Tilasin Ikean nettisivulta sänky patja lapselleni kun muutimme uuteen kotiin. Saitilla luki että toimitus kestää pari viikkoa, joka minusta tuntui vähän pitkältä, mutta tiesin että laps pärjää sen verran, nukkuen vaahtomuovipatjalla lattialla.
Päiväys oli tuolloin helmikuun 7 päivä. Sain pari päivää myöhemmin vahvistuksen ja arvion siitä koska olisi toimitus: 2 viikkoa 5 päivää. Sanottiin että kuljetus ottaa minuun yhteyttä kun on aika toimittaa. Maksoin laskuni kuten piti, neljäsataa jotain.
Tuo aika tuli ja meni, mutta mitään ei kuulunut. Soitin ja kysyin missä mättää. Kerrottiin että sänkyä tuodaan ruotsista ja emme tulisi sitä näkemään kuin vasta huhtikuun lopulla aikaisintaan.
Kysyin etteikö he voisi järjestää minulle sänky Suomen Ikeasta - Ei. Ei voi - sanottiin jyrkästi.
Lähes kolmen kuukauden odottaminen yhdelle lastensängylle tuntuu aika hiton kohtuuttomalta.
Nyt on huhtikuun alku, saas nähdä nähdäänkö sänkyä tässäkään kuussa :-((((.
En enää ikinä tilaa Ikeasta, se on varma se.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Ai niin ja, jos en olisi heille soittanut, koskahan olisivat minulle ilmoittaneet "pienestä viiveestä", jos olisivat ollenkaan. :-(
ostaisin toisesta liikkeestä, saisin sängyn heti. Käsittäisin asiasi sellaiseksi, että kaupan voi purkaa.
Jos olet maksanut niin rahat jää ´´ sisään´´ odottamaan että löydät jotain ostettavaa. Kurja juttu esim.jos rahat tiukalla tms.
Melkein kaikessa mitä olen ostanut on ollut jonkinlaisia valmistusvirheitä esim. kerrosssängyssä ruuvit eivät osuneet kohdalleen ennen kuin itse vähän poraili, valkoisessa kirjahyllyssä kolo,sen korjasimme pakkelilla. Reklamoin netin kautta virheistä syksyllä, vielä tänä päivänäkään ei ole vastausta tullut, otin myös kuvat virheistä. Kävin myös paikan päällä asiakaspalvelussa, kehottivat tuomaan vialliset osat vaihtoon. Alappa taas purkamaan ja kasaamaan koko kaluste, pieni hinnan alennus viallisesta tuotteesta olisi ollut kiva juttu. En jaksanut kovin kauan soitellakkaan kun siellä oli aina ruuhkaa. Luulisi, että nykyään netin välityksellä asiat hoituisivat joutuisasti. Ehkä siellä reklamaaatio puolella pitelee ruuhkaa...
Noin pitkä aika on peruste kaupan purkamiselle ja rahojen saamiselle takas, ei ikea voi pitää rahoja ja sanoa ete saa kuin takas tavarana,
Tänään soittivat muuten. Sanoivat että valitettavasti viivästyy vielä lisää ja toivon mukaan sänky saapuisi toukokuussa. Olin tosi kiukkuinen ja lupasivat hyvitystä rahtimaksusta sitten kun tavara on toimitettu.
*huokaa*
No älä anna niiden pompotella itseäsi! PURA KAUPPA JA VAADI RAHAT TILLE 5 PVÄN AIKANA!
Näin tein itsekkin kun sama IKEA ja myös Gigantti eivät ole pystyneet toimittamaan lupaamansa tavaraa kohtuullisessa ajassa, joka on 2 vkoa.
RAHAT TAKAISIN !
Miksi Suomalaiset ovat aina niin mamoja, että odottavat jopa kk kaupalla? moinen ei tulisi kuullonkaan esim USA:ssa tai Kanadassa joss aolen myös asunut. Siellä asiakas = king. Kaupan tehtävä on palvella.
Mielelläni purkaisin kauppaa ja olisin sen tehnyt ajat sitten ellei juuri kyseinen sänkymalli olisi juuri se minkä tarvitsen. Se on sellainen jossa on toinen sänky piilossa alla ja jota liuetaan esille tarvittaessa. Tämä on täydellinen meidän tarpeisiin kun tarvii toisen vuoteen toiselle lapselle joka tulee säännöllisesti käymään. Makkariin kun ei mahdu kaks sänkyä "pysyvästi" esille. En ole moisia sänkyjä nähnyt muualla kuin Ikealla. Jos joku tietää vastaavanlaisen mallin huokealla hinnalla, kertokaas.
Sinulla on oikeus kuluttajasuoja lain mukaan hinnan alennukseen. Tuote on myyjäliikkeestä luvattu sinulle monta kuukautta sitten. Voit vedota kohtuuttomuuteen. Mielestäni tällaiset tapaukset kannattaa ohjata kuluttajaneuvontaan. Sieltä osataan neuvoa paremmin. Veikkaan 20-40% hintahyvitykseen..
ennen kuin sen saa? Outoa
Sellainen joka diggaa Ikean tuotteita mutta jolla ei ole mahdollisuus helposti käydä kaupoissa paikan päällä? Kauppa ei lähde etenemään ellei maksa etukäteen. Se on heidän systeeminsä. Enhän mä nyt hyvää hyvyyttäni maksanut valmiiks.
älä sitten ole niin varma ettet ikinä enää tilaa IKEASTA, josta saa tavaraa joita muualla ei myydä!
Odottaminenkin on joskus hintansa arvoinen.