Sattui silmiiin

Oli juttua Tuntemattoman sotilaan kohtauksesta (Laineen elokuvaversio), jossa Hietasta ja muita haavoittuneita viemään lähtenyt ambulanssi joutui tulituksen kohteeksi.
Sanottiin, että kohtauksesta on poistettu alunperin siinä ollut muutaman sekunnin pätkä!?
Juttua oli enemmänkin tuosta, mutta tietääkö joku moisesta?
Siihen liittyi joku sellainenkin uutisessa mainittu seikka, että jossain vaiheesa eräs neuvostoupseeri(?) oli sanonut, että NL:n koneet eivät ampuneet punaisella ristillä varustettuja autoja.
1213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

myös sairaskuljetuksia. Politiikka on raakaa sodassakin. Etulinjoissa on tapahtunut monenmoista, mutta aika erikoiselta tuntui erään veteraanin kertomus tilanteesta, kuinka r-johtaja kersantti ei suostunut auttamaan jalkoihin haavoittunutta ensiapuun. Tilanteessa sotilas oli kääntänyt konepistolin kersanttia kohden ja vaatinut auttamaan itseään, uhalla että ampuu, ellei auta. Sopu syntyi ja molemmat pääsi turvaan.
Kertomuksen mukaan tuossakin tilanteessa oli Neuvostkoneet pommittaneet sidontatukikohtaaa. Joskaan täysosumaa ei sattunut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tuntemattomasta.. kirjoitti:

Oli juttua Tuntemattoman sotilaan kohtauksesta (Laineen elokuvaversio), jossa Hietasta ja muita haavoittuneita viemään lähtenyt ambulanssi joutui tulituksen kohteeksi.
Sanottiin, että kohtauksesta on poistettu alunperin siinä ollut muutaman sekunnin pätkä!?
Juttua oli enemmänkin tuosta, mutta tietääkö joku moisesta?
Siihen liittyi joku sellainenkin uutisessa mainittu seikka, että jossain vaiheesa eräs neuvostoupseeri(?) oli sanonut, että NL:n koneet eivät ampuneet punaisella ristillä varustettuja autoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu