Ikimuistoisen ajan ja ainakin siitä alkaen, kun STK ja SAK solmivat ensimmäisen sopimuksen sopimustoimintaa on ollut työpaikkatasolla. Työnantajien työmarkkinajärjestöt ja ammattiliitot ovat sotiemme jälkeen tehneet sopmusten vähimmäisehdoista sopimuksia. Yhdessäkään sopimuksessa ei kerrota etteikö sopimuksia saisi syntyä työpaikkatasolla.
Oikeastaan siis perustellusti voi kysyä mitä älämölö työpaikoille siirrettävästä sopimisesta itse asiassa tarkoittaa?
Työnantajat, ammattiosastot ja luottamusmiehet ovat kaikkina aikoina sopineet sopimusten soveltamisesta sopimuksia. Useat työnantajat, ne jotka ovat ymmärtäneet asian ovat osallistuneet tähän työpaikoilla tapahtuneeseen sopimiseen aidosti ja oikein. Yleensä näiden yritysten toiminta johtaa tuloksiin ja kannattavuuden lisääntymiseen.
Kaikkein oudoimmaksi puheet muuttuvat, kun täsmälleen kaikki tiedämme, että työnantaja käytännössä toteuttaa henkilökohtaista sopimista, mutta usien tasa-arvoa ja samapalkkaisuus ajatusta loukkaavasti.
Monista syistä joidenkin työntekijöiden kanssa sovitaan huomattavasti paremmista työehdoista ja -palkoista. Työpaikoilla puhutaan ruskeakielisyyden palkitsemisesta ei työn tehokkaasta tekemisestä. Yleensä on vielä niin, että uusi työntekijä "ostetaan" toisesta yrityksestä kalliimmalla. Huomattavasti paremmin työ- ja palkkaehdoin, kuin niitä on pitkäänkin yrityksissä olleille.
Tänäkin päivänä, siis juuri nyt, työnantaja voisi kutsua työntekijöiden edustajat neuvotteluun työ- ja palkkaehdoista.
Työnantajaliitojen ja työntekijäliittojen sopimukset ovat vain vähimmäisehtoja. Niitä tehtäessä on tarkoin arvioitu millaiset edellytykset ovat olleet. Vastuu tämän jälkeen on työnantajajärjestöjen ja työnantajien, jotka lainsäädäntömme mukaan ovat sopimusten soveltajia.
On siis tosiasia, että työnantajajärjestöjen ja työnantajien on katsottava omaan napaansa ja peiliin. Keskusteltava siitä miksi jokin yritys ei pärjää ja toinen pärjää samoilla sopimuksilla. Ehkäpä olisi arviotava myös sillä puoella onko työnantaja ja sen edustajat riittävästi varustettuja ja varustautuneita kilpailuun yrityksen pärjäämiseksi maailman markkinoilla.
Oikeastaan siis perustellusti voi kysyä mitä älämölö työpaikoille siirrettävästä sopimisesta itse asiassa tarkoittaa?
Työnantajat, ammattiosastot ja luottamusmiehet ovat kaikkina aikoina sopineet sopimusten soveltamisesta sopimuksia. Useat työnantajat, ne jotka ovat ymmärtäneet asian ovat osallistuneet tähän työpaikoilla tapahtuneeseen sopimiseen aidosti ja oikein. Yleensä näiden yritysten toiminta johtaa tuloksiin ja kannattavuuden lisääntymiseen.
Kaikkein oudoimmaksi puheet muuttuvat, kun täsmälleen kaikki tiedämme, että työnantaja käytännössä toteuttaa henkilökohtaista sopimista, mutta usien tasa-arvoa ja samapalkkaisuus ajatusta loukkaavasti.
Monista syistä joidenkin työntekijöiden kanssa sovitaan huomattavasti paremmista työehdoista ja -palkoista. Työpaikoilla puhutaan ruskeakielisyyden palkitsemisesta ei työn tehokkaasta tekemisestä. Yleensä on vielä niin, että uusi työntekijä "ostetaan" toisesta yrityksestä kalliimmalla. Huomattavasti paremmin työ- ja palkkaehdoin, kuin niitä on pitkäänkin yrityksissä olleille.
Tänäkin päivänä, siis juuri nyt, työnantaja voisi kutsua työntekijöiden edustajat neuvotteluun työ- ja palkkaehdoista.
Työnantajaliitojen ja työntekijäliittojen sopimukset ovat vain vähimmäisehtoja. Niitä tehtäessä on tarkoin arvioitu millaiset edellytykset ovat olleet. Vastuu tämän jälkeen on työnantajajärjestöjen ja työnantajien, jotka lainsäädäntömme mukaan ovat sopimusten soveltajia.
On siis tosiasia, että työnantajajärjestöjen ja työnantajien on katsottava omaan napaansa ja peiliin. Keskusteltava siitä miksi jokin yritys ei pärjää ja toinen pärjää samoilla sopimuksilla. Ehkäpä olisi arviotava myös sillä puoella onko työnantaja ja sen edustajat riittävästi varustettuja ja varustautuneita kilpailuun yrityksen pärjäämiseksi maailman markkinoilla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos työnantaja yksin saisi päättää työntekijöidensä palkoista, niin silloin palkankorotuksen menisivät tasantarkkaan ruskeakielisille perseennuolijoille ja niille, jotka suostuvat työnantajansa määräysvallan alaisena ties mihin. Tähänkin saakka on sovittu valtiota myöten työnantajan ja työntekijän kesken erillisistä palkankorotuksista, jotka ovat tupo-sopimuksen ulkopuolella. Tupo-sopimukset ovat toimineet turvana niille työntekijöille, joita kohtaan on voinut olla valtaansa väärin käyttäviä tyänantajia. Narsisti-ihmisiä elää keskuudessamme ja heidän vallankäytöllään ei ole rajoja. Tällaiseen työnantajaankin elämän varrella on myös tullut törmättyä. Narsisti-ihminen nauttii satuttamisesta ja työpaikalla palkkaepätasa-arvo on juuri tällainen.
toiseen vaatia sopimusten tekemistä työpaikkatasolla, kun siihen ei usein ole vähimmässäkään määrin todellista halua ja kykyä.
Kokoomus ja Elinkeinoelämän Keskusliitto pelaa kallista ja valheellista peliä.
Työnantajat eivät kuitenkaan kiireiltään ehtisi hoitaa neuvotteluruljanssia, kun muutenkin kertovat huonoista taidoistaan paperi- ja muihin töihin. He asennoituvat puheissaan työehtosopimustoimintaan siten, että heidän tehtävänsä yrityksessa on saada aikaan tulosta, ei jaarituksia neuvottelupöydissä. Tosiasiaksi jääkin, että yrittäjät kertovat maksavansa liitolleen kallista hintaa palveluista, joihin liittyy sopimustoimintakin. Nyt jos sopimusten teko jääkin heidän harteilleen, heillä ei enää ole mieltä maksaa kalliiksi tulevia jäsenmaksujaan liitolleen. Toisin sanoen pää tulee vetävän käteen.
Mikäli sopimus neuvottelut siirtyisivät yritystasolle, siinä tarvitaan melkoinen neuvonantajajoukko avustamaan. Työnantajaliitto joutuu palkkaamaan juristeja pilvinpimein ja se on edelleenkin kustannustekijä yrityksille.
Tosiasia on myös se, että työntekijäpuoli on kouluttanut kymmeniätuhansia työpaikka luottamusmiehiä, joiden kyvyt ja taidot tulevat riittämään. Aina tietysti niitäkin työpaikkoja on, joihin liitotkin joutuvat järjestämään neuvotteluapua.
Byrokratia kasvaa siis.
Kokoomus ja Elinkeinoelämän Keskusliitto EK, joka on siis puolueen tuki ja turva, ovatkin heittäneet ajatuksen manipuloidakseen omiaan ja kansalaisia.