SDP HYVÄ

Demari tekivät paperin joka on sentään jotenkin ymmärrettävissä. Sitä vastoin Kokoomuspuolueen paperi on limbo. Ihme jos Vanhanen ottaa sen edes nauramatta luettavakseen.

SDP: Työllisyys alkavan hallituskauden ykkösasia
02.04.2007

Sosialidemokraatit asettavat työllisyyden alkavan hallituskauden ykkösasiaksi. Myös vanhustenhoidon ja terveydenhuollon palvelut ja ilmastonmuutoksen torjunta korostuvat sosialidemokraattien hallitustunnustelija Matti Vanhaselle maanantaina jätetyissä vastauksissa. Sosialidemokraattien vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin perustuvat puolueen eduskuntavaaliohjelmaan.

Tulevan hallituksen on sovittava koko hallituskauden mittaisesta työllisyysohjelmasta, jonka tavoitteena on 100 000 uuden työpaikan luominen vuoteen 2011 mennessä. Hallituksen on hyvässä yhteistyössä eri etujärjestöjen kanssa koottava kansakunta yhteen työllisyysohjelman taakse. Syksyllä 2007 on tulopoliittisissa neuvotteluissa tähdättävä talouden vakaaseen kehitykseen ja palkansaajien ostovoiman parantamiseen.

Sosialidemokraattien mukaan vaalikauden valtiontalouden liikkumatilasta noin puolet (2,4 miljardia euroa) on käytettävä työllisyyden ja hyvinvointipalvelujen vahvistamiseen. Terve valtiontalous on kaikissa olosuhteissa välttämätöntä. Se edellyttää valtion velan lyhentämisen jatkamista myös seuraavalla vaalikaudella.

Jotta valtionvelkaa voidaan lyhentää, on veropolitiikan liikkumatila tulevalla vaalikaudella pienempi kuin edellisellä vaalikaudella. Mahdollisten veronkevennysten painopisteen on oltava pieni- ja keskituloisten verotuksessa. Hallituksen on tuettava omilla toimenpiteillään naisten ja miesten palkkatasa-arvoa tuloratkaisun osana sekä jatkaa yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa sovitun samapalkkaisuusohjelman toteuttamista. Työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen edellytyksiä on edelleen kehitettävä.

Merkittävimmät hyvinvointipanostukset on sosialidemokraattien mukaan tehtävä vanhustenhoidon palveluihin. Sosiaali- ja terveyspalveluja on samoin kehitettävä voimakkaasti. Lapsilisiä, työttömyysturvaa, opintotukea ja pienimpiä eläkkeitä on korotettava.

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi Suomen on sitouduttava voimakkaisiin toimiin ja asetettava tavoitteeksi öljyriippuvuudesta vapaa Suomi vuoteen 2030 mennessä. Samanaikaisesti energian säästöä on tehostettava ja siksi hallituksen on heti käynnistettävä laaja tutkimusohjelma energiatehokkuuden parantamiseksi.

Hallituksen on edistettävä kestävää kehitystä, vakautta ja turvallisuutta sekä Suomen kansainvälistä asemaa. Euroopan Unionin jäsenenä Suomen on osallistuttava unionin kaikkiin keskeisiin toimintoihin.

Sosialidemokraatit näkevät hallitusohjelman kokonaisuutena, jonka tärkeimpinä asioina ovat vahva työllisyyssitoumus, terveydenhuollon ja vanhustenhoidon lisäpanostukset, palkkatasa-arvon edistäminen, osaamispanostukset, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisääminen sekä ilmastonmuutoksen torjuminen. Sosialidemokraatit ovat valmiit osallistumaan hallitukseen, jonka ohjelmassa tämä kokonaisuus toteutuu.
4298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

työministerin salkku 8 viimevuotta samalla ministerillä...

Ja mitä saatiin aikaan???

Uusi työttömyysturvalaki joka on johtanut tilanteisiin joita voidaan kansaivälisten sopimusten mukaan määrittää orjatyövoiman-käytöksi.

Uutta työttömyysturvalakia on tulkittu työvoimatoimistoissa siten, että kymmenille tuhansille työttömille on määrätty lakiin ja tosi asioihin perustumattomia karensseja. Kansalaisten perusoikusksita ja oikeusturvasta on viis veisattu.

Ja kun ottaa huomioon, että nuo laittomat päätökset on tehty SAKn nimeämien edustajien toimesta työvoimatoimikunnissa ja työttömyysturvalautakunnassa niin SDPn "huoli" työttömyyspolitiikkansa jatkumisesta käy mielenkiintoiseksi.

Työministeri Tarja Filatov pitäisi itse asiassa saada edesvastuuseen SDPn työvoimapolitiikasta.

Ministerinä ja sosiaalidemokraattisen oikeusministerin turvin laittomuuksiin ei edellisen hallituksen aikana voitu puuttua, mutta ministerinkään rikokset eivät vanhene.

http://www.adressit.com/tarjafilatovvastuuseen

SDP = sata vuotta valtaa vailla vastuuta,

mutta onneksi nyt alkaa uusi aika.

piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Äänestä

SDP OSAA JAKAA, MUTTA EI HANKKIA TULOJA....

Äänestä

lainaus alkaa:
"Sosialidemokraatit kuitenkin tekivät tilanteen kiusalliseksi Kokoomukselle, koska heidän paperinsa on lähes identtinen Kokoomuksen vaaliohjelman kanssa. "

Äänestä

Kommentoi aloitusta

oikeutta kirjoitti:

Demari tekivät paperin joka on sentään jotenkin ymmärrettävissä. Sitä vastoin Kokoomuspuolueen paperi on limbo. Ihme jos Vanhanen ottaa sen edes nauramatta luettavakseen.

SDP: Työllisyys alkavan hallituskauden ykkösasia
02.04.2007
SDP: Työllisyys alkavan hallituskauden ykkösasia

Sosialidemokraatit asettavat työllisyyden alkavan hallituskauden ykkösasiaksi. Myös vanhustenhoidon ja terveydenhuollon palvelut ja ilmastonmuutoksen torjunta korostuvat sosialidemokraattien hallitustunnustelija Matti Vanhaselle maanantaina jätetyissä vastauksissa. Sosialidemokraattien vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin perustuvat puolueen eduskuntavaaliohjelmaan.

Tulevan hallituksen on sovittava koko hallituskauden mittaisesta työllisyysohjelmasta, jonka tavoitteena on 100 000 uuden työpaikan luominen vuoteen 2011 mennessä. Hallituksen on hyvässä yhteistyössä eri etujärjestöjen kanssa koottava kansakunta yhteen työllisyysohjelman taakse. Syksyllä 2007 on tulopoliittisissa neuvotteluissa tähdättävä talouden vakaaseen kehitykseen ja palkansaajien ostovoiman parantamiseen.

Sosialidemokraattien mukaan vaalikauden valtiontalouden liikkumatilasta noin puolet (2,4 miljardia euroa) on käytettävä työllisyyden ja hyvinvointipalvelujen vahvistamiseen. Terve valtiontalous on kaikissa olosuhteissa välttämätöntä. Se edellyttää valtion velan lyhentämisen jatkamista myös seuraavalla vaalikaudella.

Jotta valtionvelkaa voidaan lyhentää, on veropolitiikan liikkumatila tulevalla vaalikaudella pienempi kuin edellisellä vaalikaudella. Mahdollisten veronkevennysten painopisteen on oltava pieni- ja keskituloisten verotuksessa. Hallituksen on tuettava omilla toimenpiteillään naisten ja miesten palkkatasa-arvoa tuloratkaisun osana sekä jatkaa yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa sovitun samapalkkaisuusohjelman toteuttamista. Työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen edellytyksiä on edelleen kehitettävä.

Merkittävimmät hyvinvointipanostukset on sosialidemokraattien mukaan tehtävä vanhustenhoidon palveluihin. Sosiaali- ja terveyspalveluja on samoin kehitettävä voimakkaasti. Lapsilisiä, työttömyysturvaa, opintotukea ja pienimpiä eläkkeitä on korotettava.

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi Suomen on sitouduttava voimakkaisiin toimiin ja asetettava tavoitteeksi öljyriippuvuudesta vapaa Suomi vuoteen 2030 mennessä. Samanaikaisesti energian säästöä on tehostettava ja siksi hallituksen on heti käynnistettävä laaja tutkimusohjelma energiatehokkuuden parantamiseksi.

Hallituksen on edistettävä kestävää kehitystä, vakautta ja turvallisuutta sekä Suomen kansainvälistä asemaa. Euroopan Unionin jäsenenä Suomen on osallistuttava unionin kaikkiin keskeisiin toimintoihin.

Sosialidemokraatit näkevät hallitusohjelman kokonaisuutena, jonka tärkeimpinä asioina ovat vahva työllisyyssitoumus, terveydenhuollon ja vanhustenhoidon lisäpanostukset, palkkatasa-arvon edistäminen, osaamispanostukset, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisääminen sekä ilmastonmuutoksen torjuminen. Sosialidemokraatit ovat valmiit osallistumaan hallitukseen, jonka ohjelmassa tämä kokonaisuus toteutuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu