Aleksi Bardy

Aleksi Bardylla on joku ihme luulo siitä, että nykyiset nuoret eivät vanhenisi ja viisastuisi ollenkaan.
11062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Rkp harjoittaa raakaa syrjintää pakkoruotsilla ja opiskelupaikoilla, ja vasemmistoliiton pitäisi nousta suomalaisten kanssa yhteistoimintaan entistä kolonialistiherrojen liittoa vastaan.

MAKSUTTOMASSA KOULUSSA EI TURHIA AINEITA HUUHAATA EIKÄ PAKKORUOTSIA. Tarpeellissiin aineisiin (suuriin kieliin, suomeen, matematiikkaan, ...) satsattava.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000108&posting=22000000025106777

RUOTSI: VÄHEMMISTÖT EIVÄT vähemmistöoikeuksilla SAA SYRJIÄ MAAN ENEMMISTÖKANSALAISIA, sakkoa tulee

Ruotsissa on oikeus aikanaan rangaissut Ruotsin valtiota (hallitusta) ja Uppsalan yliopistoa tunnetussa oikeusjutussa, jossa ulkomaalaistaustaisia suosittiin ruotsalaisiin nähden yliopiston pääsykokeissa. Ulkomaalaisille annettin kiintiö eli heille jaettiin etua jonkin periaatteen mukaan ja ruotsalaiset paremmin pääsykokeissa pärjänneet jäivät rannalle.

VALTIO TUOMITTIIN KORVAUKSIIN 75000 kruunua
syrjinnästä SYRJITTYÄ KOHTAAN.

Nyt kolme naista on nostanut maalis-huhtikuussa 2007 samanlaisen 75 000 kruunun syrjintäkanteen yliopistoa /Ruotsin valtiota vastaan, kyse on tällä kertaa sukupuolisyrjinnästä.

Molemmat syrjinnät ovat "laillisia" siinä mielessä kuin apartheid oli laillista etelä-Afrikassa.

Mutta EU-aikana ei voi millään vanhalla perusteella enää syrjiä maan enemmistökansalaista, ei mm. kirkossa vaikka raamattu siellä käskisi syrjimään.

NYT SUOMESSA Rkp-läiset johtajat ovat vuosikausia syrjineet ILMAN RANGAISTUSTA suomalaisia Åbo Akademissa ja edelleen on kiintiöitä ruotsalaisille mikä tarkoittaa automaattisesti suomalaisvastaista syrjntää.

Åhvenanmaan saarella vallitsee myös selkeä ja tahallinen suomenkielisten syrjintä. Rkp lehdistöineen harjoittaa myös syrjintää erottelemalla suomalaiset (finnar) ja suomenmaalaiset (finländare) koodisanoina.

Kun joku suomalainen ajaa tällaisen syrjinnän oikeuteen Suomessa ja EU:ssa Suomen hallitus joutuu tilanteeseen, jossa se on antanut pikkupuolue Rkp:n harjoittaa lakiin perustuvaa suomalaissyrjintää.

112 SVT Text Måndag 02 apr 2007
INRIKES Publicerad 1 april

Kvinnor stämmer Örebro universitet

Tre kvinnor som nekats plats på en
utbildning vid Örebro universitet har
stämt lärosätet för olaglig köns-
diskriminering. I morgon inleds
rättegången.

Kvinnorna, som sökt till hälsoutveck-
lingsprogrammet, nekades plats trots
att de hade bättre meriter än de fyra
män som antogs genom kvotering.

Kvinnorna kräver 75.000 kronor var
i skadestånd. Det är samma belopp som
två kvinnor tilldömdes sedan de
nekats plats på Uppsala universitet.
De hade bättre meriter än de 30 som
kvoterades in utifrån etnisk bakgrund.



http://jami10.blogspot.com/
Apartheid-yliopisto Åbo Akademi
Tämän "yliopiston" rehtori, Björkstrand, valittiin vastikään ruotsinkielisen hiippakunnan piispaksi! Ohessa hiukan "ansioluetteloa" piispan virkaan. Åbo Akademissa huumori kukkii! Samaisessa "yliopistossa" toimii nimittäin myös "Ihmisoikeusinstituutti"!

Tässä lainaus Turun Sanomista 30.12.1999 jolloin Björkstrand oli vielä rehtorina ko. "yliopistossa".

"Kielikiintiöt veivät opiskelupaikan ehkä sadalta. Åbo Akademi syrji suomenkielisiä opiskelijoita 27 vuotta"

Lainaus: PERTTI GRÖNHOLM
"Åbo Akademin marraskuussa lakkautetut, opiskelijavalinnoissa käytetyt kiintiöt olivat voimassa vuodesta 1972 lähtien. Ruotsin- ja suomenkielisille opiskelijoille erillisiä kiintiöitä käytettiin Åbo Akademin kaikissa tiedekunnissa ja lähes kaikissa oppiaineissa 27 vuoden ajan. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että ruotsinkieliset pääsivät vähemmillä pistemäärillä eli heikommilla tiedoilla opiskelemaan kuin suomenkieliset."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Vanheneva nuori kirjoitti:

Aleksi Bardylla on joku ihme luulo siitä, että nykyiset nuoret eivät vanhenisi ja viisastuisi ollenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu