On tulossa karu vuosi onnettomuustilastoihin.Viimekesän hienot ajokelit,seisonta-aikojen poistuminen ja aikainen kevät yhdistettynä yleisen piittaamattomuuden lisääntymiseen liikenteessä saa aikaan ennätysmäisen kuolonkolaritilaston. Veikkaan että 47 henkeä kuolee tänävuonna moottoripyöräonnettomuuksissa....VALITETTAVASTI!
Karu vedonlyönti
23
1585
Vastaukset
- Turo--Inkeri
taidat olla oikeassa siinä, että synkät tilastot on karttumassa tällekin kaudelle. Vaikka kanta on kasvanut, ja paljon, ei tuollaisia lukuja silti ole kiva katsella.
Todella valitettavaa on sekin, että merkittävä osa näistä tapauksista olisi vältettävissä. Ihan tässä viikon sisään on kerrottu ainakin yhdestä tapauksesta, joka ei ilmeisesti kuollut, vaan loukkaantui vakavasti lähdettyään juuri koeajolle sporttipyörällä. Ja toisesta, jossa ajettiin kaksipäällä toinen ilman kypärää, siinä tuli jo hautausurakoitsijallekin toimeksiantoa.
Tuollaiset eivät (ainakaan lehtiuutisen perusteella) kuulosta sellaisilta onnettomuuksilta, joiden välttämiseksi ei olisi ollut mitään tehtävissä. Onnettomuuksia tulee valitettavasti tapahtumaan niin kauan kuin on liikennettä, mutta millähän niitä itse aiheutettuja, eli täysin turhia hölmöilyitä pystyttäisiin kitkemään pois? - kuollutta
tälle keväälle ja pari viikkoa ajokautta takana. Tuossa alempana on tilasto viime vuoden onnettomuuksista. Vaikka autoilijoita kuinka syytettäisiin, ei siitä tosiasiasta pääse mihinkään, että pahin uhka motoristille on motoristi itse. Autojen turvallisuus on kehittynyt rajusti viimeisen kymmenen vuoden aikana ja kolarissa, jossa ennen meni henki, selviää nykyään mustelmilla. Pyörätkin ovat kehittyneet teknisesti paremmiksi, mutta kuljettajat eivät. Moottoripyörä on laite, joka rankaisee käyttäjäänsä väärinkäytöstä. Onnettomuuksia ei pysty koskaan täysin estämään, mutta suurin osa vahingoista on täysin turhan kohelluksen ja taitamattomuuden seurausta. Jos tuohon lukuun 47 syksyllä ylletään, saapa nähdä millaisen kurinpalautuksen kohteeksi valtiovallan toimesta joudumme.
- sitä kurinpalautusta
tarvitsisivat, ovat todennäköisesti sen saaneet jo onnettomuutensa myötä. Ja ne ne jotka sitä eivät ansaitse, joutuvat kärsimään. Kohta on palattava aikaan kuten -80 luvulla. Pitää alkaa meidän motoristien valistamaan niitä hörhöjä vaikka tuolla tienpäällä sitten. Sakin hivutusta. Jo sen tekeminen selväksi, että saa moukan tuntemaan ajotapansa typeräksi ja naurettavaksi auttaa toisinaan. Etenkin nuorempien keskuudessa. Jollekin vanhalle tolvanalle ei sitten mahdakaan kukaan mitään. Sen opetuksen antaa moottoripyörä muodossa tai toisessa. Ehkä se ensimmäinen läheltä piti herättää kunnioituksen moottoripyörää kohtaan. Tai sitten ei. Auttaisikohan tähän yhtään se, että pyörässä olisi joku tarrankaltainen, josta selviäisi kuinka monta vuotta henkilö on pyörällä ajanut? Tietäisi vähän varoa ;-) Vaikka jonkinlainen värilätkä. Uskon että vuosia ajaneet voisivat vaikka tykätä sellasesta. Samalla se rauhoittaisi näitä aloittelijoita kun he tietäisivät että saattavat joutua "häpeämään", etenkin jos intoutuu näyttämään kykyjään väärässä paikassa.
- sairasta.
Suhteutettuna valtaisaan harrastuksen kasvuun
tilastot ovat pysyneet varsin hyvinä. On vielä pitkä matka 70-luvun turmiin ..100 tapausta lisää vuodessa. Kehitys on ollut erinomainen tätä taustaa vasten.
Järkevän ajotavan aivopesu pitäisi suorittaa mahdollisimman nuorena ja tehorajojen olisi tultava koko EUun alueelle. Myös autoihin ! Hillittömän kilpailuyhteiskunnan hegemonia on selkeästi iskostunut koko liikenteeseen yleensä.
- suurin riski
liikenteessä ajetaan jollain majesteetti sillillä päin punasia dösän alle.
- Turo--Inkeri
ovat vastuuttomasti ajavat, sekä kokemattomuuttaan koheltavat. Kun nämä kaksi tekijää yhdistyvät, tulee pahaa jälkeä.
Vai ajelen minä punaisia päin ja dösien alle.. no, mistäs sitä ikinä tietää, mutta nyt on lähdössä 15. ajokausi ilman ainuttakaan kunnon osumaa (kop, kop, pitää tietenkin koputtaa puuta!!) Pikku kaatoja on joskus tullut, mutta niitä tulee kaikille. Parit ylinopeussakot olen saanut, viimeisimmästä 10v aikaa. Kertaakaan ei ole tarvinnut omasta liikenne/kaskovakuutuksesta korvausta hakea. Ei mielestäni mikään hirmu paha saldo n.3-4 sadalle tuhannelle ajokilometrille.
En toisaalta kuvittele itsestäni liikoja - ehkäpä sekin on pitänyt erossa hankaluuksista. Omien rahkeidensa ylittäminen tuntuu monesti olevan se ongelmien alku ja juuri. Osaan lisäksi ajaa tuolla tieliikenteessä provosoitumatta, eli en koe tarvetta esim. kilpailla kenenkään kanssa. Jos joku on kiireisempi, menköön ohi ei haittaa minua. Moottoriradalla voin testailla omaa "limittiäni" paljon turvallisemmin. - Muits ny pitää molemmat lap...
Turo--Inkeri kirjoitti:
ovat vastuuttomasti ajavat, sekä kokemattomuuttaan koheltavat. Kun nämä kaksi tekijää yhdistyvät, tulee pahaa jälkeä.
Vai ajelen minä punaisia päin ja dösien alle.. no, mistäs sitä ikinä tietää, mutta nyt on lähdössä 15. ajokausi ilman ainuttakaan kunnon osumaa (kop, kop, pitää tietenkin koputtaa puuta!!) Pikku kaatoja on joskus tullut, mutta niitä tulee kaikille. Parit ylinopeussakot olen saanut, viimeisimmästä 10v aikaa. Kertaakaan ei ole tarvinnut omasta liikenne/kaskovakuutuksesta korvausta hakea. Ei mielestäni mikään hirmu paha saldo n.3-4 sadalle tuhannelle ajokilometrille.
En toisaalta kuvittele itsestäni liikoja - ehkäpä sekin on pitänyt erossa hankaluuksista. Omien rahkeidensa ylittäminen tuntuu monesti olevan se ongelmien alku ja juuri. Osaan lisäksi ajaa tuolla tieliikenteessä provosoitumatta, eli en koe tarvetta esim. kilpailla kenenkään kanssa. Jos joku on kiireisempi, menköön ohi ei haittaa minua. Moottoriradalla voin testailla omaa "limittiäni" paljon turvallisemmin.Vai, että oikein 15 kautta ilman isoo pamausta. Semmosia ihan pienempiä vaan, vau sä oot mun sankari.
Aaltoja Inkerille, ottakaa T-Inkeristä mallia, 15 vuotta molemmat kätöset stongassa ja vaan ihan semmosia pikkaisia mällejä.
Sä oot taitavampi ku Itkonen.
Täällä yksi Turo--Inkerin taitavuudesta äimääntynyt käki.
No huhhuh, jotain tällästä mä kyllä epäilinkin.
- ARGH!!!
Veikkaan että sulle sattuu jotain ikävää... Mutta mitä? Olet kyllä Pönttö.
- peilistä
Taisit kattella peilihin kun nuon viisahia lasetat.Vissihin on pönttö kumajanu komiasti kun hernehet siälä pyörii.
- Mä vaan
...jos uudenvuodenaattona vainajia on vasta 46, on jonkun meistä lähdettävä tien päälle ja tintattava paksuun petäjään oikein huolella. "Sillä kirjoitettu on...", kuten Raamatussa sanotaan.
- vakuutuksella nyt
tuskin on mitään tekemistä asian kanssa. Onnettomuuksia sattuu yleisen piittaamattomuuden, ja näyttämisen/typeryyden takia. Kuka muistaa vielä vielä sen hyvän ajan, -80 luvulla, kun "kaatuneita" tuli alle kymmenen. Mikä on sen jälkeen mennyt vikaan? Ennen ajeltiin fiksusti. Ei tarvinut keulia ja näyttää kavereille. Motoristit olivat todellisia asialle vihkiytyneitä persoonia. Nykyään ihannoidaan tehoa vaikka todellisuudessa ei ole mitään väliä sillä, vaikka pyörässä ei olisi kuin 50hv. Hyvin pärjää silläkin. Moottoripyörien määrä on tuplaantunut, ja henkilöt jotka eivät ole sielultaan motoristejä, hommaavat pelin vaikka eivät sitä hallitsekaan. Ja usein vielä aivan liian tehokkaan jolla sitten näytetään kavereille. Tässä ei auta mikään ennakoivanajonkoulu tai mikään muukaan jos kusi virtaa päässä. Näin siis nuorten osalta. Vanhemmat uusiomotoristit, tai muuten vaan pyörän ostavat, unohtavat eron autoon. Monet eivät edes teoriassa ymmärrä miten pyörää ajetaan satika sitten käytännössä. Uskon, että kohta on edessä -70 luvun hurjat vuodet jonka jälkeen homma rauhoittuu. Mp, on toisille vain muoti-ilmiö. Mutta alan todelliset konkarit ne vaan ajelee eikä onnettomuuksia satu. Toivon vilpittömästi että järki voittaa ja ymmärretään se, että moottoripyörä, toisin kuin auto, vaatii kunnioitusta käyttäjältään. Pyörä on aina kuskiaan voimakkaampi. Ja jos tuo voima on hullun käytössä niin seuraukset on sen mukaiset. Tervejärki pitää elossa, monen asian suhteen. Turha ottaa turhia riskejä, kyllä perille pääsee rauhallisemmallakin ajolla, ja ainakin terveenä. Erittäin mukavia ajokelejä ja matkoja motoristeille.
- Turo--Inkeri
taisi olla kilvissä noin 1/3-osa siitä määrästä pyöriä, mitä on tänä päivänä. Kuolleiden ja loukkaantuneiden määräkin "saa" siis 3-kertaistua ilman, että harrastuksesta on tullut tilastollisesti sen vaarallisempaa.
Eihän moiset tapaukset kivoja ole, täysin päinvastoin, mutta tuo kannan kasvu on silti aika olennainen asia. Varsinkin media tuntuu aika selektiivisesti unohtavan sen, kun tehtaillaan otsikoita kertomalla, kuinka "moottoripyöräilystä on tullut entistä vaarallisempaa".
Kaikkien suomalaismotoristien yhdessä ajokaudessa ajama km-määrä suhteutettuna tapahtuneisiin onnettomuuksiin olisikin mielenkiintoinen tilasto.
- myös..
pitää myös huomioida tilastoissa, että tiekanta on
parantunut joka suosii etenkin motoristejä.Samoin pyörien ajattavuus normaalinopeuksilla vaikka huiput on kasvaneet.
Mitenkäs loukkaantuneiden määrä?? - avaus....
Tyhmää levitellä ennakkoon numeroita menehtyneistä.
Asiasta voi myös keskustella fiksumminkin,kuin
noilla lapsellisilla arvaus numeroilla.
Kaikki järkevät kyllä ymmärtävät harrastuksen vaarallisuuden.
Pari ikävää tapausta ei kuitenkaan anna aihetta moiseen ennenaikaiseen ja hätiköityyn johtopäätökseen.- kolarista tyydyttyvä
joutaa mennä noita lapsellisia aikuisia.
- Turo--Inkeri
kolarista tyydyttyvä kirjoitti:
joutaa mennä noita lapsellisia aikuisia.
juuri tällainen täysidioottien provoilupaska sietäisi joutua poistetuksi.
- tehoaa
joihinkin tehoaa shokkihoito.Hyssyttely ei nyky-yhteiskunnassa hetkauta ketään.Ei kai tuolla arvauksella ketään satuta,vai oletko niitä tyyppejä joille kuolemasta puhuminen on tabu.Nykyisin on paljon tyyppejä jotka pelkää kuolemaa,mutta uhmaavat sitä typeryyttään.Liikenteessä kuljetaan kuolemaa hipoen,mutta kysyppä kavereilta millaset hautajaiset ne haluaisi itselleen niin johan porukka vaivautuu.
- Tuula-Ilmari
Turo--Inkeri kirjoitti:
juuri tällainen täysidioottien provoilupaska sietäisi joutua poistetuksi.
Turoltahan ne parhaat provot on tullu.
Ja jos joku sattuu korjailemaan turon satuiluja niin heti saa trollisyytökset päällensä. - huolella
ja taidolla tehty avaus.
laulaa hektor :=)
ja jotkut haluawat kuolla arwokkaasti kenenkään sitä kuwaamatta ?
mutta jos omaa typeryyttään kuolee mopolla onko se arwokas kuolema?
ei se hyssyttely mitään auta tjn
joka wuosi kuolee mopoilijoita oli arwausprosentti mikä tahansa tjn
ja kuolewat omaan typeryyteen se on warma :=)
kesä wasta alussa ja jo "pari" tapausta :=)
ja jos siitä eiwät ota opikseen muut mopoilijat joutawatkin kuolla tjn
poistuwat ns kädettömät kuskit rasittamasta wakuutusmaksuja :=)
sama jos ei juhannuksena kukaan hukkuisi ?
- varmasti
veikannut hyvin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.683198Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91851- 1111740
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2241249- 1291048
- 99992
- 60944
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil67926- 84869
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6865