Puolikas farssi

Nyt on tämäkin näytös saatu ensimmäiseltä osalta päätökseen. Vaikka syytteet kumoutuivatkin 99% todennäköisyydellä, niin yksi (1) kateellinen tuomari päätti toisin. Miten tässä näin pääsi käymään? Näytöksen toinen osa katsotaan hovissa, jossa tuomiot kumotaan taas 99% todennäköisyydellä.


Vieläkö te, hyvät järkevät ihmiset (edustajat, "agentit"), jaksatte uskoa ylälinjaan?

Moven mukaan esitutkinnassa ei pitänyt löytyä mitään. Syytä epäillä kynnys kuitenkin ylittyi.
Moven mukaan Laiho julisti toiminnan olevan laillista. Vai oliko Laihon lainausta käytetty väärin ja erehdyttämistarkoituksessa?
Moven mukaan syytteitä ei pitänyt tulla, vaan homma on läpihuutojuttu. Perskules, syytteetkin paukahti!
Moven mukaan tuomioita ei ainakaan tule, vaan koko juttu on puoliksi farssi. Tuomari ja suurin osa lautamiehistä oli toista mieltä.
Moven mukaan toiminta muuttui oleellisesti 30.9.2005 jälkeen, joten nykytoiminnassa ei ole mitään moitittavaa. Tätä asiaa ei ole vielä käsitelty oikeudessa ja moven toimintaa tullaan varmasti tutkimaan tuon ajanjakson jälkeen. Alkuaikana 96% liikevaihdosta tuli suoraan "kampanjatuotepaketeista". Vieläkin YLI 90% tulee verkoston sisältä (ei siis kanta- tai muilta asiakkailta).


Tässä vähän mietittävää edustaja-agenteille:

- Moven perustajat on tuomittu rahankeräysrikoksesta
- Jokainen alkupään edustaja on osallistunut rahankeräysrikokseen. Aktiivisimmat näistä saatetaan palkita haasteella (hienoa se monistaminen!)
- Lähtisitkö mukaan / haluatko olla mukana toiminnassa, vai onko oma maineesi arvokkaampi kuin muutamien eurojen kalastelu sukulaisilta ja alalinjasta?
3540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"- Jokainen alkupään edustaja on osallistunut rahankeräysrikokseen. Aktiivisimmat näistä saatetaan palkita haasteella (hienoa se monistaminen!) "

Mikäli korvausperuste pysyy hovissa ennallaan, näin on jopa pakko tehdä. Jos kerran perustajat ovat saaneet hyötyä vain 15.000 euroa on syyttäjän pakko laajentaa haastekierrosta niin laajaksi, että rikoksella saatu hyöty saadaan kerättyä pois. Tämä tarkoittaa melkoisen laajaa joukkoa edustajia.

Äänestä
  • Käytännössä palkkioita on maksettu paljon myös sellaisille edustajille, joiden saamien palkkioiden kokonaismäärä jää alhaiseksi, muutamaan kymppiin tai pariin sataan euroon. Näitä ei luultavasti haasteta oikeuteen, mutta useita satoja euroja palkkioita saaneet haastetaan hyvin todennäköisesti. Raja voi kulkea esim 500-1000 euron paikkeilla palkkioiden määrässä mitattuna, mutta sittenhän se nähdään, kun asia menee eteenpäin.

    Saa nähdä haastetaanko muita vielä tässä vaiheessa kuin nyt vastaajina olleet Moven omistajat ennen kuin juttu on käsitelty myös hovissa...

    Palkkioita saaneiden kannattaa jättää palkkioiden ja sakkojen verran rahaa säästöön, ettei mahdollinen tuomio tule sitten yllätyksenä...

    Äänestä

  • phaipola kirjoitti:

    Käytännössä palkkioita on maksettu paljon myös sellaisille edustajille, joiden saamien palkkioiden kokonaismäärä jää alhaiseksi, muutamaan kymppiin tai pariin sataan euroon. Näitä ei luultavasti haasteta oikeuteen, mutta useita satoja euroja palkkioita saaneet haastetaan hyvin todennäköisesti. Raja voi kulkea esim 500-1000 euron paikkeilla palkkioiden määrässä mitattuna, mutta sittenhän se nähdään, kun asia menee eteenpäin.

    Saa nähdä haastetaanko muita vielä tässä vaiheessa kuin nyt vastaajina olleet Moven omistajat ennen kuin juttu on käsitelty myös hovissa...

    Palkkioita saaneiden kannattaa jättää palkkioiden ja sakkojen verran rahaa säästöön, ettei mahdollinen tuomio tule sitten yllätyksenä...

    ... asia on. Säästäkää ja säästäkää huijarit, koska valtio ei anna maksuaikaa. Vaikka hoviin olis valitettukin, niin valtio ei odota hovin päätöstä, vaan kaikki tulee maksuun heti.

    Tässä esimerkki maksujen maksamisesta rikollisesta hyödystä. Ei auttanut valitus ei, vaan kaikki heti maksuun.

    http://www.ess.fi/Article.jsp?article=67615

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kanta-siakas kirjoitti:

Nyt on tämäkin näytös saatu ensimmäiseltä osalta päätökseen. Vaikka syytteet kumoutuivatkin 99% todennäköisyydellä, niin yksi (1) kateellinen tuomari päätti toisin. Miten tässä näin pääsi käymään? Näytöksen toinen osa katsotaan hovissa, jossa tuomiot kumotaan taas 99% todennäköisyydellä.


Vieläkö te, hyvät järkevät ihmiset (edustajat, "agentit"), jaksatte uskoa ylälinjaan?

Moven mukaan esitutkinnassa ei pitänyt löytyä mitään. Syytä epäillä kynnys kuitenkin ylittyi.
Moven mukaan Laiho julisti toiminnan olevan laillista. Vai oliko Laihon lainausta käytetty väärin ja erehdyttämistarkoituksessa?
Moven mukaan syytteitä ei pitänyt tulla, vaan homma on läpihuutojuttu. Perskules, syytteetkin paukahti!
Moven mukaan tuomioita ei ainakaan tule, vaan koko juttu on puoliksi farssi. Tuomari ja suurin osa lautamiehistä oli toista mieltä.
Moven mukaan toiminta muuttui oleellisesti 30.9.2005 jälkeen, joten nykytoiminnassa ei ole mitään moitittavaa. Tätä asiaa ei ole vielä käsitelty oikeudessa ja moven toimintaa tullaan varmasti tutkimaan tuon ajanjakson jälkeen. Alkuaikana 96% liikevaihdosta tuli suoraan "kampanjatuotepaketeista". Vieläkin YLI 90% tulee verkoston sisältä (ei siis kanta- tai muilta asiakkailta).


Tässä vähän mietittävää edustaja-agenteille:

- Moven perustajat on tuomittu rahankeräysrikoksesta
- Jokainen alkupään edustaja on osallistunut rahankeräysrikokseen. Aktiivisimmat näistä saatetaan palkita haasteella (hienoa se monistaminen!)
- Lähtisitkö mukaan / haluatko olla mukana toiminnassa, vai onko oma maineesi arvokkaampi kuin muutamien eurojen kalastelu sukulaisilta ja alalinjasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu