Hei kaikki!
Olen jonkin verran lukenut näitä Suomi24 palstoja ja tuli jotenki fiilis, että keskustelut täällä rakkaus-palstalla olisi vähän erilaisia kuin tuolla muualla, joten kysyn tätä asiaa täällä, muualla tällaiset jutut on saaneet aika epäasiallisia vastauksia.
Eli mitä mieltä olette tai millaisia kokemuksia teillä on rakkaudesta, jossa on iso ikäero? Eli iso ikäero tarkoittaa noin 20 vuotta tai jopa enemmän. Miten on onnistunut tai epäonnistunut suhde? Ja voiko "vanhempi ihminen" oikeasti rakastua?
Haluaisin ihan asiallisia vastauksia ja perusteltuja sellaisia ja kuulla ihan konkreettisia kokemuksia, kiitti!
Olen jonkin verran lukenut näitä Suomi24 palstoja ja tuli jotenki fiilis, että keskustelut täällä rakkaus-palstalla olisi vähän erilaisia kuin tuolla muualla, joten kysyn tätä asiaa täällä, muualla tällaiset jutut on saaneet aika epäasiallisia vastauksia.
Eli mitä mieltä olette tai millaisia kokemuksia teillä on rakkaudesta, jossa on iso ikäero? Eli iso ikäero tarkoittaa noin 20 vuotta tai jopa enemmän. Miten on onnistunut tai epäonnistunut suhde? Ja voiko "vanhempi ihminen" oikeasti rakastua?
Haluaisin ihan asiallisia vastauksia ja perusteltuja sellaisia ja kuulla ihan konkreettisia kokemuksia, kiitti!
Vastaukset 11
Vanhimmat
oon keski-ikäinen nainen ja hassua kyllä, pakko tunnustaa voisin rakastua nuorempaan mieheen.
Kerran tapasinkin erään, mutta se oli vain ohimenevä juttu...mut hän jäi kyllä mieleen pysyvästi. Meillä ei ollut mitään syvällisempää ja oli varmaan minusta kiinnostunut vain "yhen yön juttuna".
20 vuotta on iso ikäero, mutta mikään ei ole mahdotonta, sen tietää vain kokeilemalla. Onhan paljon pitkiä seurustelusuhteita, joissa on tuo ikäero. Se vaatii varmasti molemmilta joustavuutta ja jonkinlaista vapaamielisyyttä ajatteluun. Ja vanhempi todella voi rakastua, hän voikin vasta...muuta kokemusta ei ole.
asiallisesta vastauksesta. Eipä varmaa ole ihme, kun kerron, että itse olen tällaisessa tilanteessa ja siksi kyselen. Olen rakastunut itseäni vanhempaan mieheen ja olen aivan ymmälläni siitä, että mies, iästään huollimatta, tuntuu olevan hyvin, hyvin rakastunut. Nimenomaan rakastunut, ei hullaantunut. Asiat ovat edennet rauhallisesti ja tunteet tuntuu voimistuvan koko ajan, mutta silti haluaisin keskustella asiasta, koska lähipiirissäni ei ole mitään tälläistä tapahtunut, enkä tiedä vastaavia kohtaloita...
Eli olen hämmentynyt, samalla myös jotenkin liikuttunut, koska miehen rakkaus tuntuu niin äärimmäisen vilpittömältä. Joku nyt varmasti vastaisi tähän jo, että onpa tyhmä nainen... mutta tiedän, että kaikki asiat eivät mene elämässä kaavojen mukaan, joten ehkä, ehkä sitten voisi tämä rakkaus olla aitoa.
voi olla, mutta sen tietää vain kokeilemalla ja tunnustelemalla. Onnee sulle!
Ikäerosta huolimatta voi rakastua. Se vaatii molemmilta osapuolilta ennakkoluulotonta rakkautta, kemiaa, kunnioitusta, empatiaa, tahtoa, yhteisiä päämääriä, uskallusta ja olla välittämättä muiden ennakkoluuloista.
-ei rakastuminen ikää katso. Niin vain tapahtuu toisinaan.
Pakko kirjoitella asiasta johonkin niin miksei sitten tänne. Olen pian 22v. "miehenalku" ja ollut jo 2,5 vuotta yhteydessä erääseen naiseen (kohta 40v.)joka asuu hyvin hyvin kaukana Suomesta (n.6000km) ja jossa uskontokin on erilainen kuin Suomessa. Tutustuin häneen aivan sattumalta eräässä maailmanlaajuisessa tietonepelissä, niin oudolta kuin se saattaakin kuulostaa. Aluksi en ollut tietoinen hänen oikeasta iästään, koska hän sanoi olevansa 18v. Tapahtumat kuitenkin etenivät ja jo kuukaudessa suhde tuntui hyvältä ja toimivalta. Tämän jälkeen hänen oli kuitenkin pakko avautua ja kertoa oma ikänsä, sillä olimme kummatkin jo aika syvällä suhteessa. Uutinen iski vasten kaikkia unelmia todella pahasti ja olin murtua..Jotenkin vain hyväksyin asian ja selvitin itselleni, että suhde voi silti onnistua. Vähän tämän jälkeen hän paljasti uuden totuuden, hänellä on ollut mies, jopa avio- sellainen, mutta on eronnut hänestä jo aikoja sitten. Totuuden mukana tuli myös 2 lasta..Tämä musersi ja painoi olotilani aivan maahan. Olin niin syvästi rakastunut kyseiseen naiseen, että se sattui julmetusti. Pidimme taukoa suhteesta noin pari viikkoa. Tosi asialle en kuitenkaan voinut mitään, että kaikesta huolimatta rakastin häntä syvästi. Tästä suhde alkoi saamaan "on", "off"- olomuotoja ja tuo aika oli erittäin vaikeaa, kyyneliä vuodatettiin suuntaan jos toiseen..Ja tulevaisuus oli erittäin hämärän peitossa ja vastauksia haettiin sieltä sun täältä. Noin 1,3 vuotta suhteen alettua itselläni koitti aika mennä armeijaan. Yhä vain suhde pysyi kohtalaisen vakaana vaikkakin vielä epävarmana tulevaisuudesta. Kirjoittelimme niin usein kuin pääsin koneelle. Armeijan jälkeen, n. 2 vuotta suhteen alusta, päätimme silti mennä pidemmälle, ja vaihdoimme sormuksia postin avulla. Tämä ei kuitenkaan ollut hänen mielestään hyvä ajatus, eikä loppujen lopuksi ottanutkaan sormusta vastaan. Myöhemmin palautin myös hänen sormuksensa. Tässä kohtaa teimme "lopullisen päätöksen" siitä, että suhteen tulisi loppua. Kului puolivuotta kunnes taas aloimme kirjoitella useampaan otteeseen ihan vain ystävinä ja kaikki sujui hyvin, kunnes nyt vuoden 2007 helmikuun-maaliskuun aikaan suhde alkoi taas kipinömään ja vanhat tunteet palasivat molemmin puolin takaisin yhä vain vahvempina. Ja itselläni on yhä vaan varmempi tunne siitä, että juttu tulee onnistumaan vaikka se on luultavasti maailman vaikeimmassa olosuhteessa =/ Hän yrittää kyllä olla ymmärtäväinen ja sanoo, että minun pitäisi etsiä joku toinen läheltä. Ja kuka tietää kuinka moneen kertaan olen sanonut, että hän on se ainoa jonka tästä maailmasta eniten tahdon. Tänään hän luopui yrityksestä työntää minua pois ja tunnusti, että hänkin tuntee aivan samoin, mutta tulevaisuus pelottaa, että kuinka paljon se tulisi sattumaan, jos suhde ei onnistuisikaan...Ja tottahan tämä on..Mutta minkä sille mahtaa, kun tunteet eivät katoa, vaan missä ikinä liikunkin on hän aina mielessä..Suurimmat ongelmat suhteessa ovat: Ikäero (jossa en itse näe juurikaan ongelmaa), 2 Lasta (13v. ja 8v.), Itselleni hyvä työpaikka kyseisestä maasta perheen elätykseen, Perheeni ja ystävieni ymmärtäväisyys (perheelle en ole vielä kertonut hänen oikeata ikäänsä taikka hänen 2:sta lapsestaan..) ja toisinaan Välimatka. Mutta ensin minun tulisi opiskella Suomessa vielä noin 2-3 vuotta saavuttaakseni jonkinlaisen kokemuksen parempaa työpaikkaa varten. Voisin kai kirjoittaa aiheesta kokonaisen kirjan, mutta lopetan kuitenkin tähän ja pyydän, jos kenelläkään on mitään ratkaisua tai edes mielipidettä voisiko suhde kestää vielä kaiken sen mitä tuleman pitää? Itse tosiaan olen hyvin motivoitunut tekemään mitä vain hänen takiaan..
Toivottavasti joku lukee ylläolevan tekstin sillä voin aika varmasti sanoa, että vaikeampia olosuhteita suhteelle, jossa tällä hetkellä olen, saa hakea kaukaa...
Ymmärsin, että viestitte netin kautta, mutta oletteko jo tavanneet?
...kertaa. Ainoastaan netin välityksellä. Ja puhetta on ollut, että jos hän tulisi joskus käymään täällä tai minä siellä, mutta sitten olisi myös yhä vaikeampaa kun toinen joutuisi palaamaan takaisin asuinseudulleen. Voisihan tuota taas harkita..
nyt lähes päivittäin taas
joku on nähnyt elokuvan "The Lake House" (Draama) (myydään tai ainakin vuokrataan suomalaisena versiona nimellä "Talo järven rannalla"), voi tuota tarinaa verrata hieman siihen tilanteeseen jossa olemme. (Pääosia näyttelee Keanu Reeves (Alex) ja Sandra Bullock(Kate)) Se kertoo siis kahdesta ihmisestä, jotka jostain kumman syystä asuvat kahden vuoden päässä toisistaan, mutta kuitenkin samoilla asuinseuduilla, Chicagon maastossa. He kommunikoivat vain kirjeiden avulla tämän erään postiluukun kautta. Pikkuhiljaa tutustuvat yhä paremmin ja paremmin. Alex asuu siis vuodessa 2004 ja Kate 2006. Vuodessa 2004 Katella on poikaystävä, mutta erkanee hänestä vuoteen 2006 tultaessa. Myöhemmin 2006 hänen poikaystävänsä kuitenkin tulee takaisin, mutta juuri tuolloin Kate tutustuu Alexiin. Myös Alexilla on eräs ihailija vuodessa 2004, mutta kaikesta huolimatta tunteet Alexin ja Katen välillä ovat suuremmat. Ongelma vain on: Miten olla yhdessä? Asiat menevät hankalaksi ja Kate haluaa jo luovuttaa, mutta Alex ei aio antaa periksi.
Kaikesta huolimatta tarinalla on onnellinen ja koskettava loppu. Omalla kohdallani kaksinkertaisesti koskettava, kun kerran olen lähes samanlaisessa tilanteessa.
Päätin nyt vain kirjoittaa tämän kun kerran eilen tuon videon yhdessä katsoimme..
Hänen on yhä vain vaikea antaa tunteidensa näkyä, koska on epätietoinen tulevasta..Vedämme kuitenkin yhtä kortta ja koitamme kokoajan löytää helpoimman ratkaisun, jotta säilyisimme turhilta sydänsuruilta. Yksi asia vain on tosi ja se on "Rakkaus".
Kyllä "ison ikäeron suhde" voi toimia. Minulla on suhde yli 30 vuotta vanhempaan mieheen ja kaiken lisäksi olen viellä raskaana =) Hyvin on mennyt jo yli 3 vuotta, tietenkin normaaliin parisuhteeseen liittyviä ongelmia on ollut, mutta eikö niitä ole kaikissa suhteissa. Itse en edes huomaa ikäeroamme, mutta valitettavasti kaikki ei ole tätä suhdetta hyväksynyt. Mutta mitä heistä, eihän tämä ole heidän ongelmansa.. Ja vakaasti olen sitä mieltä, etten tätä miestä päästä käsistäni. Mikään entisistä suhteistani ei ole ollut näin hyvällä taholla eikä ole kestänyt näin kauan. Eli kyllä se voi toimia..