Onko Saddam elossa?

Onko Saddam Hussein elossa?

Alkuperäisellä Saddamilla sekä sittemmin hirtetyllä Saddamilla on erilaiset hampaat. Alkuperäisellä on valokuvissa nähtävästi hyväkuntoiset hampaat ja normaali ylipurenta. Sen sijaan hirtetyllä on huonommassa kunnossa hampaat sekä etuhampaat tulevat purennassa ylähampaiden etupuolelle.

Saddamin tytär kävi tapaamassa vangiksi otettua Saddamia - ja kielsi hänen olevan hänen isänsä.

Lähi-Idässä ollaan jo pitkään aikaan kiistelty siitä onko kyseessä oikea Saddam Hussein, mm. parrankasvua ja hiusten pituutta on esitetty perusteluna. Kiinnioton alkuaikoina myös länsimedioissa pohdittiin vangitun identiteettiä, mutta todistusaineistoa ei koskaan tuotu julki.

Lisäksi voitaisiin mainita, että 1990-luvulla meillä Suomessa kerrottiin uutisissa, että Saddamilla oli silloin tiettävästi ainakin neljä (ellei useampia) kaksoisolentoa. Missä he ovat nykyään?

Onko kyseessä liittouman psykologinen operaatio jolla pyritään heikentämään kansallista vastarintaa?
12461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Bushin naapurina...

Äänestä

Myös tämän vangitun "Saddamin" kiinnotosta on olemassa kolme erilaista länsimedioissa kerrottua versiota:

1. Yhdysvaltojen sotilaat löysivät hänet piilokuopasta.

2. Kurditaistelijat ottivat hänet kiinni ja sittemmin huomattavaa maksua vastaan luovuttivat hänet Yhdysvalloille jotta he saisivat tehtyä näyttävää televisiopropagandaa.

3. Saddam saatiin itseasiassa jo päivää ennen virallista kiinniottopäivää kiinni tulitaistelussa jossa kuoli yksi Yhdysvaltojen asevoimien sotilas. Seuraavana päivänä lavastettiin medioita varten tilanne "kuoppaan piiloutuneesta dikaattorista".

http://www.axisoflogic.com/cgi-bin/exec/view.pl?archive=36&num=4125&printer=1

Äänestä

> Onko Saddam Hussein elossa?

> Lähi-Idässä ollaan jo pitkään aikaan kiistelty siitä onko kyseessä oikea Saddam Hussein, mm. parrankasvua ja hiusten pituutta on esitetty perusteluna. Kiinnioton alkuaikoina myös länsimedioissa pohdittiin vangitun identiteettiä, mutta todistusaineistoa ei koskaan tuotu julki.

> Lisäksi voitaisiin mainita, että 1990-luvulla meillä Suomessa kerrottiin uutisissa, että Saddamilla oli silloin tiettävästi ainakin neljä (ellei useampia) kaksoisolentoa. Missä he ovat nykyään?

Oli se kopio-Saddam. Näin vilaukselta pukunsa rintataskusta pilkistävän 100 miljoonan dollarin palkkioshekin kun luukku aukesi.

Äänestä

liittolaisia ovat, ei vihollisia...

Äänestä

Well, well..., Oma näkemykseni on että Irakin presidentti Saddam Hussein on poistunut keskuudestamme.

Äänestä
  • Oikeudessa oli oikea Saddam. Sen voi päätellä käyttäytymisestä. Kukaan ei voisi matkia niin hyvin Saddamia.

    Äänestä

  • Saddami kirjoitti:

    Oikeudessa oli oikea Saddam. Sen voi päätellä käyttäytymisestä. Kukaan ei voisi matkia niin hyvin Saddamia.

    ..mutta voimmeko olla koskaan varmoja? ;)

    Ja jos kyseessä ei ollut oikea Saddam, missä on oikea Saddam? Onko hän kuollut, paennut ystävällisiin liittolaismaihin vai minne? Ehkäpä aika näyttää mikä on totta ja mikä ei.

    Tai sitten käy kuten Osama bin Ladenin kohdalla, henkilö katoaa lopullisesti. Myös hänen kohtalostaan on esitetty vaihtelevia näkemyksiä. Monien mielestä hän kuoli sairauteen jo vuonna 2001 (mm. Pakistanin presidentti Musharraf pitää tätä mahdollisuutta hyvinkin todennäköisenä).

    Äänestä

  • Michel De Nostradame kirjoitti:

    Osama kuoli Tora Boralla. Ei ole luotettavaa todistetta sen jälkeen. On myös CIA:n etu pitää yllä uskomusta, että Bin on hengissä. Voidaan paremmin perustella terrorismin vastaista sotaa. Väärennetyt nauhat ovat humpuukia.

    Äänestä

  • hyvin sairas kirjoitti:

    Osama kuoli Tora Boralla. Ei ole luotettavaa todistetta sen jälkeen. On myös CIA:n etu pitää yllä uskomusta, että Bin on hengissä. Voidaan paremmin perustella terrorismin vastaista sotaa. Väärennetyt nauhat ovat humpuukia.

    Mm. saksalaiset äänispesialistit tutkivat silloin pari vuotta sitten levinneitä nauhoituksia joissa väitettiin Bin Ladenin puhuneen. Totesivat vertailemalla, että nauhoilla ei puhu oikea Bin Laden. Samaan aikaan FBI sanoo, että nauhoilla puhuu Bin Laden.

    Vrt. Ladenin "9/11-tunnustusvideo". Ensin Bin Laden eri uutistoimittajille nimenomaan kieltää osallisuutensa tekoon ja kertoo itse epäilevänsä teosta paremmin länsimaihin soluttautuneita tahoja. Sen jälkeen ilmestyy heikkolaatuinen videonauha jossa Bin Laden on yhtäkkiä lihonnut 40 kiloa ja toteaa olleensa koko jutun takana.

    Kun tietää mitä esim. Hollywoodissa voidaan tehdä kuvamanipulaatiolla ja näyttelijöillä niin onko se ihmekkään, että tälläistä tapahtuu...

    Äänestä

Asussuu meil alivuokrarlaisenn - oh harras jude

Äänestä

Henkis oh nussi merikukkaa ja karpelaa viimennniks
viimenninniks paljo enne ku pillu vanhaann

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Michel De Nostradame kirjoitti:

Onko Saddam Hussein elossa?

Alkuperäisellä Saddamilla sekä sittemmin hirtetyllä Saddamilla on erilaiset hampaat. Alkuperäisellä on valokuvissa nähtävästi hyväkuntoiset hampaat ja normaali ylipurenta. Sen sijaan hirtetyllä on huonommassa kunnossa hampaat sekä etuhampaat tulevat purennassa ylähampaiden etupuolelle.

Saddamin tytär kävi tapaamassa vangiksi otettua Saddamia - ja kielsi hänen olevan hänen isänsä.

Lähi-Idässä ollaan jo pitkään aikaan kiistelty siitä onko kyseessä oikea Saddam Hussein, mm. parrankasvua ja hiusten pituutta on esitetty perusteluna. Kiinnioton alkuaikoina myös länsimedioissa pohdittiin vangitun identiteettiä, mutta todistusaineistoa ei koskaan tuotu julki.

Lisäksi voitaisiin mainita, että 1990-luvulla meillä Suomessa kerrottiin uutisissa, että Saddamilla oli silloin tiettävästi ainakin neljä (ellei useampia) kaksoisolentoa. Missä he ovat nykyään?

Onko kyseessä liittouman psykologinen operaatio jolla pyritään heikentämään kansallista vastarintaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu