Kirkon Ulkomaanavun toimitusjohtaja, vanhoillislestadiolainen Antti Pentikäinen edistää kehitysapua ja kannattaa tyttöjen kouluttamista.
Hän kirjoittaa Kotimaassa pyhiinvaellusmatkastaan tapaamaan viisasta afrikkalaista naista, Liberian vastavalittua presidenttiä Ellen Johnson-Sirleafia:
"Vierailin juuri suomalaisten naisjohtajien kanssa Liberiassa Länsi-Afrikassa. 14-vuotinen sisällissota oli tuhonnut maan perinpohjaisesti. Vaikka rauhaa on kestänyt vasta muutaman vuoden, silmiinpistävää matkallamme ei ollut tuho vaan toiveikkuus - vaikka lähtökohdat ovat äärimmäisen vaikeat.
Mieleen jäi, miten Liberian valtion budjetin suuruus on 120 miljoonaa dollaria. Puolestaan YK:n Liberian rauhanturvaoperaatio UNMIL:in kulut ovat 700 miljoonaa dollaria vuodessa. Kansainvälisellä yhteisöllä on varaa sotilaisiin ja poliisiautoihin (jotka ovat tärkeitä), mutta ei tyttöjen koulunkäyntiin. Olisi aika miettiä millä saisi aikaan pysyvää muutosta."
"Tapasimme myös Afrikan ensimmäisen naispresidentin. Hänestä alivaltiosihteeri Marjatta Rasi tuumasi osuvasti: 'Vaikka valtio on säpäleinä eikä juurikaan ole välineitä, joilla asiaa korjata, silti hänestä huokui suunnaton rauhallisuus, oikeastaan rauha.' Otin itse kuvan, jossa pieni nainen on ihmisten ympäröimänä. Pää juuri ja juuri ulottuu tuolin selkänojan yli. Ei tarvitse olla ulkoisesti mahtava, ollakseen sisältä suuri.
Tajusin meidänkin olevan eräänlaisia pyhiinvaeltajia. Tulimme viisaan afrikkalaisen naisen luokse, koska halusimme löytää toivon tässä mielettömässä maailmassa. Rauhasta, suhteessa siihen mitä maailmassa tapahtuu, en osaa edes unelmoida."
"Siellä minulle tuli mieleen kummallinen ajatus. Afrikan historian aikakaudet orjuus, kolonialismi, kylmä sota, globalisaatio (muu on ilmeisesti esihistoriaa). Eikö tuleva vaihe voisi olla naisten aikakausi? Rauhanomainen, vastuullinen ja oikeudenmukainen. Olisiko Afrikassa naisista siihen, mihin meistä miehistä ei ole ollut?"
Suosittelen lämpimästi Antti Pentikäisen kolumneja. Hän kirjoittaa aika ajoin Kotimaassa.
Hän kirjoittaa Kotimaassa pyhiinvaellusmatkastaan tapaamaan viisasta afrikkalaista naista, Liberian vastavalittua presidenttiä Ellen Johnson-Sirleafia:
"Vierailin juuri suomalaisten naisjohtajien kanssa Liberiassa Länsi-Afrikassa. 14-vuotinen sisällissota oli tuhonnut maan perinpohjaisesti. Vaikka rauhaa on kestänyt vasta muutaman vuoden, silmiinpistävää matkallamme ei ollut tuho vaan toiveikkuus - vaikka lähtökohdat ovat äärimmäisen vaikeat.
Mieleen jäi, miten Liberian valtion budjetin suuruus on 120 miljoonaa dollaria. Puolestaan YK:n Liberian rauhanturvaoperaatio UNMIL:in kulut ovat 700 miljoonaa dollaria vuodessa. Kansainvälisellä yhteisöllä on varaa sotilaisiin ja poliisiautoihin (jotka ovat tärkeitä), mutta ei tyttöjen koulunkäyntiin. Olisi aika miettiä millä saisi aikaan pysyvää muutosta."
"Tapasimme myös Afrikan ensimmäisen naispresidentin. Hänestä alivaltiosihteeri Marjatta Rasi tuumasi osuvasti: 'Vaikka valtio on säpäleinä eikä juurikaan ole välineitä, joilla asiaa korjata, silti hänestä huokui suunnaton rauhallisuus, oikeastaan rauha.' Otin itse kuvan, jossa pieni nainen on ihmisten ympäröimänä. Pää juuri ja juuri ulottuu tuolin selkänojan yli. Ei tarvitse olla ulkoisesti mahtava, ollakseen sisältä suuri.
Tajusin meidänkin olevan eräänlaisia pyhiinvaeltajia. Tulimme viisaan afrikkalaisen naisen luokse, koska halusimme löytää toivon tässä mielettömässä maailmassa. Rauhasta, suhteessa siihen mitä maailmassa tapahtuu, en osaa edes unelmoida."
"Siellä minulle tuli mieleen kummallinen ajatus. Afrikan historian aikakaudet orjuus, kolonialismi, kylmä sota, globalisaatio (muu on ilmeisesti esihistoriaa). Eikö tuleva vaihe voisi olla naisten aikakausi? Rauhanomainen, vastuullinen ja oikeudenmukainen. Olisiko Afrikassa naisista siihen, mihin meistä miehistä ei ole ollut?"
Suosittelen lämpimästi Antti Pentikäisen kolumneja. Hän kirjoittaa aika ajoin Kotimaassa.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Unohtui linkki tähän kolumniin:
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=1371&Itemid=75
Onko tietoa Antti Pentikäisen kannasta naispappeuteen?
Pentikäinen naisten aikakautta povaa. Valitaanko SRK:n johtokuntaan naisia Valkealan vuosikokouksessa?
Antti Pentikäinen ennemmin johtokuntaan.
Eipä taida lähteä jos yhtään miestä tunnen.
Samaa luulen.Ei se ryhdy.
Jos haluaa edistää Afrikkalaisen naisen elämää ja yhteiskuntaa ensimmäinen asia on ottaa kantaa ehkäisyn synnillisyyteen.
Suviseurasaarnassa on todettu lähetystyöntekijöiden olevan perkeleen asialla heidän tarjotessaan ehkäisyä auttamiensa naisten vaihtoehdoksi. Kanta lienee pysynyt samana?
Tarkistapa väitteesi ja lähteesi!
>> Suviseurasaarnassa on todettu lähetystyöntekijöiden olevan perkeleen asialla heidän tarjotessaan ehkäisyä auttamiensa naisten vaihtoehdoksi.
Missä ja kuka on noin saarnannut?
Taisi olla Nivalassa. Kumminkin näin on saarnattu useitakin kertoja, ajalla paikalla ei liene suurta merkitystä.
Vanhoillislestadiolaisuuden kanta on edelleenkin että siittämistapahtumaa ei tule manipuloida vaan Jumala tietää tuleeko munasolun hedelmöittyä vai oletko kenties eri mieltä? Jos olet niin kantasi ei ole vanhoillislestadiolaisen opetuksen mukainen.
-- Vanhoillislestadiolaisuuden kanta on edelleenkin että siittämistapahtumaa ei tule manipuloida --
Ei kai se ihan noin ole. Hyväksyväthän he hedelmöityshoidotkin, jossa tosiaan manipuloidaan suurta joukkoa alkioita ja siittiöitä.
Jos ehkäisy nykyään on sallittu onko se vl-liikkeen virallinen kanta vai onko ihmisille annettu lupa ajatella omilla aivoilla näitä asioita.
Jos kanta ehkäisyyn on muuttunut, niin mikä se kanta on. Nyt on mahdollisuus vastata, palstatilaa kyllä riittää.
Tiedän kyllä että positiiviseen suuntaan, siis siittiöiden jatkojalostukseen ja sperman laadun parantamiseen suhtaudutaan myönteisesti ja sillä lailla päin Jumalan luomaan ihmiskohtaloon ollaan valmiita puuttumaan. Entä ehkäisy? On lupa vastata edelleenkin?
Tuskin vl. liikkeen kanta ehkäisyyn on muuttunut.
Kehitysmaissa kondomit liittyvät aidsin leviämisen ehkäisyyn. Tauti tappaa aivan jörjettömän määrän ihmisiä. Lopputuloksena on miljoonia orpoja, joille yksin vuosi lisää vanhempien elämää olisi parasta mitä he voisivat saada. En ainakaan minä lähtisi heille omaa moraaliopetustamme ensimmäiseksi pauhaamaan.
Usko kyllä suojelisi tässäkin monia paljolta pahalta. Kielteinen suhtautuminen esiaviolliseen ja avioliiton ulkopuoliseen seksiin on paras välttää aids. Sen saa aikaan kuitenkin usko, ei moraalisaarna tai tapaopetus. Se nousee uskovaisen omasta sydämestä, jolle usko antaa voiman.
Oma ajatukseni kulkee vähän samaan tapaan. Kehitysmaiden olissa ei saarnaaminen auta vaan apu. AIDsin estäminen on tärkein asia. Siinä kondomi on halpa ja yksinkertainen väline. Suojelee nuoria äitejä. Pelastaa miljoonia lapsia orpoudelta ja ennen aikaiselta kuolemalta.
Tiesin että näin siinä käy vastauksen kanssa. Tiedän kyllä tasan tarkkaan mitä on vanhoillislestadiolaisuus ja liikkeen opetus, niin kauan olen sitä katsellut.
Vl-usko sopii elettäväksi hyvinvointiyhteiskunnassa siihen uskoon profiloituneiden vahvojen yksilöiden uskona. Mutta todellisesta Rakkauden sanasta vanhoillislestadiolaisuus on ajanut ulos jo aikaa sitten. Pääasia vl ihmiselle on : Kunhan minä pysyn mukana joukossa niin kostun taivaan kunniaan. Mutta Jumala vaatii omakohtaista uskoa ihmiseltä, siinä vaiheessa ei enää joukko ja joukon kanssa yhtämieltä oleminen pelasta.
Vl-usko on ajanut lähinnä maallikovetoisuutensa vuoksi liikkeen sanoman nurkkaan, josta se ei kunnian menetyksen vuoksi pääse pois.
Todellisuus on että vl-usko on lähellä amerikkalaistyylistä fundamentalistista uskonliikettä jossa heikoilla, köyhillä ja sairailla ei ole sijaa.
Säänöt Togossa on erit kuin Suomessa>kertoo paljon liikkeen sisällöstä.
Pentikäinen on täysin oikeassa. Hän ja KUA tekee hyvää työtä. Tuli tuosta mieleen yksi asia.
Parin kymmenen vuoden kuluessa eläkeikäisten osuus kasvaa Suoomessa rajusti. Yli 800 000 henkeä siirtyy eläkkeelle, 40 prosenttia koko julkisen sektorin työvoimasta.
Mistä löytyy työntekijöitä pyörittämään yhteiskunnan rattaita? On pian miljoonan harmaapään armeija.
Tarvitsemme työvoimaa muualta. Viranomaisten arviointien mukaan, tarve on ainakin 20 000 henkilöä. Vaikka kaikilla vanhoillislestadiolaisilla olisi 15 lasta, se ei auttaisi alkuunkaan tähän hätään. Auttaisiko siirtolaisuus Afrikasta Suomeen?
Muuten hyvä mutta millä kitketään täältä rasismi? Afrikkataustaisilla on ongelmia jopa Helsingin seudulla. Saati muualla.
Hieno kirjoitus Antti Pentikäiseltä.
Pentikäinen on kirjoittanut samalla teemalla, mutta eri sisältöisen kolumnin toiselle www sivulle. Kiinnitin siihen jo aiemmin huomiota. Puhuu siinä aika suoraan siitäkin, miten uskonnon nimissä saatetaan alistaa naista.
http://www.pelastamaailma.fi/?wid=48&wdt=2&tid=718&tdt=64
"Hätkähdyttävää siinä on sen tajuaminen, miten lähellä tämä on ollut minua itsenäni. Olen luvannut itselleni, vaimolleni ja tyttärelleni etten katso sivusta sen perinteen jatkumista."
Aika suoraa tekstiä. Arvostan kaveria.
Kiitos linkistä. Ei voi kuin arvostaa Pentikäisen toimintaa ja ajattelua. Erityisen kunniakasta on avoin itsekritiikki. Sellaiseen kypsyyteen ja vastuullisuuteen harvoin törmää.
Kävin katsomassa kolumin ja huomasin tuoreen videon, jossa oli minusta myös oikein kaunis sanoma:
http://www.pelastamaailma.fi/?wid=48&wdt=2&tid=881&tdt=128
haastattelussa tällä viikolla ko aiheesta. Ajattelin silloin, että mahtaa olla ristiriitaista, kun oma herätysliike ei välitä pätkän vertaa maailman hädästä.
Totta kyllä. Jokainen uskovainen on osaltaan vastuussa oman rauhanyhdistyksensä toimista. Ehkä Antti Pentikäinen on ollut aloitteellinen omassa ry:ssään. Saattaahan rauhanyhdistyskin ostaa KUA:lta vuohen ugandalaisperheelle. Sellaista voi kuka vaan uskovainen käynnistää rauhanyhdistyksessä. Yhdistyshän on jäsenten "omistama", ei SRK:n SRK on vain työkalu ja tuki.
...
SRK:lla on myös aineellista avustustoimintaa siellä missä tehdään muutoinkin lähetystyötä, esim. Afrikassa Kenissa ja Togossa.
Sitä paitsi, jokainen vl-kristitty Suomessa on myös ev.lut.kirkon jäsen, jonka kautta hän voi lahjoittaa varojaan niin paljon kuin "sielu sietää".
Hiljattain muuten ilmestyi Päivämies, jonka teemana oli hädänalaisten ihmisten auttaminen KAIKKIALLA maailmassa.
autetaan useassa maassa asuvia köyhiä lapsia. Ei ole tehty tätä SRK:n kautta eikä tämä näy missään SRK:n tilastoissakaan siis, jos sellaisia tilastoja edes on. Varmasti muillakin on omia projekteja tai auttavat jonkun järjestön kautta, vaikkeivät niin asiaa "mainostaisikaan".
olla vaikka kuinka paljon, jos se teitä lohduttaa, mutta kaikkihan sen tietää, että teette ns. lähetystyötä, jos siitä on teille hyötyä.
Ennen sana lähetystyö oli vl:ien kirosana.
kun kirkossa on ry:n järjestämä jumalanpalvelus, olette niin itsekkäitä, että keräätte kolehdinkin ry:n hyväksi ja se tiedetään tarkkaan mihin menee, ei ainakaan mihinkään hyväntekeväisyyteen eikä lähetystyöhön.
Vähän aneemiselta vaikuttaa keskustelu tällä palstalla. Joku avaa tärkeästä aiheesta, mutta sisältöä kommentoivia puheenvuoroja ei juuri tule. Taso ei lupaa hyvää palstan tulevaisuudelle.
Tämä avaaja on harvoja joiden aihe on ollut kiinnostava ja luettu. Innostuin tämän perustella tutkimaan enemmänkin Antti Pentikäisen kolumneja.
Palstan hyvät kirjoittajat kohtaavat myös ankaraa arvostelua palstalla.
siitä, että vl ei kestä totuutta!
Nähtiinhän se tuossakin "piispa ja apteekkari" -ketjussa. Todella hyvä avaus ja pelkkää faktaa, mutta vl:t teilasi sen valheena alle aikayksikön.
Muistan nuo ajat erittäin hyvin, koska nuo asiat tapahtui "kotinurkilla".
Jumalan valtakunnan työhön: Haloo! Eikös se ole lähetystyötä, jos mikä?
Kirkossa vl:t pitävät seurojaan vain silloin, kun he käyvät "muistelemassa" Jeesusta. Kolehti kerätään pääsääntöisesti paikallisen Ry:n rakennusrahastoon. Kolehdin tuotto menee tosiaan rakennust y ö h ö n. Milloin pytinkien rakentaminen on muuttunut lähetystyöksi?
t. Paikallislehtiä lukeva
Jumalan valtakunnan työtä, kun tuetaan rukoushuoneiden rakentamista: nyt vaan sattuu olemaan taas jonkinlainen rakennusbuumi, kun vl-liike kasvaa voimakkaasti sisältäpäin.
Jos et halua tukea rakentamista, niin so what, mitä tuosta täällä elämöimään? Minä tuen sitä mielelläni.
miten voimakkaasti kasvatte sisältäpäin, mutta lähetystyötä ette tee. Se on varma asia.
Mitä maks', vaikka en rahoitakaan komeita rakennuksia enkä leivo yhtäkään pullaa myyjäisiin. Annan roponi mieluummin koti- ja ulkomaisiin kohteisiin tarvitseville kuin osallistun kerskarakentamiseen. Sinulta en ole tukeasi epäämässä enkä mielestäni elämöinyt. Totesin vain tosiasian.
on meillä miehillä totuttautuminen uuteen aikaan