Yksityiselle?

Meillä saattaa nousta tie pystyyn kunnallisella puolella ja mietinkin mitä nyt tehtäisiin ja kenelle/mihin varaisin ajan. Lapsi käy säännöllisesti toimintaterapeutilla ja psykologisissa testeissä on todettu: "epätasainen taitoprofiili": kielelliset taidot selvästi vahvemmat kuin visuaalisen päättelyn taidot, laskutaidot ikätason puittissa, pelkkään kuuloon perustuva oppiminen/muistaminen vaikeaa, keskittymisvaikeuksia, valumista...
ja paljon paljon muuta
Kotona havaittu lisäksi(usein) päänsärkyä sekä "surinaa Päässä" (lapsen oma kuvaus)Tähän emme ole saaneet tutkimuksia/hoitoa/kannanottoa...
Esikoulu (pienryhmässä) on alkamassa ensisyksynä, mutta tällä keskittymiskyvyllä se ei tule onnistumaan!!! Jostain syystä psykologi oli sitä mieltä, että mikään hoitomuoto tms. ei muuksi muutu, vaikka menisimme jatkotutkimuksiin (psykiatriselle puolelle), mutta minä olen toista mieltä tai eipä siitä ainakaan haittaakaan voi olla!! Eli nyt sitten vinkkejä kehiin, mihin yksityisellä puolella (Tampereella)ottaisin yhteyttä.
4678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onko neuron testit siis tehty?

Itselleni kävi niin, että lapsi kävi puhe- ja toimintaterapioissa ja oli eskarin pienryhmässä. Sanottiin, ettei kai tässä sen kummempia testejä tarvita, kun lapsella on jo hoitoa ja ettei tilanne testeillä muutu.

Katsos vaan, kun muuttuikin. Kouluun haettaessa pienryhmät olivat jo täyttyneet niistä lapsista, joilla oli kunnon diagnoosit. Oma lapseni joutui yleisopetukseen, sai avustajan (onneksi sentään), muttei hän siellä pärjännyt. Diagnoosit saatuamme sai vasta pienryhmä opetus oikeuden. Turhaa lapsen heittelemistä, sanon minä.

Yritä vaan hankkia kunnon diagnoosit ennen koulun alkua.

Äänestä

Voit yrittää saada jonkun kokeneen yksityisen lastenlääkärin kirjoittamaan lähetteen Tays:iin lasten psykiatriselle poliklinikalle, jossa toimiin neuropsykiatrinen työryhmä, joka on mielestäni Tampereella paras paikka.

Äänestä
  • tullaan antamaan jatkossa niille joilla on pätevä syy. lue diagnoosi. siis välimatkat yms. tietty myös, mutta nää isot kaupungit.

    Äänestä

Onhan lapsesi kuulo/korvat varmasti tutkittu? Yksi syy auditiivisen oppimisen vaikeuksiin on erilaiset kuulo-ongelmat. Oma tyttäreni kuulee huonosti kuuloluiden liikakasvun vuoksi. Tämä sevisi vasta kolmannella luokalla. Pienenä jo kehittyi liimakorva jatkuvien tulehdusten vuoksi, jota ensin epäiltiinkin kuulovamman aihettajaksi. Ennen kuin asia selvisi, saimme jatkuvasti ristiriitaista palautetta lapsemme oppimiskyvystä. Emme kuitenkaan koskaan päätyneet neurologisiin tutkimuksiin asti. Nyt tytöllä menee koulu todella hyvin, häntä helpotti asian selviäminen. Opettajat ymmärtävät ongelman, eikä tyttäremme osallistu mihinkään kokeisiin jossa tarvitaan kuullun ymmärtämistä, ellei ole mahdollisuus ylimääräiseen apuun. Lapsellasi saattaa olla jokin neurologinen ongelma, mutta korvat kannattaa kyllä tutkia, jos on kuullunymmärtämisessä ongelmia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äidin vaisto kirjoitti:

Meillä saattaa nousta tie pystyyn kunnallisella puolella ja mietinkin mitä nyt tehtäisiin ja kenelle/mihin varaisin ajan. Lapsi käy säännöllisesti toimintaterapeutilla ja psykologisissa testeissä on todettu: "epätasainen taitoprofiili": kielelliset taidot selvästi vahvemmat kuin visuaalisen päättelyn taidot, laskutaidot ikätason puittissa, pelkkään kuuloon perustuva oppiminen/muistaminen vaikeaa, keskittymisvaikeuksia, valumista...
ja paljon paljon muuta
Kotona havaittu lisäksi(usein) päänsärkyä sekä "surinaa Päässä" (lapsen oma kuvaus)Tähän emme ole saaneet tutkimuksia/hoitoa/kannanottoa...
Esikoulu (pienryhmässä) on alkamassa ensisyksynä, mutta tällä keskittymiskyvyllä se ei tule onnistumaan!!! Jostain syystä psykologi oli sitä mieltä, että mikään hoitomuoto tms. ei muuksi muutu, vaikka menisimme jatkotutkimuksiin (psykiatriselle puolelle), mutta minä olen toista mieltä tai eipä siitä ainakaan haittaakaan voi olla!! Eli nyt sitten vinkkejä kehiin, mihin yksityisellä puolella (Tampereella)ottaisin yhteyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu