ilman mitään ilmoitusta!! Onko muilla kokemusta tällaisesta, eli hommasin vuosia sitten pörssikortin, olen maksanut kuukausierät lähes päivälleen oikeaan aikaan, mitä nyt pari laskua on joskus myöhästynyt muutaman päivän. No, kortin myöntänyt yhtiö on jo aikaa sitten, n. vuosi sitten laittanut kortin ostokieltoon. Olen yrittänyt saada heiltä vastausta sähköpostiin kahteenkin kertaan, mutta vastaus on, että eivät voi vastata sähköpostiin, turvallisuussyistä. Mitenhän se lain mukaan menee, saako kortin noin vain sulkea eikä ostovaraa ole, vaikka sitä oikeasti olisikin?? Outoa touhua mielestäni ja kun raha-asiani on hyvin hoidettu, ei ole luottotiedoissa häiriöitä, jotta sekään ei voi syynä kyseiseen asiaan olla :///
Pörssikortin
sulkeminen....
4763
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
> olen maksanut kuukausierät lähes päivälleen oikeaan aikaan, mitä nyt pari laskua on joskus myöhästynyt muutaman päivän.
No joo. Siinähän se oleellinen jo tulikin. Että "lähes päivälleen" ja "mitä nyt pari laskua on joskus myöhästynyt".
Pörssikortinhan myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy. Luottoehdoissa (joiden noudattamisen olet korttia hakiessasi hyväksnyt) sanotaan näin:
"13. Luoton käyttöoikeuden rajoittaminen
Mikäli luotonsaaja on laiminlyönyt maksunsa suorittamisen viimeistään eräpäivänä, ylittänyt myönnetyn luottorajan tai menetellyt muuten sopimusehtojen vastaisesti, on kortin ja luottotilin käyttäminen kielletty. Luotonantajalla on tällöin oikeus rajoittaa luoton käyttöoikeutta asettamalla kortti myyntikieltoon. Luotonantajalla on tämä oikeus myös luotonsaajan muun maksuviivästyksen tai julkisen maksuhäiriön johdosta. Luotonantaja ilmoittaa myyntikiellosta ja sen poistamisesta luotonsaajalle laskussa/tiliotteessa tai muutoin kirjallisesti."
Eli Nordea Rahoituksella on ollut täysi oikeus asettaa kortti käyttökieltoon, koska olet useamman kerran laiminlyönyt maksun suorittamisen viimeistään eräpäivänä. Heidän näkökulmastaan tuo on sen verran hälyttävä merkki, että ymmärrän hyvin että eivät ole halunneet ottaa sitä riskiä että nuo maksuajat sinulla entisestään venyvät, kunnes sitten et maksa ollenkaan.
Tuosta kortin sulkemisesta olisi kyllä pitänyt ilmoittaa sinulle, se on totta. Kun katsot niitä vuoden takaisia laskuja/tiliotteita, oletko varma että niissä ei ole asiasta mitään mainintaa?
missään siitä, että kortin käyttöoikeus suljetaan. Ja se, että jos olen maksanut laskun siten, että eräpäivä on vaikkapa 30.3, maksan laskun 1.4 eli en koskaan ole saanut esim. maksukehoitusta. Siksi ihmettelen heidän touhujaan, olisihan se hullua jos kaikista pari päivää myöhässä olevista laskuista alkaisi tuollainen toiminta. Sähkön jakelu keskeytyisi jne...,no, sama se sille, kohta on luotot maksettu ja on varma, että niihin en enää sekaannu :))
Itselläni on Nordeassa kaikki pankkiasiat sujuneet hyvin, mutta sitten kävi yksi pieni moka. Minulla oli pieni Joustoluotto 200 euroa ja tämä jäi laittamatta suoraveloitukseen ja näin ollen hoitamatta ajallaan.
Minulle ei tullut myöskään Nordea rahoituksen suunnalta minkäänlaista viestiä, vaan seuraavan viestin lähetti perintäyhtiö Lindorff. Siinä oli vähällä ettei luottotiedot menneet. Naurettavan tästä asiasta teki se, että minulle ei otettu Nordeasta mitään yhteyttä, eikä tuo joustoluotto näkynyt myös millään tavoin verkkopankissa. Ja lisäksi tuo summa oli todella pieni. Olisi hiukkasen syönyt, jos olisi luottotiedot menneet. Mutta ei tässä vielä kaikki. Myös luonnollisesti luottokortti meni samantien käyttökieltoon. Ja siitä ilmoitettiin kirjallisesti melkoisella ukaasilla. :)
Varokaa siis ihmiset joustoluottoja tai ottakaa niihin ainakin suoraveloitus.
mulle kävi vähän samalla tavalla viime kesänä, olin maksanut joustoluottoa eri tililtä, niin jostain syystä sitten ei ollut krijautunut sinne ollenkaan muutamaan kuukauteen, ja sitten tulikin yhtäkkiä lindorffilta 5000e lasku, ja eräpäivä parin viikon sisään (!?) :D
siinä tuli sittne soiteltua pari päivää jafaksailtua, ja homma hoidossa, eukko luurissa kitisi vielä että "tämän kerran otan pois perinnästä, katokkin jatkossa.." perkule eivät sitten millää voineet myöntää omaa virhettään.. sanoin että vaihdan pankkia ihna justiisa ja otan sieltä sitten asuntolainat yms. niin alko homma toimiin.
ny tmietityttää vaan että jos siellä näkyy jotai tosta perinnästä, niin saanko lisää luottoa, kun hain äsken.. :D