilta lelut, päätti milloin perhe käy kaupassa jne. Lapsi ohjaili täysin perheen elämää, ja äiti luovutti joka kerta. Nyt lapsi on 4 1/2 -vuotias kauhukaraka, perheen isoääninen pomo jolla ei leikkikaverit pysy. Mahtaa olla kouluun menot ym. hankalia! Jämäkkyyttä ja rajoja rakkaudella, äidit! Se on parasta mitä voitte lapsillenne antaa.
Hei äitikulta! Yksinhuoltajana olet monin verroin "parempi" kuin moni muu äiti. Sinusta riittää rakkautta lapsellesi kahden vanhemman edestä. Olet todella urhea, kun jaksat käydä työssä ja hoitaa lapsen ihan yksin. Sinä jaksat tarjota lapsellesi virikkeitä viemällä hänet teatteriin. Jaksat hillitä itsesi, etkä lyö lastasi; Minä olisin tuossa tilanteessa varmasti antanut jo sata tukkapöllyä ja vaatinut pääsyä suljetulle osastolle.
Olet siis aivan varmasti yrittänyt kaikkesi. Oletko ottanut asiaasi puheeksi neuvolassa? Onko mahdollista, että lapsesi elää vain rankkaa uhmavaihetta? En nyt kehottaisi ketään lyömään lasta, mutta itse voisin ottaa kuitenkin tiukan otteen ipanan ranteesta ja pakottaa omaan huoneeseen rauhoittumaan ilman asiallisia selityksiä. Jaksatko pitää lapsesi kanssa selkeitä rutiineja?
Ja mitä vanhempiisi tulee, haistata heille huilu. Siinä vaiheessa, kun lapsi on syntynyt maailmaan, ei enää pohdita sitä, miksi hänet on tehty. Sinulle on annettu lapsi, jonka kanssa teet parhaasi. Luulisi, että normaalilla empatiakyvyllä varustetut vanhemmat antaisivat sinulle myötätuntoa, kun joudut painiskelemaan yksin arjessasi.
Jäsennelty kirjoituksesi ja kykysi pohdiskella asioita, syitä ja seurauksia kertoo tervejärkisyydestäsi ja vastuullisuudestasi. Lähesty ensimmäisenä neuvolaa, ja ota vasta sitten seuraava askel.
Samaa mieltä ihan täydellisesti!
Pari vinkkiä antaisin; lapselle todella tiukat rajat ja AINA seuraus ,ellei hän tottele. Älä vie vähään aikaan ihmisten ilmoille, vaan opeta kotona, että ÄITI JA AIKUINEN määrää ja päättää. Jäähylle aina jos esim. lyö sinua. Sitä ei tarvitse hyväksyä. Tiukasti voi ottaa kädestä ja näyttää, että nyt on peli poikki.
Olen nähnyt monia lapsia (myös omia) hoitaneena, että viisas lapsi kyllä huomaa, ellei seurausta tule, ketä voi viedä kuus-nolla.
Sinulla on täysi oikeus ojentaa lastasi ja olla hyvin jämäkkä. Lapsi selvästi hakee rajaa ja koska sitä ei ole, hän vaan yltyy yhä mahdottomammaksi. Ei rajat ja jämäkkä seuraus-systeemi ole lapsenrääkkäystä, vaan välttämätön konsti saada lapsi ruotuun. Hänkin lopulta nimittäin haluaa sitä ja kunnioittaa aikuista vaan sitä kautta, että näkee aikusen olevan se pystyvä ja päättävä voima.
Vie jäähylle tuolille ja aina uudelleen ja uudelleen vaikka hän yrittää vengota. Niin kauan, ettei hän jaksa taistella. Lapsen on PAKKO huomata, ettei hän voi tehdä kuten pieni mieli tahtoo.
Et todellakaan ole ongelmasi kanssa yksin. Eikä lapsen käytös ole mitenkään omituista, koska hän on MUIDEN kanssa ns. normaalisti. Henkisesti sairas lapsi ei ole kunnolla kenenkään seurassa. Muista, että aluksi sinun täytyy olla todella tiukka, mutta se palkitaan ja lopulta teidän molempien elämä muuttuu todella paljon. Lapsi ei todellakaan tiedä ellei häntä ohjata.
Onnea matkaan!! Ja hatunnosto jaksamiselle! Vanhempasi puheet ovat vähintäänkin omituisia. Kuten sanottua; syntynyt lapsi on olemassa eikä kenelläkään ole oikeuttaa pyyhkiä edes ajatuksen tasolla häntä olemasta täällä.
Hei! Olen joskus ollut itse samallaisessa tilanteessa ja minä sairastuin vakavasti masennukseen ja siitä alkoi pitkä hoitojakso psyk.polilla/osastolla.Tyttäreni oli silloin neljä vuotias ja lopuksi kun en enää jaksanut aamulla nousta sängystäkään niin en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin annan lapseni sijoitukseen siellä hän on ollut nyt kaksi vuotta jotta olen saanut toipua ja hoitaa itseni kuntoon.Nykyään elämäni hymyilee. Et todellakaan ole huono äiti.Sinä itse tiedät mikä on sinulle ja lapsellesi hyväksi.